Viisi kovaa: Pariisin kevät, JVG, Purity Ring, Run the Jewels, Susanne Sundfør

susanne_press_og
Kalenterikarjun uusi suosikki on Susanne Sundfør. Alkuperäinen kuva täältä.

Viisi kovaa on Kalenterikarju-blogin juttusarja, jossa esitellään lyhyesti viisi kovaa biisiä. Oletko tehnyt mielestäsi kovan biisin? Lähetä lyhyt esittely ja kuuntelulinkki osoitteeseen kalenterikarju@rosvot.fi ja musiikkisi saattaa päätyä blogiini. Kalenterikarjua voi seurata FacebookissaInstagramissaja Snapchatissa (kalenterikarju). Lisäksi päivitän Spotifyssa ahkerasti KALENTERIKARJU: Parhaat biisit 2015 -soittolistaa, johon kerään kaikki omasta mielestäni kiinnostavimmat vuoden 2015 uutuusbiisit.

1. PARIISIN KEVÄT – HAAMUPUHELU

Tuottaja-biisintekijä Arto Tuunelaan kulminoituva Pariisin kevät on hieno yhtye. Pidän Pariisin keväästä erityisesti sen vuoksi, että se on tehnyt koko ajan toinen toistaan kovempia singlejä. Astronautti (2010) -albumin hittisingle Tämän kylän poikii poiki jo (heh) yhtyeelle paljon radiosoittoa ja tasoitti tietä tähtiin. Kaikki on satua (2012) tarjoili vieläkin debyyttiä paremmat singlet, jotka olivat tietenkin nimiltään Saari sekä yhtyeen tähän mennessä mielestäni kovin kappale Kesäyö. Jossain on tie ulos (2013) -albumilta elämään jäänee varsinkin Odotus. Näitä kappaleita on yhdistänyt se, että ne ovat olleet growereita – ne ovat siis vain kasvaneet kuuntelukertojen myötä. Uskallan väittää, että tänään julkaistu Haamupuhelu muodostuu vielä samanlaiseksi kappaleeksi.

2. JVG – MAUTON JASSO

Vaikka JVG:n hittikappaleilta välttyminen onkin ollut mahdotonta, päätin tutustua yhtyeeseen albumimuodossa ensi kertaa vasta viime vuonna ilmestyneen Voitolla yöhön -julkaisun myötä. Voitolla yöhön, KMDOD ja Huominen on huomenna -hittisinglet soivat ahkerasti YleX:llä, mutta suosikkibiiseikseni muodostuivat hieman koukeroisemmat ja tummempisävyiset Fäijönii, Sara Chafak ja levyn eeppinen possebiisi Mist sä tuut?. Tänään ilmestynyt Mauton jasso on Luokkakokous-elokuvan soundtrackilla kuultava uusi Jare ja Ville-Galle -biisi, joka maistuu allekirjoittaneelle erittäin hyvin. Jo ennen kuin kappale pärähtää soimaan, huomion kiinnittää kuitenkin biisin omituinen otsake. Ilmeisestikin tämä kyseinen ”mauton jasso” on jonkinlainen kundien eufemismi hyvälle perseelle, mikä ei olisi kyllä itselleni tullut heti ensimmäisenä mieleen. Ennakkoon olin nimittäin arvellut kappaleen kertovan mopoautosta (=mauto). Jassosta tulee itselleni ensimmäisenä mieleen takavuosien Pajatso-hittipeli sekä tietenkin mahtava Jii Roikosen luoma sarjakuvahahmo Jasso-kissa, eikä… niin, ihmisperse. Pitänee välttää jatkossa ”jassoo” -toteaman viljelyä astetta meluisammassa ympäristössä väärinkäsitysten välttämiseksi. Kyllä tässä taas tuntee itsensä sedäksi tämän nuorisolaiskielen kanssa – varsinkin kun olen itse JVG:n kundeja nuorempi setä.

https://www.youtube.com/watch?v=Zr5mtKSbd7M

3. PURITY RING – BEGIN AGAIN

Vuonna 2010 perustettu kanadalainen Purity Ring julkaisee tänä vuonna jatkoa vuonna 2012 ilmestyneelle Shrines-albumilleen. Another Eternity -nimen kasteessa saanut kakkosalbumi ilmestyy maaliskuun alussa 4AD:n julkaisemana. Albumin toinen single Begin Again on omasta mielestäni jopa petraus niin ikään hienosta Push Pull -pilottisinglestä.

4. RUN THE JEWELS – LIE, CHEAT, STEAL

Olen täysin myöhäisherännäinen Run the Jewelsin kanssa, enkä surukseni ollut todistamassa yhtyeen läpikehuttua joulukuista Tavastian keikkaa. All Ears-blogin Mira nostikin vastikään postauksessaan esille kissojen äänillä toteuttavan Meow the Jewels -projektin, joka El-P:n Instagramin mukaan etenee, mutta sen lisäksi eetteriin iskeytyi muutama päivä sitten uusi musiikkivideo ytimekkääsit nimetyn Run the Jewels 2 -levyn Lie, Cheat, Steal -kappaleesta. Erinomaista räppiä ja jälleen kerran tyylikäs video duolta.

5. SUSANNE SUNDFØR – DELIRIOUS

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että norjalainen laulaja-lauluntekijä Susanne Sundfør on itselleni entuudestaan täysin tuntematon. Vuonna 2010 julkaistu kolmas sooloalbumi, The Brothel, ylsi Norjassa yli 40 000 kappaleen myyntiin ollen kotimaassaan kyseisen vuoden toiseksi eniten myyty albumi. Sundførin viides sooloalbumi, Ten Love Songs, julkaistaan tämän vuoden helmikuussa. Sokerina pohjalla esittelen siis itselleni kierroksen kovimman eli Sundførin Delirious-singlen. Tämän kunniaksi yritän kuvailla kappaletta niin hyvin kuin vain suinkin pystyn. Täältä pesee: ”Delirious on kuin klassillinen ja elegantti kakkupala, johon on leivottu sisään Donna Summerin I Feel Love. Taikinaa on kohotettu Sian dramaattisuudella ja kaulittu kevyesti Joanna Newsomin keijukaismaisin harppusormin. Täydelliseltä näyttävän kakkupalan päälle Lykke Li on käynyt vielä ripottelemassa hieman tomusokerilta näyttävää hienosyistä lasimurskaa.” Että sellaista. Kuunnelkaa itse. Huikea kappale.

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin