Päiväkirja: Minä riitän tällaisena

Olen pettynyt itseeni. Olen pettynyt siihen, että kun esittelin ideani Kalenterikarju-blogista Rosvojen ylläpidolle viime lokakuun lopulla, oli tarkoitukseni alkaa kirjoittaa blogia 25-vuotiaan helsinkiläisen kulttuurituotannon opiskelijan ja levy-yhtiössä tiedottajana työskentelevän nuoren miehen, Mikko Toiviaisen, näkökulmasta. Musiikkipuoli onkin hoitunut ihan mallikkaasta, mutta tällä hetkellä lifestyle-postauksiani on tullut ripotellen vain kourallinen (Kalenterikarju esittäytyy, Olemisen sietämätön vaikeus, Sininen hetki UunisaaressaPäiväkirja #1: Uusia juttusarjoja ja Päiväkirja #2: Leikitäänkö kirjainleikkiä?).

Olen pettynyt siihen, etten saa asioita aikaan haluamassani tahdissa. Olen pettynyt siihen, etten saanut viime kuussa luettua Haruki Murakamin 1Q84 –romaania (2009) loppuun, vaikka lupasin itselleni uutena vuotena, että luen joka kuussa yhden romaanin. Tammikuussa sain sentään Kauko Röyhkän Poika Mancini -kirjan (2013) luettua, mutta se oli ohut ja meni bussimatkoilla (enkä edes pitänyt kirjasta). Liioin en ole käynyt kerran viikossa kuntosalilla, eikä kuukausittainen juoksutavoitteeni (yht. 100km kuukaudessa) ole täyttynyt sekään tammikuuta lukuun ottamatta. Sählyä olen sentään viikottain pelannut. Siitä en ole tinkinyt.

IMG_0563

Koulussa tavoitteet ovat sentään toistaiseksi pitäneet. Pääsin kuin pääsinkin läpi taloushallinnon kurssista, jossa opiskelijoita oli 27, joista peräti 11 reputti tai jätti kurssin kesken. Tarvoin kurssin väkisin läpi, sillä tavoitteeni on saada neljän vuoden AMK-tutkintoni kasaan reilussa kahdessa vuodessa; tänä vuonna opintoja kertyy noin 100 opintopistettä. Samaan aikaan yritän tasapainoilla työn, blogin, parisuhteen ja bändin kanssa. Silti. Jos en pääse kaikkiin tavoitteisiini, petyn itseeni. Miksi?

Minä petyn itseeni, koska suoritan taas. Kyllä, minä olen suorittaja, eikä minulle riitä mikään. Ei ainakaan mikään, mitä itse teen. Paradoksaalisesti en ehdi elää, koska minulla on liian kiire elää. En näe tarpeeksi perhettäni tai ystäviäni, ehdi nauttia laiskanpulskeista brunsseista, valvoa aivan liian pitkään katsellen tv-sarjoja tai lorvia kirjastoissa ja antikvariaateissa. Ja kaikki mitä teen on lopulta vain läjä yhdentekeviä asioita, koska olen ylikriittinen ja pohjimmainen ajatukseni kaikessa on, että aina voisi parantaa. Omaa työntekoa, omia biisejä, blogitekstejä. Kaikkea. Ja varsinkin niitä asioita ja elämän osa-alueita, joista en kerkeä nauttia: perhesuhteita, ystävyyssuhteita, kielten opiskelua. Sängyssä toimettomana makaamista. Tikanheittoa. Perkele, vapaa-aikaa!

Mutta kun minä en ehdi. Minä en ehdi, koska se ei ole tehokasta ajankäyttöä. Jos en ole tehokas ja tee järkeviä asioita, en saa mitään tehokasta ja järkevää aikaiseksi. Mutta ennenhän minä ehdin vaikka mitä. Milloin minusta tuli näin tehokas ja ketä siitä voin syyttää? Kuka teki minusta näin tehokkaan?

IMG_0601

Niin. Ei kukaan. Vai kaikki? Maailmako? No, lopulta kait minä itse. Pyrin vääjäämättömästi kohti tehokkuutta, vaikken tiedä edes ketä tai mitä varten. Siis kuinka typerää! Ja eikös vielä pari vuotta sitten puhuttu kotoilusta ja slowlifesta? Mihin nämä trendit katosivat? Vai oliko minulla liian kiire tehokkuuteni kanssa?

Ja siltikin: mitä väliä sillä on, onko ihminen tehokas vai ei? Kun asiaa oikein miettii, mitä se paljon puhuttu tehokkuus edes on? Ainakin se on eri ihmisille eri asioita. Kaipa tehokkuuteen voisi liittää sanoja ja ajatuksia kuten kiire, stressi, aikataulut ja niissä pysyminen, kustannustehokkuus ja tietynlainen jämptiys. Ainakin se on minulle näitä asioita. Tunnen mielihyvää, kun saan asioita aikaiseksi.

Otetaanpa esimerkki. Tässä on tämän viikon tiistaipäiväni aikataulu:

Herätys klo 7.50, aamupala ja koululle Arabianrantaan, jossa klo 9.15 puheviestinnän luento. Klo 11.50 olen jo työpaikallani musiikkivideopalaverissa, jonka jälkeen käymme työnantajani kanssa toisen lyhyen palaverin. Seuraa pikaisesti muuta käytännön asioihin liittyvää sopimista, muutama sähköposti ja somekanavien päivitystä. Tulen kotiin klo 14.30, juon päiväkahvit ja syön välipalaa. Kirjoittelen blogitekstiä kunnes klo 16.45 lähden autokyydillä kohti Lauttasaarta, jossa otamme uuden artistimme promokuvia. Klo 18.10 hyppään Lauttasaaresta bussiin kohti sählytreenejä. Klo 20.50 olen vihdoin kotona ja katsomme tyttökaverin kanssa ensimmäisen jakson Netflixin uutta The Returned -sarjaa. Luen muutaman sivun Murakamia ja nukahdin noin klo 00.00.

Onko edellä mainittu tehokas päivä? Minulle lähtökohtaisesti ei. Tämä on minulle normaali arkipäivä, mutta kun kirjoitan sen ylös ja tutkin kirjoittamaani niin olihan tiistai sellainen päivä, jona sain paljon asioita aikaan. Sain paljon, mutta en tarpeeksi. Mikä on tarpeeksi? Kuka sen määrittelee? Milloin minä riitän? Milloin minä riitän itselleni?

IMG_0652

Vastaus: en koskaan. Mutta tiedättekö mitä? Aion yrittää. Uusi mantrani on: minä riitän tällaisena. Oikeastaan riittäisin vähempänäkin kuin nyt. Ja tällä viikolla aionkin nähdä ystäviäni, pelata Tekken Tag Tournamentia, katsoa teinielokuvia, käydä Kiasmassa katsomassa Robert Mapplethorpen näyttelyn, käydä juoksemassa ja viettää aikaa perheeni kanssa. Ihmiselämässä on asioita, joihin ei voi vaikuttaa ja asioita, joihin voi vaikuttaa. Tämä seuraava kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan: myöntämällä oman riittämättömyyden tunteensa itselleen ihminen voi päästä lähemmäksi itseään ja omaa onnellisuuttaan. Näin minä uskon.

Minä riitän tällaisena.

Lisäluettavaa aiheiden tiimoilta:

Aivoissamme on juuri nyt ruuhkaa – ja se tekee meistä tyhmempiähttp://www.hs.fi/sunnuntai/a1421991171790
Opettele uskomaan, että riität: http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/hyva_mieli/hyva_olo/huomaa_etta_riitat
Homoeroottisista valokuvista tunnettu Robert Mapplethorpe avaa Kiasman – näyttely voisi olla vielä sokeeraavampihttp://www.hs.fi/kulttuuri/a1426050640725

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin

8 kommenttia kirjoitukseen Päiväkirja: Minä riitän tällaisena

  1. Nena Sofia kommentoi:

    Mahtava postaus! Pitäisi itsekin opetella ajattelemaan enemmän tällä tavalla :)

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Terve Nena! Kiva kuulla, että diggasit. Itselläkin tämä on opettelun asteella vielä, mutta ehkä tämä tästä, eikö niin? :)

  2. Salla kommentoi:

    Niin tuttuja fiiliksiä! On ollut ihan käsittämättömän helpottavaa ymmärtää että ei jokaisena päivänä tarvitse tehdä jotain mullistavaa. Tätä lukiessani jotenkin muistin taas että oikeastaanhan elän juuri nyt todella ihanaa aikaa elämässäni, ja että kaikki on hyvin. Kiitti Mikko!!! Ps. Egotrippihehkutuksesi sai mut vakuuttuneeksi ja nyt luuppailen näitä biisejä ihan onnessani. Siispä kiitos myös siitä!

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Kiitos kommentistasi Salla! Niinpä. Ei joka päivä tarvitse saada jotain mullistavaa aikaiseksi. Välillä kannattaa pysähtyä ja listata ne asiat, jotka elämässä on tällä hetkellä hyvin. Listatessa niitäkin löytyy varmasti yllättävän paljon :) Ja uusi Egotrippi on mahtava!

  3. laiskuriko kommentoi:

    Mulle tää aihe on kyllä kanssa erittäin ajankohtanen – vähän vaan eri kantilta. Mä koen, että oon tehokas ja aikaansaava kodin ulkopuolella, mutta kotona jämähän sohvalla ja kaikki maholliset kotityöt jää tekemättä. Töissä saatan helposti olla parikin ekstratuntia päivässä ja saan ruksittua päivässä monia asioita to do-listalta! (oon listafriikki btw) Viikonloput ja illat pyörin keikoilla, kirppareilla, leffassa, kavereitten kanssa millon missäkin, mutta siltikin itestä tuntuu etten käy tarpeeksi ulkona tai nää tarpeeksi kavereitani. Oon siis erittäin energinen ja menevä tyyppi – mutta kotona mä oon vaan järkyttävä sohvaperuna joka ei jaksa tehä ruokaa ja selaa internetin ihmemaailmaa ihan liikaa, muttei siltikään kerkee seurata kaikkia mahollisia sarjoja mitä pitäisi tai kerkeä kuuntelemaan kaikkea uutta musiikkia mitä haluaisi! Tää teksti tais nyt olla enempi aiheen vierestä kun ite aiheesta, mutta joka tapauksessa tää teksti herätti mua miettimään ja käsittelemään tätä asiaa omalta kantiltani joten pointsit siitä!

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Kiitos kommentista laiskuriko ja kiva, että postaus herätti ajattelemaan. Siis joo – jaan tuon ”kotilaiskuuden” ihan täysin kanssasi. Olen myös huomannut, että jostain syystä esimerkiksi epäsiivo kotona ei haittaa minua hirveästi. Voin olla ihan rauhassa, vaikka roskat olisi viemättä toista viikkoa, himassa ei olisi imuroitu viikkoihin ja vaatteet lojuisivat ympäri kämppää. Ja minä olen listafriikki myös! Aivan täysin! Oma elämäni pyörii listojen ympärillä. Ja Google-kalenterin. Tuo internetissä pyöriminen on itselläkin ajankäyttöä syövä syöpä, jota pitäisi varsinkin iltaisin saada paremmin hillittyä. Lisää kirjoja ja sarjoja ja some kiinni iltaisin – tästäpä itselleni ensi viikon haaste :)

  4. June June kommentoi:

    Erittäin fiksuja pohdintoja!

    Mulla meni prioriteetit uusiksi sairastuttuani. Mutta kuinkas ollakaan, kun elämä alkoi palata normaaliin rytmiin hoitojen jälkeen (tai no jatkuvathan ne vieläkin, mutta eri mittakaavassa), palasivat myös vanhat tutut ajatusmallit. Suorittaminen, tehokkuus, pitäisi ehtiä sitä ja tota. Mulla on jopa usein tietokone kiinni illan (hence the hidas postaustahti), mitään TV-sarjoja en ehdi katsoa, leffa kerran viikossa on mun & toisen puolikkaan yhteinen tavoite, hengähdyshetki. Ei sekään aina toteudu. Kahdella ihmisellä kun on kahden ihmisen aikataulut. Ja sitten vielä kodinhoidolliset asiat, kun ei ole vielä tullut palkanneeksi kotisiivoojaa. ;)

    Tiedän, että asiat ovat pitkälti itsestä kiinni. Mutta kun on kriittinen luonne, kolkuttaa omatunto milloin mistäkin (nyt mm. tästä, että työaikana kommentoin blogitekstiäsi, mutta en voi jättää kommentoimattakaan). On oma valintani, että urheilen lähes joka päivä, eikä aikaa TV’lle tai blogeille jää. Se ei ole ollenkaan huono asia terveyden kannalta, tietenkään! Mutta oman pään kannalta se on. Kun haluaisi pystyä tekemään enemmän. Haluaisi ommella, piirtää, kasvattaa tomaatteja parvekkeella, matkustaa joskus jonnekin. Sentäs yhden uudenvuodenlupauksen olen onnistunut pitämään – nähdä ystäviä kerran kuussa kokoontuen, brunssin merkeissä. Mainittakoon, että tämä ystäväjoukko sattuu koostumaan pääasiassa työkavereista, joten töissä heitä kyllä näkee päivittäin. Mutta vapaa-ajalla on tietenkin eri keskustelutkin.

    Otettaisiinko tavoitteeksi edes se yksi ilta viikossa vapaaksi kaikesta? Sääntönä, että klo 18 mennessä pitää päivän must do -asiat olla hanskassa. Sen jälkeen ei avata tietokonetta, ei ehkä urheillakaan, ellei ole loistava ilma joka huutaa auringossa tarpomista. Ei pyykkivuoria, ei deadlinejen pohdiskelua. :)

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Kiitos kommentistasi June. On kiinnostava ilmiö, miten hetkeksi jokin asia tai tilanne saa ihmisen pohtimaan omaa elämäänsä: nyt minä muutun. Ja muutos kestää sen aikaa kun kestää ennen kuin sitä palataan vanhoihin totuttuihin kaavoihin. Ei tietenkään aina näin, mutta ei tämä ainakaan itselleni tuntematonta ole.

      En ole oikein ehtinyt katsoa viime aikoina tv-sarjoja, jotka minulla on kesken. Game of Thrones makaa hyllyssä. Okei, silti on löytynyt aikaa katsoa Temptation Island Suomea. Elokuviakin on tullut katsottua vähän, vaikkakin viime päivinä pääsiäisen kunniaksi muutama.

      Kodinhoidollinen pointtisi on erinomainen – meneehän siihenkin aikaa. Missä välissä sitä siivoaisi? Jostakin syystä pystyn sietämään kaaosta kotona hyvin, kunhan muut asiat tulee hoidetuksi.

      Yksi vapaa ilta viikossa kaikesta kuulostaa hienolta idealta. Pitääpä kokeilla :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.