Tästä elämästä

Record Store Daynä eli levykauppapäivänä ajattelin levyn ostamista kerran. Ajattelin kirjoittaa vähän siitä, että tällainen ajatus kävi päässä, koska tässä blogissa on viime aikoina ollut vähän hiljaista ja jostain pitää kirjoittaa. Record Store Dayn eli levykauppapäivän yksi huippukohdista oli tämän laulun kuuleminen keikkatilassa esitettynä.

Record Store Daysta eli levykauppapäivästä on kulunut nyt yksi viikko. Sen viikon aikana en ole juurikaan kuunnellut musiikkia, enkä ole juurikaan soittanut musiikkia, enkä ole juurikaan kirjoittanut musiikista, enkä ole varsinaisesti edes yrittänyt. Olen katsonut jääkiekkoa ja jalkapalloa. Kaikki on ollut ihan mukavaa, muttei ihan erityistä. Vähän erityistä toki silti, koska olen käymässä Suomessa, ja jos viettää Suomessa aikaa vain pienissä erissä, Suomi on itse asiassa ihan kiinnostava ja puolieksoottinen paikka. Se ongelma tässä ajatuksessa tietysti on, että se ei liity musiikkiin millään tavalla. Ehkä en siis kirjoita musiikista tähän merkintään enää mitään. Kirjoitan muuta, kuten irtohuomioita, kuten:

– Suomen taivas on kuluneen viikon aikana ollut melko pelkästään vaaleansininen, paitsi öisin, jolloin se on ollut tummansininen

– alppilalaisella kalliolla istuessa kello 23 tulee jokseenkin kylmä, koska yölämpötilat ovat herkästi melkein negatiivisia

– viime yönä konduktööri herätti kysyäkseen, minne olen matkalla, mihin vastasin, että Järvenpäähän, mihin konduktööri vastasi, että saavumme juuri Keravalle

– eräänä yönä menin syömään hampurilaisateriaa helsinkiläisen huoltoaseman hampurilaisravintolaan tunniksi, minkä suorituksen aikana nukahdin ainakin kolmesti

– olen käynyt saunassa viimeisen runsaan viikon aikana yhteensä noin kymmenen kertaa

– saunakäynnit ovat jakautuneet kolmen eri saunan kesken, ja ne kaikki ovat miellyttäneet minua, ja yksi saunakäynneistä liittyi siihen, että olin vasta uinut kilometrin

Että semmoista tässä on nyt tapahtunut. Ennen kuin olin Suomessa olin viikon Norjassa. Molemmissa maissa olen kosketellut vähän – mutten paljon – pianoa.

Tänään palaan Englantiin. Ensi viikolla menen Espanjaan. Musiikki ei liity mihinkään. Moi.

Avainsanat: ,