FLOW 2015: Post-normcorea, eli koko kansan huvia sulle ja mulle

Näkymä Flown pääovilta

Näkymä Flown pääovilta

Kuvat ja teksti: Jukka Tulensytyttäjä

Siitä on nyt viikko aikaa. Viime viikon perjantaina nimittäin parin vuoden tauon jälkeen suuntasin nenäni taas Helsingin Suvilahden suuntaan. Suvilahdessa järjestettiin vaihtoehtomusiikin Ruisrockiksikin lennosta nimetty Flow Festival, jonka tiedämme näin jälkikäteen tehneen oman yleisöennätyksensä: 70 000 ihmistä kolmen päivän aikana, mikä tarkoittaa että alueella oli noin palttiarallaa 23 000 ihmistä per päivä. Ottaen huomioon Suvilahden alueen pienuuden, se on melkoinen määrä se.

Pähkinänkuoressa Flow Festival 2015 oli yleisönsä puolesta edennyt sellaisille normcoren leveleille, ettei enää voida puhua normcoresta, vaan post-normcoresta. Festivaalikansa siis toisin sanoen näytti todella lavealla spektrillä valikoituneelta ihmismassalta tai ”tavalliselta”. Onko nyt siis niin, että se mitä on vuosikausia mainostettu hipsteriyden multihuipentumana, on nyt vuohen vuotena 2015 täysin tavallista rahvaan huvia?

Anniskelualueita oli paljon ja niillä oli tilaa

Anniskelualueita oli paljon ja niillä oli tilaa

Flow Festivalin aina se ulkomusiikillisesti kiinnostavin faktatieto on kaljan hinta. Tänä vuonna Flowissa myytiin pääsponsori Lapin Kullan pieniä tölkkioluita. Hintaa per tölkki (0,33l) kertyi 6 euroa plus 1 euron pantti, joka palautettiin tiskillä. Toisin kuin asiasta parjaamallani H2Ö-festivaalilla, Flowilla oli myös erillisiä pantinpalautuspisteitä, jotka sulavoittivat anniskelualueiden toimivuutta huomattavasti.

Kaljan hinta ei ollut mielestäni liian suolainen. Toisaalta en tullut Flow Festivalille ryyppäämään. Flowin lippu on sen verta tyyris, että festivaalista haluaa ottaa kaiken irti ja nyt en tarkoita kaiken irtiottamisella perseiden vetämistä ja örveltämistä, vaan ohjelmasta nauttimista ja alueen eri kolkkien tutkimista. Kaljan hinta ei ilmeisesti tuntunut suolaiselta muidenkaan festivaalivieraiden toimesta, sillä alueelta olisi helposti voinut kerätä yhden kolmen päivän Flow-lipun verran hylättyjä pantteja, jos olisi halunnut oikein vihkiytyä asialle. Vinkki yrittäjämielisille pullonkerääjille: 170 euron alkuinvestoinnilla isoja voittoja?

Käpylän Majakan sushi oli naurettavan hyvää

Käpylän Majakan sushi oli naurettavan hyvää

Flow Festivalilla parhautta itselleni olivat keikkojen lisäksi erinomaiset ruuat. Kuulin jälkikäteen, että Flow Festivalille ei ihan kuka tahansa makkaraperuna-pekka pääse myymään ruokiaan, vaan Flowin tuontantotiimi on kutsunut osan yrittäjistä. Osa valitaan hakemuksien perusteella. Tarkkaa touhua, mutta pakko sanoa että hyvä niin. Flow Festivalilta olisi voinut tilata lähes mitä tahansa ruokaa ilman pelkoa huonosta ruokailukokemuksesta. Siitä syystä ehkä sosiaalinen mediani täyttyikin ruokailusuosituksista: ”New York Ninja oli taivaallista”, ”Alfonsin pitsa oli parasta maailmassa”, ”Sandro ei petä koskaan” jne.

Flow Festival oli selvästi onnistunut kansainvälistymisyrityksissään. Alueella raikasi suomen lisäksi englanti, venäjä ja lukuisat muut kielet joita en edes tunnistanut. Mielestäni on todella hienoa, että Flow on onnistunut saavuttamaan niin paljon hyvää mainetta, että ihmiset matkustavat sen takia Suomeen. Koska kelatkaapa nyt vaikka jotain Primaveraa, joka vetää joka vuosi Barcelonaan jengiä kuin pipoa. Ehkä tässä voisi olla päättäjille todiste siitä ettei kulttuuri välttämättä olekaan saatanan keksintö, vaan ihana mahdollisuus.

The War on Drugsin jokaisessa biisissä oli kitarasoolo

The War on Drugsin jokaisessa biisissä oli kitarasoolo

Mitä tulee musiikkiin, jota tässä ”musablogissa” olisi syytä käsitellä enemmänkin, Flow Festival 2015 oli tarjonnaltaan ehkä paras historiassaan. Chic, jolta en osannut odottaa käyttännössä mitään räjäytti tanssijalkani päihittämättömällä groovellaan. The War on Drugs muistutti yleisöään kitarasoolojen tärkeydestä. Vaatimaton Adam Granduciel sulatti yleisönsä sydämet Bob Dylanmaisella tulkinnallaan. Ja itse bändi toi elävästi mieleeni Bruce Springsteenin taustalla soittavan The E Street Band. Major Lazer oli samaan aikaan visuaalisesti antoisin ja audiovisuaalisesti kamalin keikkakokemukseni. Herrat kun eivät malttaneet soittaa yhtään biisiä alusta loppuun, vaan vaihtoivat biisiä kuin 15-vuotiaat Jonnet Youtube-bileissä ES-päissään. Ride oli yhtä väsynyt kuin solistinsa mauton hattu. Se perjantain tarjonnasta.

Lauantaina mieltä lämmitti Black Tentiin täyteen pakannut LCMDF, joka räjäytti pankin uudelleen sovitettujen klassikoidensa ja tulevien hittiensä kanssa. Oli ilo nähdä myös pitkän breikin jälkeen kotimainen French Films, joka oli selvästi saanut mukaansa uusia positiivisia tuulia. Uusi kakkossolisti edesmenneestä The Casbahista oli todella oiva lisä valmiiksi toimivaan yhtyeeseen. Nuori ihmebantu Shamir veti munan kovan yhtyeensä kanssa todella ässän keikan ja tauolta vuoden ainoalle keikalleen palannut Regina otettiin lähes liikuttavan hyvin vastaan päälavalla. Belle & Sebastianin keikka oli vähäntäänkin ristiriitainen. Se pallotteli showssaan koomisuuden, nolouden ja ammattimaisuuden välimaastossa. Enkä aio valehdella teille, Future Islands oli juuri niin hyvä kuin olisi voinut ennakkoon toivoa. Keikka meni heittämällä elämäni keikat TOP 10-listalle.

Nimeän ensimmäisen lapseni Alt-J:n mukaan

Nimeän ensimmäisen lapseni Alt-J:n mukaan

Sunnuntaina olin suurimman osan päivästä liesussa, joten ehdin nähdä vain kolme keikkaa. Kuulin kuitenkin huhuja, että ainakin  Black Lizard oli onnistunut erinomaisesti vedossaan. Samoin Cats of Transnistria. Mutta bändeistä joita näin mainitaan ensimmäisenä Citymanin veto Tiivistämöllä. Cityman, jota on viime aikoina hehkutettu todella ylimalkaisesti oli oikeasti todella hyvä. Harvemmin uskon hypeä, enkä uskonut tälläkään kertaa. Pakko se oli todeta itse: hyvää musaa, kovaa paskaa! Florence + The Machinea ehdin katsoa vain kaksi biisiä. Näytti ja kuulosti kyllä erittäin hyvältä. Harmittaa aivan vietävästi etten voinut jäädä katsomaan, kun kun oli pakko mennä odottamaan Alt-J:tä eturivipaikan toivossa.

Alt-J meni heittämällä elämäni keikkojen TOP5-listalle. Grammy-palkittu ja vastikään The O2 Arenan (kapasiteetti 20 000) loppuunmyynyt orkesteri oli kuin hyvin öljytty kone,  joka toteutti säveltaidettaan ja itseään maailmanluokan tyylillä ja varmuudella. Alt-J:n keikalla kaikki oli täydellistä: soundit, valot, taustavisuaalit, settilista, välispiikit, you name it. Olisin voinut maksaa jo pelkästä Alt-J:n keikasta Flow Festivalin tyyriin lipunhinnan ja se ehkä kertoo jotain myös Flow Festivalista. Sen ohjelma on kilpailukykyinen kansainvälisellä tasolla. Aivan kuten on myös kaikki muut osa-alueet Flow Festivalissa. Sillä kuten Alt-J myös Flow on kuin hyvin öljytty kone, joka hipoo täydellisyyttä ja aion kyllä ehdottomasti osallistua myös ensi vuonna.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.