Missä ovat suomalaiset musiikkivlogit?

Otsikko kertookin olennaisen. Kyllä. Tämä postaus käsittelee suomalaisia musiikkivlogeja tai tarkemmin sanottuna niiden puutetta. Surullinen tosiasiahan taitaa olla se, ettei Suomen vlogosfääristä löydy (ainakaan tietääkseni) tällä hetkellä ensimmäistäkään ainoastaan musiikkiin keskittyvää vlogia. Ai mitä ihmeen vlogia?
Aloitetaanpa perusteista. Vloggaaja eli videobloggaaja on henkilö, joka tekee videosisältöistä blogia. Tunnettuja suomalaisia vloggaajia ovat esimerkiksi Tanssii tähtien kanssa -sarjassakin tanssinut Soikkuu eli Sonja Hämäläinen, maailmaa paraikaa Jenkkilästä käsin valloittava ”Kielinainen” eli Smoukahontas ja parikymppinen keuruulainen Miisa Rotola-Pukkila eli mmiisas, jonka Youtube-kanavalla oli 9.12.2014 mennessä käsittämättömät 131 404 tilaajaa. Vloggaajia ei tule kuitenkaan sekoittaman tubettajiin, jotka tekevät blogimuotoisen usein omakohtaisen ja päiväkirjamaisen dokumentaarisen sisällön sijaan videoita vaikkapa sketsiviihteen keinoin kuten esimerkiksi Justimusfilms. Muita suosittuja aiheita ovat muun muassa erilaiset treenivideot, videopelivideot, extreme-videot ja how to -videot. Toisinaan vloggaamisen ja tubettamisen raja voi olla häilyväkin ja molemmat videomuotoisen postailun suuntaukset kehittyvät ja venyttävät rajojaan koko ajan.
Joku näppärä saattaa tässä kohtaa sarkastisesti kysyä, että mitenkäs tuo Anssi Kela? Tai että tekeväthän Axl Smith ja Kasmir Cooking with Kasmir -ohjelmaa ja löytyyhän Kotiteollisuudelta ja Children of Bodomilta ördäysvideoita Youtubesta? Totta. Pitää täysin paikkansa. Useilta bändeiltä (myös suomalaisilta) löytyykin läjäpäin studiosessio/kiertue/akustisia versiointeja/behind the scenes -materiaalia Youtubesta. Paljon on myös kotimaisia tekijöitä, jotka tekevät cover-videoita. Hupaisista shreds-videoista tunnetuin taas on nimimerkki StSanders, jonka taidonnäytettä voi ihailla Eric Claptonin muodossa tämän tekstikappaleen yläpuolelta.
Mutta että mitä se Kalenterikarju oikein horisee? Kyllähän se näköjään itsekin tietää, että musiikistakin blogataan videomuodossa. Niin. Kyllä ja ei. Tarkennetaanpa kysymyksen asettelua: löytyykö Youtubesta, Vimeosta tai vastaavasta videopalvelusta suomalaista musiikkivloggaajaa, joka käsittelee musiikkia videoblogimuodossa säännöllisesti esimerkiksi omalla Youtube-kanavallaan, eikä ole itse levyttävä artisti tai musiikintekijä? Käytännössä etsin siis henkilöä, joka tekisi samaa kuin minä teen bloggaajana (siis jakaisi tunteitaan musiikista ja musiikkiin liittyvistä ilmiöistä) mutta tekstin sijaan hänen kynästään lähtisikin videoita?
Tiedän, että Suomestakin löytyy netti-tv:itä kuten vaikkapa Wallu Valpion ja Mika Seppäsen Poppipoliisit, Juise Hytösen ylläpitämä Soffa.tv, nykyisin netissä operoiva Moon TV ja ties mitä. Mutta missä ovat musiikkivlogit? Maailmalla sellaisia on ja osa on melko suosittujakin. Ainakin alla oleva nimimerkillä theneedledrop Youtube-kanavaansa pitävä musiikkivloggaaja Anthony Fantano onnistui voittamaan allekirjoittaneen puolelleen heti nähtyäni tämän uusimpaan Drake-mixtapeen keskittyvän albumiarvostelun. Siis miksei tällaista tehdä suomeksi? Aivan loistavaa kamaa!
Onko musiikki todellakin niin epäkiinnostava aihe, ettei siitä vloggaaminen houkuttele? Vai onko niin, että Kalenterikarju elää kuplassa, eikä ole vain onnistunut törmäämään suomalaisiin musiikkivlogeihin? Sykkiikö Youtube niitä pullollaan? Kuhiseeko maan alla?Kyselin musiikkivloggaamisesta tänään Twitter-tililläni, Facebookissa omalla seinälläni ja Kalenterikarjun sivuilla sekä Kuka mitä häh? -ryhmässä, eikä vastaanottoa voi kuvailla ainakaan adjektiivilla kiimainen.
Sen sijaan Instagram-tililleni kertyi muutamia varovaisen kiinnostuneita ja rohkaisevia kommentteja. Olisin itsekin todella kiinnostunut vähintäänkin kokeilemaan musiikkivloggausta, mutta ajanpuutteen vuoksi en tällä hetkellä ehdi keskittyä (ainakaan vielä) useamman minuutin Youtube-pätkiin, jotka vaatisivat editointia. Aion kuitenkin jo tästä päivästä lähtien kokeilla muutamia lyhyitä musiikkivlogi-ideoita omalla Instagram-tililläni. Kannattaa siis seurata Kalenterikarju-tiliä, sillä sinne alkaa putoilla myös lyhykäistä musiikkivlogimateriaalia.
https://instagram.com/p/zt7HO-kbX_
Itse katselisin tulevaisuudessa todella mielelläni vaikkapa musiikkivlogia, jossa Soundi-lehden kirjoittaja Teppo Vapaus gonzoilisi Santa Cruzin kanssa bändin Suomen rundilla. Vielä mieluummin silti katselisin 15-vuotiasta nuorta, joka vloggaisi intohimoisesti uusista suosikkiartisteistaan niin että 25-vuotias Kalenterikarju putoaisi perseelleen, koska ei olisi ikinä kuullutkaan nuoren intoilemista artisteista. Ja Teppo, jos luet tätä, saa Santa Cruz -ideaa käyttää vapaasti!
TIEDÄTKÖ SUOMALAISEN MUSIIKKIVLOGIN? VINKKAA KOMMENTTIKENTTÄÄN!
SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin