Kun bändi Elliott-coverin soitti

Soitin keskiviikkoiltana keikan. Se oli Tootingissa Etelä-Lontoossa, kaikista maailman paikoista. Tooting. Tootingista tulee mieleen esimerkiksi se, kuinka kaksi ihmistä katsoo Lontoon metrokarttaa ja pohtii perjantai-illan ulosmenosijainnin valitsemista nimen tyhmyyden perusteella – ja päätyy lopulta Tufnell Parkiin, kuten minä vastaavan prosessin seurauksena ystäväni kanssa joulukuussa. Mutta keskiviikkona oli toisin. Minä päädyin Tootingiin.

Se oli neljän esiintyjän ilta vanhalla raitiovaunuvarikolla, ja sikäli se oli hassu sattuma, että olen nyt soittanut kahdella eri vanhalla raitiovaunuvarikolla (edellinen oli Helsingin Korjaamo). Minun soittovuoroni oli illan ensimmäinen, se alkoi tasan kahdeksalta ja se kesti puolisen tuntia. Keikka onnistui. Keikan jälkeen minulle tuli puhumaan illan pääesiintyjän vokalisti-kitaristi-banjisti ja osti levyn.

Näin pääsemmekin tämän merkinnän pihviin. Se pääesiintyjä nimittäin oli tosi hyvä. Se oli indiefolkbändi The Provincial Archive Kanadan Edmontonista. Ovat julkaisseet kolme levyä, ovat juuri julkaisseet EP:n, ovat Euroopan-kiertueella, laulavat kauniita harmonioita ja soittavat kauniita melodioita. Kesken kaiken soittivat myös yhden lainakappaleen.

Minä olen maali, jonka yläkulmaan Elliott Smith -laukaus yleensä uppoaa. Monesti yläriman tai tolpan kautta. Osaa tämä yhtye silti itsekin kirjoittaa lauluja, kuten tämän. Uusin EP on kuunneltavissa myös Spotifyssa.

2 kommenttia kirjoitukseen Kun bändi Elliott-coverin soitti

  1. Vesa kommentoi:

    Olen vähän kateellinen. Olisi hieno nähdä livenä. Itse törmäsin tähän viime vuonna ja muistan jopa ajatelleeni, että pitäisi suositella sinulle. Vaikutti jotenkin ihan Johanneksen musiikilta vaikka en edes tunne sinua muuta kuin blogin kautta. Ehkä osittain siksi kun Maybe We Could Be Holy -levystä tuli paikoin mieleen Death Cab For Cutie.

    1. Johannes Laitila Johannes Laitila kommentoi:

      Hei Vesa! Todella sympaattinen ja hyvä bändi olikin. Minusta on myös jotenkin erityisen hienoa kuulla, että tulin mieleesi tästä yhtyeestä. Kiitos siis asian jakamisesta! Pitää ottaa yhtye vielä entistäkin tarkempaan kuunteluun, koska keikka jätti merkittävää nälkää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.