Leffa: Star Wars: The Force Awakens

starwars_uusi_vaaka

Voi pojat. Uutta Star Wars -elokuvaa on odotettu pelon sekaisin tuntein siitä lähtien, kun Disney ilmoitti ostavansa Lucasfilm-yhtiön neljällä miljardilla eurolla vuonna 2012. Samalla tuli selväksi, ettei George Lucas tule olemaan enää osana uusia Star Wars -elokuvia. Me, jotka emme hirveästi välittäneet Lucasin ohjaamista lapsille suunnatuista pökkelösti ohjatuista ja kömpelösti leikatuista pipertelyistä eli toisin sanoen Star Wars: Episodi I – Pimeä uhka (1999), Star Wars: Episodi II – Kloonien hyökkäys (2002) ja Star Wars: Episodi III – Sithin kosto (2005) -elokuvista, voimme huoahtaa helpotuksesta, joskin samalla vanhan velhon poissaolo pelikentiltä herättää aitoa kauhua. Lucaksen itseohjastamista kuitenkin Tähtien sota (1977) on erittäin hyvä; kuten myös Irvin Kershnerin Imperiumin vastaisku (1980) ja Richard Marquandin ohjaama Jedin paluu (1983) (itse en ole osannut koskaan laittaa alkuperäistrilogiaa kovuusjärjestykseen).

Elokuvien lisäksi olen nytkyttänyt myös enemmän kuin tarpeeksi erilaisia Star Wars -aiheisia videopelejä. Muistaakseni olen saanut ylipäätään ensikosketukseni Star Warsin maailmaan Super Star Wars (1992) -pelin kautta ja aivan varmasti olen viettänyt tuntikausia ohjastaen Kyle Katarnia Jedi Knight II: Jedi Outcast (2002) ja Jedi Knight: Jedi Academy (2003) -peleissä. Lisäksi Knights of the Old Republic (2003) teki suuren vaikutuksen PC-pelinä ja kun sain vihdoinkin aikuisiällä hankittua ensimmäinsen oman pelikonsolin eli Playstation 3:sen, oli siihen pakko ostaa tietenkin Star Wars: The Force Unleashed (2008) ja Star Wars: The Force Unleashed II (2010) (pian taitaa olla PS4:n pakkohankinta edessä, kun uusi Battlefront näyttää äärimmäisen hyvältä).

STAR WARS: THE FORCE AWAKENS

VAROITUS! Teksti sisältää juonipaljastuksia! 

Kröhöm. Asiaan. Kävin keskiviikkona katsomassa Star Wars: The Force Awakens -elokuvan 3D-version Kinopalatsissa. The Force Awakens -leffan lähtöasetelmat sijoittuvat noin 30 vuotta Jedin paluun tapahtumien jälkeen, jolloin Kapinaliitosta on tullut Vastarinta ja Imperiumista Ensimmäinen ritarikunta. Edelliselokuvien sankaritarinat ovat haalistuneet myyteiksi, jediakatemian perustanut Luke Skywalker (Mark Hamill) on kateissa ja ainoastaan Wall-E:n mieleen tuova pallomainen droidi BB-8 tietää Luken olinpaikan. Suoraan asiaan käyvässä näyttävässä alkukohtauksessa vastarintaliikkeen taistelulentäjä Poe Dameron (Oscar Isaac) on tapaamassa kylän vanhinta, Lor San Tekkaa (Max Von Sydow), kun pimeyden puolelle kääntynyt Kylo Ren (Adam Driver) saapuu stormtroopereineen mestoille ja pistää paikat päreiksi. Rytäkässä iskusotilas FN-2187 eli Finn (John Boyega) alkaa epäillä omia tekojaan ja auttaa Renin vangiksi jäävän Poen kikeen päätyen rysäyttämään pakoaluksen Jakkun aavikkoplaneetalle, josta tarinamme varsinaisesti pääsee alkamaan.

Jakkulla Finn törmää yksinäiseen romunkerääjä Reyhin (Daisy Ridley), joka hädin tuskin saa hankittua tarpeeksi leipää syödäkseen, mutta osaa todellakin pitää huolen itsestään pistäen parit stormtrooperit näppärästi pinoon (rakastan Star Warsien vahvoja naisia!). Mutkien kautta Finn, Rey ja BB-8 pääsevät liukenemaan viholaisen näppylöistä ja päätyvät varastamaan Millenium Falconin. Jossakin vaiheessa kyytiin hyppää alkuperäismiehistö Han Solo (Harrison Ford) ja Chewbacca (Peter Mayhew) ja sitten tapellaan avaruuspiraatteja vastaan, löydetään Anakin Skywalkerin valomiekka, murskataan muutamat planeetat, tutustutaan yksinvaltias Snokeen (Andy Serkis) ja lopulta päästään Lukenkin luokse. Erityispisteet näyttelijäsuorituksesta on annettava superkarismaattiselle Harrison Fordille, jonka renttumainen hahmo Han Solo on saanut vuosien saatossa charmantin harmauden lisäksi syvyyttä.

Tähtien sota -elokuvan mukaisesti Episodi VII:n juonikuviot saattavat vaikuttaa joillekin meistä sangen tutuilta. Tästä eivät tietenkään kaikki Star Wars -fanit ole olleet mielissään. V2:n Jani Tapani Peltonen tiivistikin arviossaan hupaisasti ”yllättävät” juonelliset käänteet: ”Jälleen pahan imperiumin musta pottapää jahtaa itsepäistä droidia, johon on asennettu tärkeitä tietoja. Kun hiekka-aavikon nuorukaiset lähtevät droidin ja kokeneen soturin matkaan Millennium Falconilla, he saavat kuulla mystisestä Voimasta ja kapinaliikkeestä, joka ennen pitkää hyökkää imperiumin Kuolemantähden kimppuun. Uuden keisarin hologrammi nähdään jo nyt ja uusi Dark Helmet miettii jo nyt perhesuhteita ja oppilaan mahdollisuutta, vaikka Uusi toivo jätti nuo kuviot jatko-osille”.

Itseäni tämä ei haitannut, sillä katselin leffaa tietynlaisten ”nyt ne modernisoi tän stoorin noille uusille sukupolville” -lasien läpi. Toki luovuutta tarinankuljetuksessa olisi voinut käyttää enemmänkin, mutta tarina kantoi hienosti koko elokuvan läpi. Toisaalta tämä on vasta ensimmäinen osa ja trilogian jatko-osat laskeutuvat teatterihin vuosina 2017 ja 2019 (lisämausteeksi vuonna 2016 nähdään Rogue One, vuonna 2018 Han Solo -elokuva ja vuonna 2020 Boba Fett -elokuva). Lähivuodet ovat toisin sanoen yhtä Star Wars -joulua!

Elokuvan ohjauksesta vastaa Lost -tv-sarjasta ja Star Trek -elokuvista tuttu J. J. Abrams. Itse en ole nähnyt herralta muita elokuvia kuin Super 8:n, jota voin suositella lämpimästi kaikille spielbergiaanisista koko perheen seikkailuista pitäville. Abrams on tuonut Star Warsien maailmaan mukanaan uutta synkyyttä, huumoria ja rutkasti parempaa henkilöohjausta; tällä kertaa kenenkään näyttelijäsuoritusta ei tarvitse Episodi I-III -leffojen tapaan hävetä (kyllä, puhun erityisesti sinulle Hayden Christensen). Myös George Lucaksen omituinen fiksaatio huonoihin leikkauksiin loistaa poissaolollaan – kiitos jeesukselle kristukselle. Alun perin käsikirjoittajaksi palkattu Michael Arn (mm. Little Miss Sunshine, Inside Out – mielen sopukoissa) sai lopulta väistyä Imperiumin vastaiskua ja Jedin paluuta kirjoittamassa olleen Lawrence Kasdanin ja Abramsin tieltä (kuulemma myös Lucas tarjosi omia ideoitaan jatko-osien pohjaksi, mutta Disney kieltäytyi niistä kohteliaasti), mikä on varmaankin ihan hyvä ratkaisu. Elokuvan musiikista vastaa jälleen aiemmistakin elokuvista tuttu John Williams, jonka kädenjälki on totuttuun tapaan loisteliasta.

Kaiken kaikkiaan pidin elokuvasta paljon. Nuorista näyttelijöistä kaikki suoriutuivat hyvin, eikä hampaankoloon jäänyt liiemmin mitään negatiivista. Kylo Renin raivopurkaukset tosin tuovat mieleen lähinnä Hitler kuulee -meemivideot ja kun Ren ottaa kypäränsä pois päästä paljastaen kasvonsa, Karju ei kykene näkemään muuta kuin Girls -sarjan Adam Sacklerin. Aprikoitavaksi jäi vielä, missä kohtauksissa suomalainen koripalloilija Joonas Suotamo näyttelee Chewbaccaa, mikä leffan kielistä on se Tube-tähti Sara Forsbergin kehittelemä ja missä vaiheessa paljastuu, että Jar Jar Binks on kaiken takana oleva sith-lordi. Kyllähän tämä pitää vielä 2D-versionakin käydä katsomassa.

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Periscope | Snapchat: @kalenterikarju | Youtube | Twitter 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.