Dog Man Star ja minä

Suede-Dog_Man_Star-Frontal

Juuri nyt elämme sellaista vuotta, jona tietyt ihmiset ja asiat täyttävät 20. Heihin tai niihin kuuluvat esimerkiksi jääkiekkoilija Rasmus Ristolainen ja Sueden albumi Dog Man Star. Koska tämä ei ole jääkiekko- tai edes urheilublogi vaikka olen urheilusta ja etenkin jääkiekosta ja jalkapallosta toisinaan vähän turhankin kiinnostunut, keskityn tässä Suedeen. Toinen syy on se, että en näe tänä sunnuntaina NHL-ottelua vaan keikan Lontoon Royal Albert Hallissa. Se keikka ei ole mikä tahansa keikka, vaan se on Sueden keikka, eikä se keikka ole mikä tahansa Sueden keikka, vaan sellainen keikka, jolla Suede soittaa Dog Man Star -levynsä kokonaisuudessaan. Yhtye juhlistaa tänä viikonloppuna sitä, että levy täyttää tänä vuonna (joskin vasta lokakuussa) 20 vuotta.

Toukokuu, 2001. Joskus niinä aikoina kävi niin, että ystäväni kertoi minulle jotain seuraavankaltaista.

”Dog Man Star on Sueden Holy Bible.”

Manic Street Preachersin Holy Bible oli tietysti ollut minulle kuin mikäkin musiikin pyhä kirja, kaikkien aikojen merkittävin albumi, mestariteos, jota ei kyseenalaisteta, koska olin vasta täyttämässä 17 ja vähän naiivi. Oikeastaan paljonkin naiivi. Mustavalkoinen. Kuten ihminen herkästi teini-iässään on. Dog Man Star piti siis saada käsiin. Kansikuvakin oli synkkä. Koko levy oli synkkä. Vähän pelottava, silti kaunis. Isä ajaa ylinopeutta, maailma on asfalttia, me olemme sikoja.

Ehkä kyse oli herkästä iästä. Ehkä kyse oli siitä, että satuin kuuntelemaan sitä levyä juuri silloin. Ehkä kyse oli jostain muusta. Ehkä kyse oli kaiken yhteisvaikutuksesta. Dog Man Star on yleensä viiden tai vähintäänkin kymmenen maailman kaikkien aikojen parhaan levyn joukossa, jos minulta joskus moista listausta kysytään tai jos moisen listauksen joskus muuten vain satun ajankulukseni laatimaan.

Tämä levy soi, kun eräs toinen ihminen oli heinäkuisena sunnuntai-iltana lähtenyt Järvenpään rautatieasemalta junalla yli 400 kilometrin päähän saavuttuaan samaan paikkaan yli 400 kilometrin päästä kaksi päivää aiemmin. Ei ollut takeita siitä, näkisinkö sitä ihmistä enää. (En enää kovin paljon nähnyt.)

Mutta minulla oli Dog Man Star, ja se oli niin tärkeää.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.