7 pointteria #TMW2015:lle!

TMW_landscape

Kuva: tmw.ee

On iloni ja kunniani ilmoittaa, että viimein monen vuoden odotuksen jälkeen pääsen kuin pääsenkin tänä vuonna osallistumaan Tallinn Music Weekille. Tähän mennessä olen kierrellyt lähinnä vain kotimaisia showcase-festareita. Jo yksin senkin takia on korkea aika tutustua naapurin tarjontaan. Sanovat että ruoho on aina aidan toisella puolella vihreämpää. Kuulopuheiden perusteella väittämää ei ole vaikea uskoa todeksi.

Sarjassaan seitsemäs Tallinn Music Week järjestetään tänä vuonna 25.-29. maaliskuuta. Varsinaisia festaripäiviä ovat kuitenkin perjantai ja lauantai 27. ja 28. päivä. Itse tapahtumasta voisin kertoa sen verran, että  siihen osallistuu vuosittain n. 800 musiikkialan ammattilaista sekä sileä monikymmentuhatpäinen nippu eestiläisiä ja muunmaalaisia musadiggareita. Tapahtumassa esiintyy sen neljän päivän keston aikana n. 200 artistia. Lisäksi tapahtuman yhteydessä on useita sivutapahtumia, kuten esim. ruoka-aiheinen TMW Tastes ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa (ehkä missään maailmassa koskaan) järjestettävät klassisen musan reivit. Only in Tallinn.

Ajattelin tässä ensi viikkoa odotellessani ja matkaan valmistautuessani kasata sinulle, lähtöä vielä harkitsevalle, 7 kohdan hyödyllisen pointterilistan Tallin Music Weekista:

1. Festaripassi

Kaikkein tärkein asia mitä tarvitset Tallinn Music Weekille on festaripassi. Se on avaimesi jokaiselle Tallinn Music Weekin keikalle. Ilman festaripassia et ole mukana jaossa, olet jaoton. Olet jaossa, mutta sinulle ei jaeta kortteja. Tiketti myy festaripasseja hintaan 58 euroa. Voit ostaa sen täältä. Voit toki ostaa myös konferenssiin osallistumiseen oikeuttavan delegaattipassin, mutta sen hinta on tällä hetkellä 250 euroa (huom! Ennen joulukuuta ostettuna hinta oli 100 euroa). Delegaattipassilla pääsee perjantaina ja lauantaina keikkojen lisäksi kuuntelemaan paneelikeskusteluita. Toki delegaattihintaan kuuluu myös kaulan ympäri ripustettava lätkä, jonka käyttäminen oman kokemukseni mukaan vapauttaa endorfiiniä ja takaa tietyn arvokkuuden tunteen.

2. Frendit

Matkustelu ja seikkaileminen on ihan kivaa yksin, mutta aina kivempaa kaverin kanssa tai porukassa. Jos et saa kaveria mukaasi mutta kaipaat reissuseuraa, tässä pointteri. Kuten kaikki tietävät, suomalaiset pitävät aina yhtä ulkomailla. Tämä ilmiö näyttäytyy eritoten Kanariansaarilla, jossa saman matkatoimiston kautta kulkeneet suomalaiset löytävät aina toisensa hotellin aulabaareissa, uima-altailla sekä karaokekapakoissa. Päästäksesi lyöttäytymään suomalaiseen seuraan, voit katsastaa tapahtuman sivuilta löytyvästä delegaattilistasta ketkä kaikki on menossa. Lista löytyy täältä. Tai sitten voit aktivoida älypuhelimestasi Tinder-sovelluksen, koska sehän toimii Virossakin. Etsitpä sitten suomalaista tai virolaista, varaudu yllättymään positiivisesti.

3. Matkaliput

”Kaikki tiet vie Viroon” lienee ainakin joissain piireissä jo ajattomaksi viisaudeksi muodostunut heitto. Vaikka se ei ihan paikkaansa pidäkään ainakin yksi tie vie todistettavasti Tallinnaan. Sen tien nimi on Tallink, Tallink M/S Star. Tätä kirjoittaessa edestakaisin -lipun saa suoraan Tallinkin sivuilta (ilman alennuksia) pyöreään 60 euron hintaan. Tietenkin säästäväisenä kärppänä etsit matkalippusi paikallisen matkahuollon terminaalin sohvan välistä. Ilmaislippujahan löytyy milloin mistäkin, ei muuta kuin tonkimaan.

4. Majoitus

Virohan on majoittumisen luvattu maa. En tiedä onko oikeasti, mutta sanotaan näin. Majapaikkoja ainakin netin mukaan löytyy yhtä monenlaista kuin majoittujaakin. Aina viiden tähden bisnesluokan hotellisviitistä kusiseen mattomajoitukseen satunnaisen ystävällisen tallinnalaisen olohuoneesta. Tapahtuman sivuilta löytyy erinäisiä hotellidiilejä, joista laadukkaimman saa Nordic Hotel Forumista hintaan 130e/yö. Halvin taitaa tällä hetkellä olla Tallink Express Hotellin 45e/yö. Voit käydä varaamassa hotellin täältä. Suosittelen kuitenkin tutustumaan myös esim. Airbnb –vaihtoehtoihin, joista varmasti löytyy jokaiselle kukkarolle sopiva vaihtoehto. Tai sitten se Tinder.

5. Matkatavarat

Muistatteko vielä 90-luvulla pyörineen suositun visailuohjelman nimeltä Passi ja hammasharja? No, vaikka showssa itsessään ei ollut juurikaan hurraamista, sen ydinviesti oli selvä: jos jotain matkalle lähtiessä kannattaa muistaa ottaa mukaan, niin sitten edes  passi ja hammasharja. Passi siltä varalta, että joutuu tulliviranomaisten kuulusteltavaksi ja hammasharja siltä varalta, jos matkalla vahingossa lykästää. Totuus kuitenkin on, että matkalla huomattavasti passia ja hammasharjaa tänä päivänä tärkeämpi muistettava on matkapuhelin. Itse asiassa kehtaisin väittää, että matkalle kuin matkalle on tänä päivänä hyvä ottaa mukaan ainakin seuraavat kolme asiaa : 1. älypuhelin (jossa mieluusti ilman mobiilidataa toimiva navigaattori), 2. lompakko (käteistäkään ei välttämättä tarvitse kun kortti käy aikalailla kaikkialla) ja 3. vaihtosukat (älä kysy, sukat mukaan!).

6. Lineup

Niin,  no onhan sekin tärkeä. Toki seikkailuhaluisempi matkustaja voi antaa vaiston viedä ja mennä sinne minne nenä näyttää ja korvat höröttää. Itse suosin potentiaalisten miinojen välttämistä etukäteisselvityksellä. Ymmärrettävästi kahden sadan tuiki tuntemattoman esiintyjän läpikäyminen etukäteen saattaa tuntua melko isolta urakalta, siksi suosittelenkin pitämään silmällä eri medioiden edustajien festivaalitärppejä. Voit aloittaa vaikka lukemalla Rosvojen Kalenterikarjun viiden kovimman virolaisen TMW-esiintyjän listan. Tsekkaa täältä.

7. Tallinna

Vaikka Tallinn Music Week yksinkin riittäisi syyksi lähteä matkaan, kannattaa muistaa myös itse Tallinna, joka on kaunis kuin sika pienenä. Tallinna on alati kehittyvä kaupunki, jolla on  kolmet kasvot. On vanha vanha kaupunki, pienten sokkeloisten teiden luoma verkosto. Ravintoloiden, pienten kivijalkaliikkeiden ja baarien muodostama turisteille pyhitetty keskittymä. Paikka, jossa vaeltaa vaikka koko päivä ilman sen ihmeellisempää määränpäätä. Sitten on vanha Tallinna, jonka ränsistyneet puutalot ja betonikerrostalot värittävät Tallinnan keskustan liepeitä. Vaikka ne saattavat aiheuttaa suomalaisessa melko epämääräisenkin fiiliksen, on esim. Kalamajan alue ehdottomasti tarkistamisen arvoinen. Sitten on  uusi Tallinna, joka käsittää suurimman osan ydinkeskustasta. Uutta rakennetaan vanhan päälle huimaa vauhtia. Pian vanhaa ei enää ole. Siksi suosittelenkin kokemaan Tallinnan nyt, kaikessa monipuolisuudessaan, musiikin merkeissä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.