Levy: JVG – 247365

11999763_10156005574035453_8859398099107112657_o

Itselleni yksi syksyn odotetuimmista albumeista on ollut ehdottomasti JVG:n 247365. Ennakkoon tarjoilluista neljästä maistiaisesta nimittäin jokainen on kolahtanut ilmestyessään kovaa Kalenterikarjuun. Ikävä kyllä koko albumin mitassa homma ei aivan jaksa kantaa. JVG:n tapauksessa tuleekin miettineeksi jälleen harvinaisen koko albumiformaatin mielekkyyttä anno domini 2015 (ja toki: aina tulee olemaan vahvoja albumijulkaisijoita, jotka haluavat panostaa sinkkujen sijaan pidempiin albumikaariin ja aina tulee olemaan yhden hitin ihmeitä – aivan kuten ennenkin!). JVG kun varsinkin on nimenomaan vahvasti someajan tuotos; miljoonia striimaava musavideoihinsa panostava vahva singlejulkaisija, joka pitää levyjulkkarinsa Facebookissa yhdessä 102 000 faninsa kanssa (jos julkkarikekkerit menivät ohi, striimi löytyy täältä).

247365 ei ole missään nimessä huono levy. Se on kuitenkin paikoitellen harmittavan keskinkertainen singlebiisejään lukuun ottamatta. Mutta millaista levyä minä sitten latauslistoja hallitsevalta duolta sitten oikein ennakkoon odotin? Kymmenen kappaleen täydellistä hittikimaraako (ja saisiko 10 biisin hittimaratonistakaan rakennettua eheää ja vahvaa albumikokonaisuutta)? Typerää. Sehän on aivan naurettava ja kohtuuttoman kova vaatimus – myönnän sen. Mutta kun ennakkoon tarjoillut kappaleet ovat olleet niin vahvoja, ovat omat odotukseni yltyneet koviksi. Ja toisaalta: miksi singlekeskeisen yhtyeen pitäisi muka julkaista timanttinen albumikokonaisuus? Ehkä ainakin siksi, että nyt viimeistään Spotifyn kaltaisten palveluiden aikakaudella albumien tulisi olla all filler, no killer -tavaraa, sillä huonoja biisejä ei voi myydä kuluttajille sen yhden hittibiisin siivittämänä kokonaista albumillista. Skip-nappulan painaminen kun on helpompaa kuin ikinä. Tätä 10 kappaleen ja 34 minuutin mittaista albumia kuunnellessa herää ensisijaisesti kysymys tarvitseeko albumi enemmän JVG:tä kuin JVG albumia.

1. MAUTON JASSO

Mauton jassosta kirjoitin tuoreeltaan näin: ”Vaikka JVG:n hittikappaleilta välttyminen onkin ollut mahdotonta, päätin tutustua yhtyeeseen albumimuodossa ensi kertaa vasta viime vuonna ilmestyneen Voitolla yöhön -julkaisun myötä. Voitolla yöhön, KMDOD ja Huominen on huomenna -hittisinglet soivat ahkerasti YleX:llä, mutta suosikkibiiseikseni muodostuivat hieman koukeroisemmat ja tummempisävyiset Fäijönii, Sara Chafak ja levyn eeppinen possebiisi Mist sä tuut?. Tänään ilmestynyt Mauton jasso on Luokkakokous-elokuvan soundtrackilla kuultava uusi Jare ja VilleGalle -biisi, joka maistuu allekirjoittaneelle erittäin hyvin. Jo ennen kuin kappale pärähtää soimaan, huomion kiinnittää kuitenkin biisin omituinen otsake. Ilmeisestikin tämä kyseinen ”mauton jasso” on jonkinlainen kundien eufemismi hyvälle perseelle, mikä ei olisi kyllä itselleni tullut heti ensimmäisenä mieleen. Ennakkoon olin nimittäin arvellut kappaleen kertovan mopoautosta (=mauto). Jassosta tulee itselleni ensimmäisenä mieleen takavuosien Pajatso-hittipeli sekä tietenkin mahtava Jii Roikosen luoma sarjakuvahahmo Jasso-kissa, eikä… niin, ihmisperse. Pitänee välttää jatkossa ”jassoo” -toteaman viljelyä astetta meluisammassa ympäristössä väärinkäsitysten välttämiseksi. Kyllä tässä taas tuntee itsensä sedäksi tämän nuorisolaiskielen kanssa – varsinkin kun olen itse JVG:n kundeja nuorempi setä.” Myöhemmin totesin, että alkuinnostuksen jälkeen kappale hieman unohtui. Silti levyn vahvempaa antia.

2. TARKENEE

Tarkenee-biisistä kirjoitin myös jo pidemmän biisiarvion, jonka voi käydä lukemassa täältä. Omissa kirjoissani vuoden 2015 The Kesäbiisi, vaikka ovat Teflon Brotherin Pämppää ja Roope Salminen & Koirien Madafakin darrakin kelpo lurituksia.

3. TUULISII (FEAT. PETE PARKKONEN)

Tuulisii starttaa yksinkertaisella yhden käden pianosoinnuilla, ilmavan tykyttävällä filtteröidyllä bassorummulla, vain hajun verran kuuluvilla sahaavilla jousilla ja sormien napseella. Biisin nostalgisen kaihoisa fiilis syntyy jo vahvasti soundimaailmasta, mitä tukee enemmän kuin paremmin aloitusrivit: ”Nää vuodet ollut tuulisii / oot nähny mut viimeks telkus tai jos oot lukenu paskauutisii”. VilleGallen verse onnistuu koskettamaan maanläheisyydellään – varsinkin jos verrataan, minkälaisiin abstrakteihin sanailusfääreihin miehen säkeistöt välillä karkaavat. Jaren verse laventaa ensimmäistä säkeistöä sopivasti ja myös Pete Parkkonen, joka ei aina ole saanut viisariani värähtämään, laulaa kertosäkeessä oikein hyvin. Yksi levyn ehdottomia kohokohtia.

4. 247365

247365 on levyn nimikkobiisin lisäksi levyn lyhin biisi. Soundimaailmaltaan tuo muistumia edellislevyn Fäijönii-biisistä. Jarelta henkilökohtaisesti albumin kovin verse, jonka mehukkaimmat palat vielä tiivistetysti tässä: ”(…) vaik oisit lähel niin se ei oo koskemist (…) kassis vaan maitoo mut mun passis lukee business class / oliks viel jotain ei kyl mulkaan / en oo hiphop-lohikäärme mut välil mä syljen kultaa (…) en aja Bugattii siks nostan kädet ilmaan / ku kysyt mitä kello on niin vastaus ei oo kuparii (…) Koutsi on Megaman kuka tekee oikein eikä kuka teki eka tän / kyselet nimee mut ootki tulos jo imus inee / kaikki on niin isoo et sä vertaat mua Optimus Primeen”. Hyvä kappale, joka on osoittaunut varsin kestäväksi lenkkibiisiksi.

5. TAKAJEEJEE (FEAT. EVELINA)

Luulen, että Takajeejee on seuraava videobiisi levyltä. Biisin aloittavassa kertosäkeessä Vuoristorataa / Rakkaudesta lajiin -tuplasinkun julkaissut Evelina laulaa: ”Mä fiilaan sun takaflyygelii / sun MacGyver saa mut kyyneliin / ei voi olla aito toi takajeejee”. Hauskaa, poikamaisen nokkelaa ja äidinkieltä ilkikurisesti taivuttavaa sanailua kuten JVG:n tyyliin kuuluu. VilleGallen versen jälkeen (”mä lähen parturiin / jauhaa palturii / mul on tukka kipee / pusken sukkahikee”) on isketty tiskiin jo etikettiletit, Tippa T:n takamatot ja humppabasistin ponnarit ja vitsi on jo hieman vanhentunut. Konetuliaseen tavoin tulittava taka taka taka taka jee jee -hokema pelastaa hieman, mutta olisin ehkä toivonut rahtusen parempaa biisiä näinkin potentiaaliselle aiheelle.

6. PERÄSTÄ KUULUU (FEAT. REINO NORDIN)

Läskisti woblaavan sahalaitabasson kuljettama Perästä kuuluu heittää käyntiin jumittavamman vaihteen. Reino Nordinin efektoitu laulu nykii kuin yrittäisi skeitata neliskanttisilla renkailla. Biisi tuntuu loppuvan hieman kuin seinään. Ihan kiva.

7. 3RAITAA

Syvillä tahmaisilla bassoilla eteenpäin nytkivä 3raitaa on ylistyslaulu Adidakselle. Mieli harhailee Kornin A.D.I.D.A.S. -kappaleeseen. Flirttaileeko tausta Murmurecordings-juttujen kanssa vai kuvittelenko vain? Levyn selkein ohilaukaus.

8. SILMÄT KII (FEAT. ROBIN)

Silmät kii kuulostaa heti ensitahdeista alkaen vähän jo kuullulta. ”Jos sua kuumottaa / sä voit laittaa silmät kii” -hokema kertosäkeistössä ei ole tarpeeksi kiinnostava, jotta se jaksaisi kantaa biisiä. Biisi kuulostaa perinteisältä albumin ns. neljänneltä sinkulta. Puolivälissä biisi muuttuu kuin oman itsensä remixiksi – eräänlaiseksi robottiaerobiciksi – ja tämä biitillinen muutos on kappaleen kiinnostavin ansio Robinin hyvän laulutrackin lisäksi.

9. EKAL KERRALLA

Ekal kerralla on samanlaista astetta löysempää ja synkempää fiilailua kuin 3raitaa. Tarut mestaruussormuksista ja niitten herroista nauratti, mutta muuten putoaa väistämättä laariin ”ei jatkoon”.

10. SHOTGUN (FEAT. KASMIR)

Levyn päättävä tunnelmallisempi pala, Shotgun, on saanut vieraakseen samettiäänisen Kasmirin ja kyllähän JVG:n ja purkkasoulin suurvisiirin yhteistyö toimii. Tätä(kin) biisiä olisi kuitenkin kuunnellut mielellään pidempään – nyt tuntuu, että viimeisestä kertosäkeestä olisi voinut lähteä vielä pompöösin suurieleinen c-osa ja this one goes eleven -henkinen massiivinen viimeinen kertosäe. Hyvä biisi kuitenkin.

+ Biisit, jotka lähtevät, lähtevät todella tykisti ja osoittavat, että JVG on yksi Suomen kovimpia hiphop-yhtyeitä, jolla on taito tehdä tarttuvia ja kovatasoisia sinkkubiisejä
+ Mauton jasso, Tarkenee, Tuulisii, 247365, Shotgun

– Perästä kuuluu, 3raitaa, Ekal kerralla
– Tuotantoon kaipaisi useampia ulottuvuuksia, vaikka se sinänsä pätevää onkin
– Hyvien sinkkubiisien lisäksi mukana on turhaa tyhjäkäyntiä ja keskinkertaisia täytebiisejä

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin