10 odotetuinta kotimaista albumia 2016

Näyttökuva 2016-01-08 kello 16.27.54

10 odotetuinta ulkomaista albumia 2016 tarvitsee luonnollisesti seurakseen myös kotimaisen vastineensa. Viime vuonna julkaistu 20 odotetuinta albumia vuodelle 2015 -postaus oli vuoden luetuimpia ja tottahan toki tänä vuonnakin piti hieman spekuloida, mitä levyjä tuleva vuosi tullessaan tuo. Tässäpä siis 10 odotetuinta kotimaista albumia 2016 Karjun mielestä,  s’il vous plaît!

10 ODOTETUINTA KOTIMAISTA ALBUMIA 2016

10. TILHET, PAJUT JA MUUT: TILHET, PAJUT JA MUUT

Nuori helsinkiläinen Tilhet, pajut ja muut julkaisee Sampo Haapaniemen (Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani, ex-Egotrippi) tuottamana debyyttilättynsä tammikuun lopulla. Kirjallinen ja akustisen luomu bändi tuo mieleen Scandinavian Music Groupin ensimmäiset levytykset. Jo julkaistut singlet Puuhevonen ja Vielä nuori ovat viihtyneet Novan ja Radio Suomen taajuuksilla, minkä lisäksi bändi äänestettiin YleX:n nettisivuilla vuoden kiinnostavimmaksi debytantiksi.

9. TUUTTIMÖRKÖ: TBA

Elän vahvassa käsityksessä, että Monsp Records julkaisisi tänä vuonna Tuuttimörön kakkosalbumin, mutta nyt kun tutkin Monspin nettisivuja ja Tuuttimörön Facebook-sivuja, en löydä mistään moisesta tietoa. No, toivottavasti vuonna 2016 kuultaisiin lisää Tuuttista. PS. Tuleehan Savuke + Kola -sinkku levyllekin?

8. VENIOR: TBA

Venior hurmasi Kalenterikarjun oitis Sugar Rush -ensisinkullaan, josta kirjoitin tuoreeltaan. Björkin, LCMDF:n ja Ronyan musiikilliselta hengenheimolaiselta vaikuttava Venior operoi nykyään Lontoosta, Tukholmasta ja Pariisista käsin. Lisäksi Ruotsin Spotify valitsi Veniorin ensimmäiseksi suomalaisartiksiksi Spotlight on 2016 -kampanjaansa. Taskussa on myös kansainvälinen keikkamyyntidiili United Talent Agencyn (Kanye West, Macklemore & Ryan Lewis ja Muse) kanssa. Kovassa nosteessa olevan artistin toista singleä kuullaan kuulemma vielä tammikuun puolella.

7. VESALA: TBA

Vesalaksi soolokasteessa lyhentynyt Paula Vesala julkaisi lupaavan Tequila-sinkkunsa lokakuussa ja Karjuhan kirjoitti biisistä suorilta käsin. Saa nähdä minkälaista tavaraa albumimitassa on luvassa. Veikkaan, että tulossa on taiteellisesti kunnianhimoinen kokonaisuus.

6. MIRA LUOTI: TBA

Vesalan Tequilan teksti saattaa olla hienompi, mutta entisestä PMMP-kaksikosta Mira Luotin ensisinkku Pinnan alla teki allekirjoittaneeseen vielä suuremman vaikutuksen. Siis herrajösses sentään mikä biisi (pidempi arvio biisistä luettavissa täältä)! Arto Tuunelan kanssa valmisteltu albumi näkee päivänvalonsa syksyllä 2016.

5. GRACIAS: TBA

Graciaksen suomenkielisestä levystä on huhuttu jo jonkin aikaa. Siirtyminen Cocoalta PME Recordsille ja suomenkieliset verset JVG:n Mist sä tuut? (2014) ja Junon Kuuluuks (2013) -biiseillä ovat vahvistaneet odotusta. PME:n verkkosivujen mukaan kokopitkän olisi pitänyt pudota viime vuonna. Ehkä siis tänä vuonna?

4. GETTOMASA: TBA

Nikke Ankaran ohella Suomen lupaavimpiin uusiin räppäreihin lukeutuva Gettomasa hämmästytti Karjua Gettomasa & Ruubenin Vellamo LP (2014) -albumilla. Nyttemmin PME Recordsille siirtynyt Gettomasa julkaisi viime vuonna singlet Sama jätkä, Ota kiinni jos saat ja Missä oot poika feat. Kemmuru, joten uutta albumia voisi kuvitella vielä tälle vuodelle.

3. OLAVI UUSIVIRTA: OLAVI

Olavi Uusivirta elää musiikillisesti luomisvimmaista ajanjaksoa. Uusi lätty Olavi iskeytyy suomirock-rakastajien tajuntaan vain kaksi vuotta Ikuiset lapset -albumista (jonka nostin muuten vuoden 2015 kovimmaksi kotimaiseksi), eikä Levykauppa Äxän nettisivujen mukaan kätke sisäänsä jo maailmalle irti päästettyjä Hän laulaa kuin kuolisi huomenna -(josta kirjoitin singlen ilmestyessä) ja Rakastajat -singlejä. Muikeaa!

2. RUGER HAUER: MATURE

Ruger Hauer istui tanakasti jo vuoden 2015 listallani sijalla 4. Levyä ei kuulunut vielä viime vuonna, mutta nyt albumi julkaistaan. Pitäisi pudota kuulemma vielä kevätpuolella 2016.

1. KASMIR: TBA

En voi hirveän monella asialla lesoilla, mutta olen oman käsitykseni mukaan ensimmäinen, joka kirjoitti Kasmirista Vadelmaveneen ilmestyessä. Humblebragit sikseen. Kasmirin AMK Dropout (2014) oli hieno pelinavaus ja merkittävä albumi kotimaisen popmusiikin saralla. Viime vuonna ilmestynyt hittisingle Vauvoja esitteli astetta brunomarsmaisemman Kasmirin ja toivoisin, että uusi albumi toisi palettiin lisää näitä värisävyjä. Vuoden odotetuin, ehdottomasti.

Lisäksi uusia levyjä julkaisevat muun muassa seuraavat artistit: Juulia, Reckless Love, Roope Salminen & Koirat, Dalindeo, Aurora, Softengine, Maj Karma, Sandhja, The Scenes, Elias Gould, Antti Autio, Epelit, Tommishock &  Kalifornia-Keke, Eevil Stöö, Stepa, Korstoraatio ja Atomirotta. Mahdollisesti uutta musiikkia tullaan kuulemaan myös Jenni Vartiaiselta ja Tuure Kilpeläiseltä.

SEURAA KALENTERIKARJUA – Instagram | Periscope | Snapchat: @kalenterikarju | Youtube | Twitter