Koria Kitten Riotin uusi laulu ja video

Joskus jotkin lauluntekijät aiheuttavat hämmennystä: tämän tyypin on pakko kuunnella samoja yhtyeitä kuin minä kuuntelen. Koria Kitten Riot on ollut minulle alusta asti sellaista musiikkia, ja kun perjantaina julkaistiin Koria Kitten Riotin uusi single, olo toistui. The Lovers That You’ve Never Had on rauhallinen mutta menevä ja surumielinen mutta optimistinen laulu, jossa on hienoja sointukuvioita, kiinnostavia kosketinsoittimellisia rytmiratkaisuja ja melodia.

Olen joskus koonnut lauluja soittolistalle, joka sopii erinomaisimmin aamukuunteluun, kuten esimerkiksi tähän hetkeen tässä. Kupissa on kahvia. Lautasella on leipää, jolla voita. Ulkona paistaa aurinko. Tämä on laulu, joka päätyy sellaiselle soittolistalle. Asiat eivät aina mene suunnitellusti, mutta tällaisten laulujen säestäminä aamuina se ei haittaa.

Olen pitänyt Koria Kitten Riotin aiemmista levyistä kovasti, ja olen kirjoittanutkin tästä projektista aiemmin, mutta nyt tuntuu, että tammikuussa on tuloillaan jotain vielä parempaa. Ehkä samaa mieltä on myös GAEA Records, joka silloin julkaisee KKR:n kolmannen pitkäsoiton. Minusta KKR on kiistattomasti yksi Suomen parhaista nykyisistä musiikintekijöistä. Antti Reikon sooloprojekti on kasvanut vähä vähältä kohti bändimäisempää mittaa, minkä jo edellinen levy osoitti.

Mutta jottei totuus unohtuisi: kiitos, Koria Kitten Riot, että tämä laulu on tehty. Se on yksi tämän vuoden parhaista.