Single: J. Karjalainen – Stindebinde

12119980_867752783307057_3120404893931814349_o

Rakastuin J. Karjalaisen tuotantoon melkoisen myöhään, vasta vuoden 2011 lopulla. Tietenkään kaiken kansan rakastamilta klassikkoilta kuten Hän, Doris, Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, Sankarit, Oi mikä ihana ilta, Ankkurinnappi ja Sekaisin (…ja listaahan voisi jatkaa loputtomiin) en minäkään ole välttynyt, mutta vasta tuon vuoden lopulla olin valmis sisäistämään Jiin maailman rahtua syvemmin. Syvimmin upposin J. Karjalainen Electric Saunan samannimiseen levyyn (1996) ja Laura Häkkisen silmiin (1998). Seuraava suuri isku koitti vuonna 2013, kun Et ole yksin ilmestyi, kärkenään jättihitti Mennyt mies.

Uusi levy, Sinulle, Sofia, ilmestyy 20. marraskuuta. Ennakkoon tiedetään, ettei levyllä kuulla Lännen-Jukan tai edellislevyn Markun kaltaisia hahmoja, vaan nyt mennään henkilökohtaisesti pelkän jiikarjalaisuusfiltterin läpi. Tämä jos mikä kuulostaa ainakin minusta kertakaikkisen ihanalta – ja niin kuulostaa myös pienen sulattelun jälkeen viime perjantaina julkaistu ensisingle Stindebinde.

STINDEBINDE

Stindebinde alkaa löysäranteisella rumpufillillä, jota seuraa Mikko Lankisen tyylitietoinen ja melankolisen heleä sähkökitarariffi. Ilmava lautaskomppi, taustalla akkari, synamatto ja kevyesti perkussioita. Ja sitten Karjalaisen ensimmäiset sanat: ”Mä kävelin yhdessä tyttöni kanssa kun vastaan tuli Stindebinde / kännissä tai kamoissa ihan sekaisin”. Lähtöasetelma on luotu yhdellä vahvalla siveltimenvedolla (eräs radion musiikkipäällikkö muuten sanoi, että hänen mielestään J. Karjalaisen sanoitustyyliä voisi kuvailla sarjakuvamaiseksi – allekirjoitan tämän täysin!). Ensimmäistä kertaa kappaleen kuullessani muistan ajatelleeni, että laulaapa Jukka matalalta, mutta kuuntelun myötä puheenomaisempi säkeistömelodia tukee hienosti surumielistä pohjavirettä. Melodiassa ja tunnelmassa on jotakin samanlaisuutta ja vastaavaa haikeutta kuin vuonna 1985 julkaistussa Doris-hitissä. Ylipäätään sävellys kuulostaa siltä kuin se olisi ollut aina ollut olemassa – niin luontevasti ja ikiaikaisesti se etenee. Niin helppo sitä on kuunnella. Täytyy myöntää, että Stindebinde ei kuitenkaan vakuuttanut minua ensiksiö. En pitänyt kappaletta huonona, vaan hieman keskinkertaisena. Olin väärässä. Samoin kävi nimittäin aikoinaan Mennyt mies -singlen kanssa, vaikka nykyään se kuuluukin ehdottomasti Karjalaisen klassikkobiisien jatkumoon. J. Karjalaisen kappaleet ovatkin usein kuin sipuleita – ne näyttävät hieman rusahtavilta, tavallisiltakin, mutta kun niitä viitsii hieman kuoria, rupeaa jossain vaiheessa väkisinkin itkettämään. Kuuntelujen myötä Stindebindenkin sipuli on alkanut kuoriutua ja viimeistään kohdassa ”Stindebinde täysi pummi säälin häntä ja häpesin, häpesin onneain” tunnen pienen palan kurkussa. Stindebinden hienous piilee sen vaivattomassa tavallisuudessa ja samastuttavuudessa – kaikkihan me tunnemme Stindebinden kaltaisen hahmon omasta elämästämme. Aina tavallisuus ei ole huono asia. Minä rakastan tavallisuutta. Ainakin jos sen pukee niin hienoiksi lauluiksi kuin Jukka Karjalainen.

SEURAA KALENTERIKARJUA: Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.