Kirja: Astrid Lindgren – Ronja, ryövärintytär

IMG_3329

Voi että. Astrid Lindgrenin kirjat – ja niistä varsinkin Ronja, ryövärintytär (suom. 1981; tarkistettu suomennos 2015) ja Veljeni Leijonamieli (suom. 1974; tarkistettu suomennos 2015)– olivat Kalenterikarjun nuoruuden kirjaston kulmakiviä. Yhdessä J.R.R. Tolkienin Hobitti eli sinne ja takaisin -kirjan (suom. 1985), Taru sormusten herran (suom. 1973-1975) ja Silmarillionin, Neil Gaimanin Neverwhere – Maanalainen Lontoon (suom. 1998), David Almondin Nimeni on Skelligin (suom. 2000) ja Pimeän pelin (suom. 2001), Alexandre Dumasin Monte-Criston kreivin (suom. 1892; Jalmari Finnen suomennos vuodelta 1912), J.K. Rowlingin ensimmäiset Harry Potterit (suom. 1998-2008) sekä Douglas Adamsin Linnunrata-trilogian (suom. 1989) kanssa ne muodostivat vankkumattoman kivijalan, johon kaikki muut kirjat vertautuivat – ja ehkä edelleen osittain vertautuvat vieläkin. Kun kirjoja lukee 10-15 -vuotiaan viattomin silmin ja mielin, ne piirtävät kokijaansa syvän uurteen jollaiseen harva kirja myöhemmässä elämässä pystyy – toki todella vaikuttavia kirjoja tulee edelleen luettua, mutta se ensikertaisuuden ja ainutlaatuisuuden tunne on vetäytynyt; harva kirja jättää enää suuta totaalisen auki.

Skandinaavisesta kansanperinteestä osansa ottava satuklassikko Ronja, ryövärintytär (kiitos arvostelukappaleesta WSOY:lle!) oli kuitenkin nyt noin 15 vuotta myöhemmin uudelleen luettuna edelleenkin huikaisevan jännittävä ja liikuttava lukukokemus. Ehkä oma liikuttuneisuus pohjasi ainakin osittain myös nostalgia-arvoon, kun ajattelin omaa elinympäristöä ja kokemusmaailmaani ala-asteikäisenä jullina. Kirjaa lukiessani osoittautui se paljon hurjemmaksi kuin muistin. Kirosanoja oli rutkasti enemmän ja Borkaryövärit ovat ihan suoraan sanoen ”paskapäitä” jotka kirotaan ”hemmettiin”. Kieli on ilahduttavan runsasta ja sitä huomaa oikein hykertelevänsä, kun tekstissä vilisee sellaisiakin sanoja kuin ”soikollinen”, ”uutimet” ja ”nahkaleili”. Ensimmäistä kertaa havahduin siihenkin, mitä ne kirjan nihdit oikein ovat; nyt tekisi mieli lukea enemmän siitä, minkälaisessa elämäntilanteessa Lindgren on kirjan kirjoittanut – ehkäpä tähän löytyy apua Jens Andersenin Astrid Lindgren – Tämä päivä, yksi elämä (suom. 2016) -teoksesta.

giphy kopio 2

Tarina alkaa päähenkilön, Ronjan, syntymästä. Sinä yönä, kun Ronja syntyy, salama iskee kahtia Matiaksenlinnan muodostaen syvän railon, Helvetinkuilun. Matiaksenmetsässä sijaitsevassa linnassa asuu Ronja äitinsä Loviisan ja isänsä ryöväriruhtinas Matiaksen kanssa. Lisäksi linnassa asuu Matiaksenryöväreiden rosvojoukkio, ja ryhtyypä salaman halkaisemaa toista puolta asuttamaan Matiaksen verivihollinen Borka puolisonsa Undiksen, poikansa Birkin ja muiden Borkaryöväreiden kanssa.

Pikku hiljaa oma elinympäristö laajenee Matiaksenlinnasta sen ulkopuolelle, Matiaksenmetsään. Ronja naurahtelee lumpeille ja puille vain koska ne ovat olemassa. Herätessään metsäpediltä hän ”tuli surulliseksi koska tähtiä oli olemassa mutta niitä ei voinut tavoittaa miten ikinä niitten puoleen kurottuikin”. Metsä ja sen luonto kuvataan kauniisti ja eläväisesti, mutta metsässä asuu myös monenmoisia pimeän olentoja – pönthiittisiä, maahisia, ajattaria ja männiäisiä (ja jep, edelleen menee iho kananlihalle, kun vastaan tulee kohta: ”männiäiset harmaat, ihminen täällä, repikää ja raastakaa”), joiden metkut Ronja saa tuta nahoissaan.

Lopulta Helvetinkuilulla seikkaillessaan Ronja törmää vihollisen poikaan Birkiin. Aluksi kaksikko inhoaa toisiaan, mutta yhteisten kokemusten myötä heistä muodostuu erottamaton parivaljakko, joka jopa nousee isien ja isienisien sukuvihaa vastaan.  Ei vaadi paljon aivoja huomata, että vaikka kyseessä on tarina kaiken voittavasta ystävyydestä, tapahtuu kaikki Romeon ja Julian klassisissa kehysraameissa ja oikeammin Ronja ja Birk ovatkin siis rakkaus- kuin ystävyyssuhteessa. Tai pikemminkin kirjan voi lukea näinkin – ala-asteikäisenä kundina en olisi tätä huomiota halunnut tosin tehdä (enkä kyllä tehnytkään).

Kaiken kaikkiaan on iloista huomata, että lapsuuden rakas kirja on jopa parempi kuin uskalsi edes muistella. Seuraavaksi kirmaan sadullisille seikkailulaitumille Veljeni Leijonamielen kanssa.

giphy

#LUKUVUOSI2016*
*Osallistun tänä vuonna #lukuvuosi2016-lukuhaasteeseen. Alkuperäinen tavoitteeni oli lukea 25 kaunokirjallista teosta, mutta määrä tulee mitä ilmeisimmin ylittymään. Hups. En kirjoita kaikista lukemistani kirjoista blogiin, mutta mikäli haluat lueskella lyhyempiä mietteitä teoksista, kannattaa seurata Instagram-tiliäni.

Tammikuu
01/25 Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
02/25 Jeff VanderMeer: Hävitys
03/25 Jeff VanderMeer: Hallinta
04/25 Jeff VanderMeer: Hyväksyntä
05/25 Herta Müller: Ihminen on iso fasaani
06/25 J.M. Coetzee: Michael K:n elämä

Helmikuu
07/25 Haruki Murakami: Kafka rannalla

Maaliskuu
08/25 Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
09/25 Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
10/25 Roald Dahl: Iso kiltti jätti
11/25 Takashi Hiraide: Kissavieras
12/25 Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär
13/25 Anders Jacobsson & Sören Olsson: Bertin päiväkirjat

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Periscope | Snapchat: @kalenterikarju | Youtube | Twitter 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.