Levy: Hermanni Turkki – Horisontin reunalta

Kuvassa folkmelske-yhtye Hermanni Turkki. Kuva: Lintustudio.

Jahas. Tässä se nyt tulee. Nimittäin Kalenterikarju-blogin historian ensimmäinen albumiarvio. Blogin ensimmäisen levykritiikin kohteeksi on valikoitunut helsinkiläisen folkmelskeeksi itseään kuvailevan Hermanni Turkki -yhtyeen Horisontin reunalta -kokopitkä, joka on julkaistu vastikään komeana vinyylipainoksena. Tämän lisäksi levy löytyy myöskin Spotifysta.

Vuonna 2011 perustettu Hermanni Turkki on julkaissut aiemmin Hermanni Turkki (2012) -nimisen albumin ja Lihava kuu (2013) -EP:n, joista molemmat löytyvät myöskin Spotifysta (levyjä voi ilmeisesti ostaakin yhtyeen kotisivujen kautta täältä). Seitsenhenkisen bändin miehistöön kuuluvat Taneli Kainulainen (ukulele, melodika, huuliharppu, laulu), Markus Kankkonen (kontrabasso, laulu), Tuukka Perhoniemi (perkussiot, laulu), Joonatan Turkki (laulu, harmonikka, huuliharppu, lasit, perkussiot, ksylofoni), Heikki Turppo (mandoliini, klarinetti, laulu), Topi Vanhatalo (cajon, rummut, laulu) ja Johan Östman (kitara, laulu).

Yhtye on tällä hetkellä pienoisessa nosteessa pääkaupunkiseudulla vastikään soitetun loppuunmyydyn Korjaamon keikan sekä Radio Helsingin vierailun ansiosta. Levyä kuunnellessa ymmärtää helposti, miksi yhtyeestä on innostuttu. Yhdeksästä kappaleesta muodostuva 27-minuuttinen kokonaisuus on jämpti paketti. Teoksen takaa paljastuukin osaava ja tyylitajuinen yhtye, jonka sävellykset ja soitinten maalaama draamallisuus toimii erinomaisesti, mutta jonka sanoitukset eivät aina tuo musiikkiin sen kaipaamaa lisäväriä ja syvyyttä. Elokuvallinen ja visuaalinen musiikki saa kuitenkin loppujen lopuksi Kalenterikarjulta hyväksyvän nyökkäyksen.

1. LIIKUN LÄPI PELLON

Kellopelillä, mandoliinilla ja jämäkillä iskuilla alkava Liikun läpi pellon rullaa hienosti läskibasson ja cajonin saattelemana. Haitarin ja klarinetin yhtyessä mukaan vahvistuu mielikuvat vuonna 2001 ilmestyneestä Amélie-elokuvasta. Chansonmaisuus sekoittuu näppärästi folkiin ja vanhaan suomi-iskelmään. Kahden minuutin kohdilla mukaan osuva Joonatanin puhelaulun ja laulun välimaastossa tasapainotteleva tajunnanvirtamainen teksti kuvittaa hyvin elokuvamaista äänimaisemaa joskaan en ole aivan vakuuttunut, onko tällainen laulutyyli omaan mieleeni. Yann Tiersen tästä tulee jotenkin mieleen. Siitä plussaa.

2. HORISONTIN REUNALTA

Napakasti käynnistyvä nimikappale ujuttaa mieleen melodisesti Django Reinhardtia. Hyvin humppaa. Mullilaumamainen yhteislaulu toimii itselleni heti paremmin kuin edelliskappaleen soololaulu. Mielessä välähtelee vanhat suomielokuvat, lavatanssit, kesä, Pariisi. Jostain mielen perukoilta rantaan ui myös Kipparikvartetti. Tämähän saa aivot pyörimään. Onpas visuaalista musiikkia!

3. NIIDEN TAKANA

Niiden takana ei tarjoa rillumareita, vaan haikean ja kaihoisan melodian haitarin ja akustisen kitaran. Miellyttävää. Tällä kertaa soololaulaja toimii esilaulajana, jonka säkeisiin kuoro vastaa. Ratkaisu on toimiva. Sanoituksetkin osuvat maaliin: ”Yön taivas on mustaa silkkipaperia / sytytän sen reunasta palamaan / yön taivas on mustaa silkkipaperia ja sinä sen takana”. Ensimmäinen erittäin hyvä kappale.

4. VÄRITÖN

Huuliharpulla ja ukulelella starttaava Väritön vie kuulijan heti kesäisiin tunnelmiin, vaikka sanoituksellisesti ollaankin alkusyksyssä. Käyhän se näinkin. Hieman sellainen fiilis jää, että kappaleeseen on yritetty tunkea hieman liikaa tekstiä. Tavallaan sanoitusten lyyrinen anti toimii, mutta kun tekstiä tulee näin paljon ja näin nopealla sykkeellä, sanoitukseen toivoisi kuvailevuuden sijaan enemmän konkretiaa. Voisi esimerkiksi kokeilla siirtyä yltäkylläisestä väri-ilotulituksesta verbien ja kuvailevuuden sijaan kohti toiminnallista ja verbilähtöistä ilmaisua. Kun Erika Hammarbergin kornetti kajahtaa ja loppukappale etenee instrumentaalisesti, tuntuu olo heti kevyemmältä ja helpommalta kuunnella.

Hermanni Turkki ja loppuunmyyty Korjaamo. Kuva: Tapio Vanhatalo.

5. ON OUDON TYYNTÄ

On oudon tyyntä on askel rauhallisempaan tunnelmaan. Joonatanin laulu toimii heti paljon paremmin, kun tavuja on vähemmän. Ääni hengittää ja sitä on mukava kuunnella. Lausoundissa kuitenkin pohdituttaa turhan kerronnallinen fraseeraus; kuulijana huomaan kiusaantuvani siitä, että mietin, onko tämä lastenmusiikkia tai musiikkia lasten tv-ohjelmasta. Kun sanoituksellisesti horisontissa ei taaskaan ole suurempaa ristiriitaa tai kun sanoitus ei luo kontrastia sävellykseen olemalla esimerkiksi todella härski, poliittinen tai äklöttävyyteen saakka yltiöromanttinen, se tuntuu ajoittain turhan yhdentekevältä. Sävellyskään ei ole levyn parhainta antia.

6. EERIKINKATU

Instrumentaalisesti valssaava Eerikinkatu ihastuttaa ensitahdeistaan saakka. Hieman mustalaismusiikkia ja kauhallinen kaihoa jälleen. Lopun hoilaamistakin ilman olisi pärjätty.

7. OLEN NÄHNYT MIEHEN KUOLEVAN

Huuliharppu tuo mieleen western-elokuvat. Hyvä! Kiinnostava sävellys ja kertosäemäinen yhteishoilaus toimii jälleen, sanoituskin ehkä paremmin ellei sitä olisi tulkittu taas liiallisesti. Joonatanilla on kiinnostava ääni, joka tuo mieleen Antti Aution ja Pekka Strengin. Kertovuus tulee ilmi jo äänen väristä – sitä ei tarvitsisi alleviivata niekuilla.

Horisontin reunalta -vinyyli. Alkuperäinen kuva täältä.

8. KAUPUNKI JÄÄ PAIKOILLEEN

Yllättäen ilmavalla rumpukompilla käynnistyvä kahdeksas kappale on muuhun materiaaliin verraten edukseen erottuva. Huuliharpun melodia koskettaa ja rytmiikkaa rikotaan sopivasti väliosassa. Tekstissä toistuu kaupungin paikoille jäämisen sijaan kaupungin kuoleminen – olisiko osuvampi nimi ollut ”Kaupunki kuolee”? Toinen erinomainen kappale levyltä.

9. RÄHJÄISET

Rähjäiset aiheuttaa sanoituksellaan allekirjoittaneelle jo hieman epätoivoisia ja raivostuneitakin fiiliksiä: ”Nuoruuden ystävien sisäpiirin tervehdys / kietoo Alppipuiston samettiin / ja lähettää terveiset vaimollekin / kujien tiiliseiniin muurattuna kuoleman väristys / joku rännittää viimeiset sameat sammaltaen sointuvat sonetit / tytär itkemään jää.” Yksi ongelma sanoituksissa on se, että ne yritetään pukea esteettisesti kiinnostavampaan muotoon kuin mitä ne sisällöltään pystyvät tarjoamaan. Usein viesti jää välittymättä kuulijalle saakka lauserakenteiden vaikeuden sekä runsaan adjektiivien käytön vuoksi. Tuokiokuvat ja fiilistelevä ote tukee toki musiikkia, mutta välähdysten sijaan välillä toivoisi kuulevansa myös draamallisesti hiotumpia selkeitä tarinoita. Tämän kappaleen olisin jättänyt suosiolla pois levyltä.

+ Omaperäinen yhtye, joka ei ole mennyt sieltä, missä aita on matalin
+ Kappalerakenteisiin on kiinnitetty huomiota
+ Bändi soittaa erinomaisesti ja 
+ Sävellykset ja sovitukset
+ Niiden takana, Eerikinkatu ja Kaupunki jää paikoilleen
+ Tuotanto, äänitys ja miksaus kuulostavat erittäin hyvältä ja tukevat sävellyksiä
+ Kompaktin mittainen levy, joka pysyy koko kestonsa ajan melko hyvin paketissa
+ Visuaalisesti kaikin puolin upeannäköinen levy
– Suurin osa sanoituksista vaatisi vielä lisätyöstöä
– Itse toivoisin vielä tarttuvampia laulumelodioita
– Yksi oikein railakas hittibiisi olisi terävöittänyt kokonaisuuden

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.