We Jazz 2021 keskiviikko: Bremer/McCoy, Nik Bärtsch

Bremer/McCoy

Keskiviikko oli We Jazzilla pyhitetty minimalismille. Aleksanterin teatterissa kuultiin kaksi settiä joita yhdisti minimalistinen ilmaisu vaikkakin melko erilaisin lopputuloksin.

Illan avasi hyvinkin hygge kymmenisen vuotta toiminut tanskalaisduo Bremer/McCoy jonka mummontossumainen ilmaisu on herättänyt huomiota jazzpiirien ulkopuolellakin. Joku saattaa Suomessa muistaa Bremer/McCoyn vuoden 2015 Young Nordic Jazz Comets -showcasesta joka järejstettiin Tampere Jazz Happeningin yhteydessä – Suomea edusti tuolloin Katu Kaiku.

Ilmaisun pelkistetty pehmeys oli keskiössä. Kosketinsoittaja Morten McCoy soitti pystypianoa, sähköpianoa ja syntetisaattoria kevein efektein kaikissa ohjenuorana soundien pehmeys ja melodisuus. Basisti Jonathan Bremer komppasi kiireettömän selkeästi ja kevyen keinuvasti. Melkein meinasi uni tulla, mutta duo ei varmaankaan pane tätä pahakseen sillä sen verran raukean rentouttavaa musiikki on – tarkoituksella musiikkia ilman suuria jännitteitä.

Noin tunnin setti oli varsin tyylillisesti yhtenäistä tavaraa. Vaikka se melko lyhyiksi kappaleiksi jakautuukin niin sen olisi voinut esittää yhtenäkin kokonaisuutena. Duon alkuperäinen tyylillinen innoitus oli jamaikalainen roots dub ja nytkin Ordet -levyn Alpha & Omega esiteltiin setin dub-osiona, mutta ehkä livenä dub henki ei tullut läpi yhtä vahvasti kuin joillain levyraidoilla – näin pelkistetyssä ilmaisussa lienee pienistä asioista kiinni Bremerin bassosoundissa. Sen sijaan Lalibelan melodiassa ethio-jazz vaikutteet soivat kirkkaasti tuoden settiin pientä vaihtelua.

  • Jonathan Bremer – basso
  • Morten McCoy – koskettimet, elektroniikka

Nik Bärtsch

Ennen illan toista settiä saatiin hieman lausuntataidettakin kun kuultiin ääninauhalta tälle tapahtumalle Riikka Pulkkisen kirjoittama runo Elämys joka on painettu festivaalin fyysiseen ohjelmaan. Spiikissään We Jazzin Matti Nives kertoi elämyksellisyyden olevan se tekijä joka kaikkea We Jazzissa yhdistää.

Visionäärinen pianisti Nik Bärtsch on määrätietoisesti jo yli parinkymmenen vuoden ajan rakentanut omaa musiikillista maailmaansa jossa kohtaavat postminimalismi, nykymusiikki ja funk. Musiikkia on kuvailtu ”zen-funkiksi” tai ”ritual groove musiciksi”. Visiota ovat toteuttaneet etupäässä Bärtschin kaksi pitkäikäistä yhtyettä -akustinen Mobile ja sähköinen Ronin – mutta nyt korona-aikana numeroidut Modul-sävellykset ovat kääntyneet soolopianoversioiksi ECM:n julkaisemalla Entendre -levyllä ja tätä soolopianomusiikkia kuultiin nyt We Jazzeillakin. ECM onkin ollut luonteva levy-yhtiö Bärtschille

Bärtschin musiikki muuntuu vain pianolla tulkittuna. Ilman funk-elementtia musiikki tuntuu huomattavasti enemmän Steve Reichin tai Phillip Glassin kaltaisten postminimalistisuuruuksien pianomusiikkia, eikä tämä ole huono asia sillä musiikkihan on aivan mahtavaa minimalismia. Bärtsch on esiintyjänä kurinalainen jota tällainen musiikki vaatiikin, pitkälti toistuvista kuvioista koostuva musiikki on toistan kautta hypnoottista, mutta ei rytmisesti tasapaksua, musiikki elää ja hengittää luontevalla rytmillä – vajaan tunnin settiin mahtuu monia hetkiä.

Aleksanterin teatterin katsomossa oli tyhjiä paikkoja varsin paljon joka oli harmi, sillä tämän vuoden We Jazzin ohjelmistosta Bärtschin musiikilla olisi ehkä parhaat mahdollisuudet houkutella paikalle yleisöä joka ei muuten tarjonnasta ole kiinnostunut. Bärtschin esitys tarjosi juuri sellaista elämyksellisyyttä johon Matti Nives ennen settiä viittasi ja tämä setti tulee varmasti ainakin minulle jäämään tämän vuoden festivaalista mieleen yhtenä kohokohtana joka myöhemmissä muisteloissa nousee esille.

  • Nik Bärtsch – piano

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.