Levy: Ismo Alanko – Ismo Kullervo Alanko

437237

Ismo Alanko on onnistunut pitämään musiikkinsa ihmisten huulilla ja levylautasilla jo neljällä vuosikymmenellä. Alangon taiteilijuuteen on liittynyt jatkuva eri muotojen ja sisältöjen etsiminen, ja yhtyeitä ja projekteja onkin siunaantunut uralla lukuisia. Vuonna 1979 perustetusta uuden aallon punk-yhtyeestä Hassisen Koneesta kuoriutui kolmannen albuminsa (Harsoinen teräs, 1982) myötä proggressivinen sirkus. Yhtyeen hajottua vuonna 1982, aloitti legendaarisen intensiiviseksi live-esiintyjäksi noussut Sielun Veljet. Viisi suomenkielistä ja yhtä englanninkielistä albumia sekä Lapset-EP:tä (1983) myöhemmin kohkaava alkuvoimaisuus tyrehtyi vuonna 1992 – kunnes Nukkuva hirviö herätettiin henkiin jälleen 2011 Ilosaarirockin 40-vuotisjuhlavuoden ja syksyn klubirundin ajaksi (missasin keikat ja kyllä, harmittaa vieläkin).

Jo Sielun Veljien aikana aloitettu soolo-Alanko julkaisi ensialbuminsa vuonna 1990. Se levy oli Kun Suomi putos puustaKalenterikarjulle ehdottomasti läheisin albumi kaikista Alangon ja johdannaisten albumeista. Soolodebyyttiä seurasi kolme sooloalbumia, minkä jälkeen Ismo Alanko Säätiö julkaisi kuusi kokopitkää ja yhden liven. Sen jälkeen koitti siirtyminen Fullsteamille ja Ismo Alanko Teholla -duo yhdessä Teho Majamäen kanssa, kunnes vuonna 2013 palattiin soolohommien äärelle Maailmanlopun sushibaarin -albumilla (tuolloin haastattelin Alankoa nyt jo edesmenneeseen Sue-lehteen – haastattelu luettavissa täältä).

En väitä olevani mikään Ismo Alanko -ekspertti, joskin kaikilta ajanjaksoilta olen levyjä kuunnellut, vaikken missään nimessä jokaista. En myöskään ole koskaan ollut hirveä Alanko-fani ja suoraan sanottuna välillä hänen kappaleensa ovat kuulostaneet pelkästään rasittavilta. Tämä levy kuitenkin osui ja upposi. Omaan korvaani uusi Ismo Kullervo Alanko nimittäin kuulostaa parhaimmalta Alanko-levyltä vuosikausiin. Se on rentoutunut, maalaileva ja mystinenkin kokonaisuus, joka ei kuitenkaan harhaile, vaan onnistuu herättämään suuria tunteita ja luomaan visuaalisia tarinoita kuulijan päähän. Kalenterikarju antaa kaksi peukkua. Hyvä Ismo!

(Kuulin muuten Ismo Alankoa ensimmäistä kertaa tv-vastaanottimen välityksellä, jolloin kuultiin kappaleet Hetki hautausmaalla ja Extaasiin – kuvittelisin, että konsertti olisi Elämä lapselle tai vastaava stadion-konsertti ja vuosi jossakin 1999-2003 tietämillä – jos tiedät, mikä konsertti on kyseessä ja minä vuonna, kommentoi ehdottomasti tekstiboksiin!)

1. LINTUPERSPEKTIIVI

Ihmeellistä kuinka jonkun sävelkieli on niin omaleimaista heti ensisävelistä lähtien, vaikka kuulokuvaa ei dominoi edes laulu, vaan pelkkä haikeasti mutta kirkkaasti keinuva piano ja ksylofoni. Ja sitten se tuttu syvä muriseva baritoni: ”Kaipuun voisi määritellä sairaudeksi ihmissydämen / jäytyväksi sairaudeksi joka sotkee rytmin tasaisen”. Levyn aloittava Lintuperspektiivi kuulostaa siis aivan Ismo Alangolta. Se, mihin ei voi olla kiinnittämättä huomiota, on se, kuinka rentoutuneelta ja levolliselta Alangon ääni kuulostaa. En voi olla ajattelematta, etteikö levyn tuottaneella ex-Rubik, nyk. Shivan Dragn -kippari laulaja-multi-instrumentalisti Artturi Tairalla olisi lusikkansa sopassa tämän suhteen. Rauhallisen liplattavasti alkanut kappale päättyy komean kiihkeään sähkökitaramyrskyyn. Onpa hieno aloitus levylle!

10918925_10153732721127853_5230548678202678976_o

Kuvakaappauksia Mikrokosmos-musiikkivideosta. Alkuperäinen kuva täältä.

2. MIKROKOSMOS

Albumin toisena singlenä vastikään julkaistu Mikrokosmos jatkaa uljasta linjaa. Ensimmäisessä säkeistössä en voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka paljon Kauko Röyhkältä Alanko kuulostaa. Ja päälle vielä kevyesti eroottinen lataus: ”Jos jumala on olemassa / se lepää nyt mun vierelläni / naisen muodon ottaneena / niin tässä hetkessä”. Ihmisyyden suurimpia salaisuuksia ovat muun muassa elämä, kuolema, rakkaus ja tietenkin ääretön avaruus. Tämä kappale onnistuu kiteyttämään mystisellä tavalla jotakin oleellista niistä kaikista. Ja onhan jokainen ihminen lopulta oma saarekkeensa, kosmoksensa, jota toinen ihminen ei voi koskaan täysin saavuttaa: ”Näytä mulle mikrokosmos / vie mut lähemmäksi sua / näytä mulle mikrokosmos / paljasta sen salaisuus”. On tämäkin todella hieno biisi. Vau.

3. KIELI JOLLA VAIKENEN

Ensinäytteenä levyltä irrotettu Kieli jolla vaikenen starttaa köpöillä konerummuilla, eteerisellä syntikkamatolla, Joakim Berghällin käheällä saksofonilla ja Jussi Jaakonahon laulumelodiaa jäljittelevällä kitaroinnilla. Kertosäkeessä kuullaan ”minä rakastan sinua” -mantraa rakkauden kielillä, jotka ovat monet, vaikka suurin kielistä onkin rakkaus itsessään. Loppuun vielä tyylikäs saksofonisoolo. Kyllä.

4. OMAT LAULUT

Jokainen ihminen on laulun arvoinen” lauloi Veikko Lavi vuonna 1976. Alanko jalostaa ajatusta hieman eri suuntaan: ”Jokainen ihminen halleluja / laulaa omia laulujaan”. Läpi levyn Alanko tarjoilee kiinnostavimpia laineja, riimejä ja ajatuksen palasia vuosiin. Omat laulut -kappaleen lempilauseeni on: ”hiljaisuus on täynnä puheen sorinaa”. Juuri näin.

5. UNELMIA JA VALHEITA

Vinkeällä rockriffillä alkava Unelmia ja valheita ei ole huono kappale, muttei tarjoa mitään uuttakaan Alangon palettiin. Hienoin lyyrinen kuva esitellään kertosäkeen avauslainissa: ”Unelmamme availevat sylejänsä raukeina”. Ei levyn parhaimmistoa kuitenkaan.

1908189_10153453688172853_5286260280848769926_n

6. LIIKEMIES

Sähköistynyttä ja hermostunutta paisuttelua seuraa äkkiä säkeistön pelkistetty kanttikomppi, vapaana vellovat syntetisaattorit, viulu-glissandot ja perkussiot. Tässä kohdin tekisi mieli iskeä Alanko maailmanmusiikki-genren alle – joskin maailmanmusiikki tulee jostain vahvasti alankoaanisesta galaksista. Musiikkia maailmalle? Sitä ainakin. Kertosäehän on sydäntä särkevää slaavi-iskelmää kaikuisine kitaroineen ja jousineen. Kovin kaurismäkeläinen tunnelma tässä on. Väkevintä Alankoa vuosiin.

7. AIVOKÄÄPIÖ

Kylläpä osaa stemmalaulut kuulostaa hyvältä. Ja lopussa tulevat korskeat särökitarasoolot. ”Mä olen hölmö, pelle, aivokääpiö, kusipää, mulkku ja idiootti / tarkoitan hyvää mut tuhoan kaiken tyhmyyksissäni”. Kylläpä kertsi lähtee komeasti!

8. HAUDANKAIVAJA

Tässähän on samankaltaista tunnelmaa kuin Hetki hautausmaalla -biisissä. Ja samaa levottoman psykedeelistä kokeellisuutta kuin Kun Suomi putos puusta -levyssä. Rummuton Haudankaivaja etenee lähes täysin laulun voimin. Dramaattista, jylhää ja synkkää. Hyvä levähdys.

9. KAUNIS SURU

Alun venkulakitara tarjoaa vahvan assosiaation Jonna Tervomaahan. Melodisesti Kaunis suru on hieman turhankin ennalta arvattavaa Alankoa. Tällä levyllä kappale ei yllä kärkikastiin, vaikkei huono ole tämäkään. Muiden kappaleiden seurassa kuitenkin keskinkertainen.

10. KIELTÄJÄ

Vaaniskelevasti etenevä Kieltäjä muistuttaa minua Anna Calvista. Ja etäisesti mieleen tulvahtaa myös Soundgardenin Black Hole Sun -klassikko. Jotakin hyvin kiteytynyttä on tässäkin kertosäkeessä: ”En ymmärrä elämää rakastan sitä / kuoleman tarkoitus mielessä itää / silloin kun käsitän sen olen onnellinen”. Hieno lopetus levylle.

+ Ismo Alangon paras levy vuosiin
+ Tasavahva mutta sopivan vaihteleva kokonaisuus
+ Lintuperspektiivi, Mikrokosmos, Kieli jolla vaikenen
+ Monipuolinen instrumentaatio ja rikas tuotanto
– Unelmia ja valheita, Kaunis suru

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.