Ahdingosta bisnestä

Kuva: EpSos.de

Kuva: EpSos.de

Ahdinko on mielenkiintoinen tila. Wikipedia määrittelee ahdingon pulaksi, vaikeaksi tilanteeksi. Jokainen meistä käy elämänsä aikana ahdingossa ainakin kerran. Sieltä onneksi pääsee pois. Olen huomannut, että suomalaisilla yhtyeillä ahdinko näyttäisi kuitenkin olevan jonkinlainen jatkuva perustila. Enkä näe, että yhtyeessä soittaminen sinäänsä itsessään aiheuttaisi ahdinkoa. Yhtye usein ajautuu ahdinkoon vasta siinä vaiheessa, kun se päättää lähteä tavoittelemaan isompia yleisöjä. Siinä vaiheessa bändi usein huomaa olevansa yksin suunnitelmiensa kanssa. Varsinkin,  jos yhtyeen jäsenillä ei ole suhteita alalle tai he eivät ole entuudestaan tunnettuja.

Johtuen pitkälti siitä että levy-yhtiöt eivät enää sainaa uusia artisteja, menestyksen nälkäisiä laadukkaita yhtyeitä omakustanteidensa ja valmiiden brändien kanssa on ennätysmäärä. Väylät markkinoille tuntuvat kuitenkin olevan edelleen täysin itsenäisesti operoivalle yhtyeelle tiukasti teljettynä levy-yhtiöiden kanssa tiiviisti yhteistyötä tekevien tahojen toimesta, tai näin bändit ainakin tuntuvat näkevän asian. Ahdinkoksi tämä näkemys muuttuu viimeistään siinä vaiheessa, kun markkinakelpoiseksi itsensä kokeva yhtye ei saakaan omasta mielestään mahdollisuutta tavoittaa potentiaalisia ostajiaan.

Mielenkiintoinen markkinatilanne onkin luonut ympärilleen uudenlaisia – ja nimenomaan sidosverkkoja hyödyntäviä – tapoja tehdä bisnestä. Palveluita on tänä päivänä mahdollista ostaa mm. musiikkialalle painottuneilta PR-toimistoilta, levynjulkaisu- ja promootiopalveluita myyviltä toimistoilta ja rahaa vastaan kiertueita buukkaavilta toimistoilta. Nämä uuden ajan yritykset käytännössä tarjoavat rahaa vastaan samoja palveluita, joika bändit saisivat näennäisesti ilmaiseksi levy-yhtiöiltä/ ohjelmatoimistoilta.

Markkinatilanne on uusien toimijoiden kannalta mitä otollisin. Kovan kilpailun aiheuttama ahdinkon ansiosta osa bändeistä lopulta päätyy ostamaan maksullisia palveluita siinä toivossa, että saisivat itselleen kilpailuedun suhteessa muihin bändeihin. Teoriassa näin pitäisikin käydä. Käytännössä kuvio kuitenkin menee näin: Bändi X maksaa summan X sanotaanko vaikka promootiopalveluista. Yritys X tekee bändin hyväksi asioita X, jotka hyödyttää bändiä X:n verran. Tyytyväisyystakuuta tuloksille firma X ei anna, mitään rahaa firma X ei myöskään missään tilanteessa palauta. Käytännössä on siis mahdollista, että bändi ei hyödykään ostamistaan palveluista.

Olen keskustellut asiasta useamman palveluita ostaneen yhtyeen kanssa, joista itse asiassa jokainen on manannut samaa mantraa: ”Luulin saavani rahoilleni enemmän vastinetta. Olen pettynyt.” Bändit toisin sanoen elävät siinä uskossa että kun he maksavat tuhansia euroja palveluista, joita meritoituneet ammattilaiset heille tarjoavat, he saavat vastineeksi merkittävää nostetta uralleen. Näin ei kuitenkaan aina käy.

Palveluita myyvien yritysten ensisijainen fokus ei ole keksiä innovatiivisia tapoja edistää bändin uraa. Ne eivät tee bändeistä parempia tai haluttavampia. Ne lähinnä auttavat bändiä tekemään sen työn, jonka se voisi tehdä itsekin mutta ei joko osaa, ehdi tai jaksa tehdä. Ulkopuoliselta palveluiden myyjältä on turha odottaa sitoutumista, sillä jokainen bändi on vain yksi likevaihtoa kerryttävä projekti. Mitä usemman projektin yritys ehtii pyöräyttämään lävitseen, sitä enemmän se tienaa rahaa. Ja koska mittareita tehdylle työlle ei juurikaan ole, on bändin käytännössä vaikeaa seurata millaista vastinetta se on rahoilleen saanut.

Vetoankin siis bändeihin. Pyydän teitä arvioimaan tarpeen ulkopuolisten palveluiden hankinnalle tarkasti ennen niiden ostamista. Suosittelen pitämään mielessä, että ulkopuolisten palveluiden hankinta ei ole oikotie huipulle ja lopulta kaikki on kuitenkin kiinni bändistä itsestään. Bloggaajan näkökulmasta haluan vielä kaneetiksi todeta, että jos pitää valita, kirjoitan aina mielummin bändistä joka lähestyy minua personoidulla viestillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.