Tanssiminen pelottaa (ei pelota)

Lontoo tuntuu erilaiselta kuin ennen, koska nyt tiedän, että Lontoossa on erinomaisia diskoja. Minä en ole ikinä pitänyt yökerhoista sanottavammin, mutta tilanne muuttuu aivan toiseksi, jos ärsyttävän house- eli talomusiikin asemesta soitetaan musiikkia levyhyllystä, jossa on paljon samaa kuin omassa. Kaikki muuttuu. Kaikki. KAIKKI. KAIKKI!

Ihan ensinnä upotan tähän soittolistan. Tämmöistä ne soittivat siellä Scared to Dance -klubi-iltaman viisivuotisjuhlaklubi-iltamassa Stoke Newingtonissa (tai Dalstonissa, miten nyt ikinä haluaa sijainnin määritellä), muun muassa.

Ei tässä kuitenkaan vielä mitään. Sen jälkeen tuli lisää lauluja. Ensin sekosin, kun Arcade Firen debyyttilevyn kappale Neighborhood #3 (Power Out) soi.

Sitten sekosin kaikkein eniten, kun Manic Street Preachersin Faster soi. Faster! Laulu, jonka olen kuullut livenä vuoden 2001 Provinssirockissa. Laulu, joka on levyllä, jota kuuntelin 15-16-vuotiaana niin paljon, että asiaa on melko monipolvista aukottomasti oikein kellekään selittää. Koko diskossa se laulu sai sekaisin minun lisäkseni vain yhden ihmisen, mutta voi että, miten hyvältä se tuntuikaan (tosi hyvältä). Kun laulun ensisoinnut ylsivät korviini, menin sellaiseen hämmästyksensekaiseen euforiaan, jonka kuvaileminen on kovin vaikeaa.

Sitten disko loppui. Ystävä lähti omaan bussiinsa ja minä omaani. Pysäkillä halattiin äkkiä. En kai tajunnut, mitä oli tapahtunut.

2 kommenttia kirjoitukseen Tanssiminen pelottaa (ei pelota)

  1. Jukka kommentoi:

    Hyvä Johannes! Tiedän mistä puhut, music makes all the difference!

    1. Johannes Laitila Johannes Laitila kommentoi:

      Hyvä Jukka! Tuntuu jopa erikoiselta pitkästä aikaa innostua tällaisista klubi-illoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.