Kilpailu: Voita Pyhimyksen nimmaroitu Pettymys-vinyyli

Pyhimys – Pettymys

Huomenna odotetun soolocomebackin Blockfesteillä tekevä Pyhimys julkaisi viime perjantaina Pettymys-nimisen uuden pitkäsoiton, johon voi tutustua vaikkapa Spotifyssa. Kalenterikarju ehti totta kai huomioida jo räppärin paluun ja kirjoitti Ei unta ennen Maltsuu / Häiriintyny -tuplasinkusta postauksen, jonka voi lukea täältä. Muista Rosvot-bloggaajista myös Maitohotellin Markku oli uudesta Pyhimys-albumista täpinöissään. Markun mietteitä levystä löytyy täältä.

Pyhimyksen uuden tulemisen myötä sain kunnian arpoa blogissani kaksi nimmaroitua Pettymys-vinyyliä. Kilpailuaikaa on nelisen päivää ja postipaketit lähtevät voittajille heti ensi maanantaina. Onnea kilpailuun!

IMG_3198

KILPAILU: KERRO KOMMENTTIOSIOON, MIKÄ ON MIELESTÄSI PYHIMYKSEN PARAS LEVY

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 2kpl Pyhimyksen nimmaroituja Pettymys-vinyylejä. Muistathan jättää vastaukseesi toimivan sähköpostiosoitteen, jotta voin olla sinuun henkilökohtaisesti yhteydessä, mikäli onnetar suosii. Kilpailuaikaa on sunnuntaihin (23.8.2015) klo 23.59 saakka.

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT. Kiitos kaikille osallistuneille. Voittajiksi selviytyivät tällä kertaa nimimerkit Salla ja Antero. Onnea voittajille! Teihin ollaan oltu yhteydessä sähköpostitse – mikäli viesti ei löydy inboxista, tarkastakaapa vielä roskaposti.

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin

314 kommenttia kirjoitukseen Kilpailu: Voita Pyhimyksen nimmaroitu Pettymys-vinyyli

  1. Atte kommentoi:

    Taitaa olla tuo Pettymys. Vaikea päättää tosin.

  2. Jasmin kommentoi:

    Salainen maailma on klassikko, mutta jopa jo hieman liian nostalginen muistelo omista yläasteajoista. Viikko sitten olisin varmaankin vastannut Medium, mutta tällä hetkellä Pettymys kiilaa ohi. Vajaassa viikossa soittokertoja kertynyt useampi per päivä, ja tuntuu ettei tarpeekseen saa.

  3. Jaakko kommentoi:

    Salainen Maailma. Tämä uusi tuotos kuulostaa tosin erittäin vahvalta myös!

  4. Sonja kommentoi:

    Medium on kova. Salainen maailma on kova. Pettymys on kuitenkin tällä hetkellä kovin. En saa levystä tarpeekseni.

  5. Jaakko kommentoi:

    Seuraan kaimaani täaaä. Salaista maailmaa on hankala ylittää, edes minkään muun Suomalaisen räp levyn toimesta.

  6. Natalia kommentoi:

    Medium. Siinä on mun makuun sopivassa suhteessa letkeyttä, oivalluksia ja ahdistusta!

  7. Petra kommentoi:

    Vasta tämä Pettymys-levy vei minut täysin mukanaan, vaikka Pyhimys olikin jo entuudestaan tuttu. En viime päivinä ole oikeastaan muuta kuunnellutkaan. Koko levy on salakavalasti tunkeutunyt soittolistalleni. Levyn kappaleissa on sanomaa, joka iskee minuun enemmän kuin hyvin. Nytkin korviini kantautuu Äiti anna anteeks, enkä voi muuta kuin nauttia.

  8. Jenna kommentoi:

    Pettymys. Pyhimyksen biisejä kauan kuunnelleena voi sanoa että pettymys albumi on ihan omaa laatuaan. Mua puhuttaa eritoten siinä jokasen biisin sanotukset jotka on ihan älyttömän nerokkaita.

    Lempikappaleeni albumilta on Evan ja Manun kanssa luotsattu celeste.

  9. Henkka kommentoi:

    Salainen maailma. Klassikko. Nuff said.

  10. Heili kommentoi:

    Kyllä se on Salainen maailma. Ensimmäisiä räppilevyjä johon tutustuin ja koukkuun jäin.

  11. Elisa kommentoi:

    Todella pahan valinnan etee pistetään ku jokainen levy on omanlainen kokoelmansa, ja tunnelmiltaan eri tyylisiä, mutta ehkä se kallistuu salaiseen maailmaan. Jotenkin kaikista nostalgisin ja kolahtaa kovaa. Taisin tosin tirauttaa pari kyyneltä pettymys levyä kuunnellessa, mikä ei ihan jokapäiväistä oo ku tätä genreä kuuntelee. Ajan kuluminen on vaan sellanen asia mikä ihmetyttää aina, tällee nuorena ja vanhempana varmaan vielä enemmän. Vuodet ku tuppaa hujahtamaan ohi ennen ku kiireessä ehtii ees pysähtyä miettimään mihin elämäänsä on kuluttanut. Tai ennen ku haluaa asiaa tai oman elämänsä rajallisuutta ees ajatella.

    ”Nää kaikki sanat on jo sanottu”

    Kiteytettäköön tuohon. Hyviä levyjä kaikki. Kestää kyllä kuuntelua useemmankin kerran, ja oikeastaan melkee vaatiikin sitä mikäli haluaa päästä yhtään syvemmälle tekseihin.

  12. Eki 5000 kommentoi:

    Medium.

  13. JaakkoA kommentoi:

    Ihan ehdottomasti tää Pettymys pelkällä sillä meriitillä, että siinä onnistutaan mun mielestä kovimmassa tabunrikkomisessa suomenkielisessä musiikissa vuosiin; sämpläämään Pientä ja Hentoa Otetta kuulostamatta yhtään vaivaannuttavalta vaan todella hyvältä.

  14. Mikko kommentoi:

    Ilman muuta hyvin pitkälle menevä Paranoid.

  15. Matti N. kommentoi:

    Medium toimii pyhin levyistä omalla kohdallani parhaiten. Tulvan tyylikirjossa on oma vetovoimansa, mutta Medium vie voiton. Ylipäätään räbäytyksen yhdistäminen orgaaniseen livesoitantaan on itselleni aina kiehtova asetelma ja sitten kun kuvio vielä toimii, niin…

    Mediumin lyriikat toimivat itselläni Nollasta aina Nytiin lähtien, mitä nyt Sami tosi isot imas-veisu tulee ajoittain skipattua. Tiukkaa, sarkastista, älykästä, varsin veemäistäkin ja ennen kaikkea tunnistettavaa. Pyhin flow ei ole ehkäpä kaikkein sulavinta tai erityisen teknistä, mutta sen tunnistaa kyllä heti. Oma tutustumiseni sisällöllisemmän laidan suomiräppiin tapahtui muun muassa tämän levyn kautta ja sen pyörii edelleenkin levilautasella varsin taajaan.

    Kandee ottaa haltuun, ellei oo sillain jo tehny!

  16. midstnorth kommentoi:

    Medium on edelleen omilla soittolistoilla kovimmassa huudossa.

  17. Jesse kommentoi:

    Ehdottomasti Paranoid. Monimuotoinen ja mielenkiintoinen levy. Jättää myös kuulijalle tulkinnanvaraa.

  18. Charlotta Levengood-kärkkäinen kommentoi:

    Poikkeustapaus. Hyviä muistoja , sitä levyä on kulutettu paljon :)

  19. Emmi kommentoi:

    Paranoid, ehdottomasti.

  20. juuso kommentoi:

    Kyllä se paranoid oli sitä jotai pystyy joteki samaistuu niihin laineihin ja kyllä uuskin on tosi hyvä platta

  21. Mikko Lindfors kommentoi:

    Salainen maailma. 10/10 ei lisättävää

  22. Teemu kommentoi:

    Kyllähä se tuo salainen maailma on tahi paranoid.

  23. Antero kommentoi:

    Tekstinä Paranoid. Välillä poikkeuksellisen onnistunutta kuulijan etäännyttämistä, välillä taas lähes samaistuttavaa settiä. Monipuolinen ja pääosin realistisen olonen henkilökavalkadi, kuitenkin niin että kaikki sopii teemaa. Nerokas levy!

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Hei Antero. Onnittelut voitosta! Laitoin sinulle sähköpostia – tarkista roskapostikansio, jos ei löydy tavallisesta inboxista.

  24. eikka kommentoi:

    Pyhimysteeri? The Pink Album. Omasta mielestä parhaat pyhin biisit löytyy tältä levyltä, varsinki ”varo rahaa” ja ”vitun huora” uppoaa edelleen !

  25. Pyry Tanskanen kommentoi:

    Medium, tottakai.

  26. Topi kommentoi:

    Paranoid. Kaikinpuolin toimiva! Pettymys kovassa ajossa ja todella kova! Ehkä lisäkuuntelulla vie ykköspaikan.

  27. miika kommentoi:

    medium

  28. Tapio kommentoi:

    Paranoid. Heittämällä Paranoid.

  29. Jaaokkiva.. kommentoi:

    Paranoid! Siihen pystyin samaistumaan tosi paljon.. Kiva

  30. Salla kommentoi:

    Salainen maailma. Levy jota voi kuunnella loputtomiin kyllästymättä. Biiseihin on helppo samaistua.

  31. Mico kommentoi:

    Paranoid, miltein jo vain Paranoid (1) kappaleen takia, agressio on hyvin onnistuneesti räpin muodossa ja sanoituxet ovat priimaa!

  32. Jaaokkiva.. kommentoi:

    Paranoid! Siihen pystyin samaistumaan tosi paljon.. Kiva juttu..

  33. Tiia kommentoi:

    Paranoid. Tai tämä pettymys on myös hyvä. Vaikea valita parasta :)

  34. Niko kommentoi:

    Pettymys kiilas nyt kyllä Paranoidin edelle

  35. Ti kommentoi:

    Salainen maailma<3

  36. Pasi kommentoi:

    Salainen maailma tietenkin. Klassikko levy !

  37. Saku Jii kommentoi:

    Iha meediumi. Ajoittain jopa jazzahtavat taustat kolahtelivat ekalla kuuntelulla ja toimivat edelleen. Nuff said.

  38. Riku kommentoi:

    Paranoid. Kovinta kakkaa.

  39. Jenni kommentoi:

    Hemmetin vaikea kysymys, ja ykköspaikka jakautuu kyl pakostikin kahdelle levylle eli Mediumille ja Paranoidille. Jos on ihan pakko valita, niin sanotaan Paranoid.

  40. Emmi kommentoi:

    Pettymys!

  41. Elmo kommentoi:

    Paranoid.

  42. Ville kommentoi:

    Paranoid on paras ja erittäin pelottava.
    Pettymys on myös erittäin hyvä.

  43. Jimbo kommentoi:

    Kyllä se paranoid levy on paras :)

  44. Konsta kommentoi:

    Ehdottomasti Paranoid. Pettymys myös erittäin kova, mutta Paranoid iski vaan todella isosti.

  45. Mikko kommentoi:

    Salainen maailma. Kaikki muutkin toki kovia. Hiessä venailen huomista keikkaa.

  46. Katja kommentoi:

    Kyllä se on se Paranoid. Viharakkaussuhteesta silkkaan rakkauteen.

  47. Tommi kommentoi:

    Paranoid, en tiedä mitään muuta levyä jonka kappaleisiin pystyisi samaistumaan samalla tavalla.

  48. Tommi kommentoi:

    Kyllähän se tuo medium on.

  49. Nxa kommentoi:

    Paranoid.
    Vain mestariteos saa ensin shokkiin, sitten vihaamaan ja lopulta voimakkaasti arvostamaan.

  50. Julia kommentoi:

    Tosi hankalaa valita Salaisen maailman ja Mediumin väliltä.. tänään kuppi kallistuu kuitenkin Mediumille! Ehkä ensi viikolla jo Salaiselle maailmalle? Uutukainen on myös to-del-la kova!

  51. Samuli kommentoi:

    Salainen maailma.

  52. Lasse kommentoi:

    Pettymys kyllä toimii itselle parhaiten.

  53. Aleksi Aho kommentoi:

    Pakko sanoa että Pettymys. Uskomattoman levyn saanu Pyhi taas kasaan. Niin erilaisia kappaleita mutta kuitenkin perusluonteeltaan niin samanlaisia. Silkkaa nerokkuuttaa. 1% kappale on saman tien mun yks kaikkien aikojen lemppareista. Ihan käsittämätöntä settiä.

  54. Teemu kommentoi:

    Paranoid

  55. Jesper kommentoi:

    Parranooid

  56. Visa kommentoi:

    Mediumin valitsisin. Monipuolinen kokonaisuus yhdistettynä lyyrisesti nerokkaisiin ideoihin. Kolahti ennen – kolahtaa edelleenkin.

  57. Aleksi kommentoi:

    Paranoid on kovin ja lähelle pääsee vain Salainen maailma!

  58. Olle kommentoi:

    Vaikea valinta Paranoidin ja Pettymyksen välillä. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä varmaankin pistäisin ison ison Pettymyksen kuitenkin (vain täpärästi) korkeammalle pallille, jo pelkästään ajankohtaisuuden takia. Molemmat joka tapauksessa mahtavia lättyjä, joiden biisit ei kulu eikä menetä merkitystään vaikka kuinka kuuntelee.

  59. Ilari kommentoi:

    Medium. Jollain tavalla avasi silmiä rap-musiikin mahdollisuuksista ja venymiskyvystä. Yhä tulee palattua tasaisesti levyn pariin. Isoja teemoja levyllä.

  60. Arska kommentoi:

    Pyhimysteeri

  61. mainari kommentoi:

    Pettymys.

  62. Tessa kommentoi:

    Salainen maailma, ehdottomasti. Se iskee niin syvälle sisuksiin, että hetkeen ei saa henkeä. Jotkut kappaleista on kytköksissä erillisiin tapahtumiin silloiseen mieleen ja herkistävät ehkä liikaakin. Salaista maailmaa voi kuunnella ilossa ja surussa.
    Ostin kyseisen levyn aivan pentuna kun ensimmäisiä kertoja pääsi isoon kaupunkiin ja levykauppaan. Vasta muutama vuotta sitten uskaltauduin Teflonien keikalla pyytää Mikolta siihen nimmarin. Arvo nousi silmissä ja levystä tuli entistäkin tärkeämpi.
    Ei ole Salaisen maailman voittanutta.

  63. Sup kommentoi:

    Pettymys, niin erilaista pyhiä mutta natsaa!

  64. Eve kommentoi:

    Pettymys todellakin! Täyttä timanttia koko levy, ei yhtään huonoa biisiä!

  65. jussi-pekka kommentoi:

    Paranoid on klassikko suomiräp-levy!

  66. Aapo kommentoi:

    Paranoid! Siinä on myös hienoin kansi

  67. Aleksei666 kommentoi:

    Paranoid.

  68. sosa kommentoi:

    Paranoid!

  69. Miusa kommentoi:

    Salainen Maailma, vaikka Pettymys tuleekin aika kovana vastustajana.

  70. Hanne kommentoi:

    Kovin vaikeaa päättää vain yhtä levyä, mutta monista erittäin loistavista vaihtoehdoista valitsen silti salaisen maailman. Pettymys jakaisi sijan, jos se olisi jaettavissa!

  71. Huge L kommentoi:

    Paranoid. Ja vielä paras biisi albumilta paranoid (13) !

  72. ike kommentoi:

    Paranoid.

  73. Milla kommentoi:

    Salainen maailma. Helposti. Levyn kipaleet vieläkin, monen vuoden jälkeen, melkein päivittäisessä soitossa

  74. NINA STRANIUS kommentoi:

    Paranoid, ehdottomasti.

    Erityisesti 13# biisissä on sitä jotain
    joka yllättää, herkistää ja saa minut täysin avoimeksi..
    Sanattomaksi.
    Hitto.
    Sehän olen minä..

  75. Ilpo kommentoi:

    Paranoid ehdottomasti.

  76. Miika kommentoi:

    Salainen Maailma.

  77. Juuso kommentoi:

    Kyl se on tuo paranoid. Yksi syy miksi jäin varsinkin suomiräppiin koukkuun. Levy joka oikeesti kuunnellessa pistää miettimää. Sanomaa sekä varsinkin miksi ihmeessä kuuntelen tällästä.

  78. Mikko Piltonen kommentoi:

    Paranoid

  79. saara kommentoi:

    Paranoid ja Salainen maailma.

  80. Miro kommentoi:

    Paranoid!

  81. Henri kommentoi:

    Salainen Maailma oli se levy joka aikoinaan koviten kolahti nuoren miehen sielunmaisemaan. Pysynyt kuuntelussa vuodesta toiseen.

  82. joole kommentoi:

    Pettymys nousee kyllä nyt omaksi suosikiksi.

  83. Mauski kommentoi:

    Ai tähän väliin EP:ltä löytyy parhaat biisit, mutta pitkäsoitoista Ongelmatapaus on niin rakas, että cd on täysin puhkikulutettu

  84. Veikka kommentoi:

    Mielestäni paras on Paranoid, levy iskee silmään jo pelkkien biisien nimillä ja sisältää Pyhin loistavan flow’n lomassa paljon painavaa asiaa ja pysyy kiinnostavana ja monipuolisena alusta loppuun!

  85. Niko kommentoi:

    Sen enempää perseitä nuolematta, Pettymys.
    Ei mitään väliä minkä raidan laitat soimaan, katse lasittuu ja uppoaa takaraivossa sijaitsevaan ajatusmaailmaan, jolloin tajuat että olet ajatellut itse samalla tavalla, mutta et ole osannut ilmaista asioita niin.

    Biitit itsessään puhuttelevat korvia ja Mikon sanoitukset eivät petä koskaan eli kokonaisuus sopii täydellisesti yhteen, hyvä paketti. Yhdenkään biisin kohdalla ei tule fiilistä, että tämä ei kuulu joukkoon.

  86. Jones kommentoi:

    Kyllä Paranoid omalla mittapuulla on Pyhin paras levy, koska se jättää ajatuksia hyvin leijumaan ja tulkinnan varaa kuuntelijalle.

  87. Miisa kommentoi:

    Ehdottomasti paranoid.

  88. Eikka kommentoi:

    Vaikea valinta Paranoidin ja Pettymyksen välillä. Paranoid kuitenkin parempi!

  89. esko kommentoi:

    Paranoid.

  90. Ira kommentoi:

    Paranoid!

  91. Kalle kommentoi:

    Paranoid

  92. Ananias kommentoi:

    Fiiliksen mukaan suurta vaihtelua. Mutta kyllä se tänään on Paranoid.

  93. Roni kommentoi:

    Paranoid menee muiden ohi. Nostattaa hyvin tunteita, menee suomirap-levyjen top 10:een.

  94. Nin kommentoi:

    Kyllä se taitaa se Salainen maailma olla.

  95. Jess kommentoi:

    Tulva.

    Hyvänä kakkosena Medium.

  96. Niko kommentoi:

    Paranoid.

  97. Tj kommentoi:

    Paranoid !

  98. Tea kommentoi:

    ihan heittämällä Paranoid.

  99. Volter kommentoi:

    Paranoid.

  100. Hanna kommentoi:

    Tapaus-trilogiasta alko meikäläisen pyhi-fanitus, myös salainen maailma iski samantien. Hyviä muistoja, loistavia laineja.

  101. Arthur kommentoi:

    Ai, tähän väliin?
    Ehdottomasti paras

  102. venla kommentoi:

    Salainen maailma ehdottomasti, siihen ei vaan yksinkertaisesti ikinä kyllästy, eikä sitä voi kuunnella liikaa. Pettymys on myös todella kova ja sitäkin on tullut kuunneltua julkaisusta lähtien lukuisia kertoja!

  103. Weikka kommentoi:

    medium on vaan pirun kova

  104. Antti kommentoi:

    Paranoid!! Huippumatskua huippumuusikolta!Pettymys jää toistaiseksi kakkoseksi.

  105. Jupski kommentoi:

    Paranoid siis jos sä vastaust anoit ja sanoit eiku mähän sen sanoin mitä mä vainoilin..

  106. Miika kommentoi:

    Paranoid ehdottomasti, vaikka tosin ei pyhi yhtäkään huonoa levyä ole tehnyt…

  107. Sari kommentoi:

    Paranoid se on. Pettymyksestä oon enemmän ku innoissani.

  108. Minni kommentoi:

    Kyllä se taitaa tää Pettymys olla. Sanoitukset on nerokkaita ja tosi hyvä kokonaisuus. Salainen maailma on myös kova.

  109. Kata kommentoi:

    Paranoid – kolahti silloin ja kolahtaa edelleen.

  110. S4n3s kommentoi:

    Pettymys. Toivottavasti tulee vielä lisää pyhää miestä :)

  111. Hanna kommentoi:

    Pettymys

  112. ainorainbow kommentoi:

    Medium. Tutustuin siihen ensimmäisenä ja Nyt-biisin kohdalla kaikki palaset loksahti paikoilleen. Sillä tiellä ollaan.

  113. Samppa kommentoi:

    Salainen maailma ehdottomasti!

    Salainen maailma tuntui, koska mäkää en oo tunnevammanen, niin valtavan henkilökohtaiselta ja puhuttelevalta, ja osaan vieläkin suurimman osan biiseistä ulkoa. Vieläkin, ku menee naisjutut pielee, nii laittaa soimaan ne samat biisit, niin kuin silloin joskus vuonna nakkisota. Omaan elämääni hands down eniten vaikuttanu levy.

  114. Tia kommentoi:

    Ehdottomasti mun suosikiksi nousee Salainen maailma. Jokaisessa biisissä mahtavat sanat, joihin ainakin minä pystyin samaistumaan todella hyvin. Vaikka tosin vaikea päättää pettymyksen ja salaisen maailman välillä.

  115. Joonas kommentoi:

    Salainen maailma. Uusi myös kova. Tuli työpäivän aikana kuunneltua melkeen 8 h putkeen levyä läpi :)

  116. Samuel kommentoi:

    Kaipa se on paranoid. On sen pakko olla.

  117. Maikki kommentoi:

    Paranoid. Toimii aina.

  118. Snakse kommentoi:

    Itseen uppoo Salainen Maailma.

  119. Jami kommentoi:

    Paranoid se varmaan on sanottava, vaikka toi uus kyllä aika tasoihin pääseekin.

  120. JJ kommentoi:

    Paranoid tai Salainen maailma. Toinen on kultaa uudesta, toinen vanhasta tuotannosta. Kokonaisuudessaan en osaa valita kumpi veisi toisen. Eri juttuja.

  121. pulu kommentoi:

    Tulva on tähän mennessä eniten pyöriny soittimessa, vaikkei siltä löydy kuitenkaan eniten luukutetut yksittäiset kappaleet. Uutukaiseen verrattuna kaikki on kuitenki pettymyksiä (see what I…) Aikoihin ei ole yksi levy pyörinyt näin moneen kertaan repeatilla ja kaiken lisäks tältä löytyy myös pyhimyksen parhaat tulevat ikivihreät. Biiseistä Aina kun Aira saa jatkuvasti aikaan kylmät väreet.

  122. jonkka kommentoi:

    Pettymys tai paranoid. Ei osaa vielä sanoa

  123. Aapo kommentoi:

    Pettymys iski itsellä todella kovaa!

  124. risto kommentoi:

    Paranoid. Joskaan ei varmaan toimi ensimmäisenä levynä jos Pyhimyksen tuotantoon haluaa tutustua.

  125. Aleksi kommentoi:

    Pyhimysteeri? Pink Album iski aikoinaan erittäin vahvasti nuoren miehen mielenlaatuun ja siitä lähtien onkin tullut kuunneltua säännöllisesti Pyhimystä. Siinä levyssä oli nuoruuden naiviutta joka tuli levystä läpi vilpittömästi. Tietynlainen aitous. Siinä oli myös mukana sama pettymys kuin uusimmassa. Pettymys on myös hieno levy. Levyn sinimusta biisi vie minut samoihin mielen maisemiin, missä Pyhimysteerillä oltiin. Ympyrä sulkeutuu.

  126. Jenni Puhakka kommentoi:

    Kaikki Pyhimyksen albumit on ollu hiukeita, mut tää Pettymys iski ensimmäisellä soitolla. Luukuttanu tätä viime perjantaista asti jatkuvalla syötöllä eikä loppua näy. Aivan mahtavaa.

  127. Heli kommentoi:

    Salainen maailma.

  128. Pettynyt_mies kommentoi:

    Kyllä se on tuo Paranoid. Ei ollut pettymys

  129. Ilari kommentoi:

    Ehdottomasti Salainen maailma. Pitkään ollut omasta mielestä se maailman paras levy.

  130. Ville kommentoi:

    Kaikki pyhimyksen tuotokset on ollu mieleen, mutta jos nyt yks tarvis valita niin varmaan sitten tulva

  131. TPsal kommentoi:

    Nyt pistit pahan, mielentilasta riippuen Salainen Maailma, Paranoid tai Pettymys. Viimeiset seitsemän päivää on olleet Pettymystä täynnä, joten se on myös vastaukseni.

  132. Miro kommentoi:

    Pettymys

  133. Joni kommentoi:

    Ite tykkäsin kyl paranoidista eniten ! Toivon että tämä olisi elämäni paras pettymys.

  134. Eemi kommentoi:

    Kyllä se paranoid on parasta. Eka jota pyhiltä kuulin ja saman tien jäin koukkuun!!

  135. Rene kommentoi:

    Tällä hetkellä omaan korvaan kovin on Pettymys.

  136. Tommi kommentoi:

    Tällä hetkellä parhaalta levyltä tuntuu ehkä juurikin tämä Pettymys. Se tosin voi olla vielä uuden levyn alkuhuumaa, joten pitää katsoa ajan kanssa jääkö se parhaaksi levyksi. Sanoisin kuitenkin, että paras levy Pyhimykseltä on tähän mennessä Paranoid.

  137. jossu kommentoi:

    arvoitus koko ihminen <3

  138. Pernilla kommentoi:

    paranoid, ei epäilystäkään :)

  139. Markku kommentoi:

    Paranoid. Pettymys saattaa mennä ajan kanssa ohi, mutta sen näkee myöhemmin.

  140. Hans kommentoi:

    salainen maailma

  141. Kride kommentoi:

    The Pink Album on aika legendaarinen ja mielettömiä biisejä, mutta siitä huolimatta täytyy sanoa että se on TULVA. Joka on tuotannollisesti, äänimaailmaltaan, niin yhtenäinen ja levyllä kuulee parasta Pyhimyksen sylkemistä ja läsnä ei ole niin vahvasti mikään hassu roolihahmo kuin vaikka Paranoidilla jne. Tulvan kansitaide täyttää myös mielestäni helvetin hyvin levyn tunnelmaa. Levyn kappaleista Lume ja todella hienosti kuiskaamalla vedetty Juoru ovat myös koko Pyhimyksen tuotannosta mielestäni parhaimmat kappaleet. Aivan pirun hyvä levy siis kokonaisuudessaan ja vie omanlaiseen maailmaansa ja muistoihin vielä tänäkin päivänä kuunnellessa.

  142. iita kommentoi:

    Salainen maailma.

  143. Jasmin kommentoi:

    Salainen maailma ehdottomasti.

  144. Mia kommentoi:

    Paranoid ehdottomasti, se on täysin omaa luokkaansa. Lisäksi pakollinen hehkutus, että 13 ja 5 on sekä verbaalisesti että melodialtaan parhaita biisejä albumilta!
    Pettymys on kyllä myös tajuttoman kova eikä se kauas taakse jää Paranoidista. Hyvä comeback Pyhiltä ja sitä oli odoteltukin :-)

  145. Minerva kommentoi:

    Paranoid ja Medium. Ikinä tuu kyllästyyn.

  146. Sini kommentoi:

    Vaikea valita yhtä parasta, kun niin montaa on tullut kuunneltua kaiuttimet tärviölle. Tällä hetkellä Pettymys on kuitenkin kolahtaa koviten, eli sen sanoisin olevan paras albumi toistaiseksi.

  147. eetuxor kommentoi:

    Paranoid eikun salain… eikun paranoid eikun, vaikka kuinka koitti miettiä niin en osannut kääntyä selvästi jommankumman puolelle. Pettymys on todella kova myös, mutta se on vielä työn alla kun ei sitä osaa vielä sanoa muutamien kuuntelu kertojen jälkeen!

  148. eetuxor kommentoi:

    Paranoid eikun salain… eikun paranoid eikun, vaikka kuinka koitti miettiä niin en osannut kääntyä selvästi jommankumman puolelle. Pettymys on todella kova myös, mutta se on vielä työn alla kun ei sitä osaa vielä sanoa muutamien kuuntelu kertojen jälkeen! Jatketaan sisäistämistä

  149. Aatu kommentoi:

    Pettymys!

  150. Janne Suominen kommentoi:

    Pettymys iskee itelle eniten.

  151. Sage kommentoi:

    Paranoid.

  152. Lubbe kommentoi:

    Kaikki toimii tosi hyvin, mut Pettymys kolisee koviten!

  153. peketsu kommentoi:

    Salainen maailma

  154. Tekninen kommentoi:

    Tulva. Niin monipuolinen ja silti niin hallittu kokonaisuus.

  155. Samsonaitti kommentoi:

    Pettymys!

  156. Vili kommentoi:

    Ensimmäiseksi mieleen tuli Paranoid. Se levy kolahti ekalla kerralla eikä oo menettänyt uudelleenkuunteluarvoaan. Kaikki levyt kovia mut se teki suurimman vaikutuksen uudenlaisella räpillä.

  157. mikko kommentoi:

    Kokonaisuutena Medium, kieltämättä muiden levyjen helmiä.

  158. Perttu kommentoi:

    Paranoid se kyllä on.

  159. teemy kommentoi:

    medium

  160. mimmu kommentoi:

    Salainen maailma. Se on niin rakas, niin mahdottoman tärkeä sisällöltään.
    Toisaalta en tykkää, kun asioita pitää vertailla, sillä kaikilla on puolensa eikä yksikään Mikon levyistä oo tuottanu pettymystä – Pyhimys sen teki.

  161. Kenenkään ei koskaan pitäis olla onnellinen kommentoi:

    Monta loistavaa levyä, mutta vain yksi Paranoid. Vaikka Salaiseen Maailmaan oli helppo samaistua, viehättää Paranoid ”pimeänä puolena” huomattavasti enemmän.

    Paranoid on levy, jonka vuoksi ahdistuneet hetket eivät enää ahdista niin paljoa, vaan niistä saa jollain sairaalloisella tavalla jopa nautintoa. Nautintoa, joka saavuttaa kliimaksinsa saavuttaessa levyn loppupuolelle, kurkkusuorana kappaleiden #10 ja #11 tahtiin huutaessa.

  162. Late kommentoi:

    Kyllä se taitaa olla Medium.

  163. Athenia kommentoi:

    Aika vaikea lähteä päättää paranoidin ja pettymyksen välillä mut kyllä se paranoid vie voiton! Niin hienosti kirjoitettu pimeistäkin asioista, kolahti heti ja soitossa ahkerasti vieläkin

  164. marjo66 kommentoi:

    Rajatapaus

  165. Emil kommentoi:

    Paranoid on kovin levy ikinä iha tajutonta settii uus kans kova mut ei lähelläkää paranoid tasoo

  166. Veera kommentoi:

    Salainen maailma! Ensimmäisiä räppilevyjä johon tutustuin ja rakastuin.

  167. Veera kommentoi:

    Salainen maailma!

  168. JONI kommentoi:

    Paranoid on paras. Viimeset 4 levyä tosin ihan kultaa.

  169. Niko kommentoi:

    Medium, vaikka on näinkin lyhyessä ajassa tullut kymmenisen kertaa kuunneltua Pettymys läpi.

  170. Lauri kommentoi:

    Pettymys oli iloinen yllätys koska yleensä comeback levyt eivät kuulosta enää samalta mihin artistissa ihastui mutta tyyli on pysynyt melkein samanlaisena mutta hyvällä tavalla. Mutta ei paranoidia voi jättää huomiotta!

  171. Jari kommentoi:

    Pitkältihä oma kantakin kallistuu paranoidin puolee :)

  172. EiniiUG kommentoi:

    Poikkeustapaus :D ja vaan koska henin kaa !!! ;)
    ”mä oon vihanen kaikille, kaikelle, halusin huutaa sille, mut kelle en tiedä kelle, vittu itelle”
    Kaikki levyt on kyllä mun mielestä ansainnu papukaijamerkin ja jotkut vähän enemmän, tää häiriintyny on kans hyvä veto, mut vevo ja ittesä aika raju myyminen 2011-2015 välillä… Oha se kyl pätäkkää ja toisaalt, jos kuuluu siihen poppooseen kellä ei soi ku bassoradio autossa nii eipä sitä pämppäysmusaa tullu usiasti korviin, ei ehtiny kadota uskottavuus, keep it up lika-aki !! Paranoid 7# ;)

  173. anna kommentoi:

    Salainen maailma. Monipuolinen kokonaisuus ja yksi parhaita suomiräp-lättyjä mitä on julkaistu. Etenkin Prinsessa on itselleni henkilökohtaisesti tärkeä voimabiisi.

  174. Jake kommentoi:

    Kisa on tiukka ja kärjestä kamppailee Paranoid sekä Arvoitus koko ihminen. Pakko kaiken jälkeen kuitenkin todeta: Salainen maailma.

    Mutta Pettymys on timangia myös ja pettymys pelkästään siinä tapauksessa, jos se jäisi vikaksi pyhitetyksi levyksi!

  175. Niklas kommentoi:

    Paranoid. Aiheet raakoja ja anteeksiantamattomia, lyriikat nerokkaita. Varsinkin paranoidit 7, 11 ja 13 ovat vailla vertaansa.

  176. Elina kommentoi:

    Tällä hetkellä Pettymys, mutta kyllä Medium tulee aina olemaan se ykkös paras.

  177. Jaakko kommentoi:

    Medium oli aina vakuuttanut omalla ainutlaatuisuudellaan, mutta nyt on kyllä pakko sanoa, että Pettymys on vienyt kärkipaikan.

  178. Heikki Koivula kommentoi:

    Pettymys! Tosi hyvä kokonaisuus.

  179. Mikko kommentoi:

    Kyllä sen täytyy toi pettymys olla tällä hetkellä vaikka salainen maailmaki kolahti ja kovaa.

  180. Jukka kommentoi:

    Paranoid, ehdottomasti. #7 ja #13 varsinkin.

  181. Lauri kommentoi:

    Salainen Maailma.

  182. Vesa kommentoi:

    Taitaa olla pakko vastata että Paranoid kun tuo kansikuvakin tatuointina löytyy…

  183. sara kommentoi:

    Paranoid. Sen alitajunta heitti, kun annoin pari sekuntia aikaa.

  184. Toni kommentoi:

    Ehdottomasti tph:n ja pyhin yhteislevy arvoitus koko ihminen. Jos sooloa pitää miettiä ni sanoisin uusimman eli pettymys.

  185. Kimmo kommentoi:

    Paranoid tällä hetkellä paras kun ei tuota Pettymystä ole vielä kerennyt hakea kaupasta.

  186. Rolle kommentoi:

    Jos ei Pettymys otetaan mukaan laskuun niin ehdottomasti Paranoid. Se levy kolahti niin kovin jokainen biisi oli todella hyvä sekä koko levyn kokonaisuus ja toteutus oli vimosen päälle toteutettu. Sitä ei voinnut lopettaa kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan. Vielä tieto että tämä tulee olemaan viimeinen sooloplatta Pyhimykseltä sai mut halumaan sitä vielä enemmän. Levyn viimeinen raita oli täydellinen lopetus, samalla tavalla kuin Pettymys.

  187. Riku Sirkiä kommentoi:

    Paranoid ehdottomasti paras ja jotenki iskee kaikista koviten ja syvälle.

  188. Pyry kommentoi:

    Tulva se on. Monitulkintaisimmat läpät ja mielenkiintoisimmalla tavalla kokonaisuus, plus muutenkin tykkään ilmaisun vähän kokeelliselle puolelle menemisestä.

  189. Lepe kommentoi:

    Paranoid – hands down. Koko levyn alkupuolisko on tiukan vainoharhaista tykitystä, eikä loppukaan petä. Koko tuotanto tukee vahvasti teemaa ja riimit pysyvät aiheessa tiukasti – kaikissa tiukan määritelmissä. Sanoituksista löytää myös paloja omasta sisimmästään, minkä huomaaminen kuullessa oli samalla huolestuttavaa mutta huojentavaa. Itsetutkiskelu. Se on vaan nätisti sanottu.

  190. Toni kommentoi:

    Kyllä se on Paranoid. Sen levyn tunnelma on jäljittelemätön, ja tunteiden skaala uskomaton. Ahdistavastasta ja surullisesta letkeään ja kieroutuneen humoristiseen. Lähes täydellinen albumi.

  191. Jaakko kommentoi:

    Pettymys saattaa hyvin nousta kärkeen, joten vastaan sen.

  192. Sanna kommentoi:

    Salainen maailma!

  193. Joonas Manninen kommentoi:

    Kyl se on paranoid, medium niin kovana kakkosena että on kyllä vaikea päätös.

  194. Katja kommentoi:

    Pettymys. Kertoo osuvasti omista tunteistani juuri tulleen eron alla. Muutenkin toimivat lyriikat ja melodiat. Täydellistä.

  195. Joni kommentoi:

    Pettymys nousi ykköseksi!

  196. Kari kommentoi:

    Pettymys ehdottomasti. Jokainen raita kestää kuuntelun useampaan kertaan laimentumatta.

  197. Elina kommentoi:

    Medium. Ei ole nollan voittanutta!

  198. Julius kommentoi:

    Medium on tosi kova, mutta kaun kun olen pyhimystä kuunnellut nii pyhimys on omalla tavallaa mennyt next levelille eli pakko sanoo et pettymys on kova!

  199. Toni kommentoi:

    Pakko sanoo et paranoid, vaik vaikee näit on mihinkää järjestyksee laittaa.

  200. Saija kommentoi:

    Paranoid oli kova mut Salainen Maailma on klassikko!

  201. Dänny kommentoi:

    Medium, fo sho!

  202. Tuomas kommentoi:

    PARANOID.

  203. Santeri kommentoi:

    Paranoid! Vuosituhannen tärkeimpiä kotimaisia levytyksiä, eikä vähiten tekstien avaaman sosiaalisen todellisuuden vuoksi: jos levyä voikin kuunnella pelkkänä artistitilityksenä, jokainen (suomalainen) toimija, joka a) käyttää sosiaalisia medioita, b) yrittää mitään c) tulee verranneeksi itseään muihin, d) kysyy töittensä tai harrastustensa puolesta julkisuuden, menestyksen tai muun näkyvyyden perään, tunnistaa siitä varmasti itsensä. Eikä se kuva ole mairitteleva, mutta todensuuntainen se on.

  204. Antti kommentoi:

    Paranoid on mielestäni Pyhimyksen paras levy.

  205. Tuomas Jaakkola kommentoi:

    Salainen maailma on kyllä hyvä

  206. Pastori kommentoi:

    Salainen maailma!

  207. Aapo kommentoi:

    Kyllä se on tämä Pettymys!

  208. oskari kommentoi:

    Paranoid on antanu paljon voimia joten se

  209. petra kommentoi:

    Paranoid!

  210. petra kommentoi:

    Paranoid se on

  211. Niilo kommentoi:

    Kyllä mä luulen että tuo Pettymys voiton vie. Viikko sitten olisin varmasti sanonut Medium, mutta en enää

  212. Tuppurainen kommentoi:

    Paranoid vie omalla monimutkaisuudellaan ja tumman puhuvalla sävyllä.

  213. Mikko Hakulinen kommentoi:

    Salainen maailma! Ehdottomasti Mikon vahvinta settiä vaikka uusi levy haastaa kyllä salaisen maailman todella vahvasti. Taattua Pyhilaatua!

  214. Jussi kommentoi:

    Kovimmaksi levyksi on pakko nimetä pettymys. Vaikka Salaisen maailman, mediumin ja paranoidien seurassa on kasvanut, niin aikuisuuden ensiaskeleet on otettu pettymyksen kanssa. Kova on levy jossa kärpänen vie kaiken huomion ja jota kuunnellessa jussipaita ei kelpaa. Ei voi muuta sanoa, kun hattua nostaa!

  215. Leevi kommentoi:

    Kyllä se Paranoid taitaa olla. Helvetin mielenkiintoinen levy, lyyrisesti ihan jumalattoman kova ja herättää paljon fiiliksiä itsessäni.

  216. Niklas kommentoi:

    Kyllä se tuo pettymys taitaa olla.

  217. Toni kommentoi:

    Paranoid ehdottomasti. Uus levy myös kova

  218. Lassi kommentoi:

    Pettymys on kova, mutta valitsen tällä kertaa Mediumin. Jotenkin se livebändin soundi saa levyn toimimaan vaan niin helvetin hyvin! Oon aina tykänny Pyhimyksessä siitä että aina haetaan jotain uutta, mutta sallituissa rajoissa! Mikään levy ei ole samanlainen, muttei liian erilainen.

  219. Mira kommentoi:

    Salainen maailma on ehdottomasti huikein Pyhin levy. Yhteenkään kipaleeseen en ole kyllästynyt, vaikka kys. levyä on tullut tässä vuosien saatossa kuunneltua PALJON. Edelleen tulee kylmät väreet kuunnellessa, varsinkin Salainen maailma ja Talvipuutarha biisejä.

  220. Pukka kommentoi:

    PARANOID!

  221. Silva kommentoi:

    Pitää aloittaa poistamalla vaihtoehtoja. Jos startataan siitä, että otetaan levyt mukaan, mitkä Pyhimys mainitsee Pettymys-levyn lopussa, niin viiva vedetään yli Tapaus-trilogialta, PinkAlbumilta, Ai tähän väliin -ep:ltä sekä kokoelmilta.

    Pettymys poistetaan seuraavaksi, koska niin uusi albumi, eikä pysty arvioimaan objektiiviseksi (mutta sanotaan, että mahdollisuuksia on parhaaksikin, kunhan aika kuluu).

    Seuraavaksi poistetaan vaihtoehdoista Tulva. Levy on saanut paljon kehuja kokeellisuudellaan ja levy onkin erittäin maittava. Itselle kuitenkin äänimaailma sekä osan biiseistä lyhkäinen pituus tiputtaa levyn kuuntelemis kokemusta.

    Samana vuonna ilmestyi Medium ja Paranoid. Medium vakuutti, mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan, vaikka lähellä legenda-asemaa on myös tämä levy ja Paranoid pääsi iskemään samana vuonna enemmän puskista.

    Jäljelle jäi siis Salainen maailma ja Paranoid. Ja näistä vaihtoehdoista päättäminen onkin todella hankalaa. Kumpiakin levyjä pidän lähes täydellisinä kokonaisuuksina vaikka molemmilta löytyy muutama kappale joka ei ihan täysillä iske (Angervotien ajattelija, #NaisenhakkausParanoid), mutta ymmärrän niiden paikan levyllä täysin. Tiukan pohdinnan jälkeen päädyn Paranoid levyyn, levyn aloitus ja kolme viimeistä kappaletta olisivat sopineet Pyhimys-saagan päätökseksi (onneksi niin ei kuitenkaan käynyt), iskevämmät taustat, tietty vainoharhaisuus (hehe, paranoid…) laittaa levyn paalupaikalle. Sori Talvipuutarha, Prinsessa, Mikko Maltsusta, Salainen maailma jne jne…

    Täytyy kuitenkin sanoa, että yksikään Pyhimyksen levyistä ei ole ollut Pettymys.

  222. ville kommentoi:

    Paranoid. Tykkään kaikesta kierosta ja synkästä, ja tällä levyllä se kiteytetään hyvin yhteen.

  223. Elli kommentoi:

    soittakaa PARANOID

  224. Iigor kommentoi:

    Pettymys kyllä kuulostaa parhaalta

  225. Raine kommentoi:

    Paranoid

  226. Uncle Tan kommentoi:

    Paranoid on kyllä kiinnostavin kokonaisuutena. Kakkoseksi tulee Salainen maailma.

  227. Miro kommentoi:

    Salainen maailma vie voiton.

  228. Eetu kommentoi:

    Paranoid

  229. Laura kommentoi:

    Varmaan Salainen maailma tai Pettymys, myös Pyhimysteeri? on hyvä.

  230. Pekka kommentoi:

    Arvoitus koko ihminen TPH:n kanssa on kyllä ollut ainakin eniten soitossa mulla.

  231. Nanna kommentoi:

    Paranoid

  232. Oskari kommentoi:

    Ehdottomasti paranoid! Sen mukaansatempaavien synkkien teemojen mukana aikoinaan löysin Pyhimyksen. :)

  233. Teemu kommentoi:

    Pettymys!

  234. Olli kommentoi:

    Salainen maailma, vaikka on kyllä todella kova tuo pettymyskin!

  235. Piiia kommentoi:

    Ehdottomasti Salainen Maailma.

  236. Sallierika kommentoi:

    Paranoid!! Koko levy on tehty helvetin fiksusti ja muutenkin löytyy jokaseen mielentilaan tältä levyltä biisi!!

  237. Marjo kommentoi:

    Sain ensikosketukseni(?) Pyhimykseen silloin muutama vuosi sitten Nyt -biisiin myötä ja se iski niin kovaa, että sen kautta koko Medium -levy on se tärkein levy itselle. Ainakin toistaiseksi, sillä Pettymys on vielä korkkaamatta.

  238. Krisse kommentoi:

    Salainen maailma on kyllä itelle ollut aina ehdoton suosikki. Sen levyn ja muutenki Pyhimyksen kautta aikoinaan tutustuin räppiin ja aloin sitä kuuntelemaan. Salaista maailmaa tuli luukutettua yläasteella niin ilon kuin surunkin hetkinä ja sen kuunteleminen tuo paljon muistoja mieleen. Biisit muistuttavat mua niistä hetkistä jolloin kaikki tuntui romahtavan (14-vuotiaalle lähes joka toinen päivä) ja niistä hetkistä jolloin maailma tuntui onnellisimmalta paikalta ikinä. Nykyään soitan salaista maailmaa joskus autossa yksin ajaessani, laulan mukana täysillä ja vaan fiilisten sitä tunnetta jonka niistä biiseistä saan.

  239. Jusu kommentoi:

    Paranoid. jokane biisi levyllä hullua settiä ja lopetus paranoid 13 mind blown

  240. Pasi kommentoi:

    Olen kuunnellut Poikkeustapauksesta lähtien Pyhiä, ja etenkin Salainen maailma-levy ja sen jälkeinen tuotanto on ollut ihan järjettömän hyvää. Tulva, Medium ja Paranoid on tähän asti olleet ne kolme parasta, ja kaikissa on ne omat juttunsa jotka tekee niistä ihan helvetin kovia levyjä. Kokonaisuutena ehkä Paranoid ja Tulva on parempia, mutta Mediumilla on ehkä kaikkien aikojen paras suomiräppibiisi, eli 0.
    Sanoisin kuitenkin että oma suosikkini kolmikosta on Tulva. Oikeestaan joka ikinen laini on kova, biitit on täydellisiä ja biisit sopii toisiinsa ja muodostaa järjettömän kovan ja yhtenäisen kokonaisuuden. Levynä ehdottomasti omassa kaikkien aikojen Top 10-listassa, jos yksi noista pitää valita. Tulvalla ei ole ainoatakaan huonoa biisiä, eikä edes tarpeetonta lainia.

  241. Johanna kommentoi:

    Paranoid. Ehdottomasti.

  242. Sandra Laasanen kommentoi:

    Paranoid, koska samaistumisen määrä tähtitieteellinen. Vetänyt ylös useammasta kuin yhdestä suosta ja toimii oivana soundtrackina jokaiselle liskodiscolle. Mielestäni parhaita suomiräp-lättyjä ehdottomasti.

  243. Kalle kommentoi:

    Paranoidin lyriikkaa ei vain voi ylittää

  244. Jenna kommentoi:

    Salainen maailma :)

  245. Aleksi kommentoi:

    Salainen maailma

  246. Antti kommentoi:

    Kyllä se tuo uusin Pettymys on. Loistava levy, ei mikään pettymys!

  247. Sara kommentoi:

    Salainen maailma ja Tulva :)

  248. Touko saranpää kommentoi:

    Pettymys ehdottomasti :)

  249. Tuomas kommentoi:

    Salainen maailma on klassikko.

  250. Raimo kommentoi:

    Kyllä taitaa Pettymys varsinkin ajan myötä nousta ykköseksi.

  251. Niko kommentoi:

    TPHn kanssa väsätty Arvoitus koko ihminen.

  252. Salla kommentoi:

    Eiköhän tuo Pettymys oo paras, vaikka Mediumillakin on aivan huippukipaleita, niitä, joiden ansiosta Pyhiä aloin kuunnella.

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Hei Salla. Onnittelut voitosta! Laitoin sinulle sähköpostia – tarkista roskapostikansio, jos ei löydy tavallisesta inboxista.

  253. Jere kommentoi:

    Paranoidista oon ite eniten digannu! tosin uusinta levyä en vielä oo päässyt kuuntelemaan..

  254. Atte kommentoi:

    Vaikka tykkään uutukaisesta aivan vitusti, pakko silti vastata Paranoid. Aivan pelottavan tehokas levy. Kuunnellessa tulee paha olo. Silti sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.

  255. Maria kommentoi:

    Sanoisin, että Salainen maailma. Iskenyt aina.

  256. Aleksi kommentoi:

    Paranoid. Ja onhan tämä pettymys aika kova vaikka ei voitaisikaan ;)

  257. Nipaww kommentoi:

    Vaikka Pettymys ei ollutkaan onneksi pettymys, niin silti on sanottava Paranoid. Kova levy kaikinpuolin, monipuolista ja deeppiä lyriikkaa.

  258. Saana kommentoi:

    Ennen oli kaksi suosikkia yli muiden: Medium ja Timo Pieni Huijauksen kanssa tehty yhteislevy Arvoitus koko ihminen. Pettymys oli kuitenkin musta hevonen joka upposi peruskalliota syvemmälle, arvostan!

  259. Elias Kyllönen kommentoi:

    Kyllähän se pettymys varmaan voittaa vaikka ajattelin aluksi että salaista maailmaa parempaa matskua ei voi tulla mutta enakko luuloja ei voi pyhimystä kohtaa asettaa. On se kova!!!

  260. Jessica kommentoi:

    Ehdottomasti Pettymys, se on täyttä timanttia !

  261. Joonas kommentoi:

    Kyllä se kovin levy on Paranoid!

  262. pex kommentoi:

    paranoid

  263. Samu kommentoi:

    Pettymys

  264. Joonas kommentoi:

    Salainen mailma on klassikko, mutta erityisesti paranoid levy on paras, jossa tarina ja biisen sanoma tulevat selvänä ja liittyvät yhteen toisensa.

  265. Marju kommentoi:

    Ehdottomasti Salainen Maailma. Parhautta alusta loppuun <3 Vieläkin iskee :)

  266. Ristomatti Tommila kommentoi:

    Pakko sanoo omal kohdal paranoid. Semipropsit!

  267. Jaana kommentoi:

    Medium

  268. Liinis kommentoi:

    Paranoid ja Salainen maailma. Jos pakko valita niin Paranoid.

  269. Juuso kommentoi:

    Pettymys kiilaa hienoisesti Paranoidin ohi poppikoukuillaan. Toki Paranoid(13) on sellainen biisi, josta saa aina kylmät väreet!

  270. Onni kommentoi:

    Kyllä Salainen Maailma vie! Pettymys nyt kovasti kuuntelussa ja näyttäs olevan Pyhin parhaimmistoa.

  271. Peksi kommentoi:

    Pettymys on ollu rajun luukutuksen alla nyt viikon ajan, ja on lähellä ykkössijaa mut Salainen maailma silti. Liian kova

  272. Iida kommentoi:

    Uusin pettymys on jäänyt suureksi suosikiksi!

  273. niko kommentoi:

    Pettymyksessä on vain sitä jotain

  274. Arttu Siiri kommentoi:

    Tulva. Tuotanto älytöntä, kuten sanoituskin.

  275. Paula kommentoi:

    Pettymys.

  276. J.P. kommentoi:

    Salainen maailma oli ensimmäinen oma Pyhimys-levyni, joten se tulee aina tuntumaan parhaalta ja tärkeimmältä.

  277. Janika kommentoi:

    Pettymys!

  278. Anni kommentoi:

    Salainen maailma

  279. Tiitu kommentoi:

    Tällä hetkellä Pettymys vie voiton, niin tuoretta ja oivaltavaa!

  280. MikkoS kommentoi:

    Paranoid. Jokainen biisi levyllä täyttä kultaa, erityisesti 6 ja 12.

  281. make kommentoi:

    paranoid

  282. Lasse kommentoi:

    Kolme päivää mietin ja nyt on pakko vastata, muuten menee aika umpeen. Pettymykseen kallistu aika tiukasti.

  283. TM kommentoi:

    Jos pitäisi valita vain ja ainoastaan yksi, niin se olisi Paranoid, koska siihen levyyn liittyvät isoimmat (ja kivuliaimmat) muistot. Muuten jaetulla ykköspaalulle asettaisin Salaisen maailman, koska Pidä paussi mun puolesta on vain aina niin ajankohtainen ja Herätä mut maanantaina toimii myös vuodesta toiseen. Niin ja varovaisesti myös Rajatapauksen änkisin vielä siihen samaan.

  284. jarbo kommentoi:

    Paranoid. Kohta Pettymys.

  285. Anna kommentoi:

    Medium

  286. SK kommentoi:

    Pettymys!

  287. Jaska kommentoi:

    Paranoid tai Pettymys. Sanottakoon uutuudenviehätyksessä Pettymys.

  288. Eino kommentoi:

    En ole ihan hirveästi Pyhimystä kuunnellut, mutta Medium-levyltä löytyvää Nyt-biisiä olen kuunnellut aika ajoin järjettömän paljon. Vastaan siis Medium!

  289. Recu kommentoi:

    Pettymys.

  290. Niko kommentoi:

    Paranoid

  291. Karo kommentoi:

    Pettymys, oon vähä myöhäsesti tutustunut Pyhimykseen. Ja samatein kyllä myös ihastunut.

  292. Jarkko kommentoi:

    Medium, koska siitä lähti oma kuuntelu Pyhimyksen tuotantoon. Toki ne muutkin ovat hyviä, mutta tykkään kovasti Medium-albumista.

  293. Bettina Prykäri kommentoi:

    Paranoid! Pettymys myös todella kova, iskee vaan entistä kovempaa joka kuuntelukerralla.

  294. Kaisa kommentoi:

    Kyllä Pettymys vie voiton. Ollut julkaisustaan asti koko ajan kuuntelussa!

  295. Joonas kommentoi:

    Salainen maailma, koska sen kautta löysin artistin ja siitä lähtien suuri fani. 8 vuotta piti odottaa että viimein kuuli herätä mut maanantaina livenä

  296. Mikael Seppälä kommentoi:

    Tykkään aika paljon kaikista, mutta Salainen maailma taitaa olla noista se ykkönen.

  297. Tommi kommentoi:

    Paranoid, ehdottomasti.

  298. Markus kommentoi:

    Kyllä se Medium on. Pettymys on kyl kans kova. Saattaa tulla ehkä uudeksi suosikiksi…

  299. eemeli kommentoi:

    Pitkän pohdinnan jälkeen pakko päätyä Tulvaan.

  300. Sini kommentoi:

    Salainen maailma, koska sitä kautta tutustuin Pyhimykseen, ja sen ansiosta olen oppinut arvostamaan muunkinlaista musiikkia mitä ennen kuuntelin.

  301. Velho kommentoi:

    Paranoid koska uskomaton kokonaisuus joka ei pääse oikeuksiinsa jos koko levyä ei luukuta kerralla läpi kokonaan.
    Pettymys tulee hyvänä kakkosena.

  302. Juha K. kommentoi:

    Medium all the way

  303. Sandero kommentoi:

    Pettymys ja ehdottomasti lähes yhtähyvä on paranoid.

  304. Samuel kommentoi:

    Tulva on aina ollut henkilökohtainen suosikkini. Mikään teksti ei ollut tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin Pyhin läpät sillä levyllä. Salainen maailma oli toki ensirakkauteni, mutta Tulva muutti lopullisesti käsitykseni suomiräpistä. Soittokertoja kaikille soololevyille on kertynyt kohtalaisen tasaisesti.

  305. Olga kommentoi:

    Medium on paras.

  306. Janne kommentoi:

    Pettymys on Pyhimyksen paras levy.

    Levy on toimiva kokonaisuus josta huokuu pyhimyksen aikuistunut ”ote” musiikkiin ja musiikkibisnekseen. Jokainen kappale kuulostaa loppuunhiotulta ja mielenkiintoiselta, puhtaineen laulu osuuksineen ja kokeiluineen. Varsinkaan kaikki aitopäät eivät ole pitäneen näistä levyllä esiintyvistä pop vaikutteista. Omasta mielestäni taas kokeellisuus ja yrittäminen ovat asioita jotka pitävät suomiräpin hengissä ja kehittyvänä genrenä, eli Pettymys on onnistunut tehtävässään todella hyvin.

  307. Tatu Pulliainen kommentoi:

    Todella tiukka vääntö Paranoidin ja pettymyksen välillä.. Mutta niin pähkinöissäni olen koko viime viikon ollut uutuudesta että pakko valita PETTYMYS!

  308. Erika kommentoi:

    Paranoid on aina ollut suosikki. Sitä kuunnellessa on pohdittu, itketty ja naurettu. Muutkin levyt on olleet hyviä, mutta itsellä paranoid on ollut kulutetuin. Pettymystä odotettiin pitkään, ja vaikkei kaikkia biisejä olla ehditty ajatuksella vielä kuuntelemaan, ei se pettymys kuitenkaan ole ollut.

  309. Oona kommentoi:

    Ehdottomasti salainen maailma :)
    Itku tulee usein kun uppoutuu pyhimyksen sanotuksiin.

  310. Aki kommentoi:

    Salainen maailma.

  311. kka1968 kommentoi:

    Salainen maailma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.