Single: Plutonium 74 – Aleksis Kiven kadulla

12792279_490966834444966_4566220697805035801_o

Jahas. Jospa sitä kesken sunnuntaipäivän rentoilun (lue: tuskastuttavan rästikouluhommien suorittamisen) yrittäisi kurottaa pienen musiikkiblogitekstin suuntaan. Olen yllättänyt nimittäin itseni viime päivinä kuuntelemasta erästä tiettyä biisiä eräältä tietyltä yhtyeeltä. Kyllä, nyt puhutaan Plutonium 74:n uudesta Aleksis Kiven kadulla -singlestä. Psykedeelistä rytmimusiikkia esittävä jo vuonna 1998 perustettu poppoo on rakastettu outolintu ja kulttiyhtye, joka on tunnettu siitä, että se valuttaa uutta materiaaliaan eetteriin melkoisen verkkaisesti ja harkitusti. Vuonna 2004 julkaistun Pasilasta kallioon -debyytin jälkeen seuraavaa Peittoalueen ulkopuolella -albumia saatiin odottaa aina vuoteen 2008 saakka. Sen jälkeen on kuultu singlet Porkkana ja nauris (2011) ja Jäähai (2014). Ja nyt tämä uusi single, joka lupailee ilmeisesti kolmatta albumia. PS. En ole ikinä nähnyt niin montaa kiertävää jointtia kuin yhtyeen toissa kesäisellä H2Ö:n keikalla.

ALEKSIS KIVEN KADULLA

Aleksis Kiven kadulla -biisin ensitahdit läimäistään käyntiin hämäävästi Kuhan Intervallit-kappaletta muistuttavalla sarjakuvamaisella Paavo Pesusieni -bassolla ja laiskanpulskealla rumpukompilla. Juuri kun kuulija on tottumassa poljentoon jostain iskee päälle drum’n’bass -henkinen hypervauhti ja sitten… KRZZZZZZZZZZZ Yhtäkkiä huomaan pudonneeni madonreikään, joka on vienyt minut noin kymmenen vuotta ajassa taaksepäin. Ei helvetti. Istun Kallion lukion OPK:ssa. Vuosi on 2006 ja olen 16-vuotias. Minulla on sotkuinen rastoittuva hiusreuhka, turpeita finnejä ja päälläni siniseen taittuva samettitakki sekä ruskeat vakosamettihousut. Housunnapin paikalla on hakaneula ja kaulassa monivärinen sifonkihuivi. Huoneen toisella puolella silmälasipäinen poika vaaleassa leyhyletissään on lukevinaan Virginia Woolfia ja juttelee rennosti vierustoverilleen polyamoriasta. Vittu. Lipeän paikalta. Kävelen alas Porthaninkatua ja vastaan tuleva luokkakaverini kysyy: ”Lintsaatsä taas matikasta?”, johon vastaan hämmentyneenä: ”Ööö… joo?”. Kävelen kantapaikkaani Rytmiin, tilaan kahvin ja sytytän Marlboro White Mintin. Nurkkapöydässä Ylermi Rajamaa pälpättää omiaan valonnopeuden riivaamana. Mieleni sopukoista pintaan puskee Mikko Rimmisen pari vuotta aiemmin ilmestynyt Pussikaljaromaani ja yritän yhdistää sitä Rajamaan hahmoon. Ajatus ei tule valmiiksi. Rajamaan seuraksi on kerääntynyt taustalaulajia ja muusikoita. Bändi soittaa keskellä Rytmiä ja Rajamaa laulaa: ”Kerran kunnia kuultiin Aleksis Kiven kadulla / tahtiin samaan se otti kun ensimmäistä kertaa Dallapen puistikossa me kohdattiin”. Äkkiä tunnen yllättävää kuumuutta. Suupielestäni repottava tupakka on pudottanut tulipäänsä syliini. Housuni palavat. Olen tulessa. Heitän samettitakin syrjään, mutta tuli on levinnyt paitaani. Hyppään lattialle ja yritän kieriä, mutta kehoni ei tottele. Tyydyn jähmettymään konttausasentoon ja toivon, että liekit sammuisivat itsestään. Zen Cafen basisti Kari  Nylander hyökkää baaritiskin takaa luokseni ja yrittää pelastaa nahkani. Hän hakkaa minua nahkatakillaan. Tilanne näyttää kutakuinkin tältä:

giphy kopio 2

Yhtäkkiä havahdun. Makaan sängyssäni Etu-Töölössä. Spotify tuuttaa kuulokkeisiini Plutonium 74:n Kasiolovea. Olen hengissä. Ja niin on Plutonium 74:kin. 10 vuoden jälkeen bändi kuulostaa yhä tietyllä tapaa samalta. Bändi ei ole muuttunut aivan niin paljon kuin minä. Se ei haittaa, sillä Plutonium 74 ei ole kuulostanut vuosiin yhtä hyvältä kuin tällä uudella sinkulla, Aleksis Kiven kadulla. Ehkäpä törmään Ylermiin seuraavaksi siellä.

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Periscope | Snapchat: @kalenterikarju | Youtube | Twitter 

Yksi kommentti kirjoitukseen Single: Plutonium 74 – Aleksis Kiven kadulla

  1. ulla kommentoi:

    niin, mietin, mitä tehdä kun on syvästi rakastunut Ylermiin? ja plutonium74 musiikkiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.