Viimeisen viikon aikana vähän joka paikassa on puhuttu punkista. Esimerkiksi itäpasilalaisen lounasravintolan naapuripöydässä on puhuttu.

”Se voittajakappale on ihan kauhee”, itäpasilalaisen lounasravintolan naapuripöydän täti päivitteli, ja siinähän päivitteli.

Koska viimeisen viikon aikana vähän joka paikassa on puhuttu punkista, minä puhun siitä nyt tässä. Minusta punk ei keskimäärin ole kovin hyvää musiikkia, mutta silloin on, jos se on tehty 1980-luvun lopun Tallinnassa.

Lõppend valge liblika suvi / Uue maailma algus on see / Elasime suve üle, elame ka talve / Elame kevadet oodates

Viime aikoina olen kuunnellut hämmästyttävän paljon J.M.K.E.-yhtyeen debyyttialbumia Külmale maale (1989). Se on hyvä levy. Siellä on hyviä melodioita. Popmelodioita. Se ei ole punkpoppia, mutta se on punkkia. Minä en jaksa kirjoittaa. Joten tässä vielä muutama laulu upotuksena. Ja maininta siitä, että on paljon poliittisia sanoja. Ja maininta siitä, että aika siistiä, että Neuvostoliitossa on ehditty tehdä tämmöistä. Ja pohdinta, joka koskee sitä, kuinka mietityttää, mistä on neuvostoaikoina hankittu ne vaikutteet, jotka ovat ajaneet tekemään punkkia, joka kuulostaa tältä punkilta, jota vielä tässä viimeisessä relatiivisivulauseessa käsittelen, rakas lukija.

https://www.youtube.com/watch?v=fBww7SxoEcs

Huomenna vietän Suomenlahden takana noin seitsemän tuntia.