Black Twig ja leijailemisen taito

Taas minä olin ajatuksissani ja silmäilin Facebook-syötettäni hyvin päämäärättömästi, ja sitten vastaani tuli tämä tänään julkaistu laulu, jota juuri nyt kuuntelen viidettä kertaa peräkkäin.

Jos minä kuuntelen laulua viidettä kertaa peräkkäin, minä – aivan oikein – pidän laulusta paljon, ja vain harvat lauluista yltävät minun päässäni tällaiseen. Tiedättehän. Vaikka laulu olisi hyvä, ja vaikka sitä kuuntelisi mieluusti, ja vaikka yhtyeenkin tietäisi oivalliseksi, laulua ei silti välttämättä soittaisi laitteestaan aivan näin toisteisesti. Jotta päädytään useaan perättäiseen kuunteluun, laulun pitää olla erityinen.

Minä pidän Black Twigistä, ja olen kuunnellut yhtyeen Paper Trees -debyyttilevyä, ja olen nähnyt yhtyeen monesti soittamassa eri puolilla Helsinkiä ja kerran peräti Tampereella. Yhtään yhtyeen aiempaa tuotantoa väheksymättä sanon silti, että mikään Black Twigin laulu ei ole tuntunut minussa kuin tämä Pastel Blue. (Siksi tämä teksti on nyt tässä. Siitäkin huolimatta, että rosvokollega Antti ehti jo käsitellä laulua omassa merkinnässään ansiokkaasti.)

Nyt on sopiva hetki heittäytyä analyyttiseksi. Miksi Pastel Blue siis on minusta Black Twigin paras laulu? Ainakin esimerkiksi siksi, että minä olen aina ollut enemmän melodioiden ja sointujen kuin surinan perään, mutta ei surina minua haittaa ollenkaan, jos se palvelee melodisia ja soinnullisia päämääriä, ja tässä varsinkin palvelee. Minusta tuo laulun säkeistö tai A-osa (tai miksi sitä nyt tässä ikinä kutsuisi – no, se osuus, jossa laulu ensi kertaa tulee mukaan) on vastaansanomattoman kaunis. Se tuntuu unelta, se tuntuu leijailevalta. Se tuntuu.

Pastel Blue on osa Black Twigin ensi helmikuussa julkaistavaa kakkoslevyä Heliogram.

JÄLKIHUOMIO

Näistä kitaroiden äänistä tulee mieleen liuta kaikenlaisia yhtyeitä, mutta sävellyksessä minä jostain syystä kuulin ensimmäisenä nadasurfiaanisia kaikuja. Sitten aloin miettiä, että miksi, ja totesin, että ehkä kyse on tämän End Credits -kappaleen poljennosta ja laulumelodiasta. (Pidän siitäkin paljon.)

Yksi kommentti kirjoitukseen Black Twig ja leijailemisen taito

  1. Heli kommentoi:

    Ihan samat fiilikset! Sydän pomppas kurkkuun heti alussa ja lauluosuuden alkaessa vielä enemmän. Kova kakkoslevy ilmeisesti tulossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.