Foo Fighters, Sonic Highways ja minä

Rockin mukavin mies Dave Grohl. Kuva: Andrew Stuart

Tänä syksynä olen katsonut pitkästä aikaa televisiota. Tästä on kiittäminen Yleisradiota. Hehkutin jo aiemmassa postauksessa aivan mahtavaa SuomiLOVE-sarjaa. SuomiLOVE:n lisäksi olen ollut innoissani HBO:n tuottamasta Foo Fighters: Sonic Highways -sarjasta. Foo Fighters -nokkamies Dave Grohlin ohjaama 8-osainen rokumentti on nimittäin todella kiinnostavaa ja inspiroivaa katseltavaa. Luulen, että osittain tämän sarjan ansiosta olen tarttunut viime aikoina myös itsekin taas kitaraan ja se on paljon se!

Dokumenttisarjassa tarkastellaan 20 vuotta täyttävän Foo Fightersin taivalta läpi Amerikan legendaarisimpien studioiden ja musiikkikaupunkien. Jokaisessa kaupungissa Dave Grohl tutustuu kaupunkia leimaavaan erityiseen musiikilliseen kulttuurihistoriaan sekä tapaa ja haastattelee kaupunkien vaikutusvaltaisia ja tunnettuja muusikoita. Tämän toiminnan ”oheistuotteena” yhtye äänittää jokaisessa kaupungissa yhden kappaleen Sonic Highways -nimiselle juhlavuoden albumilleen, joka on yhtyeen kahdeksas studiolevy. Studioina matkalla toimivat seuraavat studiot: Chicago (Electrical Audio Studios), Washington DC (Inner Ear Studios), Nashville (Southern Ground Studio), Austin (Austin City Limits Studio), Los Angeles (Rancho de la Luna), New Orleans (Preservation Hall), Seattle (Robert Lang Studios) ja New York (The Magic Shop).

(SPOILER ALERT – Teaser-videon jälkeen tulossa paljastuksia jaksoista)

Sarjan ensimmäinen osa esitettiin Suomessa 19.10. – vain kaksi päivää Amerikan ensi-illan jälkeen. Tätä kirjoittaessani episodeja on tullut ulos kuusi, joista viimeisin sijoittuu New Orleansiin. Olen onnistunut missaamaan ainoastaan sarjan kolmannen osan, jossa vierailtiin Nashvillessä. Kaikki näkemäni jaksot ovat olleet hyvin jäsenneltyjä kokonaisuuksia – toki osa parempia kuin toiset. Sama fiilis minulla on myös levyn kappaleista. Seuraavaksi ajattelin hieman koota tuntemuksiani viidestä näkemästäni jaksosta.

1. EPISODI: CHICAGO
KAPPALE: SOMETHING FROM NOTHING

Ensimmäisessä osassa yhtye vieraili legendaarisen rocktuottaja ja Big Black– ja Shellac-muusikko Steve Albinin studioilla (Electrical Audio Studios) Chicagossa. Jakso kiinnosti minua tietenkin siksi, että se oli sarjan ensimmäinen osa, mutta erityisesti myös siksi, että jaksossa vierailee kuitenkin Steve Albini – mies, joka tuotti Nirvanan kolmannen albumin, In Uteron. Albumin, joka on siis minun henk. koht. lempialbumini Nirvanalta ja jota on tullut kuunneltua varsinkin teini-iässä – pahoittelut – aivan vitusti. Ainakaan tämän osan perusteella Albini ei vaikuttanut yhtään niin mulkulta jätkältä kuin hänen on toisinaan annettu ymmärtää olevan.

Chicago-jakson kappale ja levyn ensimmäinen single Something From Nothing on selkeästi paras kappale, jonka olen toistaiseksi levyltä kuullut (en ole kuullut vielä kahta viimeistä biisiä, koska haluan pitää jännitystä yllä, kunnes dokumenttisarjan kaksi viimeistä osaa ovat ilmestyneet) ja se nostatti todella suuren nälän levyä kohtaan. Rankalla ja groovaavan lihavalla väliosariffillä varustetulla kappaleella vierailee Cheap Trick -yhtyeen Rick Nielsen, joka muuten yhdisti voimansa Foo Fightersin kanssa yhtyeen vieraillessa David Lettermanissa.

2. EPISODI: WASHINGTON D.C.
KAPPALE: THE FEAST AND THE FAMINE

Ensimmäisen osan jälkeen itseäni eniten miellyttänyt jakso oli vierailu Washingtonissa. Kaupunki on erityinen Grohlin henkilökohtaisessa historiassa siinä mielessä, että se on kaupunki, jossa Grohl varttui ja jossa hänestä kuoriutui se muusikko, joka 17-vuotiaana lopetti koulut ja liittyi lempibändinsä Screamin rumpaliksi (1986-1990).

Washingtonin jaksossa parasta on ehdottomasti Ian MacKayen haastattelupätkät ja tarinoinnit. Nyt puhutaan siis miehestä, joka on ei ainoastaan yksi Dischord Recordsin perustajista vaan ollut mukana niinkin vaikutusvaltaisissa bändeissä kuin Minor Threat (jonka alle minuutin mittainen kappale Straight Edge oli luomassa perustaa koko streittari-meiningille: ”I’m a person just like you / But I’ve got better things to do / Than sit around and fuck my head / Hang out with the living dead”) ja Fugazi. Koko so called Washington D.C. hardcore (eli harDCore, haha) kietoutuu todella vahvasti tämän miehen vaikutuspiirin alle.

Foo Fightersin Inner Ear Studiosilla taltioima The Feast and The Famine on myöskin todella hyvä kappale, vaikkakaan ei aivan yhtä hyvä kuin avausjakson singlekappale.

3. EPISODI: NASHVILLE
KAPPALE: CONGREGATION

Tämä jakso meni itseltäni ohi, joten en osaa sanoa sen sisällöstä mitään. Kappaleesta voin sanoa, että se ei kuulu Foo Fightersin parhaimpiin missään nimessä. Congregation on nimittäin kuin hiilikopio upeasta Times Like These -klassikosta. Vertaa vaikka itse näiden kahden kappaleen kertosäkeitä Spotifyssa.

4. EPISODI: AUSTIN
KAPPALE: WHAT DID I DO? / GOD AS MY WITNESS

Austin-jakson erinomaisuutta ovat dokumentaariset lyhyet livepätkät Austin City Limits Studiolta. Austin City Limits -niminen musiikkiohjelma on pyörinyt Jenkeissä PBS-kanavalla yhtäjaksoisesti vuodesta 1976 alkaen ja tämä jos mikä on hämmästyttävää ja todella hienoa! Henkilökohtaisesti jakso ei puhutellut niin paljon kuin ensimmäinen ja toinen jakso, mutta olihan ZZ Topin Billy Gibbonsin ja varsinkin 13th Floor Elevatorsin -yhtyeestä ponnistaneen amerikkalaisen psykedeelisen rockin kummisetä Roky Ericksonin haastattelupätkät nyt aivan mahtavia! (Kannattaa muuten väijyä HBO:n Youtube-kanavaa, josta löytyy Sonic Highways -dokkarin pidennettyjä haastattelupätkiä ja muuta behind the scenes -materiaalia.)

What Did I Do? / God As My Witness -kappale ei kyllä taaskaan puhutellut hirveästi, vaikka kyllä se Congregationiin nähden on parempi esitys. Harmi.

5. EPISODI: LOS ANGELES
KAPPALE: OUTSIDE

Los Angeles-jakso esittelee taas samaa täyttä rautaisuutta kuin kaksi ensimmäistä jaksoa. Jaksossa pureudutaan yhtyeen kitaristi Pat Smearin Germs-bändin historiaan, Sunset Stripin hulluihin vuosiin ja KROQ-tiskijukka Rodney Bingenheimeriin. Parasta antia on kuitenkin Eagles-kitaristi Joe Walshin ja Joan Jettin haastattelut sekä erityisesti legendaarisen aavikkorockstudio Rancho De La Lunan omistajia Fred Drakea ja David Catchingiä kuvailevat pätkät. Kyse on siis samasta Joshua Treessä sijaitsevasta studiosta, jossa esimerkiksi Queens of the Stone Age -liideri Josh Homme on pitänyt huuruisia The Desert Sessions -levytyssessioitaan.

Los Angeles -jakson kappale Outside on jälleen askel parempaan, vaikkei sekään onnistu toistamaan Something From Nothingin tai The Feast and The Faminen taikaa.

6. EPISODI: NEW ORLEANS
KAPPALE: IN THE CLEAR

Dokumenttisarjan kuudes jakso sijoittuu värikkääseen New Orleansiin. Musiikillinen yhteisöllisyys ja musiikin tärkeys jokapäiväisessä elämässä korostuvat aivan erityisesti tässä jaksossa. On mielenkiintoista, kuinka yhteen kaupunkiin voikin pakkautua niin paljon historiaa ja kulttuurihistoriaa. Ihan kelpo jakso tämäkin, vaikka ei onnistunutkaan herättämään hirveää kiimaa Los Angeles -episodin jälkeen. Tulinpa sentään kuulleeksi ensi kertaa The Meters -bändistä, johon pitääkin tutustua hetimmiten tarkemmin.

In The Clear -kappale oli mielestäni taas jälleen hieman väritön esitys ja sen vuoksi esittelenkin tässä kohtaa mieluummin jaksossa vierailleen Dr. Johnin kappaleen Revolution, joka ilmestyi The Black Keysin Dan Auerbachin tuottamalla loistavalla Locked Down (2012) -levyllä, joka lukeutui ilmestymisvuotensa parhaimpiin levyihin.

Että sellaista. Eihän tämä levy yllä lähellekään edes Wasting Lightia (2011), joka asettui omissa kirjoissani Foo Fightersin parhaimpien levykokonaisuuksien joukkoon – siis omasta mielestäni jopa jonnekin parhaan levyn The Colour and The Shapen (1997) ja toiseksi parhaan levyn One By Onen (2002) taakse. Wasting Light sisälsi monia todella hienoja kappaleita (ainoastaan These Days, A Matter of Time ja Miss the Misery eivät aivan lähde täyteen lentoonsa) ja kuulosti vahvalta, energiseltä ja keskittyneeltä. Toisaalta olen pitänyt Foo Fightersin voimana aina yksittäisiä teräiviä hittikappaleita, joiden vuoksi huonoille levykokonaisuuksille on ollut valmis antamaan anteeksi paljonkin.

All in all, Sonic Highways on tähän saakka ollut inpiroivinta tänä vuonna näkemääni rokumenttia, vaikka yhtyeen kahdeksas studioalbumi vaikuttaa pikemminkin dokumenttisarjan pakolliselta kylkiäissoundtrackilta kuin verevältä rockalbumilta. Oma fiilikseni on, että olisin valmis investoimaan dokumenttisarjan blu-ray-boksiin, josta löytyisi pidennettyjä haastattelupätkiä, poisleikattuja kohtauksia ja muita ekstroja. Levyä en tule ostamaan, enkä usko, että sen kappaleisiin tulen dokumenttisarjan jälkeen hirveästi palaamaan, ikävä kyllä. Täytyy myöntää, että se, ettei yhtyeen kiertue ulotu tällä kertaa Suomeen saakka kuitenkin sapettaa melkoisesti.

Foo Fighters: Sonic Highways -dokumenttisarja sunnuntaisin klo 21.00 Yle Teemalta.

Katso sarjan kuudes jakso Areenastahttp://areena.yle.fi/tv/2338005
Lisätietoa ja kulissien takana materiaalia HBO:n Youtube-kanavallahttps://www.youtube.com/user/HBO/videos

Näyttökuva 2014-11-12 kello 13.14.02

…ja taas niitä puhalluspulloja!

Ai niin. Laitetaan tähän megapostauksen loppuun vielä oma ehdoton lempibiisini Foo Fightersilta. Kappale on nimeltään Best of You ja se kiilaa omalla listallani jopa Everlongin, My Heron ja One by Onen edelle. In Your Honorin (2005) ensimmäisenä singlenä 30. toukokuuta julkaistu kappale osui herkkään vaiheeseen elämässäni, sillä se ilmestyi sinä kesänä, kun yläaste oli juuri loppunut: kesän jälkeen alkaisi uusi luku elämässä, lukio. Muistan nähneeni kappaleen musiikkivideon televisiosta ja ymmärtäneeni samalla, etten ole enää lapsi. Lapsuus nyt ei varmaankaan silloin vielä loppunut, mutta muistan ajatelleeni näin kappaleen äärellä. Vahva fiilis ja hieno kappale.

My heart is under arrest again
But I’ll break loose
My head is giving me life or death
But I can’t choose
I swear I’ll never give in
I refuse

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.