Jahas. Albumiarviot nostavat jälleen päätään. Tällä kertaa arviolautaselle tuoreeltaan pääsee tänään ilmestynyt Anssi Kelan Nostalgiaa-albumi. Itselläni kävi hyvä tuuri ja sain arviokappaleen jo reilu viikko sitten. Tällä lyhyellä tarkasteluvälillä olen ehtinyt mieltyä kovasti albumiin ja se on kohonnut omissa kirjoissani Egotripin Vuosi nolla -albumin rinnalle kamppailemaan toistaiseksi vuoden 2015 parhaan kotimaisen pop/rock-albumin tittelistä (kirjoitin muuten myös Egotripin levystä tuoreeltaan ja kyseinen arvio on luettavissa täältä).

Tällä kertaa en pidä sen pidempää avauspuhetta albumista ja omasta suhteestani artistiin. Tyydyn vain toteamaan, että uusi albumi on vahvempi kokonaisuus kuin niin ikään erinomainen vuoden 2013 Anssi Kela -nimeä kantanut albumi, joskaan tämä uutuus ei sisällä mielestäni aivan Maitohapoilla – Levoton tyttö – Miten sydämet toimii? -trion kaltaista singlevärisuoraa. Albumi on ensisekunneista lähtien melkoisen syväsukeltava aikamatka kasariestetiikkaan ja 70-luvun discomusiikkiin ja mielikuvissa vilkkuvatkin vuorotellen Popin kuningas, Duran Duran, Abba, Fleetwood Mac ja ties mikä AOR-rokki. Pitemmittä puheitta tässä ensimmäisiä ajatuksia Anssi Kelan uudesta Nostalgiaa-albumista, olkaa hyvä!

1. TANSSILATTIALLA

Ennen kuin laitan biisin ensimmäistä kertaa levylautaselle, alkaa päässäni jo soida Sima-yhtyeen esikoissingle, joka kantaa samaa nimeä. Onneksi molemmat kappaleet ovat melkoisen hyviä. Komeana, sopivasti tuhnuisena accapellana starttaava biisi heittää alkuunsa kertosäkeen rivit: ”Me synnytään ja kuollaan / ja välissä hiukan tanssitaan”. Peli on avattu. Seuraa sormennapsutukset, maukas ja notkea basso, maltilliset perkussiot, konerummut ja eeppiset syntetisaattorit. Seuraa Nils Rodgersilta lainattua rytmikästä kitaraa, falsettikiljahduksia ja discokomppi… Diana Rossin I’m Coming Out, anyone? Loistavaa! Mielessä risteilee Michael Jackson – vaiko sittenkin Justin Timberlake? Mietin miltä Anssi Kela näyttää tanssilattialla ja tulen lopputulemaan ”seksikäs parkettien partaveitsi”. Säkeistössä seikkailee asiaan kuuluvasti mies peilipallon alla ja tanssilattialla, jossa ”kengät tarttuu lattiaan / paita selkään liimautuu / ja tää tunne se räjäyttää pään”. Pre-choruksessa eeppiset syntetisaattorit ilmestyvät taas kuvaan ja yhtäkkiä huomaakin odottavansa, että se oma pää räjähtäisi. Räjähtääkö? Ei aivan. Kertosäe hieman mauttomine taikasauvan heilutuksineen tuntuu itselleni turnoffilta, sillä olisin odottanut, että kertsissä vedetään kovaa ja korkealta (myöhemmissä kuunteluissa selviää, että kyseessä on hyvä kertosäe, joka ei vain vastaa omia odotuksia). Väliosassa mennään vahvalla Ghostbusters-syntikalla – hienoa! C-osa taas tuo mieleen Daft Punkin lofi-filtteröinteineen ja sisältää – tietenkin – puheosan. Siis tietenkin! Outro-osassa rauhoitutaan vibraavan falseton äärelle. Perkussiot. Sormennapsutukset. Viimeinen falsetointi. Ja loppu. Hämmentävä biisi. Hyvä.

2. VIIMEINEN YÖ

Noniin! Introssa tullaan sisään maukkaasti ja hämysti alkavalla rumpufillillä. Bassolinjat ovat tässäkin biisissä alusta lähtien enemmän kuin kunnossa. Pre-choruksessa basso jää breikille ja syntetisaattorit ja napakat sähkökitarat tarjoavat iskut mainiosti tunnelmaa kertosäkeen nostattaville sanoituksille: ”Eka yö oli täydellinen / toka helvetin taivaallinen / kolmantena tajusin et rakastin sua / ja neljäntenä päätin siitä avautua”. Kertosäkeen teksti lyö lopullisen naulan arkkuun, mutta toisen säkeistön aloitusrivit (”Yhdessä löydettiin viidakon rytmi / sydämet napalmia pumppas suoniin”) kuulostavat taas hieman… no, hämmentäviltä. Toisaalta hieman hävettää, mutta samalla huomaa olevansa riveistä aivan fiiliksissä. Toisina päivinä rivit toimivat mutta toisina ne vain vituttavat. Ristiriitainen tunne. Konerummut luovat erikoisine fillailuineen sopivan kömpelön ja sympaattisen fiiliksen. Todella, todella erinomainen popbiisi. Jonkinlaista samaa henkeä tässä on kuin edellislevyn Miten sydämet toimii? -hitissä, joka sekin on täyttä timanttia. Seuraava single?

3. TYHMÄ KUU

Dramaattisen hiiviskelevä melodia, vihellys ja sähkörumpujen klenkkaava tomikomppi – kuka voisi vastustaa? En minä ainakaan. Avausrivit (”Sä ratsastit sarvikuonolla huoneeseen / Ja mä halusin sut kampata vuoteeseen”) saavat jälleen korvat punaisiksi. Toisin kuin Tanssilattialla-kappaleessa nyt kertosäe on juurikin niin mahtipontinen kuin tällainen kappale vaatiikiin. En kuitenkaan ihan saa kiinni, miksi kertosäkeen viimeisessä lainissa kuuta kuvaillaan adjektiivilla tyhmä. Ehkä olen itse tyhmä.

4. NOSTALGIAA

Levyn ensimmäisestä hitiksi kohonneesta Nostalgiaa-kappaleesta kirjoitin tuoreeltaan: ”Viimeistään lopun hevifalsetto ja Anssi Kela meets Toto -kuoro saavat kuulijan purskahtamaan nauruun – niin ihanan yliampuvaa, retroa ja kirkasotsaista Nostalgiaa on. Biisistä tulee hieman itselleni mieleen Kelan Levoton tyttö -kappaleen ja Samae Koskisen Spoon River -kappaleen sekoitus.” Hieno biisi edelleen ja levyn vahvin singlebiisi.

5. PIIRRÄ MINUUN TIE

Piirrä minuun tie on levyn ensimmäinen hengähdyspaikka. Berlinin Take My Breath Away -jättihitin mieleen tuova säkeistö on levollinen ja raukea kun taas kertosäkeen täyteläisen kermainen ja paksuhkon sakea kuoro tuo mieleen Toton. Albumin kaunein kappale ja toinen lempikappaleistani.

6. MIHIN TAHANSA (PAITSI HELSINKIIN)

En voi välttyä assosiaatiolta: Urheiluruutu. Kilpaa tikkaavat machot särökitarat ja kirkkaana kilkattavat syntetisaattorit yhdistyvät luontevasti mehukkaaseen ja turpeaan bassolinjaan. Ensikuuntelulla kappale kuulostaa jotenkin demomaiselta ja vitsikkäältä, mutta paljastuuhan tämäkin tarkemmassa kuuntelussa kelpo ralliksi. Kertosäe jää soimaan päähän.

7. NAHKAA JA LUUTA

Tästä kappaleesta en hirveästi välitä. Säkeistöt tuovat ilahduttavasti mieleen 2000-luvun Prince-levytykset ja filtteröity kertosäe on hieno. Kappale ei ole sinänsä huono, mutta hieman yhdentekevä.

8. HUOMAATKO MITÄ SAIT AIKAAN!

Toinen suvantovaiheen kappale. Pre-choruksen ”Oon ollut liian pitkään yksin”-säe varioi Viimeisen yön kertosäelinjaa. Huomaatko mitä sait aikaan! -biisin omasta kertosäkeestä tulee taas mieleen jokin 1990-luvun saksalainen tv-sarja – mikä on siis vain ja ainoastaan hyvä asia. Kappale sisältää myös albumin hauskimman riimiparin: ”Mä taidan sinua rakastaa / Olet purkki hunajaa / Sanoinko tuon ääneen? / Nyt nolottaa”. C-osassa pääosaa näyttelee raskas särökitararevittely ja Michael Jacksonin Thrilleristä muistuttava matala vocodermainen ääni – ässää! Tämähän on eri mukavaa AOR-musiikkia.

9. TEIT MUSTA VIISAAN

Pehmeän läpsyttävillä konerummuilla ja iskelmällisellä kitarakuviolla alkava Teit musta viisaan on karsitummassa ilmeessään albumin loppupuolen piristysruiske. Sanoituksia on riisuttu turhista korulauseista ja välillä korneiksikin lipsahtavista kielikuvista ja jäljelle jääneet rivit koskettavat aidosti paljaudellaan ja syvältä: ”Ei tunnu miltään / En enää kaipaa sua viereeni aamuisin / Ei tunnu miltään / Tarvitaan paljon enemmän että murtuisin”. Toinen levyn lempikappaleistani.

10. KUOLLEEN MIEHEN KITARA

Kuolleen miehen kitara koskettaa eniten elämänkiertoa kuvaavalla tarinallaan: ”Mä kierrän kunnes ympyrä sulkeutuu / Ja vuoroon astuu joku muu / Jätän jälkeeni lauluja leijumaan / Ja kuolleen miehen kitaran”. Niinpä. Tuttu jo blues-ukkojen turinoista. Raidalla eritoten nautintoa tuo myös avainpaikkoihin lisätyt maukkaat kitarasooloilut. Hieno lopetus hienolle albumille.

+ Hieno albumi, joka jatkaa onnistuneesti vuonna 2013 ilmestyneen Anssi Kela -albumin linjaa, mutta samalla päivittää ja syventää soundiajattelua entisestään
+ Ehjä ja harkittu kokonaisuus
+ Albumi on juuri sopivan mittainen
+ Tanssilattialla, Viimeinen yö, Tyhmä kuu, Nostalgiaa, Piirrä minuun tie, Teit musta viisaan, Kuolleen miehen kitara
+ Häpeilemätön musiikillinen ja lyyrinen kirkasotsaisuus
+ Supertyylikäs tuotanto
+ Supertyylikkäät albumikannet
+ Osa sanoituksista nostattaa punan poskille
– Osa sanoituksista nostattaa punan poskille
– Paikoitellen turhan samankaltaiset sävellykset

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin