Single: Anssi Kela – Nostalgiaa

Kuvassa laulaja-lauluntekijä Anssi Kela. Kuvaaja: Risto Vauras. Alkuperäinen kuva täältä.

Kuulun todennäköisesti samaan Anssi Kela -diggariryhmään kuin suuri osa Anssi-faneista: sekosin täysin Nummela (2001) -debyyttilevyyn, jonka pyysin äitiä ostamaan (kyllä, olin albumin ilmestymisen aikaan 11-vuotias). Muistelisin, että Anssi Kela -huuma lähti leviämään jo puskaradioteitse Mikan faijan BMW -biisistä, jota linnunmaitoiselle Kalenterikarjulle soitatti ensi kerran muutamaa vuotta vanhempi isän silloisen naisystävän tytär. Kyseessä on ollut joko Radiomafiasta c-kasetille äänitetty rykäisy tai cd-single, ja siinä vaiheessa on eletty vuoden 2000 loppupuolta, jolloin kappale tuli ulos.

Merkittävää tästä teki se, että samoihin aikoihin velloi orastava nu-metal -buumi (joka voimakkaimmin nyrkki omassa kaveripiirissä näkyi Limp Bizkitin Chocolate Starfish And The Hot Dog Flavored Water – ja Linkin Parkin Hybrid Theory -albumeissa, jotka kumpikin ilmestyivät vuonna 2000), ja varsinkin Kornia, Marilyn Mansonia ja Machine Headia kuunnellut vanhempi kovanaamainen ja tummiin pukeutunut ex-sisarpuoli diggaili metallin ja heavyn lisäksi popimmasta päästä vain Anssi Kelaa. Anssi todella osui Nummelan kappaleillaan siis johonkin soft spottiin.

Seuraava vahva muistikuva Anssista oli äidin kanssa kesällä 2001 katsottu Elämä lapselle -konsertti, jossa Anssi Kela ja Alexandra Babitzin esittivät yhdessä kappaleen Puistossa. Sittemmin Minä ja Morrison (2001) -elokuvassa kuultu Milla teki myös vaikutuksen. Vuonna 2003 ilmestyi 1972-single, joka ei kolahtanut enää niin paljon. Rakkaus on murhaa (2005) -levyn lainasin kirjastosta, kun sen ilmestymisestä oli jo jonkin aikaa. Pidän edelleen levystä ja varsinkin nimikappale saa aikaan kylmiä väreitä. Vuoden 2009 Aukio-levyn olen kuunnellut ehkä kerran läpi, eikä siitä ole oikein muistikuvia.

Sitten tuli vuosi 2013 ja ilmoille tärähti Levoton tyttö -single, joka avasi uuden luvun Anssi Kelan tarinasta. Nimetön albumi sisälsi läjäpäin hyviä kappaleita (Maitohapoilla, Miten sydämet toimii?, Superkuu) ja olikin ilmestymisvuotensa parhaita kotimaisia albumeita. Omissa bänditreeneissäkin sitä fiilisteltiin aika paljon.

Miksikö minä tämän kaiken kerron? No siksi, että Anssi Kela julkaisi tänään The Fried Musicin kautta uuden singlen, jonka nimi on – kuten aiemmasta venähtäneestä muistelosta on mahdollista vetää ehkä johtopäätöksiäkin – Nostalgiaa.

NOSTALGIAA

Olen odottanut Nostalgiaa-kappaletta kuin kuuta nousevaa. Aiemmin jo tihkuneet samuraitematiikkaan liittyneet Instagram-videot kuten tämä ja kuvat kuten tämä sekä singlen kansikuva eivät ainakaan vähentäneet julkaisua kohtaan jo ennakkoon syntynyttä nälkää. Lyhyistä ennakkopätkistä ja singlen kannesta oli mahdollista päätellä, että Nostalgiaa tulee jatkamaan edellislevyllä alkanutta kasarimeininkiä. Kappale alkaa groovaavan murisevalla bassoriffillä ja kanttiin isketyllä kompilla, jota kuorrutetaan japanilaistyylisellä syntetisaattoririffillä. Tekstipuolella liikutaan menneisyydessä ja muistellaan kirjastosta pöllittyä kirjaa, tupakanpolttamista ja Kuopioon mopolla ajamista. Ensimmäisen säkeistön teksti ei vielä vakuuta, mutta kuten Anssilla usein, lauluteksti muodostaa kokonaisuuden, ja vasta nostattavaan kertosäkeeseen tullessa kuulijaa ymmärtää, miksi tarinaa on pedattu kuten on: ”Meist on tullu juuri sellaisii / joille nuorempina naurettiin / me takerrutaan menneisiin / niihin jäädään kiinni / me ollaan dinosauruksii / ja eilispäivän uutisii / vanhat pierut haihtumassa uusiin tuuliin”. Kertosäe (ja oikeastaan lopulta koko kappale) on tekstillisesti täydellisen tyköistuva Anssille: vahva tarina, jossa pikantteja millimetrin tarkkoja yksityiskohtia. Lisäpisteet siitä, että hän laulaa ikäisensä ihmisen maailmasta ja vieläpä onnistuneesti. Ja kukapa olisi uskonut, että sanaa ”pieru” voi käyttää kertosäkeistössä vakuuttavasti? Kertosäkeen jälkeen lähtevä alun riffi tuntuu hieman köpöltä, mutta niin että se todella sopii kappaleeseen. Toisessa säkeistössä muistellaan sukupuolensa korjannutta musiikinmaikkaa, jonka mielestä tarinankertojan lauluääni oli kouluaikoina kuin Hitlerillä. Kertosäkeen jälkeen kuullaan löysäranteinen kitarasoolo ja muhkea Totosta muistuttava laulettu c-osa. Ja modulaatio. Tietenkin. Viimeistään lopun hevifalsetto ja Anssi Kela meets Toto -kuoro saavat kuulijan purskahtamaan nauruun – niin ihanan yliampuvaa, retroa ja kirkasotsaista Nostalgiaa on. Biisistä tulee hieman itselleni mieleen Kelan Levoton tyttö -kappaleen ja Samae Koskisen Spoon River -kappaleen sekoitus. Youtubea pläräillessä tuli muuten vastaan Nostalgiaa-biisin Tähtiareena-veto, jonka päiväys on 29.03.2014 eli lähes vuosi sitten. Oli miten oli, Kalenterikarju antaa kaksi peukkua.

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.