Viisi kovaa: Charli XCX, Imagine Dragons, Fifth Harmony, Tiisu, Mitra

Viisi kovaa on Kalenterikarju-blogin juttusarja, jossa esitellään lyhyesti viisi kovaa biisiä. Oletko tehnyt mielestäsi kovan biisin? Lähetä lyhyt esittely ja kuuntelulinkki osoitteeseen kalenterikarju@rosvot.fi ja musiikkisi saattaa päätyä blogiini. Kalenterikarjua voi seurata Facebookissa, Instagramissaja Snapchatissa (kalenterikarju). Lisäksi päivitän Spotifyssa ahkerasti KALENTERIKARJU: Parhaat biisit 2015 -soittolistaa, johon kerään kaikki omasta mielestäni kiinnostavimmat vuoden 2015 uutuusbiisit.
1. CHARLI XCX – DOING IT FEAT RITA ORA
Minulla on hieman ristiriitainen suhde Charli XCX:n musiikkiin. True Romance (2013) -esikoiselta irrotettu single You (Ha Ha Ha) oli täyden kympin suoritus samoin kuin Superlove, joka ei jostakin syystä sittemmin päätynytkään Sucker (2014) -levylle saakka. Boomclap ja Break the Rules taas onnistuivat vain ärsyttämään. Doing It onnistuu kääntämään kurssin taas ylöspäin. Säkeistön melodiankuljetuksesta tulee mieleen Haim, eikä tällä kappaleella yritetä olla samalla tavalla päälleliimatun punk kuten Break the Rulesilla. Musiikkivideolla näkyvien miespoliisien kultaisista tasseleista pluspisteitä.
2. IMAGINE DRAGONS – GOLD
Kyllä, tiedän. Gold ei ole uusin irrotus Imagine Dragonsin uudelta levyltä (uusin single on viikon alkuun tarjoiltu Shots, jonka voi kuunnella vaikkapa täältä). Halusin kuitenkin kirjoittaa Goldista, sillä se on jo julkaistuista uusista kappaleista toistaiseksi miellyttänyt minua eniten. Kappale on luonteva sekoitus metallisia perkussioelementtejä, tarttuvaa viheltelyä, elektronisia rytmielementtejä ja ylvästä ja dramaattista kertosäettä. Ulottuisipa yhtyeen kiertue tämän levyn tiimoilta myös Suomeen.
3. FIFTH HARMONY – WORTH IT
Odotukseni Fifth Harmonyn tulevaa Reflection-albumia kohtaan jatkavat kasvamistaan. Worth It tuo balkanimaisen eksoottisella torvisämplellään mieleen Jason Derulon loistavan Talk Dirty -biisin, joka on törmäytetty musiikillisella hiukkaskiihdyttimellä yhteen Coolion Gangsta’s Paradise -klassikon ja 2000-luvun alun tyttöbändisoundin kanssa. Erittäin hieno popbiisi.
4. TIISU – ELÄMÄLTÄ TURPIIN SAIN
Todistin eräänlaisen esi-Tiisun, Kärkky-nimisen bändin, keikkaa Bar Loosessa keväällä 2013. Keikka oli riemastuttavan ilkikurinen, joskin myös hieman päälleliimatun – sanotaan nyt – tekotaiteellinen (hyi kuinka ällöttävä ilmaisu). Seuraava kuulokuvani Henrik Tillikaisen johtamasta uudesta suomirock-yhtyeestä olikin sitten Tiisuksi muotoutunut bändi, joka keräsi kovaa hypetystä ja kuiskuttelua musiikkialaa seuraavien nurkkapöydissä. En ollut kuitenkaan itse hirveän vakuuttunut bändistä, kun ensimmäinen major label -single, Suomalaisen suurin riesa on sisu, ilmestyi. Tästäkin huolimatta olin riemastunut yhtyeen puolesta siitä, että kappale soi ja yhtye näkyi YleX-kanavalla (anekdoottina on kerrottava tähän väliin, että palanen alankomaisesta maanisuudesta ja ote Tiisun kierosta huumorintajusta nähtiin myös syksyllä Musiikki & Media -tapahtumassa, kun yhtye erään seminaarin päätyttyä ryntäsi aamupäivällä esittämään ensisinglensä hotellin aulaan – kuinka mahtava tempaus!). Eilen keskiviikkona julkaistiin sitten Tiisun toinen single ja tiedättekö mitä? Tällä kertaa olen vakuuttunut. Elämältä turpiin sain on nimittäin erinomainen sävellys. Mikäli yhtyeen albumi tulee sisältämään näinkin kovia ralleja, olisi minun syytä päivittää 20 odotetuinta albumia vuodelle 2015 -listausta hieman uuteen uskoon. Itse meuhkasin omassa Facebookissani suomirockin uudesta tulemisesta jo vuosi sitten tähän aikaan, mutta josko nyt vuonna 2015 Pimeyden, Pöllöjen, Saijaa Saijaan, Jukka Nousiaisen, Tiisun ja muiden johdolla ilmiö lävähtäisi myös valtavirtamedioissa esille. Näin ainakin toivon Tiisun ja muiden puolesta.
https://www.youtube.com/watch?v=BsD_NklVS7k
5. MITRA – KUKKA KAIPAA VALOA
Lopuksi on nostettava näkymätöntä hattua vielä Idolsista tunnetuksi tulleelle Mitralle, jonka debyyttisingle (okei, Äkkisyvää ilmestyi Idols-voiton vanavedessä, mutta tämä on ensimmäinen ei-Idols -single; en itse seurannut kyseisen vuoden Idolsia, joten aloitan konkreettisestikin Mitran kanssa aivan puhtaalta pöydältä) Kukka kaipaa valoa, on erinomainen popsävellys, jossa on erinomainen tuotanto. Mahtipontinen, dramaattinen ja silti ilmava ja yksinkertainen Kukka kaipaa valoa esittelee alkaneen vuoden potentiaalisimpia uusia artistialkuja. Toivon kuulevani tätä kappaletta paljon radiosta tänä keväänä.
SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin