Tämä on ollut hassu päivä ihmisille, jotka suhtautuvat suomen kieleen. Suomen kielen lautakunta kertoi, että on ihan ookoo kirjoittaa, että joku ”alkaa tekemään” jotain. Aiemmin se ei ole ollut ookoo. On ollut ookoo kirjoittaa vain, että joku ”alkaa tehdä” jotain.

Minusta suomen kielen lautakunnan päätös oli pelkästään hyvä ja melko raskaasti viivästynyt. Onhan nimittäin niin, että ”alkaa tekemään” -rakenne on kuulunut puhuttuun suomeen hyvin kauan, ainakin koko elinaikani ja todennäköisesti myös vanhempieni elinajan ja isovanhempienikin, ja puheessa sitä käytetään alituisesti, eikä siinä käytössä ole kyse siitä, että joku rikkoisi sääntöjä epäloogisista syistä – kuten on esimerkiksi ”Thaimaaseen”-taivutusmuodon tapauksessa. Kyse on siitä, että joku puhuu kuten on aina puhunut. Kyse on siitä, että nyt vain sattuu olemaan olemassa kaksi vaihtoehtoista ja lähtökohtaisesti hyvin tasavertaista rektiota, joista toinen on ollut aina hyväksytty ja toinen tästä päivästä asti.

Kuten ehkä joku teistä arvaakin, suhtaudun suomen kieleen. Minä olen ollut nuorempana se ärsyttävä tyyppi, nilkki, joka puuttuu toisten ihmisten puheeseen ja korjaa niistä joskus aiemmin virheiksi oppimiaan ja ymmärtämiään asioita. Että mikään ei voi maistua hyvälle, koska pitäisi sanoa, että maistuu hyvältä.  Että mikään ei voi maistua koiralle, koska pitäisi sanoa, että maistuu koiralta. Tämän oletetun säännön opin noin 13-vuotiaana eräältä itseäni kolme vuotta vanhemmalta partiolaiselta (harrastin partiota). Uskoin oletetun säännön pureskelematta – sääntö meni kurkkuun sukkana – ja pidin sitä totuutena aina siihen asti, kun kohtasin aikuisiällä asiaa käsitelleen tekstin. Teksti oli jonkintyyppinen kolumni ja käänsi pääni.

Tekstissä sanottiin, että asia voi maistua hyvältä tai sitten asia voi maistua hyvälle, mutta merkitys on molemmissa tapauksissa sama. Tekstissä ehkä sanottiin, että sanontatapojen erot voivat olla esimerkiksi alueellisia ja että molempia muotoiluja on kohdattu kielestä hyvin pitkään. (Tekisi argumentaatioon liittyvien syiden vuoksi hirveästi mieli sanoa, että aina, mutta niinhän ei ole.) Tekstissä ehkä sanottiin, että kielitoimisto hyväksyy asian nykyään, muttei ole aina hyväksynyt. Aivan kuten kielitoimisto hyväksyy muotoilun ”alkaa tekemään” nykyään, muttei ole aina hyväksynyt.

Sehän tässä kielessä nimittäin on jännittävää, ettei kielitoimisto ole siitä yksin vastuussa. Kielestä ovat vastuussa sen käyttäjät. Siksi kieli myös kehittyy, eikä kielen kehityksessä ole mitään väärää. Jos kielet olisivat lakanneet kehittymästä esimerkiksi 2000 vuotta sitten, viro olisi nykyistä viroa suomimaisempaa epäekonomista mongerrusta, jossa sanojen lopuissa ja väleissä olisi ylimääräisiä kirjaimia ja jossa merkityksellisyyden kannalta kaikin tavoin tarpeeton possessiivisuffiksi (minun autoni) olisi vielä käytössä.

Sitten on tosiaan olemassa näitä rakenteita, joissa kielen kehitys sinänsä on toissijaista (”maistua hyvältä/hyvälle”, ”alkaa tehdä/tekemään”), koska muodot ovat olleet olemassa puhutussa kielessä iät ja ajat yleiskielisten, oikeiksi määriteltyjen rakenteiden rinnalla. Ne eivät kerro niinkään kielen kehittymisestä kuin kielenkäyttönormeja määrittelevän tahon kehittymisestä.

Tänään olen ollut huomaavinani sosiaalisessa mediassa suoranaista kiukkua – ei tämä nyt vain voi mennä näin! Joskus jossain kieli-ilmiöihin liittyvässä tekstissä sanottiin, että kun ihminen oppii jonkin kieleen liittyvän säännön, hän alkaa hyvin helposti ärsyyntyä, kun muut ihmiset eivät osaa sitä sääntöä käyttää. Ehkä kyse on ollut juuri samaisen ilmiön eräänlaisesta jatkeesta. Ihmisiä ärsyttää. Sääntöä rikotaan. Ja voi, ettepä muuten uskokaan, kuinka minäkin olen elämäni varrella aivan vastaavista syistä ärsyyntynyt. Sittemmin olen alkanut ajatella, että ärsyyntyminen on vähän hölmöä.

Tänään en ärsyyntynyt.

Koska tämä on musiikkiblogi, tossa on teille pureskeltavaksi pari lyriikkaesimerkkiä 1990-luvun puolenvälin Rovaniemeltä tai Tampereelta.

”Kun ideat loppuvat, usein aletaan rokkaamaan.” -Tommi Liimatta: Ensimmäisen kiven (Liimatan Pan Alley, 1996)

”Nyt pitää keskeyttää, ettei ala särkemään.” -Absoluuttinen Nollapiste: Tekijän kuvittama (Savu meihin, CDS, 1996)