Hisser – uuden sinkun kanssa Tavastialle

Kuva: facebook.com

Kuva: facebook.com

Tuntuu väärältä kirjoittaa helsinkiläisen elektroonista musiikkia taittavan Hisserin nimi mitenkään muuten kuin miten se on Twitterissä kirjoitettu. HHIISSSSEERR, siinä vasta bändin nimi. Hisser, hisser, hisser. Ei vaan toimi samalla tavalla. HHIISSSSEERR, siinä on sitä jotain. Vaaraa, perkele!

Niin mikä Hisser? Hisser on paremmin tunnettu Disco Ensemblen solisti Miikka ja basisti Lassen, sekä Seidi Guzejevin elektroprojektina, jossa pääosia näyttelevät rikottu ja kiireinen biitti sekä vahva ja monipuolinen melodiatarjotin. Yhtye julkaisi aiemmin tänä vuonna ylistetyn joskin vaatimattomasti selftitlatun albumin, jolta monet varmasti tunnistavat ainakin muistaakseni tv:ssä mainosmusiikkinakin soineen Park Fictionin.

Nyt Hisser on täällä uuden biisin kanssa. Forget -nimeä kantava biisi saattaa kuitenkin olla osalle tuttu keikoilta. Ainakin itse muistan kappaleen hyvin viime kesän Sideways Festivalin keikalta. Muistan jo silloin huomanneeni kappaleen erottuvan positiivisesti edukseen muusta biisimateriaalista duettovokaaleineen. Vaikka Forget ei välttämättä muuten sitä menevintä Hisseriä olekaan.

Tulevana perjantaina Helsingin legendaarinen Tavastia ja Hisserin fanit saavat toisensa. Sidewaysin keikan perusteella osaan antaa oman hyväksynnän sinettini bakkanaaleille. Hisser on yksi jännittävimmistä uusista suomalaisartisteista. Sen debyyttialbumin biisimateriaali on alusta loppuun rautaa, pehmeää karkkia ja sileää samettia. Livenä levyn kappaleet osoittavat väkevämmän puolensa. Uskonkin, että perjantaina Tavastian tanssilattialla valuu tanssista ekstraktoitunut menninkäishiki ja yleisön hurmos. Nähdään siellä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.