Tänä keväänä kotimaisia kirjasomeja ja -blogeja seurannut ei ole voinut välttyä suloisen pieneltä Takashi Hiraiden Kissavieras-kirjalta. Valkomustavihreä opus on pilkistellyt milloin mistäkin ja lopulta uteliaisuus voitti Kalenterikarjunkin (kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!) – ja hyvä niin. Kissavieras on nimittäin pieni kirjallinen aarre, joka hurmaa väkevällä läsnäolollaan. Kirjassa kolmikymppinen pari vuokraa vanhalta rouvalta asunnokseen pienen piharakennuksen Tokion laitamilta. Lapseton nuoripari on rouvalle ihanteellinen vuokralainen, sillä vuokranantaja on kieltänyt lapset ja lemmikit. Samassa pihapiirissä, viereisessä talossa asuu nuori äiti 5-vuotiaan poikansa kanssa. Päivänä muutamana pyykkipihalla alkaa vierailla pieni kulkukissa ja pian pihapiiristä raikaakin pikkupojan kirkas ääni: ”Minä pidän tämän kissan!”.

Hiljalleen pariskunnan päivät saavat uuden kiintopisteen, kun tämä pihapiirin uusi asukki, Chibi, Pikkuinen, alkaa vierailla toistuvasti heidän luonaan. Kohta kissavieraalle on tehty jo oma sisäänkäyntikin, josta muut kissat eivät mahdu kulkemaan ja Chibi saa tatamihuoneen lautalattianurkkaukseen oman vanhan pahvilaatikon, jossa on ennen säilytetty mandariineja ja joka nyt vuorataan pyyhekankaalla. Aika kuluu verkkaisesti, 1980-luku kääntyy 1990-luvuksi, vanha rouva muuttaa vanhainkotiin ja pyytää pariskuntaa katsomaan päätalon puutarhan perään. Marraskuun päättyessä hennon purppurainen sahramin kukinta on puutarhassa lopuillaan ja syksyn tullen idänselkovan lehdet putoilevat maahan. Pienet hetket nivoutuvat yhteen muodostaen merkityksiä, joissa häivähtävät pulskat ruostesiipirastaat, persikkapuut ja ystävälliset sudenkorennot. Kaiken keskipisteenä pysyy silti pieni kissa, jonka kohtalo vaikuttaa pihapiirin ihmisten kohtaloihin. Tätä keskipistettä alleviivaa sekin, että kirjan ihmishahmot ovat nimettyinäkin vain ystävä H ja ystävä Y – kissat taas miltei rehvakkaasti Doro, Mike ja Chibi.

Alun perin vuonna 2001 japaniksi ilmestynyt teos on Haruki Murakamiakin suomentaneen Raisa Porrasmaan käsissä saanut selkeän suomennoksen, joka soljuu eteenpäin eleettömästi. Jotakin samanlaista väkevää tässä on kuin Mike Leighin elokuvissa, joissa ei näennäisesti tapahdu hirveästi mitään, mutta joissa ihmiskohtalot ja -kohtaamiset onnistuvat puristamaan elämästä ja ihmisyydestä ulos jotakin olennaista – olkoonkin niin, ettei sitä jotain osaisi sormella osoittaakaan. Kissavieras on elämänkokoinen tarina rakkaudesta, elämän hetkellisyydestä ja yhteydestä. Hieno lukuelämys.

Vuosi 1990 alkoi ja pian oltiin jo helmikuun puolivälissä.

Chibi kävi luonamme päivisinkin, mutta yöllä se taisi ilmaantua vasta omistajiensa nukahdettua. Vaimoni ilahtui, kun Chibi otti hänet vastaan pihalle mennessä, silloinkin kun oli kiirettä tai ilma oli kylmä. 

Chibi kiipeili mielellään puutarhan keskellä kohoavaan pieneen mäntyyn. Jos vaimoni silloin syötti kissalle pingispallon, se iski sen alas nopealla torjuntaliikkeellä kuin lentopalloilija. Sama toistui uudelleen ja uudelleen, mutta kumpikaan ei tuntunut kyllästyvän.

#LUKUVUOSI2016*
*Osallistun tänä vuonna #lukuvuosi2016-lukuhaasteeseen. Alkuperäinen tavoitteeni oli lukea 25 kaunokirjallista teosta, mutta määrä tulee mitä ilmeisimmin ylittymään. Hups. En kirjoita kaikista lukemistani kirjoista blogiin, mutta mikäli haluat lueskella lyhyempiä mietteitä teoksista, kannattaa seurata Instagram-tiliäni.

Tammikuu
01/25 Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
02/25 Jeff VanderMeer: Hävitys
03/25 Jeff VanderMeer: Hallinta
04/25 Jeff VanderMeer: Hyväksyntä
05/25 Herta Müller: Ihminen on iso fasaani
06/25 J.M. Coetzee: Michael K:n elämä

Helmikuu
07/25 Haruki Murakami: Kafka rannalla

Maaliskuu
08/25 Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
09/25 Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
10/25 Roald Dahl: Iso kiltti jätti
11/25 Takashi Hiraide: Kissavieras
12/25 Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär
13/25 Anders Jacobsson & Sören Olsson: Bertin päiväkirjat

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Periscope | Snapchat: @kalenterikarju | Youtube | Twitter