Tähän joku sanaleikki, esim. ”Pimeys voittaa” tai ”Pimeyden tango” tai ”Pimeyden ydin” ja tohon alle vähän asiaa koskevaa tekstiä

aika tihentyy

Suomessa on tällainen yhtye kuin Pimeys. Ne julkaisivat eilen eli perjantaina uuden levyn. Tiedättekö, kuinka joskus tuntuu siltä, että vaikkei levyltä ole kuullut kuin kaksi kappaletta ja ehkä kolmannenkin, mutta vain ehkä, ajattelee silti, että levy on varmasti hyvä? Tiedättekö, kuinka joskus ajatus katoaa?

Olen tykännyt Pimeydestä ennenkin. Ykköslevyn avausraita, yhtyeen nimikkolaulu, on mestariteos. Joiltain muilta osin eka levy Muut on jo menneet (2013) on ehkä vielä makuuni suhteutettuna turhan epätasainen. Sen sijaan tämä toinen on ollut tehokuuntelussa siihen tapaan, ettei ole tehnyt mieli kuunnella muuta. Että kun miettii, mitä levyä seuraavaksi kuuntelisi, ei oikeasti edes mieti, koska tietää.

Esimerkiksi tämän sinkkulohkaisun Hetki vielä kohta ”Ja pitääkö auringon paistaa, kun haluaisi jäädä vain nukkumaan” ja sitä seuraava uliseminen tuntuvat aina jotenkin niin hienoilta. Hidas aamu, aurinko paistaa, silti vähän asiat pään sisällä vinossa, mutta uliseminen helpottaa.

Tykkään myös levyn kertosäkeistä, esimerkiksi kappaleessa Nuoruuden kaupunki.

Tykkään myös kappaleesta Nostokurjet, jonka kohtaa ”Itäväylän liikenne haraa vastaan” kuuntelin metrojunassa Siilitien ja Itäkeskuksen välissä tänään. Se oli sattuvaa.

Tykkään myös kappaleesta Ei saa luovuttaa, joka on varmaan livenä tosi hyvä.

Tykkään myös Pekka Nisun ja Joel Mäkisen laulaja-lauluntekijätandemista, joka toimii paremmin kuin koskaan.

Tykkään myös siitä, että 31. tammikuuta yhtye soittaa levynjulkaisukeikkansa Helsingin Tavastialla, ja siitä, että asun nykyään samassa kaupungissa.

Alla Spotify-upotus. Kaupastakin levyä saa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.