Kirja: Haruki Murakami – Kafka rannalla

IMG_3292

Muistan kun Haruki Murakamin Kafka rannalla (suom. 2009) -romaani ilmestyi. Tammen Keltainen kirjasto -kirjasarjassa ilmestynyt paksu jötkäle teki 19-vuotiaaseen Kalenterikarjuun lähtemättömän vaikutuksen ainakin osin sen vuoksi, että olin juuri aloittanut opiskelut Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) ja kurssikaverini intoilivat Salvador Dalísta ja muista surrealisteista. Muistan kummastelleeni kirjan kantta Itiksen Suomalaisessa ja muistan, että kirjasta ja sen outoudesta puhuttiin jo sen ilmestyessä. Itse otin ensituntumaa Murakamin tuotantoon vasta viime vuonna, kun en enää kestänyt kaikkien vaahtoamista kys. japanilaisen kummallisesta maagisesta realismista. Ostin Kirjatalon Akateemisesta heräteostoksena ensin 1Q84 (suom. 2013) romaanin ensimmäisen puolen ja pidin lukemastani välittömästi. Kun 1Q84:n kolmas kirja tuli alennukseen, ostin sen. Syksyllä tiesinkin odottaa jo Maailmanloppu ja ihmemaa (suom. 2015) -romaania, jonka ostin Helsingin Kirjamessuilta. Vuonna 1985 ilmestynyt Maailmanloppu ja ihmemaa oli vielä reilusti parempi kuin 1Q84, jota joku kuvasi osuvasti sanoin ”scifiä kaljuuntuville miehille”. Seuraavaksi uppouduin Murakamin parhaimmaksikin kiiteltyyn Kafka rannalla -kirjaan (jonka kovakantisena löytäminen ei ole muuten helppo homma). Sain luettua sen jo helmikuussa, mutta parempi kirjoittaa kai myöhään kuin ei koskaan. Täältäpä siis palaa.

Haruki Murakami. Alkuperäinen kuva täältä.

HARUKI MURAKAMI: KAFKA RANNALLA (Tammi)

Useille (ainakin lukemilleni) Murakamin kirjoille tunnusomaisesti Kafka rannalla sisältää kaksi kertomuslinjaa, jotka nivoutuvat loppua kohden enemmän tai vähemmän yhteen. On 15-vuotias Kafka Tamura, joka karkaa kotoaan Tokiosta ja jolle Poika nimeltä Varis kuiskailee, kuinka hänen on oltava ”kovin 15-vuotias maailmassa”. Kafkan äiti ja sisko ovat jättäneet Kafkan ja tämän isän – kuuluisan kuvanveistäjä Koichi Tamuran – kun Kafka on ollut 4-vuotias. Alkaa Kafkan matka Shikokuun – vaan onko se pakomatka vaikeasta isäsuhteesta vaiko oidipaalinen löytöretki äidin ja siskon luo? Toisaalla seikkailee hassu kuusikymppinen Nakata-setä, joka on menettänyt kaiken älyllisen lahjakkuutensa toisen maailmansodan aikana tapahtuneen omituisen tapahtumaketjun vuoksi; hän ei osaa lukea eikä kirjoittaa, mutta sen sijaan hänellä on kyky keskustella kissojen kanssa ja sen vuoksi hän tienaileekin taskurahaa etsimällä kadonneita kissoja. Erään kissan etsiminen johtaa kohtaamiseen Johnnie Walker -nimisen viskimerkin mukaan nimetyn henkilön kanssa, joka haluaa tehdä kissojen sieluista huilun. Välikohtauksen myötä Johnnie Walker saa tuta Nakatan raivon ja hieman tämän jälkeen Nakanon kaupunginosassa sataa noin kaksituhatta sardiinia ja makrillia ja yhtäkkiä Kafka huomaa tötöilevänsä muistinsa menettäneenä kaupungin puistossa paita yltä päältä veressä. Tarinaan liittyy myös 21-vuotias verenvuototautia sairastava androgyyni homoseksuaali kirjastonhoitaja Oshima, joka on juridisesti nainen, mutta pitää itseään miehenä ja omistaa vuoristomökin Kōchissa, noin 25-vuotias rekkamies Hoshino ja nuori nainen Sakura, jonka Kafka tapaa bussissa ja jota Kafka päätyy paneskelemaan, mutta joka saattaa oikeastaan ollakin Kafkan sisko. Hups. Toisaalta teini-ikäinen Kafka päätyy myös intiimiin suhteeseen keski-ikäisen Komuran muistokirjaston johtajan neiti Saekin kanssa, joka saattaa olla Kafkan äiti. Tupla-hups. Sellainen semisti normikirja siis.

Kafka rannalla sisältää paljon asioita ja aukkoja, joita ei selitetä, vaan jätetään lukijan tulkittavaksi ja ratkottavaksi. Ovatko Nakata ja Kafka sama henkilö? Entä Johnnie Walker ja Koichi Tamura? Onko Komuran muistokirjaston johtaja neiti Saeki Kafkan äiti vai onko Kafka itse asiassa neiti Saekin vuosia sitten kuollut rakastettu? Miksi kirjassa seikkailee Kentucky Fried Chicken -setämies Harland Sanders eli Eversti Sanders ja mikä hän oikeastaan on (kirjassa eversti kutsuu itseään ”käsitteeksi”)? Keitä ovat unenomaisessa metsässä asuvat sotilaat? Lieneeköhän näihin kysymyksiin lainkaan oikeita vastauksia, sillä Murakami on itse todennut kirjasta BookBrowse-sivuston haastattelussa seuraavaa: ”Kafka on the Shore contains several riddles, but there aren’t any solutions provided. Instead several of these riddles combine, and through their interaction the possibility of a solution takes shape. And the form this solution takes will be different for each reader. To put it another way, the riddles function as part of the solution. It’s hard to explain, but that’s the kind of novel I set out to write.”

Murakamille tyypillisesti teokseen on sotkettu viitteitä populääri- ja korkeakulttuuriin, mytologioihin ja ties mihin. Sofokleen Oidipus-tragedian ja Franz Kafkan lisäksi kirjan sivuilla tanssivat sulassa sovussa muun muassa Ueda Akinarin Kuutamon ja sateen tarinat, Genjin tarina, The Beatles ja Aristoteles. Viiteviidakkoa ei tarvitse tuntea kirjasta nauttiakseen, mutta niiden tunteminen syventää lukukokemusta. Kafka rannalla on omituinen tarinankerronnan mestariteos, joka sekoittelee onnistuneesti maagista realismia, jännitystä ja huumoria. Lopputuloksena on sujuva, monimuotoinen ja valovoimainen teos, joka saa pohtimaan ihmisen kohtaloa (hyvin monen muun asian lisäksi, toki). Juhani Lindholmin tasokas suomennos englanninkielisestä laitoksesta on hienosyinen ja kirkas. En ihmettele laisinkaan, että kirja on saanut osakseen paljon kiitosta ja kerännyt sellaisia tunnustuksia kuin World Fantasy Award (2006), Franz Kafka Prize (2006), Tähtifantasia-palkinnon (2010) sekä sijoittunut Timesin vuoden 2005 kymmenen parhaan kirjan joukkoon. Erittäin suositeltava lukukokemus jokaiselle ihmiselle – myös niille, jotka eivät Murakamista pidä.

Istut maailman reunalla,
minä jään vanhaan kraateriin.
Sanat ilman kirjaimia
jäivät oven varjoihin

Lisko nukkuu kuutamossa,
taivaalta sataa kalaa.
Ikkunan takana sotilaat
vannovat kuoleman valaa.

Kafka istuu rantatuolissaan,
miettii mikä panee maailman liikkumaan.
Kun sydämesi sulkeutuu,
sfinksi liikkumaton
uniasi puhkoo veitsivarjollaan.

Sormet tytön hukkuvan
kynnyskiveen tarttuu sannalla.
Hän nostaa helmaa hameen sinisen
ja katsoo, katsoo
Kafkaa meren rannalla.

giphy

#LUKUVUOSI2016*
#LUKUVUOSI2016*
*Osallistun tänä vuonna #lukuvuosi2016-lukuhaasteeseen. Alkuperäinen tavoitteeni oli lukea 25 kaunokirjallista teosta, mutta määrä tulee mitä ilmeisimmin ylittymään. Hups. En kirjoita kaikista lukemistani kirjoista blogiin, mutta mikäli haluat lueskella lyhyempiä mietteitä teoksista, kannattaa seurata Instagram-tiliäni.

Tammikuu
01/25 Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
02/25 Jeff VanderMeer: Hävitys
03/25 Jeff VanderMeer: Hallinta
04/25 Jeff VanderMeer: Hyväksyntä
05/25 Herta Müller: Ihminen on iso fasaani
06/25 J.M. Coetzee: Michael K:n elämä

Helmikuu
07/25 Haruki Murakami: Kafka rannalla

Maaliskuu
08/25 Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
09/25 Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
10/25 Roald Dahl: Iso kiltti jätti

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Periscope | Snapchat: @kalenterikarju | Youtube | Twitter 

 

Yksi kommentti kirjoitukseen Kirja: Haruki Murakami – Kafka rannalla

  1. Mika kommentoi:

    Kannatettava projekti tama pojatkinlukee.

    Murakami kuuluu niihin kirjailijoihin joiden teokset tulee hankittua ja sopivan tilaisuuden tullen luettua. Mitä parhainta eskapismia ne ovat ja omalla tavallaan hän onnistuu aina luomaan tarinan joka vetää ja vie ajatukset kauas pois arjen murheista. Vähän harmillisesti lopetukset kuitenkin usein tarjoavat hitusen vähemmän kuin matka. Hyvä esimerkki kohdallani tästä oli juuri tuo 1Q84 jonka kaksi ensimmäistä osaa olivat lumoavia ja vasta kolmannen kohdalla alkoi valkenemaan ettei tässä kirjailija itsekään oikein tunnu tietävän miten tarinansa lopettaisi.

    Niin paljon kuin Murakamin kirjoista pidänkin, huvittaa aina Nobel-veikkausten keskellä herran nimen ilmestyminen. Kun katsoo viime vuosien Nobel-palkittuja, Murakami ei hirveän hyvin siihen joukkoon välttämättä istu. Enkä tarkoita tätä vähättelynä tai oleta ettei suosittu/myyvä voisi olla taiteellisesti korkeatasoista. Suurelle osalle Murakami on kuitenkin enemmän fiksua eskapismiviihdettä kuin korkeakirjallisuutta.

    Toinen kritiikin kohde osuu noihin referensseihin musiikin, kirjallisuuden ja muun taiteen alalta. Vaikkapa viittaukset amerikkalaiseen kirjallisuuteen tai Sibeliuksen musiikkiin voivat johdattaa japanilaisia nuoria mielenkiintoisille matkoille, omasta mielestä niihin sisältyy aika usein hitusen kiusallinen päälleliimattu fiilis. Mutta kaikki on tietysti subjektiivista.

    Ja tama kaikki rakkaudella. Kafka rannalla on huikea ja monta muutakin lempikirjaa on Murakami kirjoittanut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.