Tässä se nyt on. Vuoden 2015 eniten odottamani kotimainen albumi. Eipä sillä – olen toki nauttinut erittäin paljon Egotripin Vuosi nolla -albumista (josta kirjoitin levyarvion) ja Anssi Kelan Nostalgiaa -levystä (josta myöskin kirjoitin levyarvion), jotka ovat kumpikin todella hyviä levyjä. Enkä ole edes ehtinyt tutustua kaikkiin jo ilmestyneisiin mahdollisesti melkoisen hyviin albumeihin. Tätä kirjoittaessani en ole vielä kerennyt kuunnella Haamupuhelu-biisiä lukuun ottamatta laisinkaan Pariisin Kevään Mustaa laatikkoa, enkä Paperi T:n Malarian pelkoakaan kuin muutaman biisin. Mutta tätä eniten odottamaani olen kuunnellut ahnaasti siitä lähtien kun sen sain käsiini alkuviikosta. Kyllä, kyseessä on Antti Tuiskun uusi albumi En kommentoi.

Antti Tuiskun uutuuslevy ei ole vain vuoden suomalainen comeback ja artistinen nahanluonti vaan se on yksinkertaisesti myös aivan jäätävän hienoja biisejä täynnä oleva 10 kappaleen ehjä kokonaisuus, josta ei pahemmin heikkoja hetkiä löydy. Myös Hei ho paita pois ja Saikkuu, jotka eivät aluksi vakuuttaneet ovat kuuntelujen myötä lunastaneet paikkansa kokonaisuudessa. Tuiskun lisäksi ehdottomat erityispisteet menevät levyn tuottaneelle Jurekille, jonka loihtimat soundit eivät jää kansainvälisessä vertailussa tippaakaan muiden huipputuottajien varjoon. Siinä missä Hank Solon tuottama Kasmirin viime vuotinen debyyttilevy vastasi vuoden 2014 tuoreimpia soundeja, on Tuiskun jo kahdeksas albumi vuoden 2015 kiinnostavin ja freshein kotimainen poptuotanto.

Kappaleissa bailataan tai ollaan bileiden jälkeisessä laskuhumalassa, kipuillaan parisuhteen kanssa, opetellaan kunnioittamaan itseä, eikä ajatella mitä muut ajattelee. Samalla leikitellään artistiuden ja anttituiskuuden rajamaastossa, osataan nauraa itselle ja olla itseironisia. Kompakti kokonaisuus kuulostaa omaan korvaani jo nyt toukokuussa vuoden 2015 parhaalta kotimaiselta pop-albumilta. Sanattomaksi vetää.

1. EN KOMMENTOI

Mekaanisen värittömällä ja jopa robottimaisella ”en kommentoi” -hokemalla starttaava En kommentoi ottaa heti kättelyssä luulot pois: perkussiomainen kumea ja matalalta soiva syntetisaattori, robottikuoroon liittyvä matalaoktaavisesti mörisevä tuplaus ja lopulta low cut -filtterin alta heräävä säkeistön mantra, jota säestää tamppaava bassorumpu ja Crazy Frogin mieleen tuova hassutteleva synamelodia: ”Tosi tv – en kommentoi, psykoterapia – en kommentoi, juhannus – en kommentoi, ooppera – en kommentoi, orgasmi – en kommentoi, hemohes – en kommentoi, siniristi – en kommentoi, IKEA – en kommentoi, hipsteri – en kommentoi, poliisi – en kommentoi, perisynti – en kommentoi, koraani – en kommentoi” Bridgessä saapuu asiaankuuluva soitinbreikki, ja tunnelmaa kohotetaan kertosäettä varten: ”Big mac, Jeesus, armeija, hyvä kaveri – en kommentoi, laihduta, ootko sä raskaana? homo hetero – en kommentoi, meitsie, teitsie vessassa, saletisti – en kommentoi, kato tota mimmii nurkassa, panisitko?” Kertosäkeessä lauletaan, että täytyy olla mielipide, eikä saa olla passiivinen. Ekan kertsin jälkeen taas seuraa lyhyt pornoelokuvasämple. Sillä lailla. Seuraavassa säkeistössä luetellaan ehkäisy, esileikki, evoluutio, Espoo, Timo Soini, Siltsu-bitch, superfood ja Mannerheim. Kaikki asioita, joista meillä jokaisella on mielipide ja toisaalta – jos tietää, mitä jokin asia kategorisesti tarkoittaa, voiko mielipiteen muodostamista välttää? Kertosäkeen jälkeen tulee c-osan droppi, joka on niin tyylipuhdas jenkimmän ärränpeen ja popräpin puolelta, että sitä huomaa pohtivansa onko tämän kuullut Usherin, Chris Brownin, Akonin… näh, pikemminkin jonkun astetta coolimman kuten Kelelan, Jordin Sparksin tai Natalie La Rosen. C-osan lopulla syntetisaattorit tuuttaavat jo kuin vuvuzelat ja seuraavaksi huomaakin häkeltyneenä kuulevansa lätkämatseista tutut ”Suomi, Suomi, Suomi” -kannustushuudot ja taputukset. Sitten vielä kertosäe ja kappale on purkissa. Mitä juuri tapahtui?

2. PETO ON IRTI

Peto on irti on vuoden suomalainen comeback-biisi. Piste. Hats off. Kirjoitin biisistä alkuvuodesta tuoreeltaan seuraavanlaisesti: ”Peto on irti on anarkistista kuin punk, bailattavaa kuin EDM ja tarttuvaa kuin nousuhumalainen yhteislaulu irkkupubissa. Jurekin (Janna, Johanna Kurkela) vastapooleista rakentuva tuotanto kruunaa tarttuvan biisin. Röyhkein ja freshein popbiisi sitten Jukka Pojan mainion Crzybailaajan. Tältä kuulostaa kiinnostava suomalainen popmusiikki vuonna 2015. Tästäkö alkuvuoden game-changer?”

3. BLAA BLAA (EN KUULE SANAAKAAN)

Myös albumin toisena lohkottu single Blaablaa (En kuule sanaakaan) sai Kalenterikarjun fiiliksiin ja kirjoitinkin kappaleesta seuraavaa: ”Ensimmäisistä tahdeista akkarikitaroineen tulee mieleen Aviciin Wake Me Up -hittisingle. Säkeistössä aseman kulmalla jätkät aukoo päätä, mutta sanaakaan ei kuulla, kun korviin lävähtää Londonbeatin I’ve been thinking about youn mieleen tuova vuorenkokoinen ja eeppinen kertosäe: ”Paan täysille luureihin sen laulun / jonka voima vie mut mukanaan / moi teille kaikille senkun huutelette / harmi kun en kuule sanaakaan”. Viimeistään c-osan rivit (”Joo mä tajuun / et on rankkaa / kun niin kauheesti pelkää / mitä käy jos muut ei tykkää”) tekevät selväksi, että kyseessä on vuoden 2015 toistaiseksi toimivin ja koskettavin voimaantumislaulu. Siinä missä Peto on irti -biisiä krebataan etkoilla, jatkoilla, yökerhoissa, ruotsinlaivalla ja bileissä, on Blaablaa oodi erilaisuudelle ja moninaisuudelle: voimabiisi koulukiusatuille, vähemmistöön kuuluville ja elämäntapafriikeille. Kappaleen voi halutessaan tulkita artistin reaktioksi Peto on irti -biisin synnyttämiin kahtiajakoisiin reaktioihin tai sen voi pureskella täysin omana teoksenaan. Uudessa Antti Tuiskussa viehättää juurikin musiikillinen flirttailu ysärisoundien ja 2010-luvun EDM:n kanssa, joka sulautuu täydellisesti moderniin poppiin.”

4. KEINUTAAN FEAT. VILLEGALLE

Keinutaan läväyttää yllättäen silmään reggaeton-vaihteen, joka menee täysin luvattomasti paatuneimmankin machon lanteeseen. Kertosäkeessä keinutaan korvamatomaisesti ja lantio pyörii kuin J-Lolla. Kirsikkana kakun päällä ”pää olkapää peppu” -sämple. Ei lisättävää. Toimii.

5. HEI HO PAITA POIS

Hei ho paita pois on kirkasotsaisen piripäistä j-poppia tärkeällä sanomalla. Varmaankin jokaiselle meistä on tuttua se häpeän tunne, joka liittyy omaan itseen ja kehoon, niihin fyysisiin ominaisuuksiin, joille ei voi mitään, mutta jotka erottavat meidät muista ihmisistä. On jenkkakahvoja, eri parisia tissejä, lihaksettomia keppejä ja isomahaisia läskejä. Toisin sanoen kaikki me olemme oman elämämme kummajaisia. Mutta erilaisuus ei saa tarkoittaa eriarvoisuutta: ”Etkö sä kuullu / sä kelpaat kyllä / hei ho paita pois kaikilla meil on ongelmii / kaikil on oikeus olla täällä / hei ho paita pois kaikki me ollaan ihmisii”. Hyvän messagen lisäksi kappaleesta löytyy koko levyn hymyilyttävin riimi: ”Älä häpee sun vartaloo / tässä on kitarasoolo”. Ja kyllä. Sitä seuraa täysin häpeilemätön urheiluruutuunkin sopimaton sporttisuutta ja juustoisuutta sekoitteleva 80-luvun tukkahevibändit kyykyttävä kitarasoolo. Tsiisus mä rakastan tätä levyä.

6. HITON PELKURI

Muistatko vielä N Syncin ja Backstreet Boysin ja varsinkin kyseisten poikabändien kömpelöillä tietokonerumpukompeilla ja akustisten kitaroiden näppäilyillä operoivat ballaadit kuten This I Promise You, I Want It That Way ja As Long as You Love Me? Entäpä muistatko sellaiset eeppiset ja odotetut ala-asteen discojen hitaat, joita tanssittiin ensi-ihastuksen kanssa savukoneen tukkeuttamassa pimeässä jumppasalissa? Tytöllä on ehkäpä päällään kireät Miss Sixtyt, napapaita ja glitteriä poskilla, pojalla Mic Macin farkut ja harmaa huppari, jonka hihat on kääritty kyynärtaipeisiin. Poika asettelee kätensä tytön alaselän päälle mutta varoo hipaisemasta takapuolta… tyttö tuoksuu huumaavalta, hänen hiuksensa sipaisevat poskeasi, tunnet kuinka kämmenesi hikoavat, yrität sanoa jotain, mutta… Hups. Mihinkäs jäinkään? Niin: ai et siis muista? No se johtuu varmaankin siitä, että minä olen jo niin vanha setä. Anyveisseli, luulenpa, että Antti Tuisku muistaa nämä kappaleet erittäin hyvin, vaikka onkin minua viisi vuotta vanhempi. Hiton pelkuri uppoaa minulla samaan tunnelokeroon mainittujen poikabändipoppareiden kanssa. Sanoituksissa viitataan Peto on irti -kappaleeseen ja sitä kautta oman itsensä hyväksymiseen, joka laulun toiselle henkilölle ei olekaan niin helppoa: ”Mut sul ei pokkaa oo ääneen sanoa / sä oot superihana / Ei sul ei pokkaa oo nyt muille mennä myöntämään / oon sut saanut kääntymään”. Kappale jatkaa hienosti albumin läpi kulkevaa häpeän teemaa. Kappale viittaa Peto-biisiin vielä: ”Mee mee hiton pelkuri mee mee / kun et pysty sanomaan, että oikeesti sä rakastat mua / mut aina yksin baarissa, sä pyydät Antti Tuiskua”. Tämä on sellainen kappale, jonka olisin toivonut säveltäneeni itse. Koskettavin kappale, jonka olen kuullut aikoihin.

7. VELI FEAT. MIKAEL GABRIEL

Yksi hienoimpia asioita En kommentoi -levyllä on se, että kappaleet muodostavat ehjän kokonaisuuden, jossa kappaleet viittaavat ja reagoivat toisiinsa. Veli on täydellinen kappale Hiton pelkurin jälkeen. Syntetisaattoreissa kaikuu ysäri, Tuiskun lauluääntä pitchataan ja bendataan ja bassot paukkuvat räpisti. Hyvä biisi.

8. SAIKKUU

Kuten Peto on irti -biisissä, heilutaan Saikkuu-kappaleellakin baarimaisemissa. Kappaleessa pohditaan jälleen muiden odotuksia, joihin tulisi jotenkin vastata. Samalla sivutaan nykyajan palkitsemikulttuuria ja sit kun -mentaliteettia (”Jos pilkkuun asti nuokkuu / saa palkinnoksi saikkuu”). Kappaleen ironiasta tulee mieleen LunchMoney Lewisin laskujen maksamisen autuutta ylistävä Bills.

9. IHAN SAIRASTA MUTTA OIKEESTI KUULUMME YHTEEN

Ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen on paras biisinnimi hetkeen. Kappale jatkaa läpi levyn kulkevaa kahden ihmisen myrskyisää rakkaustarinaa. Huomaan ajattelevani Studio Killersin Jennyä. Onko tässä paras suomeksi laulettu EDM-poljentoinen kappale? Minun mielestäni on.

10. EN HUUDA SUN PERÄÄN

Ensimmäinen assosiaatio: Ellie Gouldingin Love Me Like You Do. Jotakin samanlaista levollista jylhyyttä ja surumielistä kaihoa tässä on. Siinä missä Blaablaassa pojat huuteli perään, ei tässä enää huudella. Kertosäe on hyökyaallon kokoinen ja sitä koristaa japanilaisen perinnemusiikin mieleentuova synakuvio. Hiton pelkurin ohella levyn koskettavimpia kappaleita. Kappaletta kuunnellessa ei voi olla ajattelematta, että biisi on jonkinlainen vertauskuva Tuiskun artistiselle uudistumiselle. Kerta toisensa jälkeen jaksan ihmetellä, kuinka tämä levy pitää otteessaan. Niin rakkaudella ja pieteetillä tämä on tehty. Täyden kympin levy.

+ Antti Tuisku
+ Albumin tuotanto ja soundimaailma
+ VilleGallen ja Mikael Gabrielin vierailut
+ En kommentoi, Peto on irti, Blaablaa (En kuule sanaakaan), Hiton pelkuri, En huuda sun perään

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin