Tallinn Music Week 2015: Kalenterikarjun megalomaanisen definitiivinen loppuraportti, osa 1

Kuva: TMW.ee

Huh huh. Tallinn Music Week 2015 on lusittu, ja vaikka toipumisprosessi on itselläni edelleenkin käynnissä näin keskiviikkoiltana niin täältä pesee! Tässäpä siis ihan pieni ja lyhyehkö (lue:  kannattaa hakea kaakaota ja kääriytyä mukavaan asentoon sänkyyn) katsaus TMW:hen. Kolmessa seuraavassa postauksessa siis juttua niin bändeistä, seminaareista, yleisfiiliksestä kuin ruoastakin. Lyhyesti sanottuna Tallinn Music Week oli tänä vuonna vielä viime vuottakin inspiroivampi kokemus. Musiikkia, designiä, kuvataidetta, ruokaa ja juomaa, seminaareja, uusia mukavia tuttavuuksia, pop-up -ravintolan ja ties mitä sisältänyt Tallinn Music Week ja oheisosafestivaaliohjelmineen oli sen verran kattava, että allekirjoittanut tuli nukkuneeksi torstai-sunnuntai -välisenä aikana yhteensä noin 16-18h. Hehe.

Toisin sanoen tekemistä ja näkemistä riitti lähes sydänkohtaukseen saakka ja aion ehdottomasti mennä ensi vuonnakin tapahtumaan, jonka tämän vuotinen reinkarnaatio oli ehdottomasti parhaimpia festivaalikokemuksiani ikinä. Pidemmittä puheitta – tässä festivaalin ensimmäinen osa, joka keskittyy torstaipäivään. Perjantaipäivän postauksen löydät täältä. Enjoy!

TORSTAI (26.3.2015)

Saavuimme All Ears -blogin Miran kanssa Tallinnaan torstaina aamupäivällä. Ensiksi luonnollisesti kamat hotellille, joka olikin piristävä tapaus. Festivaalin aikana yövyimme nimittäin mainiossa Nordic Forum Hotellissa, jota voin suositella varauksetta kaikille, vaikka Tallinnassa yöpyy huomattavasti halvemmallakin. Hotellin huonoiksi puoliksi lukisin sen, että ainakin TMW:n aikaan hotellin wifi toimi harmittavan satunnaisesti ja huoneen avainkortin kanssa pelleily oli tuskastuttavaa varsinkin väsyneenä. Siinäpä ne huonot puolet oikeastaan tulivatkin. Hotellin hyviä puolia taas olisi voinut listata loputtomiin: runsas aamiaisvalikoima, maittava buffetlounas (toimi hyvin myös kaltaiselleni ei-lihansyöjälle), hymyilevä ja ystävällinen henkilökunta, siivoojat, tyylikäs sisustus. Kaiken kaikkiaan yksi ehdottomasti parhaista hotellikokemuksistani ikinä (ja harmi, etten tajunnut muuten ottaa enempää kuvia itse hotellista).

IMG_1081

Lyhyen hotellikuoleman jälkeen pyörähdimme shoppailemassa Rotermannissa. Itse tykkään Tallinnassa käydessäni piipahtaa aina Pull & Bearissa ja Bershkassa, joista tälläkin kertaa löytyi kahdet joggersit ja t-paita. (En ottanut erikseen vaatteista mitään asukuvia, mutta jos jotakin nyt kiinnostaa niin housut näkyvät alla olevassa kuvassa ja paidan voi tsekata Instagram-tililtäni.) Muissa kaupoissa en sitten reissun aikana käynytkään, koska ohjelmaahan riitti.

P1070587

Reissun ainoa kuva, jossa useampi Rosvot-bloggaaja. Vasemmalta Mira, minä ja Jukka. Kuva: Katrin Seppel.

Pienen lepäilyn jälkeen suuntasimme yhdessä #KOVAAPASKAA-blogin Jukan ja Miran kanssa Viron matkailun edistämiskeskuksen Katrin Seppelin kanssa Trad. Attack! -yhtyeen kotikeikalle, joka oli ennakkoluuloistani huolimatta oikein ilahduttava kokemus. Bändin kansanmusiikista, virolaisista perinnelauluista ja folkista ammentava musiikki ei etukäteistutustumisen perusteella vakuuttanut, mutta liveolosuhteissa kolmikon intensiivinen ja taitava musisointi voitti puolelleen. 12-kielisellä kitaralla, perkussioilla ja huilu/laulu/säkkipilli -kombinaatiolla operoinut Trad. Attack vakuutti myös rempseällä lavapreesensillään ja kuultiinpa keikalla myös perkussionisti Tõnu Tublin säkkipillinsoittaja-laulaja Sandra Sillamaalle laukoma leikkisän piikikäs vitsikin (”A real gentleman knows how to play a bagpipe but never does it”). Encorena kuultiin arkistonauhalta looppina eskimoiden kurkkuääntä ja pingottunutta nenälaulua, jonka päälle bändi soitti. Upea ja intensiivinen avaus festivaalille.

P1070630

Trad. Attackin kotikeikan jälkeen suuntasimme syömään Leib Resto & Aed -nimiseen ravintolaan. Leibin nimi tulee eestiläisestä mustasta leivästä, jota meillekin alkupalaksi tarjoiltiin. Ravintolan perusajatuksena on tarjoilla sielukasta casual dining -ruokaa, jossa sekoittuvat eestiläisen keittiön perinteet maan moderniin nousevaan uuteen ruokakulttuuriin. Head chef Janno Lepikin luotsaamassa Leibissä panostetaan yksinkertaisiin ja puhtaisiin makuihin sekä lähialueella tuotettuihin tuoreisiin raaka-aineisiin. Kolme viidestä seurueessamme söi TMW Tastes -menun, mutta itse söin listalta minulle suositellut kasvisruoat eli alkupalaksi Kalamatsin tilalla tuotettua fetaa omenahillokkeen, marinoidun sipulin ja ohrasipsien kanssa ja pääruoaksi herkkusieni-raguun ricotta-täytteisillä gnoccheilla ja kurttukaalilla. Molemmat annokset edustivat helposti parasta ruokaa, mitä olen syönyt tänä vuonna, eikä tämä liene ihmekään, mikäli ottaa huomioon senkin seikan, että ravintola valittiin viime vuonna Viron 50 parasta ravintolaa -listauksen sijalle 10. Leibissä alkuruoasta, pääruoasta, jälkiruoasta ja yhdestä juomasta saa maksaa noin 30-40€ (alkupalat 8-9€, pääruoat 12-21€ ja jälkiruoat 4-9€), mikä Virossa on jo hintavampi, mutta kokemus palkitsee. Pöytä kannattaa varata ennakkoon.

Ruokailun jälkeen piipahdimme vielä Sinilindissä, jossa soitti ennakkoon tärppäämäni valkovenäläinen Super Besse, joka ehkä väsymyksen takia jäi hieman etäiseksi sinänsä kelvollisella postpunkillaan. Seurueemme poistui hotellille kisaväsymyksen uuvuttamana jo puoliltaöin. Nukahdin kahdessa sekunnissa hotellisängyn pehmoiseen syleilyyn.

Lue perjantaipäivän postaus täältä.

P1070720

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.