Tervehdys täältä viihtyisästä kaupunkiyksiöstä, jossa olen käyttänyt murrettuja värejä (en tosin välttämättä ole, mutta jos kirjoittaa sisustamisesta, noin voi sanoa vaikkei oikeasti tarkoittaisi mitään), ripustanut tauluja (no en ole, kyllä te tiedätte, etten ole yhtään etevä ostamaan kehyksiä tai mitään niiden keskelle) ja sinitarran avustamana kiinnittänyt seinille hyvin rumia ja täysin ryppyisiä julisteita (olen oikeasti! Yksi julisteista on Vilnan joukkoliikennekartta, koska siinä on liettuankielisiä paikannimiä, ja liettua tietysti kiinnostaa, koska kylillä puhutaan – ”kylillä puhutaan”, olkaa hyvä ja ampukaa – , että liettua on yksi parhaiten säilyneistä indoeurooppalaisista kielistä).

Keskityn tässä tekstissä tuohon sinitarraa ja rumia ja ryppyisiä julisteita käsittelevään osuuteen. Kävi nimittäin niin, että kolme seinille kiinnittämääni julistetta – Absoluuttisen Nollapisteen melko häiritsevä Sampsi Namipala -juliste, lontoolaisen Scared to Dance -indieklubin melko mitäänsanomaton juliste ja liettualaisen pääkaupungin melko halvalta näyttävä joukkoliikennekartta – olivat kukin pudonneet seinältä alas sinä aikana, kun olin tapaamassa kummityttöäni Helsingin Lauttasaaressa maanantai-illan verran. Viihdytin kummityttöä heiluttelemalla silmälasejani hassusti. Tyttö melkein nauroi. Näin se tapahtui: tartuin molemmilla etusormillani kiinni korvieni takaa, silmälasieni sangoista, ja aloin nytkyttää. Syntyi vaikutelma, jossa silmälasit heiluivat päässä keskenään, ilman näkyvää syytä. Puolivuotias ei ehkä tajunnut mitään ja olisi ehkä melkein nauranut myös muuntyyppisestä syystä. Tarjoan silti maljakollisen olutta sille, joka tekee saman piilolinsseillä.

Niin ei minulla nyt kovin paljon ollut siitä sisustamisesta itse asiassa sanottavaa. Upotan tähän kuitenkin kaksi laulua.

Absoluuttisen Nollapisteen laulun Savu meihin siksi, että siinä lauletaan julisteiden kaatumisesta niskaan.

Death Cab for Cutien laulun Death of an Interior Decorator otsikkonsa vuoksi.

https://www.youtube.com/watch?v=R9M58jKYHjs