15 kiinnostavinta elokuvaa 2016

Näyttökuva 2016-01-14 kello 22.48.13

No mutta pitäähän sitä nyt elokuvistakin kirjoittaa, kun levyt saivat jo omat postauksensa (10 odotetuinta kotimaista albumia 2016 ja 10 odotetuina ulkomaista albumia 2016 ) ja kirjatkin omansa (10 kirjatärppiä keväälle 2016). Elokuvien suhteen Kalenterikarju on intohimoinen, ja oma maku on väkevästi kärjistäen enemmän näyttävissä Hollywood-rymistelyissä kuin pienen budjetin art housessa (vaikka toki molempia tulee tiirailtua). Pidemmittä puheitta, täältä pesee!

15 KIINNOSTAVINTA ELOKUVAA 2016

15. JEFF NICHOLS: MIDNIGHT SPECIAL

Käsikirjoittaja-ohjaaja Jeff Nichols sukelsi Kalenterikarjun tajuntaan vuonna 2012 ilmestyneellä Mud-draamatrillerillään, jota tähditti Matthew McConaugheyMidnight Special on $18 budjetillaan Nicholsin toistaiseksi kaupallisin projekti. Kyseessä on sci-fi-trilleri, jossa Roy (Michael Shannon) ja hänen 8-vuotias poikansa Alton (Jaeden Lieberher) joutuvat pakenemaan uskonnollisen liikeen johtajan (Sam Shepard) ja hallituksen agentin (Adam Driver) kynsistä pojan erikoisten kykyjen vuoksi. Elokuvaa tähdittävät myös Joel Edgerton (Zero Dark ThirtyThe Great Gatsby) ja Kirsten Dunst.

14. BYRON HOWARD, RICH MOORE & JARED BUSH: ZOOTOPIA

Wikipedia osaa kertoa, että Disneyn uusi animaatio on ”3D computer-animated action buddy comedy neo-noir adventure”. Asia kunnossa. Trailerin perusteella uusi piirretty on visuaalisesti silmäkarkkia ja sisältää ehkä enemmän aikuisia kuin lapsia puhuttelevaa huumoria. Disney julkaisee vuonna 2016 ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002 kaksi animaatiota samana vuonna, mutta muinaiseen Oseaniaan sijoittuva Moana ei itseäni hirveästi innosta.

ghosbusters-3-reboot-cast

13. PAUL FEIG: GHOSTBUSTERS

Morsiusneitojen (Bridesmaids) ja Spy – Vakoojan asussa (2015) -elokuvan ohjaaja Paul Feig tarjoilee vuoden 1984 ilmestyneelle Ghostbustersille uuden version, jonka pääosissa nähdään Melissa McCarthy, Kristen Wiig, Leslie Jones ja Kate McKinnon. Kiinnostava konsepti ja lupaava casting. Odotan suuria.

12. TERRENCE MALICK: KNIGHT OF CUPS

Terrence Malick oli ohjaaja kaikkien huulilla ennakkoon Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2011 ja varsinkin voitettuaan Kultaisen palmun elokuvastaan The Tree of Life. En tiedä, oliko se nyt oikeasti elämää suurempi elokuva, mutta muistan pitäneeni siitä paljon. Edellinen elokuva To the Wonder (2012) ei soita mitään kelloja, mutta uusi Knight of Cups kiinnostaa. Leffassa losangesilainen Hollywood-käsikirjoittaja (Christian Bale) yrittää saada elämästään tolkkua; ura on nosteessa, mutta elämä tuntuu tyhjältä. Muissa rooleissa Cate Blanchett ja Natalie Portman.

11. RICHARD LINKLATER: EVERYBODY WANTS SOME

Richard Linklater muistettaneen tällä hetkellä parhaiten vuoden 2014 Boyhoodista (tunnustan, en ole vielä nähnyt), mutta myös elokuvista kuten Rakkautta ennen aamua (1995), Rakkautta ennen auringonlaskua (2004) ja Dazed and Confused (1993). Nostettakoon filmografiasta lisänä vuoden 1991 Slacker, joka löytyi ainakin jossakin vaiheessa suomalaisesta Netflixistä. Uusi elokuva Everybody Wants Some… no kattokaa hei tota traileria! Olen kiimassa.

_TND6726

Alkuperäinen kuva täältä.

10. NICHOLAS WINDING REHN: THE NEON DEMON

Nicolas Winding Refnin Drive ja Only God Forgives osuivat ja upposivat Karjuun. Nyt kyseessä on kauhutrilleri, jossa Elle Fanning esittää Jesse-nimistä mallia, joka muuttaa Los Angelesiin. Muissa rooleissa Christina Hendricks (Mad Men), Jena Malone (Nälkäpeli-elokuvat, Donnie Darko) ja Keanu Reeves.

maxresdefault

Alkuperäinen kuva täältä.

9. MARTIN SCORSESE: SILENCE

Martin Scorsesen uusin perustuu samannimiseen 1960-luvulla julkaistuun Shusaku Endon romaaniin ja sitä tähdittävät Andrew Garfield, Adam Driver ja Liam Neeson. Vuodesta 2009 saakka tekeillä olleen ja Scorseselle henk. koht. ilmeisen tärkeän 1600-luvulla Japaniin matkaavien jesuiittapappien tarinan kertovan pätkän uskottiin saapuvan teattereihin jo viime vuonna, mutta ehkäpä tänä vuonna?

8. ALEJANDRO GONZÀLEZ INÀRRITU: THE REVENANT

Ne Alejandro González Iñárritun elokuvat, jotka olen nähnyt eivät ole tehneet minuun suurempaa vaikutusta. Biutifulia (2010) en ole nähnyt, Amores Perros (2000), 21 grammaa (2003) ja Babel (2006) ovat kaikki ihan hyviä ja Birdman (2014) jo melko hyvä. Olisiko parhaan draamaelokuvan, parhaan ohjauksen ja parhaan miespääosan pystit Golden Globe -gaalassa putsannut The Revenant nyt se todella kova Iñárritu-leffa? Ja mikä tärkeintä: voittaako viisinkertainen Oscar-ehdokas Leonardo DiCaprio elokuvasta vihdoinkin miespääosapalkinnon? Elokuvateattereissa 29.1. alkaen.

rtx21sc3

Kuva: Lucy Nicholson

7. MORTEN TYLDUM: PASSENGERS

Jennifer Lawrence ja Chris Pratt suuren budjetin romanttisessa sci-fi-draamassa? Kyllä, kiitos! Imitation Gamen ohjanneen Morten Tyldumin uutuuden muissa rooleissa Laurence Fishburne (Matrix-trilogia) ja Michael Sheen.

6. DAVID YATES: FANTASTIC BEASTS AND WHERE TO FIND THEM

Ah. Harry Potter -elokuvasarjan ne synkemmät ja paremmat elokuvat vuoden 2007 Feeniksin killasta lähtien ohjannut David Yates tarjoilee Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2001) -kirjasta tehdyn elokuvan, jota tähdittää Eddie Redmaynen (Kaiken teoria) lisäksi muun muassa Ezra Miller (Trainwreck) ja Colin Farrell.

5. DAVID AYER: SUICIDE SQUAD

Supersankarielokuvien ystäville kuten Kalenterikarjulle David Ayerin (Fury) ohjaama antisankareista koostuva Suicide Squad on must see -kamaa. Deadshotin roolissa Will Smith, Harley Quinnina Margot Robbie (The Wolf of Wall Street), Jokerina Jared Leto ja Batmanin viitan alla Ben Affleck. Viimeksi mainittu hieman epäilyttää, mutta tuomitaan vasta, kun on kankaalta nähty.

4. STEVEN SPIELBERG: THE BFG

Tim Burtonin ohjaustyöltä trailerin perusteella näyttävä Roald Dahl -filmatisointi The BFG eli Iso kiltti jätti on itse asiassa Steven Spielbergin ohjaama Disney-leffa. Pääosissa nähdään Spielbergin Vakoojien sillassa näyttelevä Mark Rylance sekä ilmeisesti valkokangasdebyyttinsä Sophien roolissa tekevä Ruby Barnhill. Muissa rooleissa Bill Hader (Superbad, Paul), Jemaine Clement (Flight of the Conchords), Penelope Wilton (Downton Abbey, Doctor Who) ja Rebecca Hall (The Prestige, Vicky Cristina Barcelona). Jos perheleffa on yhtä hyvä kuin Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus (2011), ei ole mitään hätää. Odotus on kova. Varsinkin siksi, että Iso kiltti jätti on yksi Dahlin parhaita kirjoja.

3. SCOTT DERRICKSON: DOCTOR STRANGE

Viidennen Hellraiser-elokuvan pomopallilta tuttu Scott Derrickson ohjaa vuoden odotetuimman supersankarileffan. Elokuva ei ole kuitenkaan ns. venaan hiessä -osastoa Derricksonin ansioiden vuoksi, vaan siksi, että sitä tähdittää Benedict Cumberbatch. Doctor Strange -filmatisoinnissa mukana myös Chiwetel Ejiofor (12 Years a Slave), Rachel McAdams (Mean Girls, Midnight in Paris), Michael Stuhlbarg (Boardwalk Empire, Hugo, A Serious Man), Mads Mikkelsen ja Tilda Swinton.

2. JOEL & ETHAN COEN: HAIL, CAESAR!

1950-luvun Hollywoodiin kurkotteleva Hail, Caesar! on Joel ja Ethan Coenin uusi elokuva. Elokuvan tähtiloisto on niin timanttista, että se kirjaimellisesti häikäisee: George Clooney, Josh Brolin, Ralph Fiennes, Jonah Hill, Scarlett Johansson, Frances McDormand, Tilda Swinton ja Channing Tatum. Huhheleijaa kuulkaas! Elokuvateattereissa 26.2.2016 alkaen.

Kuva: Jonathan Olley

Kuva: Jonathan Olley

1. GARETH EDWARDS: ROGUE ONE: A STAR WARS STORY

Fanitus on vahvaa. En usko, että Gareth Edwardsin Star Wars -spin-off Rogue One: A Star Wars Story voisi missään nimessä olla vuoden 2016 paras elokuva, mutta minulle se on se kaikista odotetuin. Rooleissa nähdään Kaiken teoriassa (2014) loistanut Felicity Jones, Diego Luna (Y tu mamá también, Milk), Ben Mendelsohn (Yön ritarin paluu, The Place Beyond the Pines), Forest Whitaker ja Mads Mikkelsen. Pääsisipä jo näkemään!

***

Lisäksi uusia elokuvateattereihin tänä vuonna saapuu Quentin Tarantinon Hateful EightMichael Bayn 13 Hours: The Secret Soldiers of BenghaziTim Millerin DeadpoolAnthony & Joe Russon Captain America: Civil WarOliver Stonen Snowden, Bryan Singerin X-Men: ApocalypseJudd Apatowin tuleva nimetön elokuva, Roland Emmerichin Independence Day: ResurgenceJustin Linin Star Trek BeyondSharon Maguiren Bridget Jones’s BabyDoug Limanin GambitAntoine Fuquan The Magnificent SevenTim Burtonin Miss Peregrine’s Home for Peculiar ChildrenJohn Favreaun The Jungle BookJames Bobinin Alice Throught the Looking GlassDuncan Jonesin Warcraft: The BeginningAndrew Stantonin ja Angus MacLanen Finding DoryJon M. Chun Now You See Me 2Robert Schwentken The Divergent Series: AllegiantYorgos Lanthimoksen The LobsterShane Blackin The Nice Guys ja Justin Kurzelin Assasin’s Creed.

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Periscope | Snapchat: @kalenterikarju | Youtube | Twitter 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.