Ainekset onnistuneelle Flow’lle

Kuva: Jukka Tulensytyttäjä
Kuva: Jukka Tulensytyttäjä

Nyt on muuten niin, että Flow Festival alkaa viiden päivän päästä. Toivottavasti otitte vinkistä vaarin ja ostitte ne kovasti edellisessä postauksessani mainostamat kolmen päivän liput, sillä ne ovat nyt Tiketin sivujen mukaan loppuunvaratut. Ja jos et vielä omaa lippuja, mutta menohaluja olisi, niin toimi nyt hyvä ihminen toimi, vielä ennen kuin on liian myöhäistä. Perjantaille ja sunnuntaille on vielä ainakin päivän lippuja yms.

Tänään pääsin omassa Flow Festivalille valmistautumisessa jo kovasti odottamani ohjelman perkauksen pariin. Flow Festivalilla esiintyy tänäkin vuonna yli 100 artistia, joten niistä oman Flow-ohjelman kasaaminen ei ollut mikään helpoin mahdollinen jopi. Itselläni kävi kuitenkin aika hyvä tuuri ja päällekkäisyyksiä ei tullut hirveitä määriä. Välejäkin ohjelmaan jäi. Niiden aikana ajattelin hoitaa ruokailun ja alueen muiden aktiviteettien tutkimisen. Alueella on tänä vuonna mm. Taideyliopiston tuottamaa poikkitaiteellista sisältöä: performansseja, installaatioita yms. Ruokaa taas löytyy Tomi Björkin seteistä McCormickin ruoka-autoihin.

Tänä vuonna Flow Festivalini alkaa perjantaina n. klo 20 aikoihin. Tämä siitä syystä, etten pääse lähtemään Tampereelta ennen klo 17. Osa perjantain bändeistä siis jää auttamatta näkemättä. Lauantaina saan nauttia festivaalin koko loistossaan. Ja vaikka lauantai ei välttämättä ole ohjelmistoltaan oma suosikkini, odotan sitä silti päivistä eniten. Sunnuntaina joudun aamulla käymään Tampereella työtehtävissä ja pääsen palaamaan Flow Festivalille vasta n. klo 21 aikoihin. Sunnuntai jää siis osaltani todellisen torsoksi. Ei auta ei, perkele.

Vinkkeinä perjantaille haluaisin nostaa sinisen teltan ja päälavan esiintyjen lisäksi ainakin kotimaisen Lasten Hautausmaan, jonka kappalemateriaali on tehnyt suuren vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Tiivistämöstä voi ottaa vauhdit myös nimihirviö Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? ja sitten keskiyöllä mustassa teltassa voi vapautua estoistaan Run The Jewelsin paksujen biittien tahdissa.

Lauantaina kannattaa ehdottomasti käydä tarkistamassa kotimaisen LCMDFn uusi tuleminen päivällä mustassa teltassa. Ilo päästä todistamaan myös French Filmsien odotettu paluu keikkalavoille uuden jäsenensä voimin. Paluun päiväksikin kutsuttu lauantai tuo lavoille takaisin myös erinomaisen suomalaisyhtye Reginan. Käyn viihdyttämässä itseäni myös Reino Nordinin keikalla. Ihan jo siksi, että Reinolla on älyttömän rento ja aurinkoinen meininki, mutta myös siksi että pallolava on vaan pakko päästä tsekkaamaan.

Sunnuntaina en todellisuudessa tule näkemään kuin kaksi esiintyjää. Mutta jos nyt en olisi velvoitettu missaamaan suurinta osaa esiintyjistä, kävisin katsomassa ainakin kotimaista surinarock-yhtye Black Lizardia mustassa teltassa. Siitä juoksisin välittömästi Kairon; IRSE!n keikalle tiivistämölle. Sitten tanssimaan norjalaisen KAKKMADDAFAKKAn tahtiin pallolavalla, unohtamatta palata tiivistämölle juomaan kahvit Cats Of Transnistrian kanssa. Mustassa teltassa esiintyy sunnuntai-illalla Tove Lo,  joka on tehtaillut mm. Icona Popille ja Ellie Gouldingille hittejä, jonka jälkeen jälleen tiivistämöllä tsekkaamaan ilmiö nimeltä Cityman.

Eiköhän näillä aineksilla saada ihan hyvä Flow Festival aikaiseksi. Tähän päälle sitten tietty vielä kaikki ne isot bändit, Future Islandsit ja Alt-Jt yms.  En malta odottaa. Näillä näkymin ilmankin puolesta luvassa on mitä kesäisin viikonloppu! Tervetuloa jutulle jos törmätään, paitsi keikoilla. Vain moukat puhuvat keikkojen aikana.

————————-

Ohjelma: http://www.flowfestival.com/artists/
mm. Major Lazer (US), The War on Drugs (US), Pet Shop Boys (UK), Belle and Sebastian (UK), Future Islands (US), Run The Jewels (US), Beck (US), Florence + The Machine (UK), Alt-J (UK)

Liput: http://www.flowfestival.com/liput/
3 päivää: 169 €, 2 päivää: 135 €, 1 päivä: 89 €

Lisätiedot: http://www.flowfestival.com/