10 syytä miksi musiikkiblogit eivät kiinnosta ketään

11122129_10152898280909005_1125053042_o

Pääsiäisen kunniaksi ehdin istahtaa alas ja naputella vihdoinkin aiheesta, joka on jyskyttänyt omassa takaraivossani nyt muutaman viikon. Postauksen aihe ei nyt sinänsä ole mikään uusi, mutta ajattelin vähän päivittää, mikä asianlaita tänä päivänä on. Aihetta omissa postauksissaan ovat hieman sivunneet Jussi Mäntysaari Also Sprach Jussi -blogissaan tekstillään Suomalaisesta musiikkimediasta puuttuu innostus ja Nalle Österman otsakkeella Suomalainen musiikkilehdistö on jo kuollut. Oskari Onninen taas kirjoitti aiheesta vuonna 2012 Flow-lehteen: Blogit – Onttoa hypeä vai arvokasta pohjatyötä?.

Mikäli taas suomalaisten musiikkiblogien historia kiinnostaa, kannattaa tutustua 1000 Sparks-blogin Jyri Öhmanin teksteihin Skene (kirjoitettu joulukuussa 2009) ja mainioon jatko-osaan Skene, osa 2 (kirjoitettu lokakuussa 2014), jotka tarjoavat pienen kurkistuksen suomimusablogosfäärin menneisyyteen. Jos kiinnostaa tietää, minkälaisia ovat Rosvot-portaalin lukijat, suosittelen tutustumaan Joulukalenteri: Tällainen on Rosvojen lukija -postaukseen.

Jatkan osittain Jyrin viitoittamalla tiellä; oma marraskuussa herännyt Kalenterikarju-blogini kiteytyi startatessa kahteen johtoajatukseen: 1) halusin kirjoittaa musiikkiblogia, jossa yhdistyisi myös vahvasti oma elämäni lifestyle-henkisesti ja 2) toivoin, että voisin omilla kirjoituksillani edesauttaa suomalaisten musiikkiblogien tunnettuutta. Tiedän – jälkimmäinen tuntuu melko suureelliselta. Mutta nyt se on sanottu ääneen: näin minä ajattelin ja ajattelen edelleen. Onko se sitten edes hieman realistista vaiko vain ”blogiskenen” tekohengitystä Hipster Runoffin toitottamana post-Lana Del Rey -aikana, mene ja tiedä.

Tässä postauksessa tarkastelen sitä, miksi musiikkiblogit eivät kiinnosta yleisöä ja nimenomaan sitä, miksi musiikkiblogit eivät kiinnosta suurta yleisöä. Pidemmittä puheitta, lukuiloja! Kommenttiboksiin saa väittää vastaan tai kompata, mikäli siltä tuntuu. Postauksen tukena on käytetty eilen Twitterissä #MusaFI-tägin alla käytyä keskustelua.

Näyttökuva 2015-04-05 kello 11.13.341. Musiikkiblogit kirjoittavat bändeistä, jotka eivät kiinnosta ketään

Lukijan on vaikea samastua bändiin tai artistiin, josta se ei ole ikinä kuullut. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kannattaisi kirjoittaa pienemmistä bändeistä – päinvastoin – mutta pikkubändit pelkästään eivät ainoana sisältönä jaksa kiinnostaa suurinta osaa ihmisistä. Jos haluaa kirjoittaa blogia suurelle lukijajoukolle, kannattaa kirjoittaa myös bändeistä, jotka ovat suurelle yleisölle tuttuja. Ja kyllä, blogit ovat erilaisia eikä toisten tehtävä ole kirjoittaakaan suurelle yleisölle, mutta tässä tapauksessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että oma erityislukijakunta on kiinnostunut blogin sisällöstä. Tässä erityisen onnistunut on esimerkiksi Jazzpossu-blogi. Tunne siis kohderyhmäsi.

Näyttökuva 2015-04-04 kello 12.57.142. Musiikkiblogit ovat tylsiä

Ensiksikin on todettava, että suurin osa kaikista blogeista on melko tylsiä. Ei ole kiinnostavaa tekstillistä ja/tai visuaalista sisältöä tai mitään sanottavaa. Ollaan turhan sisäsiistejä eikä uskalleta haastaa. Jos jonkun bändin musiikki vituttaa, ei siitä kirjoiteta, että ”tämä on täyttä paskaa”, vaan kiltisti ”varmasti on oikein hyvää musiikkia omassa genressään” tai ”en kuulu artistin kohderyhmään, joten en osaa sanoa hänen musiikistaan”. Usein musiikkiblogien puolella ei osata provosoida kuten Nalle Österman, kyseenalaistaa kuten Oskari Onninen tai herättää keskustelua kuten Jussi Mäntysaari. Älkää pelätkö esittää omia mielipiteitänne. Kirjoittakaa niin että teitä joko rakastetaan tai että teitä vihataan. Mielellään molempia.

3. Musiikkiblogit ovat elitistisiä

Syväluotaavat analyysit biiseistä, levyistä ja artistien urista eivät kiinnosta ketään. Seriously. Se, kuka kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut, tuottanut tai äänittänyt, ei kiinnosta sekään. On tietenkin erityistapauksia kuten Pepe Willberg viime levyllään. Ei kannata brassailla omilla kirjoitustaidoillaan tai sivistyssanoilla. Sen sijaan on hyvä olla informatiivinen, pysyä faktoissa ja tarjota linkit lähteisiin. Nippelitietoa voi jakaa muiden musiikkinörttien kanssa sitten vaikkapa Wizard of Loose -baarivisailussa.

Näyttökuva 2015-04-04 kello 12.05.504. Musiikkiblogit eivät ole tarpeeksi aktiivisia

Kukaan suomalainen musiikkibloggaaja ei elätä itseään blogillaan ja vain muutamat saavat bloggaamisesta aineellisia vastikkeita (usein keikkalippuja ja/tai levyjä). Tämä ei liene kenellekään yllätys? Jos blogi ei tuo edes osittaista toimeentuloa, kirjoittaa sitä luonnollisestikin omien mieltymystensä ja aikataulujensa mukaan; töiden ja/tai opiskeluiden lomassa. Puhutellakseen suurempaa yleisöä, pitäisi musiikkiblogin postata aktiivisesti ja koukuttaa näin lukijansa; luoda jatkuvuuden tunne. Suurin osa blogeista ei postaa säännöllisesti ja menettää siksi lukijansa.

5. Musiikkiblogit eivät osaa markkinoida itseään

Useilta musiikkiblogeilta puuttuu kunnianhimoa. Ei mietitä blogin sisältöä, yleisöä tai brändiä pitkällä tähtäimellä. Eikä missään nimessä ajatella kaupallista puolta – hyi olkoon! Ehkä ajatellaan, että no mutku se blogin sisältö ratkaisee ja hyvä sisältö kyllä leviää. Tämä on totta. Mutta se edellyttää, että joku tietää blogista. Suurella osalla musiikkiblogeista ei ole muuta nettipreesensiä kuin se kälyinen blogi, eikä sitäkään osata ohjata edes sinne omalle Facebook-seinälle tai jakaa ystäville. Jos kirjoittaa hyvää tai edes potentiaalista musiikkiblogia, miksi siitä ei kertoisi muillekin? Myös musiikkiblogien olisi hyvä pitää mielessä monikanavaisuus näin second screen -aikakaudella. Twitter ja Instagram laulamaan hei! Tai sitten tekemään sitä Suomen ensimmäistä musiikkivlogia. Ole erilainen, ole rohkea. Ja anna kuulua itsestäsi.

6. Musiikkiblogit eivät vastaa mihinkään tarpeeseen

Blogeja luetaan nähdäkseni kahdesta eri syystä. Joko niistä haetaan 1) ratkaisua (esimerkiksi sisustusideoita, reseptejä ruoanlaittoon tai tyylivinkkejä) tai 2) ajanvietettä (esimerkiksi lifestyleblogit). Musiikkiblogit eivät anna ratkaisua siihen kuinka jättää se paska poikaystävä tai täytä hömppätarvetta kuten Temptation Island Suomi.

Näyttökuva 2015-04-05 kello 9.54.267. Musiikkiblogit eivät kerro tarinaa, jota seurata

Mikä tekstissä kiinnostaa? Tarina. Kuka tarinan kertoo? Ihminen. Ihmisiä kiinnostaa toiset ihmiset ja heidän tarinansa. Alku, keskikohta ja loppu. Tarina. Musiikkiblogit eivät tarjoa sellaista. Ne eivät myöskään tarjoa sellaista viihdevirtaa, joka loisi jatkuvuuden tunteen. Pakko lukea ton Kalenterikarjun seuraava postaus ku toi edellinen jäi niin jännään kohtaan. Missä jatkuvuus? Musiikkiblogin pitää mielestäni blogimaailmassa pärjätäkseen antaa lukijoilleen jotain muutakin kuin vain tietoa musiikista. Jotain spesiaalia. Sitä kuuluisaa jotakin. Blogien tehtävä on saada ihmiset ajattelemaan uudesta kulmasta. Blogien tehtävä on inspiroida, ärsyttää, naurattaa ja itkettää. Herättää keskustelua ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä. Ja liian harvoin näkee edelleen laadukkaita postauksia ilmiöistä musiikin takana.

8. Musiikkiblogit kirjoittavat aihe edellä – eivät ihmisen näkökulmasta

Blogeissa tärkeää on henkilökohtaisuus ja vuorovaikutus. Henkilökohtaisuus tuo lukijoita ja kommenttiosion risut ja ruusut auttavat bloggaajaa näkemään, mikä sisältö toimii hänen lukijoilleen ja mikä ei. Suurin osa musiikkiblogeista ei palvele lukijoitaan niin hyvin kuin voisi. Osa bloggaajista ei edes vastaa niihin muutamiin lukijakommentteihin, joita siunaantuu ehkä kaksi kertaa vuodessa. Musiikkiblogit eivät osallista lukijoitaan; ne vain suoltavat sisältöä intternetsin ammottavaan tyhjiöön. Mitä lukija hyötyy siitä, että lukee juuri sinun musiikkiblogiasi? Niinpä. Ei ihmekään, ettei sitä lueta. Ja kun blogiasi ei lueta, sitä ei myöskään kommentoida tai jaeta eteenpäin. Ja nyt tulee avainasiaa: suurin osa lukijoista ei ole muusikoita tai musiikkikriitikoita. Silti usein blogitekstejä kirjoitetaan heitä varten, eikä tavallisille ihmisille. Jos siis haluat olla skenepetteri, turha tulla itkemään, ettei blogiasi lueta.

9. Musiikkiblogit kirjoittavat musiikista, mutta ketään ei kiinnosta lukea musiikista

Merkittävä osa ihmisistä pitää musiikin kuuntelemisesta. Uskaltaisin väittää, että noin 90% ihmisistä, jotka kuuntelevat musiikkia, eivät ole kuitenkaan kiinnostuneita lukemaan musiikista. Miksi? Suuren blogitutkimuksen mukaan ruoka-, lifestyle-, sekä muoti- ja kauneusblogit kiinnostavat naislukijoita eniten. Miehet taas seuraavat tekniikkaan sekä politiikkaan ja ajankohtaisaiheisiin liittyviä blogeja. Musiikkiblogien eräs ongelma onkin niiden käyttöliittymä: jotta lukija voisi innostua levystä tai bändistä x, on tunnettava lähdemateriaali. Lähes kaikissa muissa blogeissa on mahdollista selittää postauksessa käsiteltävä asia muutamalla valokuvalla, mutta musiikkiblogeissa on samaan aikaan käynnistettävä Spotify tai pysähdyttävä katsomaan Youtube-upotus, jotta tietää, mihin musiikkipostauksen sanallinen anti liittyy.

10. Musiikkiblogit eivät ole enää edelläkävijöitä

Mistä sinä löydät uutta musiikkia? Etsitkö sitä aktiivisesti musiikkiblogeista? Mukava kuulla. Anna Nevalaisen teettämän Rosvot-lukijatutkimuksen mukaan (kysymyksiin vastasi 101 lukijaa, joista 64% miehiä ja 36% naisia) portaaliamme luetaan siksi, että täältä etsitään uutta musiikkia (68 %), syventävää tietoa (42 %) ja levykritiikkejä (38 %). Jos itse etsin uutta musiikkia, kuuntelen useimmiten radiota (BBC, YleX, Radio Helsinki), selaan Facebook-feediäni tai plärään Spotifyta. Miksi käyttää aikaa musiikin etsimiseen blogeista, jos kuratoitua sisältöä löytyy vähemmällä vaivalla muutamalla klikkauksella streamauspalveluista ja soittolistoilta? Maailma on muuttunut 2000-luvun alusta, eikä kuluttamispäätöksiä tarvitse tehdä blogihehkutuksen perusteella, kun kaikki musiikki on kaikkien kuunneltavissa wifillä mistä päin maailmaa tahansa. Kuratoitua sisältöä tarvitaan yhä, mutta ovatko musiikkiblogit oikea paikka sellaiselle? Ehkä. Ehkä ei.

EPILOGI

Lopuksi on hyvä koota vielä hieman ajatuksia kasaan. Kuten huomasitte, tämä postaus sisälsi huomioita siitä, miksi musiikkiblogit eivät välttämättä puhuttele suurempaa yleisöä. Mutta: suomalaisilla musiikkiblogeilla on jo oma yleisönsä. Pieni, mutta uskollinen yleisönsä ja se tuntuu hienolta (Nevalaisen tutkimuksen mukaan yli puolet lukijoistamme kertovat käyvänsä sivustolla vähintään 2–6 kertaa viikossa). Mielestäni suomalaisilla musiikkiblogeilla on jo ihan tarpeeksi lukijoita. Miksi lukijoita pitäisi olla enemmän? Turha syyttää lukijoita – parempi katsoa peiliin ja miettiä, miten omaa blogia voisi kehittää.

Toisaalta – palatakseni takaisin alkuun – mielestäni olisi äärimmäisen hienoa, jos yhtäkkiä jostakin takavasemmalta nousisi musiikkibloggaaja, joka kirjoittaisi niin helvetin hyvää blogia, että saisi siitä elantonsa (todennäköisesti tämä olisi kylläkin blogin sijaan vlogi).

Vaikka kirjoitustyyli tässä tekstissä onkin kärjistävä, toivon, että postaus voisi kriittisyyden ohella tarjota eväitä heille, jotka ovat joskus pohtineet oman musiikkiblogin perustamista, mutta ovat jääneet empimään. Älkää empikö. Perustakaa se musablogi. Tai vlogi. (Ja mikä hienointa, eilen Twitterissä käydyn keskustelun myötävaikutuksella on jo syntynyt uusi musiikkiblogi.)

Loppujen lopuksi tärkeintä ei kuitenkaan ole musiikkilehdet tai musiikkiblogit – tietenkään. Tärkeintä on musiikki – tietenkin.

Näyttökuva 2015-04-04 kello 13.00.51Näyttökuva 2015-04-05 kello 10.54.54

Lisäluettavaa aiheiden tiimoilta:

Suuri blogitutkimus 2014: http://www.aller.fi/wp-content/uploads/2014/11/Suuri_blogitutkimus_28.10.2014.pdf
Blogitutkimus: Ruoka ja lifestyle kiinnostavat eniten, videoblogien uskotaan vahvistuvan tulevaisuudessahttp://yle.fi/uutiset/blogitutkimus_ruoka_ja_lifestyle_kiinnostavat_eniten_videoblogien_uskotaan_vahvistuvan_tulevaisuudessa/7553491

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram: @kalenterikarju | Snapchat: kalenterikarju | Facebook | Bloglovin

17 kommenttia kirjoitukseen 10 syytä miksi musiikkiblogit eivät kiinnosta ketään

  1. Antti Granlund Antti Granlund kommentoi:

    Oikein hyvä avaus Mikolta, mut on tää on jännä juttu.

    Vuonna 2011, jolloin olin superaktiivinen, Stop, Shake, Honey, Go keräsi ’bout 1000 lukijaa viikossa ja 2500 – 3000 kuukaudessa. Lukijakunta oli samalla tavalla uskollista kuin nykyään Rosvoilla. Olin määrään tosi tyytyväinen, kun en yrittänyt herättää keskustelua enkä provota tai muuta sellaista, vaan vain esitellä omasta mielestäni laadukasta (ja perkeleen tuntematonta) indiemusiikkia. Ja välillä semisti hölmöillä.

    SSHG:n miniatyyrimenestyksen avain oli se, että pidin genren tiukkana, olin koko ajan tosi innoissani ja postasin ihan kipeän paljon. Eli vuoden 2011 aikana 583 kirjoitusta. Toi on määrä, jota yhä kaiholla muistelen, kun tuntuu, ettei nykyään ole aikaa edes kuunnella noin montaa uutta biisiä vuodessa. Tietysti tuohon aikaan julkaistiin paljon hyvää uutta musiikkia, eli oli jotain, mistä intoilla.

    Jeh. Pari vuotta sitten aloitin Radiochicken-blogin, joka on myös musablogi, joskin radion näkökulmasta. Ennen kuin se(kin) meni horrokseen, ehdin kirjoittaa neljä postausta, joista kolme nousi moninkertaisesti suositummaksi kuin mikään SSHG:n teksti. Aiheet kiinnostivat, osin kai käsittelytapakin.

    Miksi Radio Helsinki halutaan lopettaa 10,064
    Miten saat musiikkisi soimaan radioon 6,906
    Miksi kaupallinen radio tarvitsee soittolistoja 5,370
    Home page / Archives 3,109
    About 706
    Miksi MTV ei näytä enää musiikkivideoita 451

    Joten että miten niin musablogit eivät kiinnosta? Tai mikä on kiinnostavan raja? Jos joskus taas ehdin kirjoittaa SSHG:ta, 1000 lukijaa viikossa riittää oikein hyvin. Se on mukava fanzinemäinen määrä.

    Ehkä noi Mikon kymmenen kohtaa voisi muotoilla uudelleen: ”Sellainen musiikkiblogi ei kiinnosta, joka on tylsä, joka on elitistinen, joka ei vastaa tarpeeseen, joka ole edelläkävijä, jne.”

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Kiitos kommentistasi Antti.

      Erittäin hyviä pointteja. Tämän postauksen läppä, että ”musiikkiblogit eivät kiinnosta ketään” on tietyllä tapaa ikuisuusheitto, joka jaksaa naurattaa itseänikin – siksi aiheesta kirjoitinkin. Kyllä, hyvä blogi, jossa on hyvää sisältöä (oli aihe mikä tahansa, vaikkapa sitten musiikki) kiinnostaa yleisöä. Eikös se ole aika selvää? Itse voin sanoa, että statistiikkojen valossa ainakin oma blogini näköjään kiinnostaa ihmisiä, sillä lukijamäärät ovat kohonneet joka kuukausi.

      Tämän postauksen perimmäinen ajatus olikin tarjota ns. näennäisnegaation kautta aseita, joilla voi selättää/analysoida, onko oma musiikkiblogi/joku musiikkiblogi kiinnostava vai ei. Periaatteessahan postauksen nimi voisi olla hieman erilaisella sisällöllisellä designauksella myös ”10 tapaa, joilla voit parantaa omaa musiikkiblogiasi” – tekstin pohjavirtaushan on musabloggaamiseen kannustava.

      Radiochicken oli muuten yksi parhaita suomalaisia musablogeja ikinä, vaikka sen elo jäikin lyhyeksi. Kiitos siitä! SSHG tietenkin myös hieno ja sitä tuli jossain vaiheessa seurattuakin varmaan viikoittain.

      Esittämäsi kysymys, mikä on kiinnostavan raja onkin oikein hedelmällinen. Kiinnostava postaus vituttaa, ahdistaa, hävettää, naurattaa tai itkettää. Mielellään kaikkia näitä. Usein myös ristiriitaisuus on kiinnostavaa sekä tekstin argumentoinnin aukollisuus – näinhän sitä keskustelua herää! Myöskin on hyvä muistaa, ettei kiinnostava ja hyvä teksti tarkoita (välttämättä) samaa asiaa.

      Eikä kaikkien tarvitse lukea/olla kiinnostunut kaikesta. Eihän se ole mahdollistakaan. Mun mielestä on ihan okei, jos musiikkiblogit ei kiinnosta. Yhtä okei, jos lifestyle ei kiinnosta. Ihmisiä kiinnostaa eri asiat.

      Sanottakoon tähän lopuksi vielä, ettei postauksen tarkoitus ole pahoittaa kenenkään mieltä tai edustaa oikeata tai väärää vaan vain yksinkertaisesti herättää keskustelua ja ajatuksia aiheen tiimoilta. Väittämät ovat provokatiivisia ja osin ristiriitaisiakin, mutta näinhän sitä keskustelua syntyy, eikö?

  2. Juhani Juhani kommentoi:

    Musta nä sun pointit on suunnattu lähinnä sille, joka on valitellut lukijamääräänsä (?). Taisit sen itsekin jotenkin eri tavalla muotoilla, mutta blogi on juuri sitä, mitä tarkoitusta se kirjoittajalleen palvelee. Kunnianhimon puutteesta voi varmasti syyttää, mutta jotain tiettyä asiaa blogin nimenomaan ei tarvitse olla, ellei kirjoittaja itse niin halua. Mutta tavoitteelllisuuteenhan tämä kirjoitus liittyi.

    ”[K]annattaa kiinnittää huomiota siihen, että oma erityislukijakunta on kiinnostunut blogin sisällöstä”
    Rosvoissa kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että musta ainakin kirjoittaa samalla potentiaalisesti koko saitin lukijoille, joten ’eksymistä’ tapahtuu myös, jolloin tiukka lokerointi ei ole tarpeen.

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Kiitos kommentistasi Juhani.

      Kyllä ja ei. Teksti on suunnattu heille, jotka a) valittavat, ettei heidän musiikkiblogeillaan ole lukijoita, b) jotka ovat kiinnostuneita blogeista ylipäätänsä, mutta eivät jostain syystä lue musiikkiblogeja ja c) kenelle tahansa ihmiselle. Vaikka ns. näennäisnegaatioiden kautta mennään, pohjavire on positiivinen (tästä kirjoitinkin tuohon Antin kommenttiin). Kyllähän minä (ja muut Rosvot) lukevat musiikkiblogeja, mutta eiväthän musiikkiblogit kiinnosta suurta yleisöä (kuten Suuresta blogitutkimuksestakin selviää). Onko se hyvä tai huono asia? Riippuu keneltä kysyy.

      Luulen, että musiikkibloggaajat (ja tämä koskee siis mitä tahansa omia sosiaalisia kuplia, joissa ihmiset nyt sattuvat elämään) eivät useimmiten mieti, miksi heidän blogeillaan on sen verran lukijoita kuin on. Eikä tarvitsekaan miettiä, jos ei halua. Mutta jos haluaa miettiä niin tässä postauksessa kerron kärjistäen, mitkä asiat estävät yleisellä tasolla musablogeja nousemasta lifestyle/kauneus/muoti/valtavirtablogien joukkoon.

      Ja hyvä pointti tuo, että Rosvoissa erityislukijakunnan blogeihin voi potentiaalisesti eksyä kuka tahansa Rosvot-portaaliin tuleva lukija.

      1. Juhani Juhani kommentoi:

        Juuri näin, hyvä Mikko!

  3. Jazzpossu Jazzpossu kommentoi:

    Omien kokemusten perusteella blogien lukijat – toisin kuin Rosvojen lukijakyselyn vastaukset antavat ymmärtää – haluavat pääasiassa lukea muusikoista jotka ovat jo tuttuja, erityisesti positiiviset jutut fanituksen kohteista innostavat ja leviävät viraalisemminkin fanien keskuudessa.

    Tältä pohjalta oma uskomukseni on, että suurin syy musiikkiblogien vähäiseen suosioon on aidosti mainstreamsuosiota nauttivia artisteja aktiivisesti hehkuttavien blogien puute. Tätä puutetta vahvistaa se, että musabisnes ei ole muotibisneksen tavoin ottanet blogeja haltuun tärkeänä markkinointikanavana.

    Sinänsä en itse kaipaa musablogeja joiden aiheet ovat Iltalehdestä reväistyjä, mutta toisaalta muutama todella suosittu ja yleisesti tunnettu musablogi varmaan toisi lisää lukijoita meille eri marginaaleissa pakertaville kirjoittajillekin.

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Kiitos kommentistasi Jazzpossu. Erinomaisia pointteja. Oma blogini on valtavirtaan kallellaan ja tulee tod. näk. jatkamaan mainstreamiin matkaamista. Ei tästä toki varmaankaan Iltalehti-tyylistä tule :)

  4. Juuso kommentoi:

    Mää oon löytäny lähes tulkooon kaikki viimevuosien parhaat levyni euron/parin kappale hintaan kirpputorilta… Gudrid Hansdottir, Ritual Smoker, Kap Kap jne jne… ja oon siitä jotenki aika huolissani.. no tuskin olisin Plain rideekään ilman Anttilan ale-laaria löytänyt aikanaan, bändistä tuli itselleni sitten lopulta 2000-luvun kovin bändi maailmassa, että näin. Joku Talmud beachin joka tämän hetken kovimpia itelle, löyty vanhingossa Art goes kapakka keikalta… ja vinyyli lähti mukaan…

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Kiitos kommentistasi Juuso. Itsekin kiertelin viime ja toissa vuonna paljon kirppareita halpojen cd-levyjen perässä. Mukavaa puuhaa. Tänä vuonna en ole ostanut (vielä) yhtäkään cd:tä. Keikat ovat kyllä hyvä paikka tutustua musiikkiin ja ostaa heti kotiin viemisiksi lärpäkettä muistoksi.

  5. Annastiina kommentoi:

    Hei!
    Itellä on monesti blogin kommentointi jäänyt sii vaiheessa, kun pitäisi kirjautua jollain kyborgikieleltä kuulostavalla profiililla (AIM? IMQ? WTF? En halua käyttää Google-tiliä tällaiseen ja LiveJournalia käytin viimeksi yli 10v. sitten). T. Vanhus

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Hei Annastiina ja kiitos kommentistasi. Hitsit. Mä oon itsekin niin tumpelo, etten osaa muuta kuin oman blogikirjautumisen täällä WordPressissä… Mutta nythän kommentointi sulta onnistuikin, vai? :)

  6. JK kommentoi:

    Suurin syy, miksei musiikkiblogit kiinnosta, on se, ettei niillä ole tarjota tarpeeksi syvää tietämystä musiikista, jolloin myös postaukset jäävät mielikuvituksettomiksi ja tylsiksi. Ei ole yhdenkään suomalaisen musiikkiblogin kanssa tullut sitä tunnetta, että nyt on kyseessä sen verran HC-tietämyksellä ja aktiivisuudella siunattu kaveri, että parempi vaan pistää kaikki linkitetyt biisit soimaan, kun ne on taatusti rautaa. Olen varmaan sitten pahasti nichessä, kun mieluusti lukisin itselleni tuntemattomasta bändistä tai genrestä ihan kuin paljon tahansa, kunhan se on osaavasti kirjoitettu.

    Nuorgam (vaikkei blogi ollutkaan) oli tässä hyvä, paitsi, että omasta mielestäni heittivät asian liian leikiksi ja keskittyivät listoihin ja humoristisiin artikkeleihin liikaa. Olisivat voineet tehdä journalistisempaakin sisältöä.

    Tämä kommentti tulee siis ihmiseltä, joka aktiivisesti kuuntelee ja etsii uutta musiikkia (kuunneltavaksi ja DJ-käyttöön). Ei varmaan päde ns. tavis-kuuntelijaan. Toisaalta kumpi on oikeasti lähempänä musiikkiblogin kohderyhmää?

    TL;DR Bloggaajan pitäisi oikeasti tietää postaamastaan sisällöstä enemmän kuin lukija.

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Kiitos kommentistasi JK. Erittäin pätevä heitto. Hmm. Itse olisin valmis maksamaan Longplay-tyylisestä musiikkia, musateollisuutta ja digiä hyvin ja syvällisesti käsittelevästä sisällöstä. Itse kuulun myöskin siihen niche-ryhmään. En usko, että monikaan mainitsemastasi tavis-kuuntelijoiden joukosta olisi valmis maksamaan tuollaisesta sisällöstä. Tai mistä sitä tietää? Olisiko? Ehkä olisikin. Saisiko sellaista taloudellisesti kannattavaksi? Ehkä ei. Toisaalta jos sisältö on tarpeeksi laadukasta, ihmiset ovat valmiita lukemaan aiheesta, joka heitä ei niin ennakkoasetelmat huomioon ottaen kiinnostaisikaan (toki tämäkin vain oman ennakko-oletukseni).

      Nuorgamista samaa mieltä sun kanssa. Journalistisemmat sisällöt kolisivat ja artikkelisarjat pääosin mainioita. Välillä turhan sisäänpäinlämpeävää omaan makuun, mutta ymmärrän, miksi siitäkin kulmasta pidettiin. Nuorgam jätti aukon, jolle edelleen toivottaisiin tilkitsijää.

      Oma blogini (vaikka käsittelee myös indiempää kamaa) luotaa enimmäkseen valtavirtamusaa. Siksi toivoisin, että lukijoita tulisi sieltä tavis-kuuntelija -sektorilta – se, onnistunko heidät musabloggaajana tavoittamaan, on toki sitten eri juttu. Tiedän, paradoksiltahan tämä pahasti kuulostaa.

  7. Juuso kommentoi:

    Siinä mielessä näitä Rosvoja ja vastaavia tarvitaan että musalehtien hinnat on lähteneet ihan lapasesta… Ja yleensä joku Soundi ja Rumba tulee vähän jälkijunassa monessa suhteessa…

    1. Mikko Toiviainen Mikko Toiviainen kommentoi:

      Hei Juuso ja kiitos kommentistasi. Juurikin näin. 8-9€ lehdestä on kyllä kova hinta, mutta ymmärrettävissä rajallisen lukijakuntansa vuoksi. Olisitko muuten valmis maksamaan laadukkaasta digitaalisista musiikkimediasta á la Longplay ja/tai Nuorgam, jos ilmestyisi nyt katukuvaan? Toisaalta musta tuntuu, että Soundi ja Rumba ovat ihan kyllä kiinni ajassa, mutta viihteellisempi sisältö ei jaksa itseäni kiinnostaa.

  8. Juuso kommentoi:

    Niin, on ehkä paradoksaalista että lehtien taso/omaan makuun kiinnostavuus olisi tasaista… Mutta kyllä esim.Rytmi oli hetken aikaa todella kovatasoinen, edellisen, ei loppua edeltäneen uudituksensa jälkeen… Ongelmahan on siinä että niitä lehtiä pitäisi myydä, ja siihen ei kokoisessamme maassa hc-harrastajat riitä..eli Keekkiä täys kanteen pistää… Digijulkaisujen pitäisi kyllä olla vastaavasti maltillisen hintaisia, niin miksi sitä ei lukisi mielellään esim. Nuorgamin kaltaisia juttuja…. Levyarvosteluihin pitäisi saada kokonaan uusi kulma mm. Tähdet vois jättää kokonaan pois… Ottaa niitä todella pieni määrä ja kirjoittaa pitkä arvio… Eli siis vähän paluuta waldemar wallenius Soundi arvioihin…

  9. Daniela kommentoi:

    Paljon hyviä pointteja ja kyllä piti vähän arastellen sinne peiliinkin katsoa.
    Pidin yhtä musablogia, joka sai huimat 12 seuraajaa. Veikkaan kyllä, että enimmäkseen siksi, että ns. tavallisten bloggausten lisäksi julkaisin mm. popmusarintamalla tapahtuvista uutisista. Kyllästyin tuohon konseptiin ja aloitin alusta, mielestäni laadukkaammalla sisällöllä, josta poistin kokonaan uutiset ja keskityin vain itse asiaan. Nyt samassa ajassa olen saanut haalittua puolet vähemmän lukijoita, vaikka nykyinen blogini on mielestäni tyylikkäämpi, siistimpi ja persoonallisempi.

    Ikävästi sohaisit arkaan kohtaan, kun mainitsit, että musiikkiblogistit eivät oikein kehtaa mainostaa itseään, ainakaan yhtä röyhkeästi kuin vaikkapa lifestylet. Kavereilleni en ole kertonut blogistani, en julkaise Facebookin seinällä blogin juttuja… ja no, tähänkään kaavakkeeseen ei tullut laitettua osoitetta. En tiedä, miksi se on niin vaikeaa. Voiko olla, että alitajuisesti ihmiset pelkäävät, että heidät tuomitaan ”paskasta” musiikkimausta? Tai toivotaan, että kyllä joku blogini löytää, kun tarpeeksi kauan kirjoitan? Onhan se blogi nyt niin hyvä, että on vain ajan kysymys, kun joku sen löytää itsestään ja sitten alkaa lukijoita tulla ovista ja kattoluukuista. ;)

    Oman kokemukseni pohjalta joka puolella vain muistutellaan, että alternative-blogit ovat parempia kaiken muun yläpuolella, että tuhaa lähteä mainstreamista kirjoittamaan, se on niin turhaa ja noloa. Se yksikin mainstream-blogi, jonka tiesin, lopetti ilman jäähyväisiä kolmisen vuotta sitten.
    Tai onko ehkä niin, että vaikka jossain blogissa 50% artisteista vastaisi lukijan mieltymyksiä, mutta se 50% ei, niin koetaan, että ei jaksa vain tuon puolikkaan takia alkaa seuraamaan?

    Kommentoinnin vähäisyys on myös hyvin mielenkiintoista. Miksei samaan tapaan kuin kehutaan jonkun uusia töppösiä, voisi kehua blogistin valitsemaa päivän biisiä tai esille nostamaansa albumia? Tai keikkakuvien taidokkuutta? Tai tuoda esille, miten itse sai samanlaiset sävärit jollain keikalla?

    Erittäin mielenkiintoinen aihe ja varmasti jotain heräämisiä pitäisi bloggaajissa tapahtua, jotta saataisiin musiikkiblogejakin maailmankartalle kaikkien vauva-, heppa ja höpöhöpöblogien joukkoon. Koska meidän tehtävämmehän se on tuoda itsemme tietoisuuteen ja tukeutua lukijoiden alitajuntaan. EI meitä kotoa tulla hakemaan (vaikka itsekin niin välillä salaa toivoisi).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.