Tallinn Music Week 2015: Kalenterikarjun megalomaanisen definitiivinen loppuraportti, osa 2

Kuva: TMW.ee

Tallinn Music Week 2015 oli henkeäsalpaavan upea. Tässä postauksessa jatkan festivaalin kiivasta jälkianalysointia. Ensimmäinen torstaipäivään keskittynyt postaus luettavissa täältä.

Koostin ennakkoon TMW-artisteista Spotify-soittolistan nimeltä Kalenterikarju: Tallinn Music Week 2015, jota kautta voi jälkifiilistellä vielä festivaalin musiikkitarjontaa. Ennakopostauksiakin tuli kolme: Tallinn Music Week 2015 #1: TOP5 kiinnostavimmat eestiläiset artistitTallinn Music Week 2015 #2: TOP10 kiinnostavimmat bändit oudoista maista ja Tallinn Music Week #3: TOP6 kiinnostavimmat seminaarit.

PERJANTAI (27.3.2015)

Perjantai alkoi pikaisella aamupalalla hotellin ravintolassa ja jatkui klo 10 avajaisjuhlallisuuksilla Nordic Forum Hotellin Sirius-salissa. Avajaispuheita olivat pitämässä Tallinn Music Weekin johtaja Helen Sildna, Nordean Viron konttorin pomo Petri Nikkilä sekä Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves. Varsinkin presidentin puhe teki jälleen vaikutuksen ja piti sisällään kevyttä piikkiä Venäjän suuntaan sekä muistelua The Clashista ja virolaisesta rockhistoriasta. Hankala on kuvitella Sauli Niinistöä avaamaan vastaavanlaista tilaisuutta.

Näyttökuva 2015-03-31 kello 9.49.12

Seuraavaksi kävin tiirailemassa legendaarisen all-female pioneeripunkbändi The Slitsin (1976–1982, 2005-2010) kitaristi Viv Albertinen muisteloa menneiltä vuosikymmeniltä. John Robbin haastattelema Viv kertoi, että tarkisti 1960-1970 -luvuilla levykaupoissa LP-levyjen kansista, soittiko kiekoilla naismuusikoita ja joutui jatkuvasti pettymään. Toisin kuin David Bowie, Sex Pistols ja aikakauden muut hurjat miesrocktähdet, The Slitsin jäsenet loivat tyhjästä oman skenensä ja genrensä; kun ei ollut historiaa naisrockareista, piti normit ja säännöt luoda itse. Viv ja bändin muut jäsenet saattoivat keikalla hypätä yleisöön ja mennä juttelemaan ja bailata yleisön kanssa keikan jälkeen, mikä oli siihen aikaan Lontoossa kuulemma ennenkuulumatonta. Liv kertoi myös, että kaikkialle piti mennä nelistään bändin tyttöjen kanssa, koska muuten olisi voinut tulla raiskatuksi tai puukotetuksi, sillä naispunkbändiä ei aluksi katsottu kauhean hyvällä. Aikakauden suurin vaikuttaja bändille oli muiden rockbändien sijaan Vivienne Westwood, joka nousi bändin tapaan työväenluokasta ja uskalsi ravistella ikonoklastisella otteellaan niin muotia, visuaalista kulttuuria kuin paikallista musiikkiskeneäkin.

P1070763

Ennen seuraavaa paneelia kävimme Miran kanssa syömässä lounasta hotellin ravintolassa. Salaattibuffet todettiinkin erinomaiseksi ja oma lautaseni täyttyi tuoreista vihanneksista, kasvisröstipihveistä, tonnikalasta, lohesta, tzatzikista ja marinoiduista herkkusienistä. Nam! Hotellissa ruokaillessani en joutunut pettymään kertaakaan ja sekä aamiainen että lounas hotellilla nautittuina pitivät ylimääräisen stressin ruodussa.

IMG_0872P1070768

Klo 13.30 alkanutta Some of the best people in the business – are women!  -paneelikeskustelua olin odottanut ennakkoon kovasti, mutta jouduin harmikseni pettymään. Helen Sildnan moderoiman paneelin esittelykierros venyi ja vanui niin pitkäksi, että päätin lopulta luikahtaa Keeping calm & staying cool – how to run a successful indie label in today’s world? -paneeliin.

IMG_0910

Näyttökuva 2015-03-31 kello 10.41.51Rockadillon Tapio Korjuksen johtamassa keskustelussa mukana olivat Katie Garcia (Jagjaguwar, Dead Oceans ja Secretly Canadian), Nils Bernstein (Matador Records), Jonas Sjöström (Playground Music Group), David Cawley (FatCat Records) ja Bruno Roze (I Love You Records) ja näin jälkikäteen tuumailtuna paneeli oli festivaalin kiinnostavin ja antoisin itselleni, vaikkei sinänsä sisältänyt uutta asiaa. Puhetta oli piratismin kuolemasta, streamingin epäreiluista jakoperusteista majoreiden ja indie-yhtiöiden kesken ja vilahtelivatpa keskusteluissa myös sellaisetkin sanaparit kuin ”long tail”, ”user centric streaming services” ja ”future of a music album”. Suurimmaksi ongelmaksi ei koettu Spotifyta, vaan Google ja Youtube, jotka tilittävät oikeudenomistajille vielä vähemmän, mutta hallitsevat maanlaajuisia verkostoja vielä Spotifyta ja iTunesia tehokkaammin. Vaikka streamingiin aletaan jo uskoa, tulevat fyysiset formaatit pysymään panelistien mielestä markkinoilla ainakin jossakin muodossa  (Jonas: ”Of course there’s gonna be physical market. But it’s a niche market. More of a merch thing for fans.”).

IMG_0917

Toinen tapahtuman kiinnostava paneeli tulikin lähes heti perään. 21st century management – what is required from a modern manager in the planning of artists’ careers -nimihirviöpaneelissa puhumassa olivat moderaattori Anna Hildur Hildibrandsdottir (Nomex), Jake Beaumont Nesbitt (International Music Managers Forum) sekä managerit Olga Tuszewska (Brodka), Simon Napier-Bell (Yardbirds, Marc Bolan, Japan, Wham!), Marie Dimberg (Roxette), Toomas Olljum (Ewert and the Two Dragons) ja Scott Cohen (The Raveonettes, Dum Dum Girls). Paneelissa puhuttiin siitä, kuinka managerin tehtävä on tehdä töitä bändin kanssa; miettiä ja aktivoida ne teot, joita artistin hyväksi on tehtävä. Panelistien mukaan managerin perustyö on nyt ATK-aikana samaa kuin ennenkin: artistien oikeuksien varmistamista. Globaalin tietoverkoston, internetin, kanssa ongelmaksi on noussut se, kuinka löytää ja sitouttaa artistin yleisö ja keksiä, mikä on olennaista millekin yhtyeelle. Sopivien yhteistyökumppanien ja yhteistyön tekeminen on nykybändeille elinehto, eikä uusien bändien kannata managerien mielestä lähteä rakentamaan uraa ilman yhteistyökumppaneita ja julkaista materiaalia netissä itsenäisesti kuten Radiohead (Scott: ”Breakthrough with a self-release isn’t relevant anymore – you got to get signed to a label.”).

Näyttökuva 2015-03-31 kello 11.22.02Päivän viimeisen paneelin jälkeen oli hyvä käydä lepäämässä hotellihuoneessa… not. Päätimme Miran kanssa lähteä nimittäin Tallinn Music Weekin virallisiin avajaisjuhliin Kultuurikateliin aka Tallinn Creative Hubiin. Tallinnan downtownissa sijainneeseen vanhaan voimalaitokseen pääsimme bussikuljetuksella, mikä oli kätevää, sillä ulkona tihutti. Mutta minkälainen paikka tämä vanha voimalaitos olikaan! Huh! En yhtään ihmettele, miksi venäläisohjaaja Andrei Tarkovski valitsi Kultuurikatelin yhdeksi näyttämökseen Stalker (1979) -elokuvalleen – niin mielettömän upealta taidetta, luovaa työtä ja kulttuuria silmällä pitäen kunnostettu ex-teollisuustila oli (mikäli Tarkovskin elokuva ei ole tuttu, suosittelen tsekkaamaan tämän traileriksi leikatun Youtube-pätkän – eräs vaikuttavimmista elokuvista, jonka olen nähnyt).

IMG_0935IMG_1019

Avajaisjuhlien ruokatarjoilusta vastasi edellisessä postauksessa esitellyn Leib-ravintolan tavoin Viron 50 parasta ravintolaa 2014 -listan TOP10:een sijoittuneen OKO-ravintolan kokit Joonas Koppel ja Tõnis Siigur. Kala- tai kasvissyöjälle kattaus ei tarjonnut niin paljoa syötävää, mutta friteeratut kesäkurpitsasuikaleet ja virolaiselle tummalle leivälle tehdyt kalaleivät maittoivat. Myös jälkiruokina tarjoillut macaronsit olivat suussasulavia ja popsinkin niitä häpeilemättä viitisen kappaletta. Avajaisiin oli myös eksynyt tuttuja naamoja, joista kuviin asti päätyi Lasermehu ja LCMDF -yhteyksistä tuttuja hahmoja.

IMG_0982IMG_1040IMG_0994

Avajaisjuhlallisuuksien jälkeen päätimme käydä lepäämässä hotellihuoneessa (eli pläräsimme Miran kanssa älypuhelimiamme kumpikin noin 45min), minkä jälkeen suuntasimme Playground Music Scandinavian pirskeisiin Rock Cafeeseen, jossa oli jälleen tarjolla pikkupurtavaa. Paikalle oli saapunut myös pieni joukko suomalaisia, joihin oli mukava tutustua (kyllä, yksi syyttävistä sormistani osuu sinuun Vaimomatskuu-blogin Jella).

Playgroundin jälkeen matkamme jatkui Kino Sõprusiin, jossa esiintyi punkrockia ja psykedeliaa yhdistelevä Teksti-TV 666. Tekstareiden keikka oli ihan okei, muttei tehnyt tällä kertaa suurempaa vaikutusta ja lähdinkin lätkimään. Seuraavaksi päädyin Von Krahliin ennakkoon kehumani israelilaisen folkrock-yhtye Lola Marshin keikalle, joka osoittautui jälkikäteen tarkasteltuna festareiden kovimmaksi keikaksi itselleni. Keikkapaikka olikin tupaten täynnä yleisöä, joka söi laulaja Yael Shoshana Cohenin kädestä.

Von Krahlista lähdin Sinilindiin, jossa aiemminkin kehumani Marten Kuningas soitti. Joko keikka ei ollut erityisen hyvä tai sitten mielentilani oli väärä ja viimeistään törmätessäni Pupulandian Jenniin ja hänen ystäväänsä, päätimme yksissä tuumin suunnata Kultuurikateliin klassisen musiikin reiveihin.

P1070774En ole hirveän perillä reivikulttuurista, mutta myönnän odottaneeni jotakin erilaista. Siltikin sellisti ja tuottaja Brendan Jan Walshin ideoima konsepti oli mitä erinomaisin. Ensimmäiset klassisen musiikin reivit Walsh järjesti Amsterdamissa vuonna 2013, minkä jälkeen bileitä on pidetty Sao Paulossa, Rio de Janeirossa, New Yorkissa, Lontoossa ja Berliinissä. Ymmärrän hyvin miksi ja odotan jo, että vastaavat järjestettäisiin Helsingissä. Yllä oleva kuva on ainoa, jonka Miralta lainaamallani pokkarilla sain napattua, mutta parempaa kuvaa tapahtuman luonteesta saa katsomalla Instagramista esimerkiksi tämän videon tai hakemalla lisää vastaavia hashtagilla #classicalmusicrave.

Siinäpä sitä olikin sitä perjantaita sitten kerrakseen. Reiveistä suuntasimme Nordic Hotel Forumia kohti joskus klo 03.00 aikoihin. Simahdin jälleen heti silmät suljettuani (ehkä jopa hieman ennen sitä).

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin

Yksi kommentti kirjoitukseen Tallinn Music Week 2015: Kalenterikarjun megalomaanisen definitiivinen loppuraportti, osa 2

  1. Juulia kommentoi:

    Olipa hauska tavata! Ja ootpas ehtinyt MONEEN paikkaan. Mitähän kaikkea mä olen missannut… :D ens vuonna täytyy seurata sun liikkeitä tarkemmin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.