Skulle stanna ett halvt år, men…

Kävin vähän juoksemassa. Kesken juoksemisen tuli mieleen, että kuinkahan tyhmää on tehdä blogimerkintä vain siksi, että kaksi asiayhteydestään irrotettua säettä nyt sattui viemään ajatukset jokseenkin kauas.

Jossain tuolla (tai täällä) Itä-Lontoossa juoksin, kun yhtäkkiä soittimestani kuului, että ”skulle stanna ett halvt år, men det blev resten av ett liv”. Ajattelin, että puoleksi vuodeksihan tänne tosiaan olen tullut, näin alustavasti, mutta että kyllähän tässä voi hyvin käydä niin, että olen täällä pidempäänkin. Aina vähän puolivahingossa olen päätynyt ajattelemaan, että tämä Englanti tässä on pelkkä välivaihe, mutta onko välttämättä? Milloin palaan Helsinkiin? Palaanko Helsinkiin?

Enhän nimittäin voi tietää, mitä tässä tapahtuu. Yhtäkkiä asun yhdessä maailman suurimmista kaupungeista. Yhtäkkiä tulevaisuus ei olekaan kovin lukittu. En tosin tiedä, onko se missään vaiheessa ollutkaan, mutta ulkomailla asuminen vailla varsinaisen kiinteää suunnitelmaa vaikuttaa kummasti tulevaisuuskäsityksiin.

Se kappale, muuten, on Markus Krunegårdin På promenaden. Ei ole Youtubessa, ei Soundcloudissakaan liioin, siksi Spotify-upotus. Kappale soi Mänsklig värme -levyn loppupäässä ja on minusta ainakin niin hyvä, että on ansainnut paikkansa juokemissoittolistallani (josta mahdollisesti lisää joskus).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.