Levy: TCT – IOJK

434011

Partyhop-yhtye TCT räjähti Suomen poptaivaalle viime kesänä Rannalle (feat. Jontte Valosaari) -singlellään, joka oli (ainakin omassa kuplassani) yksi kesän isoimpia hittejä yhdessä Kasmirin Vadelmaveneen, Auroran Eilisen auringon ja Nikke Ankaran Perjantai 13. kanssa. Kalenterikarjulle yhtye oli Rannalle-singlen ilmestyessä vielä tuikituntematon, vaikka vuonna 2010 perustettu poppoo olikin toiminut TCT-nimisenä jo vuodesta 2011 lähtien, pistänyt pihalle lupaavia omakustannemusavideoita kuten 3kk ja Amerikan unelma ja lämpännyt Pitbullia vuonna 2012.

Debyyttialbumillaan IOJK (lyhenne sanoista Ihan oma juttu käynnis) TCT onnistuu yksittäisillä biiseillä, mutta kokonaisuus jää keskeneräisen oloiseksi. Hyviä ja vahvoja singlejä tarjonneelle yhtyeelle albumi tuntuu jo formaattina hieman kummalliselta. Ehkä jatkossa vain tiukkoja EP-levyjä?

1. KESÄKISSAT

Levyn starttaava Kesäkissat tuo fiilikseltään ja rakenteeltaan mieleen vahvasti Rannalle-hitin. Albumin uusin – jo viides – single ei tuo uutta yhtyeen partyhop-palettiin. Kertosäkeen ”kesäkissat flippaa” -hokema ei ihan läppänä kanna, eikä melodiakaan tarjoile mielestäni tarpeeksi tarttumapintaa, vaikka kertsin falsetissa lauletusta alkupuoliskosta tuleekin ilahduttavasti mieleen 1990 -ja 2000-lukujen taitteen eurodance-yhtye Vengaboys.

2. RAMMAA

Albumin toisena singlenä julkaistu Rammaa tuo rytmiikaltaan ja sävelkieleltään mieleen irlantilaiset juomalaulut. Iloluontoinen duurivoittoinen kappale kertookin rammaamisesta, joka ymmärtääkseni tarkoittaa samaa kuin krebaaminen. Kertosäkeen teletappimainen uudestaan -huukki ja post choruksena toimiva rammammaa-hokema toimivat. Selkeästi parempi biisi kuin Kesäkissat, mutta jotain kreisiä c-osaa, älyttömämpää sanoitusta tai kekseliäämpää tuotantoa tämä hieman huutaa.

3. ÄLÄ STRESSAA

Levyn kolmas kappale Älä stressaa on. Kahta edeltävää kappaletta hieman moodimpi biisi polkaistaan käyntiin beatboxauksella ja accapellalla. Pian mukaan liittyy Red Hot Chili Peppersin Can’t Stop -biisin bassolinjaa varioiva funkkaava basso, säkeistön laulua tukeva tyhjänpäiväisyydessään nerokas ”ding di ding dong” -hokema ja ”älä stressaa” -huudot. Säkeistön toinen puolisko sisältää nopeasti räpätyn versen ja popkoukkua tarjoillaan jälleen ”eeo eeo” -huudoin. Bridgessä huudahtelua jatketaan sanoin ”ai ai ai ai ai” ja Outkastin Hey Ya -kappaleesta lainatulla ”okei okei okei”. Juuri kun kuulija luulee, ettei pöhköysaspektia voi viedä enää pidemmälle, iskee stereoista falsetissa laulettu kertosäe, josta löytyy totta kai myös vihellysosio: ”Ehkä elämä ei olekaan kuin elokuvaa / ei oo, vapaapäivät arjest erottuu vaan / mut älä stressaa / älä stressaa / ehkä elämä ei olekaan kuin elokuvaa ei oo (what what) ei oo (kukkuu)”. Ja kertosäettä seuraa tietenkin post chorus, jossa lauletaan vain rumpujen ja lehmänkellon säestyksellä. Koska miksi ei? Älä stressaa -kappaleella kreiseyslevelit, hölmöily ja popkoukuttelu toimii. Hyvää hömppää!

4. RANNALLE (FEAT. JONTTE VALOSAARI)

Kappale, joka alkaa sanoin ”tsiki tsiki tsiki tsiki cha cha” ei voi olla huono. Rannalle on siitä kiinnostava kesäbiisi, että se ei onnistu vieläkään ärsyttämään, vaikka onkin todella sokerisen ylipirteä ja muovinen. Vika voi olla vastaanottajassa, mutta minua kappale hymyilyttää. Tyhjäpäisyydestään huolimatta huomaan haluavani vain hyppiä.

5. VIRHEISTÄ KAUNEIN

Justified-aikakauden Justin Timberlakea suomalaiseen makuun. Olin todella yllättänyt, kun bailaavana hulttiojoukkiona esitelty TCT julkaisi herkempää puoltaan esitelleen Virheistä kaunein -balladin. Kappale ei ole missään tapauksessa huono (itse asiassa se on todella hyvä lukuun ottamatta virheistä kaunein -hooklinea, joka on ajatuksena hyvä, muttei toimi käytännössä; kuka oikeasti haluaisi olla jonkun virheistä kaunein?), mutta tuntuu hieman kummalliselta TCT:n esittämänä. Ehkä tässäkin asteen luovempi tuotanto olisi auttanut?

6. OLÉ

Spontaani reaktio: nauru! Balkanilaisesti nykivä haitari ja takapotkukitara. Hieman täyteraidalta haiskahtava esitys, vaikka voinkin kuvitella, että kyllä tämä livenä varmasti hoitaa tehtävänsä. Kertosäkeestä tulee mieleen 7. taivas -poikabändi, mikä ei sinänsä haittaa, koska Marionettihan (1998) sisältää nipun kovia biisejä. Olé!

7. LAVATANSSIT

Lavatanssit-biisin huomioin Kalenterikarju-blogissa tuoreeltaan. En edelleenkään voi ymmärtää, kuinka tästä ei tullut isompaa hittiä. Omissa kirjoissani selkeästi paras suomalainen bilebiisi vuosimallia 2014.

8. BARBIE

Jo pienenä kun leikit barbeilla / tiesit heti millast miestä etit vanhempan / niin sä hiffaat sen / et pojat tykkää tytöist mut ei barbeista / et ois uskonut et jossain huoneen kätköis tääl / olis pölyttymäs sulle oma action man”. Niin kirkasotsaisen pöhköä, että naurattaa. Ei albumin kärkikastia tämäkään. Biisi tuntuu loppuvan hieman kesken? Barbie-aiheisista kappaleista Aquan Barbie Girl -klassikko vie voiton.

9. SOO SOO SOO

Hot damn” -huudahduksineen ja torvisektioineen kovasti Mark Ronsonin Uptown Funk (feat. Bruno Mars) -biisiä muistuttava Soo soo soo toimii ja viimeistään ”Uu mama mä käyn kuumana” -hokeman iskiessä eetteriin huomaan hymyileväni ja haluavani tanssia. Propsit myös c-osasta, jossa lainataan häpeilemättä suoraan Alexian Uh la la la -hittiä ja lauletaan ”sul on ku kroppa ku Coca-Cola -pullo / ja mä nautin sen kuumana”. Ainoa asia, mikä biisissä ei toimi, on fade out ja sitä seuraava salabiisi – teko, jolla on selkeästi haluttu saada albumi kestämään vain muutamia minuutteja pidempään, jotta sen voisi laskea albumi-kategoriaan kuuluvaksi.

+ Älä stressaa, Rannalle, Lavatanssit, Soo soo soo
+ Röyhkeä biisilainailu ja kreisin poikamainen meininki
+ Levyn päättävä salabiisi, joka on levyn ensimmäinen kappale Kesäkissat takaperin 

– Levyn päättävä salabiisi, joka on levyn ensimmäinen kappale Kesäkissat takaperin 
– Kesäkissat, Olé, Barbie
– Osa biiseistä loppuu selkeästi kesken, mikä antaa hieman hosuvan yleiskuvan levylle
– Partyhop ei kanna albumimitassa (vaikka biiseistä olisikin saanut oikein hyvän EP-levyn)

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin