Onko tässä suomalaisen metallin seuraava kuuma nimi?

Kuva: Heidi Soikkeli

Kuva: Heidi Soikkeli

Niin kliseiseltä kuin seuraava aloitus kuulostaakin, eilen oli synkkä ja myrskyinen yö.  Olin juuri nauttinut tuopillisen ylihintaista artesaaniolutta ystäväni kanssa Tampereen keskustassa, kun kännykkään asettamani hälytys soi sen merkiksi, että minulla on kaksikymmentä minuuttia aikaa siirtyä keskustan toiselta laidalta toiseen laitaan, Hämeenpuiston kupeeseen, Big Tits -nimistä tissibaaria vastapäätä sijaitsevan O’Hara’sin kellariin, jossa oli juuri alkamassa vitsikkäästi nimetty ”Tampere post metal -meeting”.

Olin saanut vihiä illan keikasta aiemmin päivällä kaveriltani, joka kertoi että luvassa olisi näkemisen arvoista tuuttia ja kovana keikkaratsuna tunnetun kaverini sanaan oli luottaminen, sillä kovaa tuuttia toden totta oli tarjolla. Itseasiassa niin kovaa tuuttia, että lähestulkoon unohdin, että minun olisi pitänyt olla tuota post metal -musiikkia kuunnellessani vieläkin Helsingissä Sideways festivaalilla. Noh, toisin kävi. Ja hyvä niin.

Yhtye jonka nimen tulisi olla jo, mutta jonka nimi tulee olemaan seuraavan kahden vuoden sisään suomalaisten metallidiggareiden (ja erityisesti post metal-diggareiden) huulilla on Besra. Yhtye koostuu viidestä pitkän linjan muusikosta, joita kaikkia taitaa jossain määrin yhdistää yksi asia: turkulaisuus.  Besrasta on vaikea löytää tietoa netistä, koska yhtyeen nimellä googlatessa löytyy aika paljon kaikkea mikä ei liity yhtyeeseen mitenkään, mutta osaan arvata ainakin seuraavaa:

  • Bändin jäsenistö koostuu ainakin seuraavissa bändeissä vaikuttaneista muusikoista:
    Callisto, Rites of the Youth, Cassie, While I’m Alive (korjatkaa, jos olen väärässä)
  • Yhtä tiukkaa soittoa ja täyteliästä livesoundia saa hakemalla hakea
  • Besralta on julkaistu tähän mennessä vain yksi biisi, mutta uskon että yhtyeeltä ja niin ikään turkulaiselta SVART recordsilta tulee jossain vaihessa yhteinen lapsi

Eilen Besran keikkaa seuratessani laitoin silmät kiinni ja palasin ajassa 12 vuotta taaksepäin Rehtorinpellonkatu 4-6 B:n. Ainoana erona vaan tuon eilisen O’Hara’sin ja tuolloin Suomen vanhimman rock-klubi TVO:n välillä oli se, että soundit olivat eilen paremmat, bändi oli parempi kuin yksikään TVO:lla näkemäni, ja Guinness hanasta (niin pahaa kuin se onkin) maistui eilen huomattavasti paremmalta kuin TVO:lla myydyt KOFF:in tölkit.

Ei kommentteja

Sideways 2016 – Festivaali, jonka ei annettu epäonnistua

Kuva: Heidi Soikkeli

Kuva: Heidi Soikkeli

Jos olit Sidewaysissa tänä vuonna, tiedätkin varmaan millaista siellä oli. Jos olet seurannut Sidewaysin somevirtaa tänä vuonna, olet varmaan saanut jo hyvän kokonaiskuvan millaista siellä oli. Ajattelin silti kertoa vähän omia kokemuksiani tapahtumasta, jota juhlittiin jo ennakkoon mm. loistavista artistikiinnityksistä, sekä vauhdikkaasta lipunmyynnistä. Ehkä nuolaistiin ennen kuin tipahti.

Alkuperäisten suunnitelmieni sijaan, vietin Helsingissä lopulta vain yhden päivän. Näin jälkikäteen ajatellen, se oli ehkä ihan hyvä päätös. Sitten taas, uskon että minulta jäi kokematta yksi vuoden ikimuistoisimmista festivaalikokemuksista. Ei niinkään ohjelman, vaan romahduksen reunalla käyneen festivaalin ja sitä järjestäneen tiimin loputon halun viedä tuhoon tuomittu tapahtuma kunnialla maaliin hinnalla millä hyvänsä.

Siinä missä Sidewaysin ohjelma oli vuosi sitten kuin minulle räätälöity, tänä vuonna ohjelmistossa ei juurikaan ollut minulle tärkeitä artisteja. En tiedä kuinka suuri osa festivaalin budjetista paloi PJ Harveyn keikkaliksaan, mutta tuntui siltä että paukkuja ei oltu ripoteltu festivaalin ohjelmistoon yhtä tasaisesti kuin vuosi sitten.

En tosin ollut paikalla lauantaina näkemässä esim. Peachesin keikkaa, joka kuulopuheen perusteella villitsi festivaalikansaa vähintään yhtä paljon kuin PJ. Mutta niin, lauantaista ikimuistoisemman taisi tehdä villit sääolosuhteet ja muuttuneet soittoaikataulut, sekä festivaalin todellinen pääesiintyjä: Fullsteamin ohjelmatiimin taistelu tuulimyllyjä vastaan.

Mutta iso kysymys on, eikö tuuleen ja sateeseen oltaisi voitu varautua etukäteen? En halua sanoa tätä kritiikkinä, vaan enemmänkin haluan vain heittää ajatukseni ilmoille. Pystyisikö esim. ensi vuodelle ottamaan haltuun enemmän sisätilaa? Tai mahdollisesti harkita uudelleen kuinka monta lavaa alueella ylipäänsä tarvitsee olla. En tiedä, voiko tällaiseen varautua?

Mitä Sidewaysin perjantaista jäi sitten povariin? No, PJ Harvey jäi itselleni pieneksi pettymykseksi. Keikka tuli aika hiljaisella volyymillä. Ja koska päälavalla ei ollut videoscreenejä, en varsinaisesti voi vieläkään sanoa, että olisin nähnyt PJ Harveyn, vaikka keikalla olinkin.

Kuten jo aiemmin sanoin, Ty Segall veti älyttömän kovan keikan. Ja jäikin ehkä tämän vuoden Sideways-perjantain suosikikseni. Explosions in the sky oli myös todella hyvä, vaikka jäikin jonkin verran etäiseksi. Eevil Stöötä kohtaan taas odotukseni eivät olleet liian isot, mutta en saanut itseäni innostumaan miehestä samalla tavalla kuin levyltä kuunnellessani. Susanne Sundfør veti hyvin. Lainaan erästä tamperelaista musamogulia sanelemalla norjalaisen keikasta pikatuomion: Ok+

Mutta sääolosuhteet näyttelivät pääosaa tämän vuoden Sidewaysissa. Alue oli viihtyisä, mutta siellä ei ollut mukavaa. Onneksi paikalla oli paljon tuttuja ja sadetakin alla pysyi kuivana. Alkoholia tuli juotua. Osittain siksi, että kännissä on kivaa, osittain sen takia, että sateessa seisominen olisi helpompaa. Kaikki sisätilat ja katetut alueet olivat ihan täynnä sadetta pakoilevaa jengiä. Tämä häiritsi keikkoja. Perjantaina Sideways ei siis ollut näistä syistä kovin nautinnollinen kokemus.

Uskon, että tämän vuoden Sideways tullaan todennäköisesti kirjailemaan historian kirjoihin sinä vuotena, jolloin eräs festivaalitiimi onnistui kääntämään täyden katastrofin voitokseen. Ja tätä keissiä tullaan purkamaan vielä monesti tulevina vuosina, ehkä kulttuurituottajien festivaalikursseilla, ehkä Musiikki ja Median paneelikeskusteluissa.

Ei kommentteja

Kasper – Mä täytän aikaa (feat. Karin)

Kuva: Hanna Malinen

Kuva: Hanna Malinen

Ah, jollain tavalla samaan aikaan todella kutkuttavaa ja karvat pystyyn nostattavaa, että pitkän kirjoitustauon jälkeen löydän kirjoitusinspiraation uuden helsinkiläisen Kasperin ensimmäisestä Mä täytän aikaa -singlestä. Biisistä, joka löytyy kuin löytyykin tällä hetkellä vain Spotifysta. Tuosta saatanan ohjaamasta höyryjunasta, jonka hylkäsin jo puolitoista vuotta sitten ovet paukkuen ja sillat palaen.

No mutta nyt kävi kuitenkin niin, että Kasper toi minut takaisin Spotifyn äärelle. Ja sai sormeni tanssimaan näppäimistöllä kappaleensa tahdissa. Kiitos siitä Kasper, vaikka vähän vihaankin sinua tästä syystä Kasper. Olet tehnyt hienon biisin. Mä täytän aikaa on samaan aikaan ”sitä jotain uutta ja mielenkiintoista”, jonka perään olen itkenyt yksikseni jo kaksi vuotta, mutta myös se täysien euroviisupisteiden arvoinen kesäillan soundtrack.

Kuten varmaan on käynyt ilmi, Kasper on minulle entuudestaan tuntematon ja hänen Facebook-sivua selatessani, en juuri tullut hullua hurskaammaksi.  Kasper on kakskyt jotain, ja asuu ainakin soundcloud-nickinsä ”kasperhelsinki” perusteella Helsingissä. Hänellä on erinomainen lauluääni. Siis todella erinomainen, ja uniikki. Sellainen ihana sekoitus laiskaa ”mua ei kiinnosta miltä kuulostan”-soundia ja sellaista luonnostaan todella hyvä-äänistä nuorta miestä. Kasperilla on selvästi myös vanhoja ja uusia ystäviä, jotka tulevat tekemään hänestä (kenties koko Suomen) tunnetun laulajalauluntekijän tämän kesän ja tulevan syksyn aikana.

Minun suhteeni Kasperiin on muodostumassa samanlaiseksi kuin aikanaan Pimeys -yhtyeen kanssa. Olen päässyt taas todistamaan, että vahvalla laulunkirjoittamis- ja sanoittamistaidolla on edelleen paikkansa suomalaisessa musiikkikentässä. Saa nähdä kuinka pitkälle tuo tie vie Kasperia. Se lienee paljolti kiinni siitä, pystyykö herra tuottamaan lisää Mä täytän aikaa -tasoisia lauluja. Toivon niin, todella toivon niin.

Ei kommentteja

Haastattelu: Choir of Young Believers

Kuva: xsnoize.com

Kuva: xsnoize.com

Tämän viikon perjantaina tanskalainen Choir of Young Believers esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa, ennakkoon loppuunmyydyllä Kuudennella Linjalla. Jos et muuten ole huomannut, huomiseen (torstai klo 21) asti Rosvoilla on Fullsteamin kanssa yhteistyössä lippuskaba yhtyeen keikalle. Osallistu siis täältä, jos sinulla ei ole lippua keikalle ja et ole jo osallistunut. Sain yhtyeen kiinni pikaista haastattelua varten tuossa männä päivänä. Pääsin kysymään vähän filiksiä ja mietteitä tulevasta vuodesta.

#KP: Hei COYB! Olette Euroopan kiertueenne puolessa välissä. Miten menee?

COYB: Menee hyvin. Tuntuu fantastiselta olla taas tien päällä, esittämässä uusia biisejä. Monet keikoista ovat olleet loppuunmyytyjä, mikä on itsessään aika siistiä.

#KP: Kolmas studioalbuminne Grasque julkaistiin pari kuukautta sitten. Miten se on otettu vastaan?

COYB: Arvioita on ollut kaikenlaisia. Useat niistä ovat olleet 5/6 -arvioita, mutta on mukaan mahtunut muutama huonokin. Se nyt oli vähän odotettavissakin, sillä olemme ottaneet levyllä uuden suunnan itsellemme. Mutta palaute faneilta on ollut mahtavaa.

#KP: Tähän asti levyjenne välissä on aina ollut tiukka neljän vuoden väli. Miten kuvailisitte Grasquen syntyprosessia yhdelle sanalla?

COYB: Muutos.

#KP: Soitatte ensimmäisen keikkanne Suomessa perjantaina Kuudennella Linjalla ja se on jo ennakkoon loppuunmyyty. Millaiset fiilikset siitä?

COYB: Olemme ylpeitä, emmekä malta odottaa että pääsemme sinne.

#KP: Onko teillä aiempaa suhdetta Suomeen?

COYB: Emme ole koskaan käyneet Suomessa, mikä tekee tästä kerrasta innostavan. Ikävää sinänsä ettei meillä ole aikaa hengailla pidempään Suomessa. Onneksi olemme tulossa takaisin keikoille kesällä ja ehkä vielä loppuvuodesta!

#KP: Huomasinkin, että olette kiinnitetty joillekin festareille tänä vuonna. Yksi noista festareista sattuu olemaan kotikaupungissani Tampereella (Freedom Festival). Oletteko innoissanne kesän keikoista?

COYB: Kesä näyttää bändin kannalta fantastiselta. Pääsemme soittamaan festareita ympäri Eurooppaa mm. Roskildessa ja eräällä isolla brittifestarilla josta en itseasiassa voikaan puhua yhtään sen enempää.

#KP: Onko jotain mitä haluaisitte sanoa suomalaisille faneillenne ennen perjantain keikkaa?

COYB: Kippis.

Haha, mahtavaa! Kiitos haastattelusta. En malta odottaa keikkaanne perjantaina ja kesällä Tampereella. Kaikkea hyvää ja lykkyä pyttyyn!

Ei kommentteja

Choir of Young Believers – LIPPUSKABA!

Kuva: colours.cz

Kuva: colours.cz

Saatoitkin jo tietää, että tämän viikon perjantaina Helsingissä Kuudennella Linjalla esiintyvän tanskalaisen Choir of Young Believersin keikka on loppuunmyyty, mutta mitä et tiennyt on se, että Rosvot yhteistyössä Fullsteamin kanssa arpoo yhden onnekkaan (ja hänen ystävänsä) nimen vieraslistalle!

Choir of Young Believers sai alkunsa pienellä kreikkalaisella Samosin saarella, jonne yhtyeen nokkamies Jannis Noya Makrigiannis muutti hetkeksi vuonna 2006 työstämään soolomateriaaliaan aiemman Lake Placid -yhtyeensä hajoamisen jälkeen. Hänen omien sanojensa mukaan hän ei ollut koskaan kirjoittanut yhtä paljon yhtä nopeasti, kuin saarella olonsa aikana. Ja palatessaan Tanskaan hän tiesi tasan tarkaan mitä haluaisi tehdä. Vuonna 2007 syntyi Choir of Young  Believers, joka on nyt tulossa ensimmäistä kertaa esiintymään Suomeen.

Vaan ei viimeistä kertaa, sillä on iloni ja velvollisuuteni lohduttaa niitä joita onnetar ei suosi tiedolla siitä, että yhtye on tulossa Suomeen uudestaan esiintymään ainakin kerran, heinäkuussa Tampereella ensimmäistä kertaa järjestettävälle Freedom Festivalille. Jos siis perjantain keikka menee ohi ja kiinnostelee, suosittelen hankkimaan nyt ainakin tuonne Freedomille (eli kavereiden kesken ”Tampereen Flow Festivalille”) lipun.

SKABA:

Kilpailu on yksinkertainen: Jätä tämän postauksen loppuun sähköpostiosoitteella vahvistettu kommentti. Kommenttikenttään kirjoita kenen kanssa haluaisit lähteä keikalle. Näin toimimalla olet mukana arvonnassa, joka suoritetaan torstaina klo 21. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

COYB:n vuonna 2008 julkaistun ”This Is For The White In Your Eye” -debyyttialbumin kappale ”Hollow Talk” on monelle suomalaisellekin tuttu suositun ruotsalaistanskalaisen ”Silta” -tv-sarjan tunnusmusiikkina. Critics Choice Awards- ja Danish Music Awards -gaaloissa vuoden tulokas -kategoriat voittanut Church Of Young Believers valmistelee parhaillaan helmikuussa julkaistavaa kolmatta studioalbumiaan. Ennakkotietojen perusteella levy on saanut vaikutteita Enyan, Talk Talkin ja Frank Oceanin kaltaisilta artisteilta.

Illan avaa kotimainen pitkän linjan indiepumppu Delay Trees.

www.facebook.com/choirofyoungbelievers
www.facebook.com/delaytrees
www.kuudeslinja.com
www.fullsteam.fi

18 kommenttia

#TMW2016: Mitä jäi mieleen?

26204363275_5cd527b2ac_z

Kuva: Kerli Sosi

Tallinn Music Week 2016. Niin, mitä siitä sitten loppujen lopuksi jäi mieleen? Elämään aivojen sopukoihin. Samaan aikaan tuntuu siltä, että ei juuri mitään, mutta Tallinn Music Weekin tiedottajan linkittämää kuvagalleriaa selatessani ilahduttavan paljon. Samalla galleriaa selatessani iski pieni alakulo siitä, kuinka paljon jäi näkemättä. Mutta nämä ovat näitä showcase-festivaalien varjopuolia. Kun artisteja on se 200 ja sinua yksi.

Valitsin kirjoittaa tähän postaukseen vain kuvagallerian kirvottaneita muistoja. On kuitenkin sanomattakin selvää, että elävimmin Tallinn Music Week 2016 tulen muistamaan tapaamiseni Me And My Drummer -yhtyeen kanssa. Jos et ole jo lukenut eilen kirjoittamaani juttua siitä, lue se täältä.

Kuva: Tõnu Tunnel

Kuva: Tõnu Tunnel

Ensimmäinen näkemäni keikka Tallinn Music Weekillä oli Jaakko Eino Kalevi. Tai oikeastaan vain 4 biisiä Jaakko Eino Kalevia. Mies yhtyeineen esiintyi Kultuurikatel -nimisessä hallissa OFF Flow -tapahtumassa, joka oli suomalaisen Flow Festivalin markkinointitapahtuma. Näkemäni Jaakon keikat ovat vain parantuneet toinen toisestaan ja tälläkään kertaa Jaakko ei pettänyt. Mikä taas oli pienoinen pettymys, niin tuo OFF Flow tapahtuma, tai ei itse tapahtumassa mitään vikaa ollut vaan oikeastaan sen osallistujissa – suomalaissa. OFF Flow oli suomalaisten hipsterien kohtaaminen Tallinnassa. En tiedä kuulinko koko sielläoloaikanani sanaakaan Viroa tai Venäjää. Nimesin tapahtuman leikkisästi Helsinki Music Week in Tallinn, if you catch my drift.

Kuva: Joosep Kivimäe

Kuva: Joosep Kivimäe

Yllä kuvassa on muuten erikoinen vesseli. Tsekkiläinen elektroartisti Ventolin esiintyi perjantaina ilahduttavan hyvän keikan vetäneen The Hearingin jälkeen Sinilind -klubin nurkkahuoneessa. Täyteen pakattu huone heilui Ventolinin biittien tahdissa kuin hevonen, jonka pään edessä roikkuu tikkuun sidottu porkkana. Kielikuva on itseasiassa aika osuva, koska siltä Ventolin näytti – tikkuun sidotulta porkkanalta. Ventolinin esitys jäi mieleeni ehkä koko festivaalien parhaana keikkana ja suosittelenkin tutustumaan mieheen. Hänestä on kuulemma viime vuonna kuvattu myös dokumentti, joka on ehkä pakko metsästää jostain.

Kuva: Martin Ahven

Kuva: Martin Ahven

Tänä vuonna Tallinn Music Weekillä oli jotenkin aivan himmeän paljon porukkaa. Ja haluan alleviivata, aivan liikaa suomalaisia. Jos festivaali on tehnyt jotain oikein, niin markkinointisuunnitelmansa pohjoiseen naapuuriin. Suomalaiset olivat tänä vuonna ottaneet tapahtuman haltuun ja se näkyi kyllä joka puolella. Suomi raikasi pitkin Tallinnan katua ja kuppilaa. Mutta oli väkeä muutenkin enemmän kuin esim. viime vuonna. Vietimme koko lauantaipäivän Telliskivessä ja vaikka se kiva paikka onkin, on se kivempi silloin kun siellä on tilaa. Tällä kertaa kaikki ravintolat olivat ääriään myöden täynnä ja jopa streetfood-kojuille oli vartin jonot.

Kuva: Diana Didyk

Kuva: Diana Didyk

Yksi viikonlopun potentiaalisesti parhaimmista keikoista vedettiin nätisti silmieni edessä viemäristä alas, kun helsinkiläinen Merries laittoi menemään vanhan kaupungin ytimessä, Kultuuriklubi Kelmissä. En ollut bändin musiikkia juuri kuullut ennen keikkaa, vaikka nimeen olin törmännyt useasti somessa. Ja ai samperi miten hyvä laulaja yhtyeellä onkin, ja miten hyviä biisejä ja stemmoja, mutta voi miksi, miksi yhtyettä ei voi kiinnostaa hyvän keikan vetäminen edes sen vertaa, että olisivat olleet juomatta viinaa edes biisien välissä. Saatika sitten etteivät olisi olleet jo ennen keikkaa tossut solmussa. Pistää harmittamaan, kun joku on oikein ajalla ja vaivalla valmistanut ison kulhollisen hyvää pullataikinaa, ja sitten hetken mielijohteesta päättääkin kusta sen päälle.

25936338600_224c5ebd19_z

Kuva: Tanel Tero

Tallinn Music Week päättyi omalta osaltani suomalaisen Death Hawksin keikalle, enkä suoraan sanottuna olisi voinut parempaa lopetusta voinut reissulleni toivoa. Death Hawks on kasvanut tasaista vauhtia viimeisen viiden vuoden aikana ja Tallinnassa täydelle Woodstock -baarille soittanut itsevarma kvartetti oli jo aivan valmista kamaa lähetettäväksi ihan ties ja minne. En ole juuri yhtyettä koskaan kuunnellut levyltä, enkä ajatellut kuunnella tämänkään keikan jälkeen, mutta livenä toimii ja muuten hyvin.  Ja uskonkin, että Tallinnasta Euroopan rundille lähtenyt Death Hawks tulee vielä parin vuoden päästä olemaan Suomessakin nimibändi. Vaikkei hyväksytyksi suomalaisen valtavirran toimesta tuleminen varmasti yhtyeen prioriteettilistalla olekaan.

Ei kommentteja