Jukka kirjoitti eilen #KOVAAPASKAA-blogiinsa valtavasti kommentointia aiheuttaneen mainion postauksen henkilökohtaisesta suhteestaan Spotifyhyn ja miksi hän on (ainakin toistaiseksi) päättänyt lopettaa Spotifyn käytön. Tätä Jukan postausta käsitteli myös erittäin ansiokkaasti Anton Vanha-Majamaan Netti opettaa keskittymään vain hyviin juttuihin -bloggauksellaan. Tänään ajattelin avata hieman omaa henk. koht. suhdettani ja näkemystäni liittyen Spotifyhyn.

Itse käytän Spotifyn ilmaisversiota sekä mobiilina että desktop-versiona. Paljolti Spotify-käyttöni liittyy uusien bändien ja uutuussinkkujen tsekkaamiseen, toki. Tutustumisvaiheessa suosin kuitenkin ensiksi Youtubea (artistin visuaalinen puoli, mahdolliset livevideot, vlogit ja haastattelut, videoiden kommentointikentät, videoiden katselumäärät, artistin kanavan tilaajat, likes vs. dislikes) ja Facebookia (ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset, kuvat ja videot, yleisön reagointi artistiin, perusdata eli suurimmat käyttäjäryhmät ikä- ja kaupunkikohtaisesti, tulevat keikat, tykkäykset) ja vasta kun tiedän, mitä etsin tai haluan kuunnella, menen Spotifyhyn. Toisin sanoen, olen digitaalisten musiikkipalveluiden käyttäjänä Suomessa varmaankin tässä määrin melko normaali kuluttaja.

En siis löydä tai paremminkin en aktiivisesti löydä uusia bändejä Spotifysta. Miksi kuluttaisin elämästäni lukuisia tunteja siihen, että etsimällä etsisin uutta musiikkia useiden kymmenien miljoonien biisien joukosta, kun voin sen sijaan etsiä vaikkapa omasta mielestäni parasta tai minulle parhaiten sopivaa Best Songs of 2000’s -soittolistaa tai uusimpia alternativerock-julkaisuja?

Eihän minua kiinnosta kuunnella loputonta määrää musiikkia, vaan musiikkia, joka kiinnostaa juuri minua. Siihen saattaa liittyä toki ajoittainen runsaskin skip-nappulan painaminen, mutta en minä ota siitä stressiä – jos sisältö ei puhuttele, se ei puhuttele. Simple as that!

Itse en usko tämän liittyvän ainoastaan käyttöliittymän helppouteen – kyllähän minä edelleenkin ostan ja kuuntelen vinyylejä ja cd-levyjä. Käyn kuukausittain Levykauppa Äxässä pläräämässä levyjä, Akateemisessa Kirjakaupassa haistelemassa painomusteen tuoksuisia romaaneja ja divareissa tonkimassa kadonneita aarteita. Käyn silloin tällöin elokuvissa, teatterissa ja oopperassakin. Toisin sanoen näen kuluttajana edelleen vaivaa hyvien juttujen löytämiseen, mutten halua nähdä enää jatkuvasti kuluttajana turhaa vaivaa uusien juttujen löytämiseen. Miksi haluaisin?

Muuttuuko musiikki muka jotenkin paremmaksi, jos sen löytämisen ja kuluttamisen eteen näkee enemmän vaivaa? En usko. En myöskään itsearvoisesti usko, että taiteen arvostus tai vaikkapa musiikin hyvyys olisi sidoksissa johonkin tiettyyn formaattiin. Miksi olisi?

Suurin osa omasta palvelun käytöstäni liittyy Spotifyn soittolistoihin. Se on myös syy, minkä vuoksi pidän soittolistaradioiden kuuntelemisesta. Tähän liittyy yksi sana: kuratointi. Soittolistat auttavat minua seuraamaan, mitkä artistit nousevat toistuvasti soittolistoilla esiin ja mistä musiikista ihmiset pitävät ja puhuvat. Uskon edelleen vahvasti word of mouthiin, enkä yleensä jaksa lähteä varta vasten etsimään uutta musiikkia internetin syövereistä – siis tarkoitan sillä tavalla, etten aseta ennakkoon tiettyjä rajauksia tiedonhaulleni. Sehän olisi sama kuin kirjoittaisin Googleen ”dog” etsiäkseni kastroitua sekarotuista uroskoiraa Hesyn nettisivuilta.

Kun joku tuntemani suosittelija, kiinnostava henkilö tai muu taho lisää biisejä soittolistalleen, koen, että minulla on matalampi kynnys tutustua tähän uuteen kuratoituun sisältöön. Tämä siitäkin huolimatta, ettei Suomessa ole vielä Spotifyn Mielipidevaikuttajat-listalle saakka päätynyttä heimopäällikköä, jonka perään The Voicen musiikkipäällikkönäkin tunnettu Jussi Mäntysaari huuteli Also Sprach Jussi -blogissaan jo loppuvuodesta 2013. Oma musiikin kuluttajuuteni on kuitenkin mennyt koko ajan biisikohtaisemmaksi. Voisin jopa sanoa, että omalla kohdallani soittolista on uusi albumi.

Ymmärrän todella hyvin Jukkaa siinä mielessä, että Spotify saattaa aiheuttaa valtavan tyhjyyden ja turhautuneisuuden tuntemuksia. Siis miettikää nyt: kuka tahansa voi kuunnella mitä tahansa missä tahansa ja milloin tahansa. Ja vielä halutessaan ilmaiseksi. LIIAN HELPPOA SAATANA! Periaatteessahan se, mitä Spotify myy, on maailman paras musiikkikirjasto ja kuten kirjastoissa, et maksa kirjojen omistamisesta, vaan lainaamisesta, käyttöoikeudesta.

Kuten tiedämme, Aleksandrian kirjasto – tuo antiikin tarujen mystillinen tiedon odysseia, paloi ilmeisesti Julius Caesarin vallatessa Aleksandrian kaupungin 47-48 eea. Arvatkaa mitä? Tulee vielä tod. näk. aika, jolloin meidän kaikkien Spotify-soittolistakirjastoillemme käy prikulleen samalla tavalla. Ne nimittäin tulevat tuhoutumaan teknologian ja maailman kehittyessä (tätä kirjoittaessani Spotifyhyn on mahdollista importata soittolistoja muun muassa iTunesista, mutta exporttaaminen ei ainakaan vielä tietääkseni luonnistu – korjatkaa, jos olen väärässä!). Internetissä on totuttu joitakin vuosia kiihkeän monopolimaisestikin toimiviin palveluihin, jotka sittemmin lähes väistämättä kohtaavat samanlaisen kohtalon kuin Aleksandrian kirjasto. Muistaako joku vielä Myspacen? Jep, now it’s all burned down.

Kehitys siis kehittyy, mutta kuluttaja etsii edelleen kilpailevien tuotteiden joukosta kahta ratkaisua: halvinta tai parasta (useimmissa tapauksissa ensiksi mainittua). Spotify ei välttämättä ole paras tai halvinkaan vaihtoehto musiikin kuunteluun, mutta se on saavuttanut Pohjoismaissa aseman, jossa se on Youtuben ja iTunesin ohella tunnetuin digitaalisen musiikin palvelu. Minun mielestäni Spotify on käyttöominaisuuksiltaan riittävän hyvä ja itselleni myös – ilmaisversiota kun käytän – halvin ratkaisu. Minä kuluttajana en ole hylännyt vielä Spotifyta, koska en ole toistaiseksi löytänyt parempaa palvelua sen tilalle.

Toisaalta edelleenkään kaikkea musiikkia ei löydy Spotifysta, eivätkä kaikki halua käyttää Spotifyta. Ja miksi tarvitsisikaan? Itse en ajattele, että Spotify, digitalisoituminen tai streaming olisivat vihollisia, eikä kuluttajuuden muodon demonisointi – oli se sitten fyysistä tai digitaalista kuluttajuutta – ei ratkaise musiikkialan sisäisiä ongelmia. Tällä hetkellä musiikin digitaaliset palvelut tukevat oikein mukavasti fyysistä kuluttajuuttani. Ja toisinpäin. Pidän ajatuksesta, etten omista muita kuin lempilevyjäni. Ja jonain päivänä en välttämättä omista fyysisesti edes niitäkään – entäs sitten?

Jukka kertoi omassa postauksessaan lopuksi aasi-tarinan. Minä siteeraan lopuksi Konfutsea: ”Mikään ei elämässä ole niin tärkeätä kuin puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeätä.”

Lisäluettavaa aiheen tiimoilta:

Digital Music Report 2014 – IFPI: http://www.ifpi.org/downloads/Digital-Music-Report-2014.pdf 
Musiikin streamingpalveluilla kahdeksan miljoonaa käyttäjää Pohjoismaissa – Suomessa vielä kasvun varaa? http://www.teosto.fi/teosto/blogi/musiikin-streamingpalveluilla-kahdeksan-miljoonaa-kayttajaa-pohjoismaissa

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin