We Jazz 2016: Lucia Cadotsch, Amok Amor

We Jazz festarien keskiviikon musiikkitarjonta kulki Berliinistä Goethe Instituutin avustuksella festareille tuotujen kokoonpanojen voimin. Jos maanantain amerikkalaiset saksofonistit olivat etukäteen tunnetuimmat vieraat niin monille vapaamman ilmaisun ystävälle keskiviikon kattaus oli se kiinnostavin eikä yleisön reaktioista päätellen kumpikaan kokoonpanoista tuottanut pettymystä.

Lucia Cadotschin ”Speak Low” kosketti

cadotsch

Sveitsiläissyntyisen laulaja Lucia Cadotschin ensimmäinen omalla nimellä julkaistu levy Speak Low kuuluu tämän vuoden ehdottomasti parhaiden debyyttien joukkoon. Cadotsch tulkitsee standardeja koskettavan koruttomaan tyyliin säestäjinään intensiivinen basisti Petter Eldh ja saksofonisti Otis Sandsjö joka käyttää soitossaan runsaasti kiertoilmahengitystä ja laajennettuja soittotekniikoita lainaten paljon free jazzin ja Colin Stetsonin ja Evan Parkerin kaltaisten soittajien pelikirjasta, mutta kuitenkin niin hillitysti että tenorisaksofoni käy herkkää vuoropuhelua Cadotschin lauluäänen kanssa. Eldh soitti pelottomasti antaen paikoin bassonsa kielten säristä ja läpsyä – musiikissa oli kaikin puolin inhimillisyys vahvasti läsnä.

WHS Teatteri Unionin lavalla trio otti yleisön haltuun heti alkuhetkillä Billie Holidayn Don’t Explainilla, jonka tekstissä laulaja ei halua kuunnella selityksiä miehensä kauluksen huulipunatahrasta. Muutenkin laulujen kuvasto on raskasta – Holidayn repertuaarista kuultiin myös mustien lynkkauksia sureva Strange Fruit, masennusta huokuva Deep Song ja ”unkarilaisena itsemurhalauluna” tunnettu Gloomy Sunday. Aivan surun synkimmässä alhossa ei kuitenkaan kynnetty vaan melankoliasta nousee esiin paljon kauneutta – ei masentavaa vaan koskettavaa.

Persoonalliset sovitukset ja Sandsjön hillitty soitto toimivat erinomaisen hyvin myös livenä. On todella harvinaista että pelkästään standardeista koostuvaan ohjelmistoon joka tunnetaan Billie Holidayn, Nina Simonen ja Sarah Vaughanin kaltaisten tähtien esittäminä onnistutaan puhaltamaan näin paljon persoonallista otetta – trio muutti onnistuneesti kaikki kappaleet omikseen.

Tunnin setissä kuultiin lähes kaikki levyn kappaleet – Some Other Springin tosin korvasi kansanlaulu Black Is the Color of My True Love’s Hair. Varsinaisen setin päätyttyä yleisö ei salin valojen sytyttämisestä laantunut ja encorena kuultiin täysin akustinen versio Moon Riveristä.

Cadotschin levyä on noteerattu saksankielisen jazz-skenen ulkopuolella varsin hitaasti, mutta viime kuussa trion esiintymiset Isossa-Britanniassa kirvoittivat useamman suitsuttavan arvion ja levy sai The Guardianin arvostelussa täydet viisi tähteä – eikä ihme, niin levytyksenä kuin elämyksellisenä konserttina Speak Low on tämän vuoden terävintä kansainvälistä kärkeä.

  • Lucia Cadotsch, laulu
  • Otis Sandsjö, tenorisaksofoni
  • Petter Eldh, basso

Amok Amor jyräsi

amok_amor

Jos illan ensimmäinen setti oli intiimiä ja koskettavaa niin toinen setti oli huippuintensiivistä free jazz tykittelyä viikon Suomen ja Viron kiertueen We Jazziin päättäneen Amok Amorin tahdissa. Tässä kokoonpanossa voimansa yhdistävät kolmisen vuotta sitten Porissa kehuja kerännyt Berliinistä käsin toimiva saksofonisti Wanja Slavinin, Cadotschinkin kanssa soittaneen basisti Eldhin ja rumpali Christian Lillingerin trio ja New Yorkissa vaikuttava Peter Evans, jota pidetään yhtenä tämän päivän parhaista avant-garde trumpetisteista.

Setti alkoi Slavinin ja Evansin välisenä vuoropuheluna joka toimi oivana siltana Sandsjön soiton sävyjä toistaen, mutta intensiivisyys pamahti kymppiin heti Eldhin ja Lillingerin liittyessä joukkoon. Hurja rumpali kuumotti taas soittaen suorastaan maanisella otteella muodostaen hyvin yhteen sopivan kaksikon persoonallisen Eldhin kanssa.

Nelikko käytti taitavasti hyväkseen toistettuja kuvioita joiden avulla yleisö viritettiin sopivaan tilaan vastaanottamaan soolojen vyörytys. Paikoin päästiin todelliseen free jazz hurmokseen asti. Evans pääsi näyttämään hienosti paikoin myös laajennettujen soittotekniikoiden osaamistaan, vaikkakin tässä intensiivisessä ympäristössä Evansin kykyjen täysi skaala nyansseineen päässyt samalla tavalla esille kuin hänen soolotuotannossaan – jos Amok Amor kolahti niin suosittelen lämpimästi Evansin lokakuussa vain digitaalisena julkaisuna ilmestyneen soololevyn Lifeblood.

Setin mittaan olisi muutenkin kaivannut hieman enemmän dynaamiikkaa jatkuvan ryöpytyksen koskea muotoilemaan, mutta kun setti loppui niin tunnin huomasi kuluneen aivan hujauksessa. Musiikki oli temmannut mukaansa.

Kuten Cadotschinkin tapauksessa myös Amok Amor sai setin päätteeksi raikuvat ja pitkät aplodit ja saatiinpa nytkin encore-numero. Illan päätteeksi WHS Teatteri Unionista poistui varsin tyytyväinen yleisö – allekirjoittaneen mielestä tähän mennessä tämän vuoden We Jazz-illoista parasta antia ja rima on asetettu korkealle loppuviikon pitkälti kotimaisin voimin pyöriville festivaali-illoille.

  • Peter Evans, trumpetti
  • Wanja Slavin, alttosaksofoni
  • Petter Eldh, basso
  • Christian Lillinger, rummut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.