Levy: Imagine Dragons – Smoke + Mirrors

Kuvassa moderni rockyhtye nimeltä Imagine Dragons. Alkuperäinen kuva täältä.

Kalenterikarjun albumiarviot jatkuvat. Tänään vuorossa on jenkkiyhtye Imagine Dragonsin uuden uutukainen albumi Smoke + Mirrors, joka julkaistiin muutama viikko sitten eli tarkemmin sanottuna 17. helmikuuta 2015.

Vuodesta 2008 saakka toiminut Las Vegasista kotoisin oleva bändi pomppasi suuren maailman tietoisuuteen heti vuonna 2012 julkaistun Night Visions -esikoisalbuminsa suuren sukseen myötä. Suosion syytä ei ole vaikea arvailla, sillä sen verran hyviä kappaleita olivat albumin singlet It’s TimeDemons ja Radioactive, joista jälkimmäisin palkittiin Grammy-gaalassa Best Rock Performance -tunnustuksella. Kiinnostavaa on myös, että nämä kolme kappaletta löytyvät jo saman vuoden alussa julkaistulta Continued Silence -EP:ltä Arvostetu musiikkisivusto Billboard intoili bändistä nimeten sen The Breakthrough Band of 2013 -tittelillä, Rolling Stone kertoi bändin olevan the biggest rock hit of the year ja hehkuttipa nykynuorisolaisten rakastama MTV-kanavakin bändiä iskulauseella ”the year’s biggest breakout band”. Yhdysvalloissa bändin esikoislevy on myynyt tähän mennessä noin 2,5 miljoonaa lärpäkettä.

Dan Reynoldsin (rummut, laulu), Ben McKeen (basso, taustalaulu), Wayne Sermonin (kitara, mandoliini, taustalaulu) ja Dan Platzmanin (rummut, alttoviulu, taustalaulu) muodostaman nelikon levyyn kakkoslevyyn kohdistuukin verrattain suuret odotukset. Ainakin itse olen odottanut kiekkoa todella paljon, koska yhtye on ollut genrensä kiinnostavimpia akteja, vaikka toki OneRepublicilta, Bastillelta ja Fun.-yhtyeeltäkin on tullut hienoja popkappaleita (viime kesäinen kovasti odotettu Bastillen Ruisrock-vierailu jätti muuten Kalenterikarjun muutamaa tähtihetkeä lukuun ottamatta harmittavan kylmäksi). Ikävä kyllä Imagine Dragonsin uusi levy ei onnistu täysin täyttämään ainakaan tämän poppidiggarin jopa tarpeettoman koviksi asetettuja odotuksia, vaikka kovin mielelläni olisinkin julistanut Imagine Dragonsin uutukaisen alkuvuoden parhaaksi pop/rockalbumiksi.

1. SHOTS

Kirkkaan heleällä kitarariffillä alkava indiediskoileva Shots vaihtuu säkeistöön tultaessa kasarisyntikkamaiseksi laukkailuksi. Kertosäkeessä syleillään maailmoja ja sitä huomaa ajattelevansa Disney-elokuvia. Toisessa säkeistössä flirttaillaan hieman videopelimäisen kosketinsoittimen kanssa ja tietenkin c-osassa heitetään Toto-vaihde päälle ja rummutellaan tomikomppia ja lauletaan falsetissa. Varsinkin c-osan puolivälistä mukaan tuleva Dan Reynoldsin falsetin yläpuolella koreileva stemma kruunaa osan. Eipä vissiin! Positiivista melankoliaa. Tekisi mieli tanssia ja itkeä. Ymmärrän hyvin, miksi tämä julkaistiin levyn toisena singlenä. Musiikkivideosta ja visuaalisuudesta tulee mieleen jonkinlainen Poets Of The Fallin ja muun muassa The Fall -elokuvan ohjannut Targem Singh. En pitänyt videosta, mutta rakastin biisiä. Vahva aloitus.

2. GOLD

Jahas. Lisää sinkkuja heti kärkeen. Gold-singlestä bloggasinkin jo aiemmin muun muassa seuraavanlaisesti: ”Kappale on luonteva sekoitus metallisia perkussioelementtejä, tarttuvaa viheltelyä, elektronisia rytmielementtejä ja ylvästä ja dramaattista kertosäettä.” Levyn parhaita kappaleita edelleen ja ylipäätään alkuvuoden parhaita kappaleita. Pidän myös videosta, joka on soittovideo, mutta todella hyvällä maulla ja sopivan suureellisesti toteutettu sellainen.

3. SMOKE AND MIRROS

Kolmantena kuullaan levyn nimikappale, joka käynnistyy kevyellä kaiutetulla kitarariffillä. Danin ruvetessa laulamaan astetta rauhallisemman taustan päälle ei voi välttyä ajattelemasta Coldplay-nokkamies Chris Martinia. Kiinnostava pikantti yksityiskohta on se, että säkeistössä yhtye lainaa melodiallisesti omaa Demons-hittiään. Kertosäkeen suuruus on toteutettu freshisti; dynaamisesti jopa liian kovaa paukahtava rumpufilli ja särötetty laulu, jota seuraa jousimainen swiippaava syntsamatto, rauhallisen unelias laulu, konemaisen mekaaniset rummut ja kertosäkeen lyriikat: ”All I believe, Is it a dream? / That comes crashing down on me? / All that I own / Is it just smoke and mirrors? / I want to believe / But all that I own / Is it just smoke and mirrors?”. Coldplay-mielikuvilta ei siis todella voi välttyä. Mielestäni Imagine Dragons onkin aina kuulostanut siltä yhtyeeltä, joksi Coldplay olisi halunnut kasvaa viimeisen hyvän albuminsa eli X&Y:n (2005) jälkeen. Siinä missä Coldplay nykyään kuulostaa elähtäneeltä ja setämäiseltä on kuulokuva Imagine Dragonsista rohkea ja innovatiivinen.

4. I’M SO SORRY

Intron jälkeen paukahtaa. Nimittäin särökitarat ja rummut. Huh! En olisi ajatellut vertaavaani tätä bändiä Jack Whiteen, mutta jotain yhtä verevää riffittelyä tässä on. Mielessä assosioivat isot stadionit, urheilutapahtumat, The Heavy, The Dead Weather, NHL-pelisarjan soundtrackit ja vuorikiipeily. Jos asteroidiparvi rupeaisi paiskomaan maapalloa se kuulostaisi varmaan tältä. Uskon siis todellakin, että pahoillaan ollaan. Loppuun on säästetty vielä Red Hot Chili Peppersin basisti Flean Around the World -bassolikistä muistuttava rokkailu.

5. I BET MY LIFE

I Bet My Life esiteltiin Smoke + Mirrors -albumin ensisinglenä. Äänikuvaltaan akustisempi esitys on toimiva ykkösillä tamppaava taputushumppa. Mumford & Sons ui mieleen. Kappaleen selvin hitti. Tekee mieli soittaa banjoa ja hyppiä ystävien kanssa tasajalkaa. Tykkään.

6. POLAROID

Oho. Kellopelillä, synamaisella bassolla ja taputuksilla etenevä Polaroid kuulostaa ihan Places Like This (2007) -levyn aikaiselta Architecture In Helsinki -bändiltä. Okei, vähemmän lapsekkaalta ja indiecoolilta, mutta silti. Tässähän tulee ihan oma nuoruus mieleen! Kröhöm, asiaan. Kertosäkeen rivit: ”Love is a polaroid / Better in picture / But never can fill the void” vakuuttavat, muu kappale ei niinkään. Ensimmäinen huti tällä levyllä.

7. FRICTION

Sitaramaisella pahaenteisen junnaavalla kuviolla käynnistyvä Friction onnistuu luomaan heti jännitteen, jonka hyppysissä haluaa pysyä. Tummasävyisestä biisistä tulee kertosäkeeseen tultaessa aluksi mieleen hieman Justin Timberlake. Kun kertosäe lähtee toisella kertaa hevimmin, huomaan miettiväni astetta akustisempaa ensilevynsä aikaista Linkin Parkia tai Limp Bizkitiä. Kappale loppuu myös nu-metalmaiseen kertosäettä varioivaan outro-riffiin. Tämäpä oli outo biisi. Huti.

8. IT COMES BACK TO YOU

Seuraavaksi seesteisempiin tunnelmiin. Säkeistökomppi tuo mieleen 2000-luvun alun popkappaleet, kertosäe taas kierrättää hieman Demonsia taas. Mikä nyt on? Kolmas keskinkertaisempi kappale peräjälkeen. Ehkä suvantovaiheen jälkeen uuteen nousuun?

9. DREAM

Dream alkaa haikealla piankuviolla ja Danin riipivällä laululla, mikä nostattaa jälleen mieleen Coldplayn. Tämäkään kappale ei ole mielestäni mikään erityisen hyvä.

10. TROUBLE

Trouble menee jälleen Mumford & Sonsin hengessä. Kuulostaa hyvältä keikkabiisiltä. Albumibiisinä jälleen kategoriassa ”ihan kiva”.

11. SUMMER

No nyt! Kiinnostava kitarariffi ja rytmisesti kiinnostava rumpukomppi taputuksineen aloittaa Kings Of Leonista muistuttavan Summer-kappaleen. Himmeä häivähdys americanaa on mielessä pysyvästi viimeistään toisessa säkeistössä. Kertosäkeen keinuva afrikkalaisesta musiikista muistuttava kitarariffi on kuin Vampire Weekendiä. Tästä kappaleesta tykkäsin.

12. HOPELESS OPUS

Hopeless Opus ei myöskään tee vaikutusta. Loppupuolen laulusämpläily ja kitarasoolo pelastavat hieman – samoin viimeinen laulu, stemmat ja rummut kertosäe. Kappale paranee loppua kohden, mutta tämäkin on ikävän hahmoton ja keskinkertainen.

13. THE FALL

Olisihan se pitänyt arvata. Eihän The Fall tuo sekään mitään pelastusta loppuun. Hieman päälle 6-minuuttinen Disneyn Leijonakuningas-elokuvan soonisissa tunnelmissa liikkuva kappale on kuin pöhöttynyt eilinen hattara. Hieman tässä tulee pohdittua, onko edellislevynkin tuotannosta vastannut Alex Da Kid (Eminem, Nicki Minaj, Dr. Dre) ollut aivan hereillä levysessioissa. Toisaalta Smoke + Mirrors -levyllä tuottajiksi on merkitty myös yhtye itse. Ilkeästi voisi arvella Alex Da Kidin tuottaneen ensimmäiset viisi kappaletta ja yhtyeen tuottaneen loppulevyn, sillä jotakin laadunvalvonnassa on selkeästi ollut vialla.

+ Dynamiikka vaihtelee kolibrin henkäyksestä asteroidiparven jytinään
+ Tuotannollisesti äärimmäisen kiinnostava ja monipuolinen pop/rocklevy
+ Sävellykset, sovitukset ja tuotanto ovat pääosin priimatavaraa
+ Shots, Gold, I’m So Sorry, Smoke And Mirrors, I Bet My Life, Summer
– Vaikka hyvät biisit ovat erinomaisia, ei albumilta erotu uutta Demonsin tai Radioactiven tasoista musiikkimaailman vuonna 2015 räjäyttävää megatykkiä 
– Liian pitkä albumi, josta olisi saanut timanttisen EP:n
– Polaroid, Friction, It Comes Back To You, Dream
– Todella epätasainen levy (tarkemmin eriteltynä alkupuoli on tasaisen hyvä ja loppupuoli on tasaisen huono)

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin

2 kommenttia kirjoitukseen Levy: Imagine Dragons – Smoke + Mirrors

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Todellakin Lauri! Meinasin linkatakin, mutta enpä linkannut. Hyvä että linkkasit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.