Minun ensimmäiset kertani

Runsas viikko sitten lupasin kirjoittaa tämän viikon aikana tähän blogiin erään tekstin. Sitten tuli perjantai. Viikko on melkein ohi. Minulla on taipumuksena lykätä asioiden tekemistä lähelle deadlinea eli kuolinlinjaa. Ilman kuolinlinjoja eli deadlineja en saisi varmasti kovin paljon asioita tehtyä, paitsi tietysti niitä asioita, joita tekisin muutenkin, kuten syöminen ja nukkuminen.

Ehkä toisinaan myös tämän blogin pitäminen.

Nyt on jo lauantai.

Tällä kertaa asiani koskee ensimmäisiä kertoja. Tässä tekstissä kerron teille ensimmäisistä kerroistani. On kyse Rosvojen Ekat kerrat -bloginlaatijahaasteesta.

Ensimmäinen yhtye, jota olet sanonut lempibändiksesi?

Hanson.

Oli kevät 1997, ja meillä näkyi MTV. MTV:llä soi silloin se niiden debyyttirenkutus, kaikenlaisella voihkimisella kyllästetty.

Minä olin reipas kuudesluokkalainen, tai en välttämättä reipas, mutta kuudesluokkalainen. Oli aamu ja oli toukokuu. Se oli erityinen aamu, koska luokkamme, järvenpääläisen Anttilan koulun 6B, oli lähdössä luokkaretkelle Ahvenanmaalle. Ennen kuin lähdin kotoani, televisio oli auki, ja kanava oli MTV, ja MTV soitti juuri tuota laulua, jonka silloin otaksuin kuulevani ensi kertaa. Pidin kuulemastani. Ajattelin, että onpa jännä bändi – kaksi tyttöä ja poika. Tekevät melodioita. Minusta melodia päihitti monet aikalaisensa.

Tuli kesä, ja yhtye kävi yhä tutummaksi. Jopa niin tutuksi, että pian olin jo selvillä yhtyeen sukupuolijakaumasta, joka oli aiemman oletukseni vastaisesti sataprosenttisen miehinen. Sen kesän aikana joku melko kaukaisen sukulaiseni tutun poikalapsi, kutakuinkin ikäiseni, kysyi minulta, mikä on lempibändini. Minä sanoin, että Hanson. Hän ei ollut kuullut yhtyeestä. Hänen lempibändinsä oli Captain Jack.

Ensimmäinen yhtye, jota olet fanittanut?

Hanson.

Kesän 1997 aikana kehitin yhtyeeseen erityisen suhteen. Sain 13-vuotissyntymäpäivälahjaksi yhtyeen Middle of Nowhere -läpimurtolevyn, jota tietysti kuuntelin kyllästymättä. Pidin yhtyeen melodioista, mutta fanisuhdettapa ei välttämättä pelkillä melodioilla luoda. Tarvitaan muutakin.

Hansonilla oli. Olen harvoin samastunut keihinkään musiikintekijöihin yhtä paljon kuin Hansonin veljeksiin silloin. He (syntyneet 1981, 1983 ja 1985) olivat miltei samanikäisiä kuin minä (syntynyt 1984), ja he soittivat soittimia. Minäkin soitin, erityisesti pianoa ja koskettimia. Opettelin Hansonin lauluja ja tein omiani. Haaveilin, että minäkin julkaisisin joskus jotain ja soittaisin yleisöille.

Lisäksi kasvatin pitkät hiukset.

Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että kaikki tämä tapahtui kesän 1997 aikana, siis kesäloman aikana. Se kesäloma oli minun tapauksessani yläastetta edeltävä. Seitsemännellä luokalla opin, ettei Hansonista pitäminen olekaan ihan hyväksyttyä – ainakaan, jos sattuu olemaan poika. Pitkistä hiuksista sai aina kuulla, ja hiusteni myötä salaisuuteni paljastui pian joillekuille. Se paljastui, vaikka kuinka yritin oppia mukautumaan ympäristön paineisiin. (Hiuksistani en tosin halunnut luopua.) Muistan hyvin, kuinka kesällä 1997 moinen Hansonin kuunteleminen on noloa -asenne ei tullut mieleenkään mutta kuinka syksyllä koulussa yhtäkkiä olikin toisin.

Meteliä pitämättä kuuntelin Hansonia innokkaasti edelleen, ja jo silloin olin sitä mieltä, että Metallica on hirveää paskaa.

Ensimmäinen levy, jonka olet saanut?

McDonald’sin MegaTrax-kokoelma.

Niinä aikoina – ehkä vuonna 1996 – elämässäni oli kaksi merkittävää radiokanavaa: Kiss FM ja Energy. Tapasin kuunnella jompaakumpaa. Olin perillä tuoreista hiteistä. Minä pidin tuoreista hiteistä. Siksi halusin mielestäni ehdottomasti saada mainitun kokoelman, jota myytiin ainoastaan mainituissa hampurilaisravintoloissa. Levyllä oli kahdeksan laulua, joista ensimmäinen oli Aikakoneen Keltainen. Se sai kokoelmalla kai ensijulkaisunsa. Google ei tässä asiassa auta minua kovin paljon, eikä levynkanttakaan tahdo internetistä löytyä. Ehkä universumi ymmärtää sensuroida itseään. Universumi ymmärtää.

Ensimmäinen levy, jonka olet omilla rahoillasi ostanut?

Manic Street Preachers: Gold Against the Soul.

Kun Manic Street Preachers julkaisi ensisinglensä If You Tolerate This Your Children Will Be Next viitoslevyltään This Is My Truth Tell Me Yours, ajattelin, että tämä musiikki kiinnostaa minua. Se kiinnosti minua, vaikka aina toisinaan sekoitin Manic Street Preachersin esimerkiksi Fun Lovin’ Criminalsiin, koska molempien uutta laulua soitettiin MTV:llä ja koska molempien nimet sisälsivät kolme sanaa joista viimeisen monikossa.

Pian en enää sekoittanut. Sain This Is My Truth Tell Me Yours -levyn, joka sisältää muun muassa kappaleet If You Tolerate This Your Children Will Be Next ja You Stole the Sun from My Heart, joululahjaksi, minkä jälkeen kuuntelin levyä puoli vuotta putkeen. Seuraavana kesänä kävin Järvenpään Prismassa, ja levyhyllyssä oli yksi toinenkin Manic Street Preachersin julkaisu. Päädyin tekemään ostoksen.

Minusta Gold Against the Soul on erinomainen poplevy. Niistä ajoista on peräisin minun sentyyppinen musiikinkuunteluni, joka edelleen jatkuu.

Ensimmäinen festari?

Provinssirock, 2001.

Minä ja ystäväni Jani olimme niinä aikoina kovia Manic Street Preachers -fanaatikkoja. Manic Street Preachersin ura saattoi olla meidän silmissämme jo vähän laskusuunnassa, koska Know Your Enemy oli ollut jo vähän turhan tekovihainen ja vilpillinen. Ei se silti haitannut. Know Your Enemy oli kuitenkin Manics-levy, ja Manics oli nähtävä.

Minä tein itselleni paidan teipin ja spraymaalin avustuksella. Se ylläni katsoin Manic Street Preachersiä sunnuntai-iltana eturivissä. Silloinen matka Seinäjoelle oli muistakin syistä jännittävä ja ikimuistoinen: esimerkiksi rakastuin.

Muistan hyvin myös sen, että sellaisen yhtyeen kuin Muse piti tulla sinne soittamaan, mutta sitten Muse perui. Tilalle tuli nouseva ja lupaava brittiläinen My Vitriol, jonka levyn olin ennen festivaalia järjestänyt käsiini. Sitten myös My Vitriol perui.

Tilalle tuli Kemopetrol.

Ensimmäinen klubikeikka?

CMX, kesäkuu 2002. Sirkus, Hämeenlinna.

Lukioaikoina olin alkanut entistä enemmän tutustua myös suomenkieliseen musiikkiin, ja siinä välissä täytin 18 vuotta. Silloisia suosikkiyhtyeitäni olivat CMX ja Absoluuttinen Nollapiste. CMX olisi saman kiertueensa aikana aiemmin soittanut myös Helsingin Tavastialla, mutta täysi-ikäisyyteni kannalta tosi vähän turhan aikaisin. (Itse keikan ja 18 vuoden iän saavuttamisen lisäksi CMX:n Kysy-palstalle päätyminen oli varmasti sen kesän jännittävimpiä asioita.)

Ensimmäinen kerta, kun olet blogannut musiikista?

En minä kyllä tähän osaa vastata. Olen pitänyt Johanneksen blokki -nimistä blogia vuodesta 2005 asti, ja joskus näinä sitä seuranneina vuosina olen varmasti sivunnut musiikkiakin. Enemmän olen siltikin kirjoittanut en mistään. Joskus tosi harvoin olen ladannut siihen blogiin myös kuvia, kuten tämän:

Johannes Laitila (ei kuvassa) piti kädessään lihapiirakkaa (kuvassa) heinäkuussa 2005 Helsingin Tervasaaressa.

3 kommenttia kirjoitukseen Minun ensimmäiset kertani

  1. Puolijoukkueteltta kommentoi:

    Johannes Laitilan lihapiirakoille (c).

  2. June June kommentoi:

    Mulla tuli melkein itku tätä lukiessa.

    HANSON.
    PROVINSSI 2001.

    Minun elämästä!

  3. Johannes Laitila Johannes Laitila kommentoi:

    (c)

    June, onpa hienoa kuulla! Hanson ja Manics on vähän kummallinen yhdistelmä, mutta yhdistelmä nyt kumminkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.