25 suomalaista tubettajaa, jotka ansaitsisivat enemmän huomiota videoilleen (osa 1/5)

Youtube

Jos olet seurannut tubea edes ajoittain toisella silmälläsi, tiedät todennäköisesti keitä ovat Lakko, HerbalistiEddspeaks, Mariieveronica, Soikku ja Mmiisas. Jos molemmat silmäsi ovat olleet auki, olet myös selvillä siitä keitä ovat Tume, Pernilla BöckermanDeata, MansikkkaArttu Lindeman, Mona Ilona, Jaakko Parkkali, Pinkku PinskuTeamarika, PapananaamanaaGMentaalisavuke, AnnikaMikael Sundberg, Groupblog ja Hermanni. Tässä postaussarjassa nostan framille 25 valtavirtaväestölle tuntemattomampaa tekijää, jotka jokainen duunaavat omannäköistään laadukasta sisältöä ja ansaitsisivat ehdottomasti tulla noteeratuiksi laajemminkin.

1. TIMO WILDERNESS

Kanavatilaukset: 16 396
Videoiden määrä: 68
Sosiaaliset mediat: Facebook | Twitter | Instagram

Timo Wilderness. Timo saattaa olla monelle tuttu parin vuoden takaisesta Alaston matka -matkailusarjasta (2013). Timon omalla Youtube-kanavalla on nähty upeiden matkavideoiden lisäksi roskia, kierrätystä ja dyykkausta tutkiva Trash-sarja, komediallisia elementtejä dokumentaariseen suomalaisuuden havainnointiin yhdistelevä WTF (Welcome to Finland) sekä muun muassa tosielämän versio Sian Chandelier-biisistä. Timon kanavassa kiinnostavaa on kokonaisvaltaisesti laadukas ja loppuun saakka pohdittu paketti. Harmittavana kääntöpuolena tosin on se, että videoita ilmestyy (ainakin omaan kulutustahtiini verraten) hieman verkkaisesti.

2. ALEKSANTERI HAKANIEMI

Kanavatilaukset: 12 086
Videoiden määrä: 181
Sosiaaliset mediat: Facebook | Twitter | Instagram | Snapchat

Aleksanteri Hakaniemi on ehtiväinen nuori mies: hän tubettaa, toimii YLE Folkin kuraattorina ja tekee aktiivista uraa musiikin parissa – Allu on Evelinan dj ja soittaa Reino Nordinin bändissä. Hakaniemi on tullut tutuksi dailyvloggaajana, mutta kuten KOI:n Temppeli-biisistä tehty cover-video viimeistään osoitti, on Aleksanterilla ehdottomia valmiuksia musiikin puolella. Tämän huomasi hiljattain myös Sony Music, jonka kanssa monilahjakkuus solmi viime viikolla levytyssopimuksen. Aleksanterin kanavalla parasta on arjen kuvaaminen ja miehen itseironisuuteen taipuva vitsailu.

3. JESSE BRAUN

Kanavatilaukset: 14 664
Videoiden määrä: 41
Sosiaaliset mediat: Twitter | Instagram | Snapchat

Jesse Braun tekee arkisen leppoisia videoita omasta arjestaan. Jessen kanavalla on nähty muun muassa skeittilaudan laakereiden vaihtamista, MyWeek-videoita, eräjormailua Helvetissä, laitetestailua ja sipsikone. Rento ja jopa maleksiva ote yhdistettynä erittäin tyylikkäästi kuvattuihin ja editoituihin videoihin saa katsojan tuntemaan olonsa todella kotoisaksi keskimäärin 10-minuuttisten episodien äärellä. Sopii erityisesti heille, jotka etsivät hieman aikuisempaa tatsia tubevideoista.

4. JAAKKO KESO

Kanavatilaukset: 513
Videoiden määrä: 43
Sosiaaliset mediat: Facebook | Twitter | Instagram | Snapchat

Jaakko Keso on Aleksanteri Hakaniemen tavoin yksi YLE Folkin kuraattoreista. Musiikkikytkösten sijaan Jaakko on erityisen kiinnostunut yhteiskunnasta ja ilmiöistä, ja Jaakko kuvaakin omaa kanavaansa ”journalistiseksi videoblogiksi”. Keson kanavassa ilahduttavinta on hänen intonsa omaan tekemiseen ja asioiden tutkimiseen. Jaakon videoita tupsahtelee välillä YLE Areenankin puolelle – kannattaa käydä tutkimassa Burma-päiväkirjat -matkailusarja. (Suosittelen tarkastamaan yllä esitellyn lisäksi varsinkin Mihin suuntaan tubetus on menossa? -videon, jonka 2.04 -paikkeilta alkava teinipoikien Tubeconissa tehty lyhyt mutta tiukka haastattelu on yksi suomituben pieniä helmiä.)

5. PAULETTE

Kanavatilaukset: 3 216
Videoiden määrä: 50
Sosiaaliset mediat: Snapchat | Instagram

Paulette-kanavan takaa löytyy 23-vuotias valokuvaaja Paula. Pauletten videot ovat esteettisesti harkittuja, voimakkaan visuaalisia ja jopa runollisia kuvia hänen omasta arjestaan. Pauletten kanavalla käydään ystävän kanssa kirppiksellä, fiilistellään uusia hiuksia kampaamossa tai vietetään joulua etukäteen mutta tutustutaan myös esimerkiksi animaatioiden tekemisen maailmaan. Suosittelen lämpimästi tarkastamaan myös Paulan Instagramin – erinomainen fiidi!

KETKÄ SUOMALAISET TUBETTAJAT ANSAITSISIVAT MIELESTÄSI ENEMMÄN HUOMIOTA VIDEOILLEEN JA MIKSI? KOMMENTOI TEKSTIBOKSIIN.

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Periscope | Snapchat: @kalenterikarju | Youtube | Twitter 

Avainsanat: , ,
6 kommenttia

Tennispalatsin Scape-sali ja Independence Day: Uusi uhka

Tennispalatsi Scape

Sain tiistaina kunnian osallistua Tennispalatsin Scape-salin avajaistilaisuuteen. Kyseessä on Finnkinon uusi premiumkonsepti, jonka tarkoitus on tarjota katsojille entistäkin korkealaatuisempia elokuvakokemuksia uusimman esitystekniikan voimin. Finnkinon nettisivujen tiedotteen mukaanScape-premiumkonsepti rakentuu täysin uudistetun Tennispalatsi 1 -elokuvasalin ylellisiin puitteisiin ja markkinoiden uusimpaan ja moderneimpaan tekniikkaan: Dolby Atmos -äänentoistojärjestelmään ja Barco DLP D-Cinema -laserprojektoriin.” Kovat on puheet, mutta mikä oli Kalenterikarjun kokemus Scapesta?

No, Barcon projektoria on markkinoitu laatusanoin ”uusinta uutta”, ”alan kehittynein ja edistyksellisin”, minkä lisäksi on muistettu nostaa esiin se, että projektorin ansiosta ”elokuvaelämys valkokankaalla on entistä kirkkaampi ja värikylläisempi, ja  kuvanlaatu on poikkeuksellisen tarkka ja terävä.” Tällaiselle tavalliselle pulliaiselle ainoa silmiinpistävä asia oli oikeastaan mainittu kuvan kirkkaus, jonka voin todella allekirjoittaa. 185 neliön jättivalkokangas oli erittäin näyttävä kolmannesta rivistäkin nautittuna, vaikka toiste en mielelläni niin edessä tule enää vapaaehtoisesti istumaan (voin vain kuvitella, miltä elokuvan katsominen on tuntunut ensimmäisestä rivistä).

Scapen Barco-projektori yhdistettynä uusiin hieman kevyempiin ja paremmin päässä istuviin 3D-laseihin onnistui luomaan mielestäni piirun verran paremman 3D-syväyksen kuin mitä Finnkinon teattereissa olen aiemmin kokenut. Ero ei ollut kuitenkaan mitenkään merkittävä, mikä voi johtua toki myös elokuvasta. (Itse tosin olen tosin muutenkin 2D-elokuvien ystävä ja yritän vältellä 3D-elokuvia aina kun mahdollista.)

635-paikkaisessa Suomen suurimmassa salissa on myös uusittu Dolby Atmos -äänijärjestelmä. Finnkinon sivujen mukaan360˚ äänimaailma salissa mahdollistaa katsojan uppoutumisen elokuvan maailmaan vieläkin syvemmin. Dolby Atmos –tekniikalla ääni täyttää koko salin ja ympäröi katsojan joka puolelta. Ääni kuuluu salissa aiempaa tarkemmin, realistisemmin ja moniulotteisemmin, jolloin katsoja voi tuntea olevansa konkreettisesti tapahtumien keskipisteessä.” Mikäli ei lasketa lukuun ennen elokuvaa näytettyä ja kuultua varta vasten Dolby Atmos -teattereita tehtyä mainostraileria, jäivät nämäkin ylisanat välittymättä illan elokuvaa katsellessa.

Tilana Scape-sali tuntui avaralta ja suoraan sanottuna aivan valtavalta. Jalkatilaa on hulppeasti samoin kuin istumatilaa (leveämmät penkit). Ennakkoon kulmakarvan nostattelua herättäneet italialaiset tekonahkasohvatkaan eivät hikoiluttaneet peffaa tai liimautuneet kiinni käsiin kohtuullisen ilmastoinnin ansiosta. Toisaalta ne eivät myöskään herättäneet minkäänlaista vau-efektiä. Perushyvät istuttavat kuitenkin ja tukivat mukavasti alaselkää.

All in all. On hyvä, että elokuvateattereissa ollaan havahtumassa siihen, että yleisöä kiinnostaa elämyksellisyys – Netflixin ja Youtuben valtakaudella ihmisten saaminen näyttöpäätteidensä äärestä isojen kankaiden eteen on varmasti haastavaa. Mielestäni kuitenkin se, että Scape-salin näytöksistä peritään +3,00€ Premium-lisämaksu, ei tunnu perustellulta, sillä kuten aiemmin totesin, on lisäarvo tavalliselle katsojalle varsin marginaalinen. Ja 18,50€ 3D-leffalipusta viikonloppuiltana on mielestäni ehdottamasti liikaa. Toisaalta olisin valmis maksamaan itse jopa 25€ näytöksestä, joka olisi oikeasti huomattavasti parempi kuin tavallinen 3D-leffanäytös, jollaiseksi tämä uhkaa jäädä. Tällöin toivoisin, että äänimaailma tuntuisi matalina hertseinä fyysisesti vatsassa, penkit heiluisivat action-kohtauksissa ja 3D-kokemus imaisisi mukaansa kokonaisvaltaisesti.

Kyse on valitusta strategiasta, mutta itse näkisin, että Finkkinon tulisi panostaa enemmän yksittäisten arkinäytösten ja viikonloppulippujen halvempaan hintaan ja parempiin sarjalipputarjouksiin kuin Premium-kokemuksiin, joiden premium-osa on vielä hieman hatarasti havaittavissa.

Itse jatkan tämän perusteella silti 2D-näytöksissä käymistä.

Independence Day: Resurgence

INDEPENDENCE DAY: UUSI UHKA

Roland Emmerich ohjasi 20 vuotta sitten, vuonna 1996, Independence Day – Maailmojen sota -leffan, joka omalta osaltaan uudisti katastrofielokuvien genren. Muun muassa sellaisia rymistelyelokuvia kuin Godzilla (1998), Patriot (2000), The Day After Tomorrow 2004), 10,000 BC (2008) ja 2012 (2009) ohjannut saksalainen Emmerich todella tietää, mistä naruista vetää, kun suurelokuvia tehdään. Alkuperäisen Independence Dayn nähneet tietävät, mitä kakkososalta odottaa: pökkelöä juonikuviota (joka on sama kuin ensimmäisessä osassa, sillä erotuksella, että nyt ollaan vielä pahemmassa pulassa), vakuuttavia erikoisefektejä ja lopulta onnellinen loppu.

Kritisoitavia seikkoja elokuvassa on runsaasti. Mainittakoon tässä vaikkapa logiikka, juoni ja ohuet henkilöhahmot. Jatko-osasta poisjättäytyneen Will Smithin esittämän kapteeni Steven ”Steve” Hillerin esiin tuominen lähinnä nolottaa, samoin kuin Aliensista häikäilemättä napattu alienkuningatar. Ensimmäisestä leffasta tutut Jeff Goldblum, Bill Pullman ja Brent Spiner vetävät roolinsa autopilotilla, eivätkä Liam Hemsworth, Jessie Usher tai Maika Monroekaan hirveästi uutta puhtia elokuvaan tarjoa.

Valkoisen talon tuhoutumisen veroista mieleenjäävää kohtaustakaan ei jatko-osasta löydy. Ainoa hieman edes etäisesti koskettavaa muistuttava hetki koetaan jäähyväisten aikaan vanhan homopariskunnan kanssa.

Suurta elokuvaelämystä Independence Day: Uusi uhka ei tarjoa, mutta aivottomana kesän hittikatastrofielokuvana kyseessä on ihan mukiinmenevä ja viihdyttävä suoritus.

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Periscope | Snapchat: @kalenterikarju | Youtube | Twitter 

1 kommentti

Youtube: Miksi en käytä alkoholia?

Miksi sä et juo?

Kysymys, joka on minulle erittäin tuttu. Oma lähipiriinikin ehkä ensialkuun hieman naureskeli lähes seitsemän vuotta sitten tekemääni päätöstä aloittaa päihteetön elämä. Nykyään asia kiinnostaa enemmän uusia tuttavuuksia. Kuvasin Youtubeen ensimmäisen aihevideoni ja perustelin, miksi en juo alkoholia.

(Ajattelin, että postailen jatkossa varmuudeksi blogiinikin linkin aina kun uusi tubevideo ilmestyy – suunnilleen siis joka lauantai klo 12.00. Näihin postauksiin tullee vain lyhyt esitettelyteksti ellei aihe ole luonteeltaan sellainen, että koen, että sitä pitää vielä tekstimuotoisena avata enemmän.)

KERRO KOMMENTTIBOKSIIN, MIKÄ ON SINUN SUHTEESI ALKOHOLIIN JA PÄIHTEISIIN. JUOTKO, OLETKO LOPETTANUT JUOMISEN VAI ETKÖ OLE KOSKAAN ALOITTANUTKAAN?

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Snapchat | Youtube | Twitter 

2 kommenttia

Youtube: Viimeinen matka

Löysin hänet komerosta. Siivotessani. Vanhan ystävän. Olimme kulkeneet ritirinnan pitkän taipaleen, mutta yhteinen polkumme, elämiemme punaiset langat, eivät olleet kietoutuneet toisiinsa enää vuosikausiin. Kunnes kohtasimme vielä yhden viimeisen kerran. Olit minulle tärkeä.

RIP Sony DSC W-120 (2009-2016)

Kaipaamaan jää, Kalenterikarju

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Snapchat | Youtube | Twitter 

Ei kommentteja

Levy: Vesala – Vesala

Vesala

Kuten joku blogiani pidempään seurannut on ehkä huomannutkin, olen luopunut käytännössä lähes kokonaan albumipostauksista (viimeisin on Cheekin Alpha Omega -kirjoitus viime lokakuulta). Tähän on useampia syitä, joista kaksi suurinta ovat 1) oma musiikinkuunteluni on mennyt selkeästi singlevetoisempaan suuntaan (tässä postauksessa käsiteltävä albumi on ensimmäinen ei työni puitteissa läpi kuuntelemani levy tänä vuonna) ja 2) albumiarvioita ei lueta aivan hirveästi – ainakaan minun blogistani – joten useamman tunnin väkertäminen tekstin kanssa, jota kukaan ei halua lukea tuntuu aika lailla hukkaan heitetyltä ajalta (kaiken huippu oli Imagine Dragonsin Smoke+Mirrors -levystä skrivaamani juttu, joka luettiin ensimmäisenä päivänä peräti 16 kertaa – kaikkien aikojen postausfloppi toisin sanoen!). Kai se jotain ajastamme kertoo, että singlepostauksia selkeästi kuitenkin luetaan.

Anyveisseli, mennäänpäs etiäppäin. Tänään ruokakaupassa havahduin. Lehtihyllystä tuijotti tomera nainen peräti kahden lehden kannesta. Kyllä, kyseessä oli PMMP:stä tuttu Paula Vesala, joka julkaisi perjantaina ensimmäisen nimettömän sooloalbuminsa Vesala-nimellä. Kotiin päästyäni päätin siis antaa pitkästä aikaa kokonaiselle albumille mahdollisuuden. Onneksi annoin, sillä luoja auta, kuinka hienon albumin Vesala on tehnyt! (Erityispropsit kansikuvasta, joka ei voi olla mitään muuta kuin kunnianosoitus Scandinavian Music Groupin Onnelliset kohtaa (2002) -debyytille.)

1. RAKKAUS JA MAAILMANLOPPU

Vesalan albumi alkaa kumisevalla rummulla, kaiulla tyhjässä tilassa. Säkeistö alkaa puhelaulun ja pelkän puheen horjuvassa välimaastossa: ”Mul oli tapana niin kovaa rakastua / mut yleensä ne pojat ei tahtonu / ne pyys mua auttaa läksyissä / mut leikki vierasta välkällä”. Osuvasti sanottu, tuttu tunne. Elokuvamainen tunnelma virittyy huippuunsa tärisevän maanisen (vai surullisen, anovan – silti totuuteen väsähtäneen?) ”rakasta mua, rakasta mua” -hokeman kohdalla. Kuin Vesala luettelisi vuorosanoja 2000-luvun alun jo unohtuneen suomalaisen leffan kohtauksessa. Jokin samantyyppinen kuin Aku Louhimiehen Levottomat (2000). Jotkin rivit tuovat mieleen kyynistyneen Sannin, joka on päättänyt tehdä biisin Eevil Stöölle (vrt. ”Mitä diipimpää / sitä kriipimpää”). Freshi elektronista taidepoppia puksuttava soundimaailma ja Vesalan kokonaisvaltainen auteurmaisuus olisi helppo yhdistää suomalaisittain Chisuun, mutta tässä ollaan lähempänä norjalaisen Susanne Sundfjørin barokkipoppia. Kappale onnistuu blurraamaan popin, taidemusiikin ja elokuvan raja-aitoja. Huomaan ajattelevani tätä biisiä näistä eniten jälkimmäisenä. Makaan sängyllä ja livun kaukaisuuteen Tarkovskin Stalker mielessäni.

2. TYTÖT EI SOITA KITARAA

Groovaavan kohtalokas Tytöt ei soita kitaraa on tuttu radioista. Kappale tuo hienolla tavalla mieleen Leevi & The Leavingsin: kekseliäs tunnelman muutos kertosäkeesen tultaessa, hassu syntetisaattori (joka lienee tehty oikeastaan kitaralla), rumpujen tamppaava tasabiitti, lorumainen ja kaihoisan kaunis mutta pois sijoiltaan oleva tunnelma ja pysäyttävän hienot tekstikuvat (”mä synnyin siellä missä tytöt ei soita kitaraa / missä iltalenkki päättyy koiran kanssa kapakkaan”) ja (”on Pohjantähti niin pieni ku kattelee jäältä / ja vaikka rakensin aidan nään silti naapurin pään”). Kirsikkana kakun päällä kertomus ulkopuolisuudesta – kuin pysähtynyt hetki Aki Kaurismäen kuvaamasta Suomesta; maasta, jossa iskuyritykseksi tulkitaan räkälässä vieraan ihmisen syliin sammuminen (”sä oot mun kohtalo / kun ei oo muitakaan / nyt ei vain viestit riitä / mä kaipaan toimintaa”).

3. EI PYSTYNY HENGITTÄÄ

Huuh… tämä on valtavan väkevä biisi. Huomaan pidätteleväni hengitystä lähes koko kappaleen ajan. Pakahduttaa, mutta kuunnellaanpa heti uudestaan. Jostakin takaraivosta pintaan pyrkii Sydän, sydämen Tiikeri, joka on omissa kirjoissani yksi 2000-luvun suomalaisen rockin hienoimpia erolauluja. Ei pystyny hengittää kuulostaa instant-klassikolta. ”Sä voit puhuu musta ihan mitä vaan ja ihan kenelle vaan joo / ne voi uskoo jos ne haluu / mä en jaksa mitään selittää”. Ja kertosäe: ”mä en oo näkymätön / mä oon hengissä vielä”. Ai saatana. Pakahduttaa, mutta kuuntelen oitis vielä kolmannen kerran. Tekee mieli tanssia ja itkeä samaan aikaan.

4. TEQUILA

Erinomaisen hienoa Tequilaa käsittelin jo oman blogitekstin verran heti kappaleen ilmestyessä.

5. RUOTSIN EUROVIISUT

Leevi & The Leavings, Abba-kaikuja ja kaikki pliisut Ruotsin Euroviisut. Meinaan pillahtaa itkuun ”mua alttarille saata ei kukaan” -kohdassa. Herrajumala! Olen kuulevinani sukulaisuutta Ei pystyny hengittää -biisiin.

6. ÄLÄ DROPPAA MUN TUNNELMAA

En jaksanut hirveämmin innostua Älä droppaa mun tunnelmaa -biisistä sen ilmestyessä Spotifyhyn. Jonkinlaista reggaetonin haaleaa säyä Vampire Weekendin suosituksi tekemään afrikkalaissointeja indie rockiin naittanutta worldbeatia.

7. TAKKIPINON SUOJASSA

Takkipinon suojassa kuulostaisi hyvältä monen muun artistin levyllä. Vesalan levy on kappalemateriaaliltaan niin vahva, että kokonaisuudessa se kuulostaa hengähdykseltä, siirtymältä seuraavaan biisiin. Jotenkin knausgårdmainen tunnelma.

8. TAVALLINEN NAINEN

Hector lauloi tavallisesta suomalaisesta miehestä. Vesala laulaa tavallisesta naisesta matkalla kotiin. ”Sinut kyllä tunnetaan / sinä et tunne ketään / sinusta tiedetään kaikki / sinä et tiedä mitään” rivit tuovat mieleen Zen Cafen Mies, jonka ympäriltä tuolit viedään -kappaleen; samanlaista voimattomuutta ja aktiivista passiiviksi muuttumista omassa elämässä tästäkin on löydettävissä. Se mikä Samuli Putroa ja Vesalaa muutenkin yhdistää on draamantaju, joka Vesalalla on kuitenkin pateettisen sijaan viiltävän melankolista, jopa kylmäävää.

9. MITÄ JOS SÄ OISIT SILTI MUN KAA

The Cardigans ja Kwan. Kaksi yhtyettä joiden 2000-lukulainen tuotanto tulee hakemattakin mieleen Mitä jos sä oisit silti mun kaa -biisistä. Sumuiset ja kaikuisat torvet korjaavat kurssia Rinneradion suuntaan. Jokainen tietää sen hetken, jossa pienen välähdyksen ajan joku tuntuu itselle täydelliseltä, vaikka tosi asiassa tietääkin tarkasti ajatuksen järjettömyyden: ”Mutta jos saa ehdottaa / vaik osaan kyllä neuvot sulle antaa / niin mitä jos sä oisit silti mun kaa / ja vaik se ei voi kannattaa / niin mitä jos sä oisit silti mun kaa”.

10. SINUUN MINÄ JÄÄN

Sinuun minä jään kuulostaa slaavilaiselta Disney-elokuvan kappaleelta. Toisin sovitettuna tämä voisi olla kulta-ajan suomalainen iskelmä. Tämä kappale on syntynyt ikiaikaisten tähtien alla; Sinuun minä jään kuulostaa siltä, ettei sitä ole tehty – se on syntynyt. ”On vielä hoitamatta monta asiaa / mutta miksi en voi muistaa ainoatakaan”. Huh huh. Toinen levyn instant-klassikoista. Pakahduttavan kaunis. Palvon.

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Snapchat | Youtube | Twitter 

6 kommenttia

Herrajumala, mitä minä olen mennyt tekemään?

Kaikenlaisia artistien musavideoita, leffatrailereita ja ties mitä GIF-animaatioita on tässäkin blogissa nähty, mutta HERRAJUMALA MITÄ MINÄ OLEN MENNYT TEKEMÄÄN? No ensimmäisen oman Youtube-videon. Tällä hetkellä omat tunnetilat vaihtelevat ällistyksestä hämmennykseen, ihastuksesta nolostukseen ja vihastuksesta onnellisuuteen.  Pääpaino on kuitenkin selkeästi positiivisissa tunteissa: MINÄ TEIN SEN!

Kuten Miten minusta tuli tubettaja? -postauksessa mainitsinkin, tein juuri tuben puolella sopimuksen Splay Suomen kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että näitä videoita alkaa putoilla säännöllisesti toivottavasti noin kerran viikossa. En osaa vielä sanoa, mitä kaikkea kanava tulee pitämään sisällään, sillä sehän muotoutuu tässä videoita tehdessä ja oman tyylin löytyessä, mutta todennäköisesti ainakin aihevideoita, My Day -videoita, Q&A:ta ja arvioita (kirjat, elokuvat, laitteet ja tv-sarjat) tullaan näkemään.

MITÄ PIDIT ESITTELYVIDEOSTA? EHDOTA KOMMENTTIBOKSIIN, MISTÄ AIHEISTA HALUAISIT NÄHDÄ YOUTUBE-KANAVALLANI VIDEOITA!

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Snapchat | Youtube | Twitter 

2 kommenttia