Levy: Chisu – Polaris

438182

Christel Sundbergin eli Chisun pitkään odotettu paluulevy Polaris on kuin iskelmällinen 80-luvun diskoplaneetta. Lähes 250 000 levyä myynyt Chisu on yksi Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpia tähtiä – keijukaismainen auteur, joka säveltää, sanoittaa ja tuottaa itse omat kappaleensa ja jonka hittikynästä on syntynyt sellaisia kappaleita kuin Kohtalon oma, Sabotage, Tie, Kolmas pyörä, Baden-Baden, Sama nainen ja Mun koti ei oo täällä. Vuonna 2011 julkaistun Kun valaistun -albumin jälkeen ansaitulle tauolle julkisuudesta muutamaksi vuodeksi jättäytyneen Chisun uutta levyä kohtaan onkin harvinaisen kovat odotukset, jotka omalla kohdallani täyttyvät osittain, mutta eivät kokonaan.

Olen kuullut jo useammasta suusta, että Polaris on Chisun paras levy. En ole aivan samaa mieltä. Olen kyllä samoilla linjoilla siitä, että Polaris on Chisun levyistä tasapainoisin ja tuotannoltaan yhteneväisin kokonaisuus, mutta huomaan kaipaavani sanoituksiin enemmän tarttumapintaa, chisumaisia nokkeluuksia (”Mä tiesin että enkelit / on kieroja kuin rinkelit”, ”Mä katkon sun peukalon / ettet sä voi liftata mun perään” jne.) ja ylipäätään napakampia poppisbiisejä. Levy soljuu kyllä miellyttävänä ja pidän sen grandiöösistä pompöösiydestä, mutta tällä levyllä sanat ovat omaan korvaani liian alisteisia moodeille, melodioille ja tuotannolle. Ja suomalaisessa musiikissa (varsinkin Chisun kohdalla) vaadin sanoituksilta paljon.

Mikäli levyä taas ei tarkastella biisilähtöisesti, vaan yhtenä draamallisena moodina, se on sanalla sanoen ihana. Puhelauluosuudet, usvaiset retrosyntetisaattorit ja mieskuoro luovat jatkuvuutta sekä korostavat levyn kokonaisteosvaikutelmaa. Paikoitellenhan Polaris on kuin oopperaa kuuntelisi!

chisu150814PP_ps
Kuva: Nana Simelius

1. POLARIS

Polaris vahvistaa heti ennakkokäsitykseni albumista: massiivista ja taiteellisesti kunnianhimoista. Kansanlaulumainen, oopperallinen ja uhkaavan hypnoottinen. Jostakin mieleen ui Tehosekoitin. Kertosäkeessä Tehiksen lisäksi huomaan ajattelevani toistuvasti Lumiukko-animaatioklassikon tunnuskappaletta Walking In The Air. Tummaa soundia, pahaenteinen piano, syntetisaattorijouset ja Ylioppilaskunnan Laulajat. [Myöhemmin tulen ajatelleeksi, että lähes jokaisessa kappaleessa on jokin todella tunnistettava ja kappaletta yksilöivä soinnillinen elementti; tässä se on puumainen perkussiivinen syntetisaattori säkeistöissä.]

2. TÄHDET

Tähdet tähdet lauloi ja Rauli Badding Somerjoki. Itämaista iskelmään sekoittava laulumelodia kutkuttelee säkeistössä. uoro. [Matala perkussiivinen basso säkeistössä ja retrofuturistinen kimakka väliosasyntetisaattori.]

3. TUU MUA VASTAAN

Levyn toisena singlenä julkaistu peräti 6min 31s kestävä Tuu mua vastaan on kuin viettelevä laskeutuminen avaruudesta planeetalle. Säkeistön riimipari ”ei yhteyttä / linja on huono” tuo mieleen PMMP:n Oo siellä jossain mun -kappaleen. Jossakin taustalla kelluu policemainen kitara (olen myös haistavinani Princen 80-luvun balladit). Kun kertosäe iskeytyy eetteriin, en voi olla miettimättä, kertooko kappale mahdollisesti seksin harrastamisesta: ”Auta mua beibi auta mua tuu mua vastaan / astun alas Venukselta kelaan puolitiehen valkeella aluksella / auta mua beibi auta mua tuu mua vastaan / kiipee Marsin muurin yli / sua oottaa lämmin syli”. Huomaan uppoavani kappaleen pehmeään tähtisumuun – mietin avaruuden välimatkoja, jotka voivat olla joskus yhtä suuria kuin ihmisen matka toisen luo.

4. ANNA ASKELEEN VIEDÄ

Halleluja! Nyt kuulostaa Donna Summerilta. Ja Eurythmicsin Sweet Dreamsilta. Kappale sopii mainiosti kokonaisuuteen, mutta on hieman yhdentekevä. [Kulmikas ja säröinen syntetisaattori, joka tamppaa niin säkeistössä kuin kertosäkeessäkin.]

5. TABU

Nyt ollaan massiivisen äärellä! Tahmea säröinen laiska rumpukomppi, kuoro ja toisteinen Muselta kuulostava synariffi, jonka hypnoottsuudelle jopa Queens Of The Stone Age olisi kateellinen (riffistä tulee mieleen myös Superchristin Before It Eats You -kappale). Tämänkään biisin kertosäkeestä puuttuu jokin sanoituksellinen oivallus – tai ainakaan se ei minulle saakka välity. [No se woblaava synariffi.]

6. IHANA

Ensisingle Ihanasta kirjoitin tuoreeltaan näin: ”Okei. Ensimmäinen fiilis biisin kuuntelun jälkeen on… todella hämmentynyt. Elektronisella lähes koko kappaleen läpi kulkevalla pomppivalla ja tempovalla syntikalla alkava Ihana kuulostaa oitis soundeiltaan futuristiselta, tuoreelta ja omaperäiseltä, ja nostattaa mielleyhtymän Donna Summerin I Feel Love -klassikkoon.” Nyt kun kappaletta on hieman ehtinyt makustella, on myönnettävä, ettei tämä ole levyn kärkikastia. [Arpeggiomainen koko biisin läpi soiva retrosyntetisaattori].

7. ONNI

Onni aloittaa selkeästi levyn toisen puoliskon. Kuorolla alkava ja pianon turvin etenevä rauhallinen kappale tuo mieleen muistumia Sama nainen -kappaleesta, mutta ei jätä hirveästi jälkiä, vaikka melodia koskettaakin. Lisäpisteet Kotikadun tunnarin mieleentuovasta kitarasoolosta.

8. VIEKÄÄ MINUT HÄNEN LUO

Viekää minut hänen luosta olisi helppo vetää suuntaviivoja Tuu mua vastaan ja Tie -biiseihin. Otsikkotasolla mieleen pyrkii jälleen PMMP kappaleellaan Lautturi (”Viekää minut sinne missä hän on”), kertosäe maalailee taas Tehosekoittimen Kaukaisimmalle rannalle -biisin surumielistä usvaisuutta. Tämä on kaunis biisi. Tykkään. [Läpi kappaleen uiva kaikuinen rumpukone.]

11794456_10154011997224409_6059840295245336527_o
Kuva: Nana Simelius

9. SULLE SYDÄMENI ANNOIN

Niin. Mielelläänhän tätä levyä kuuntelee, mutta kovin ontolta vaikuttaa tämä(kin) biisi. Soundillisesti ja sävellyksellisesti perinteistä Chisua, mutta sanoituksista ei saa taaskaan mitään otetta. Sulle sydämeni annoin hokemana on sävellyksellisesti toimiva, mutta muuten tekee mieli kysyä: entäs sitten? Ei oikein tunnu missään. [Hassun kuuloinen puhelinmainokselta kuulostava synabasso.]

10. KUN LÄHDEN

Ja kun lähden / sit’ en salaa / kun lähden / en palaa”. Okei.

11. RUUSUNEN

Ruusunen miellyttää alusta saakka kaiutetulla kitaranäppäilyllään ja The Killersiltä lainatulla syntetisaattorilla. Tämäkin hieman pakenee kertosäettä. Miksi?

+ Chisu
+ Bändi
+ Ylioppilaskunnan Laulajat
+ Rohkea oma visio
+ Polaris, Tähdet, Tuu mua vastaan, Viekää minut hänen luo
+ Hieno ja tyylikäs tuotanto

– Anna askeleen viedä, Sulle sydämeni annoin, Kun lähden
– Ei chisumaisia täsmäradiohittejä
– Ajoittainen turha makeilu soundeilla
– Sanoitusten ajoittainen turhanpäiväisyys

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin

Avainsanat: ,