Joku on saattanut ihmetellä miksi en ole kirjoittanut kahteen kuukauteen. Minä ainakin olen ihmetellyt sitä. Yhtenä syynä on varmasti ollut kiire. Syksy oli minulle hullua aikaa kiireiden takia. Samalla kun pakersin Poniajelun debyytti-EP:n pohjien kanssa, kiersimme Mumrunnerin kanssa Eurooppaa. Lisäksi muutin tyttöystäväni kanssa takaisin Kalevaan ja olen opetellut kaiken sivulla koodaamaan.

Olen viime aikoina miettinyt paljon kirjoittamista. Etenkin musiikkibloggaamista. Kuten Kalenterikarju, olen miettinyt tarvitseeko musiikista oikeasti edes kirjoittaa. Onko kirjoitetulle sanalle musiikista enää kysyntää. Olen pitkään ajatellut itseäni ja blogiani lähinnä osana levy-yhtiön ja artistien promokonetta, kasvottomana palasena itseäni isompaa ratastoa. En niinkään väylänä kuulijalle löytää uutta musiikkia. On varmaan sanomattakin selvää, että asetelma on ollut minulle todella hedelmätön ja paska.

Koska kuitenkin rakastan kirjoittamista ja miellän itseni edelleen bloggaajaksi haluan jatkaa kirjoittamista.  Olen viime aikoina miettinyt paljon millaista blogia haluaisin pitää ja mistä haluaisin kirjoittaa. Olen tullut siihen lopputulemaan, että tämän blogin olisi ehkä hyvä olla jonkinlainen kuvaus elämästäni. Sen sijaan, että kirjoittaisin teille tekstejä, joista puolet on suoraan pressitiedotteista, voisin kertoa teille tarinoita keikkapakuista ja bäkkäreiltä, vinkkailla vaikka siinä sivussa pari uutta musatäkyä.

Esimerkiksi tuo mainitsemani kiertue Mumrunnerin kanssa. Kuinka usein sitä pääsee lukemaan esimerkiksi siitä, millaista on istua neljä tuntia liikenneruuhkassa pelko perseessä siitä, ettei välttämättä ehdi omalle keikalleen. Tai  siitä, kun kyseisen keikka-auton kuljettaja on kusihätätuskissaan hylännyt auton keskelle ruuhkan pysäyttämää autobahnia, vaikka kilometrien pituinen autoletka saattaa lähteä liikkeellä hetkenä minä hyvänsä.

En tiedä. Ehkä olen mieltänyt omasta elämästä kirjoittamisen tavallaan aina bloggaamisen ideaksi. Se idea on vain hukkunut ainakin allekirjoittaneelta jossain vaiheessa matkaa. Rosvoissa olen huomannut, että kirjoitustyylini on alkanut hakemaan koko ajan enemmän ja enemmän perinteisten musiikkilehtien kirjoitustyyliä. Tietenkin sillä erotuksella, ettei minulla ole hajuakaan miten musiikkilehtiin tulisi kirjoittaa, tai miten ylipäänsä tulisi kirjoittaa oikeaoppisesti. Tämä on kuitenkin vain blogi, ja minä en ole toimittaja.

Mutta kuten sanoin aiemmin, koen ettei perinteiselle musiikkikirjoittamiselle ole välttämättä enää lainkaan tarvetta. Minun ei tarvitse kertoa teille miltä esim. Wedding Crashersin uusi sinkku kuulostaa. Se tuskin kiinnostaa muita kuin bändin jäseniä. Siellä se on kuunneltavissa. Ehkä tärkeintä on vain se, että uutta (hyvää) musiikkia jaetaan, ja sitä tämä blogi tulee tekemään jatkossakin.

Tämä teksti on mielestäni hyvä lopettaa vielä pieneen rundifiilistelyyn. Minun nimittäin piti kirjoittaa alunperin Soundille kiertueesta juttu, jota en kuitenkaan koskaan kirjoittanut. Anteeksi siitä. Huomasin kantapään kautta kuinka vaikeaa on tiivistää kahden viikon kokemukset yhteen lyhyeen tekstiin. Se on täysin mahdotonta. Yritin, mutta päädyin puolessa välissä luovuttamaan. Ehkä olennaisinta kuitenkin rundissa oli se, että vaikka se ei taloudellisesti kannattava reissu ollutkaan, se oli elämäni hienointa aikaa. Ja kannan niitä kokemuksia mukanani elämäni loppuun asti, minne ikänä tästä menenkin, vaikken enää koskaan soittaisi missään.

Tässä vielä loppuun kanssamme kaksi viikkoa kiertäneen saksalaisen Jaguwarin sinkkubiisi.