UMO & Kerkko Koskinen – Kymmenen vuotta täyttänyt Agatha-teos heräsi eloon G Livelabissa

Kerkko Koskinen & UMO

 

UMO Jazz Orchestra ja Kerkko Koskinen juhlistivat 10 vuotta sitten levytettyä Agatha -teosta pienimuotoisella kiertueella joka alkoi tiistainpääkaupunkiseudulla joka alkoi tiistaina Vuotalon iltapäiväkonsertilla, jatkui Espoossa Sellosalissa keskiviikkona ja päättyi perjantai-iltana G Livelabille. Aikoinaan Ricky-Tickin julkaisema levy jäi ilman vinyylipainosta, mutta samalla tuli sekin korjattua kun Svart Records julkaisi nyt levyn niin mustana kuin läpinäkyvänä tupla-LP:nä.

Pienenä alkupalana UMO soitti alkuun Koskisen säveltämää elokuva- ja teatterimusiikkia. Lyhyet alkupalat vedettiin turhia venyttämättä – 20 minuutin introon mahtui 10 eri sävellystä Kansallisteatterin Othellosta, Johanna Vuoksenmaan elokuvista Nousukausi ja 21 tapaa pilata avioliitto ja Lauri Maijalan elokuvasta Juoppohullun päiväkirja. Hauskoja pieniä juttuja joissa välähteli samanlaisia tyylejä ja tunnelmia kuin Agathassakin – vauhdikasta agenttijazzia, dramatiikkaa ja vapautunutta genreflirttailua. Hyvin allekirjoittaneen mielestä aikaa on kestänyt ylimääräisin puhaltajin vahvistetun Five Corners Quintetin Othello -musiikki jota Ricky-Tick julkaisi 12 minuuttisen EP:n verran, joten oikealla paikallaan heti alkuun kuultu dramaattinen, mutta svengaava The Opening oli allekirjoittaneelle erityisen mukava kuulla livenä, vaikkakin se ainoaksi Othello biisiksi jäikin.

Lyhyen tauon jälkeen siirryttiin varsinaiseen asiaan. Agatha kuultiin konsertissa kokonaan – käsiohjelmasta poissaolollaan loistanut laulubiisi Riemukaaret kuultiin odotetusti encorena. Kappalejärjestykseen oli tehty pieni onnistunut muutos – levyn avaava ja myös sen vahvoin raita Crooked Room oli siirretty varsinaisen setin loppuun huipennukseksi, toimi hyvin näin. Ultra Bran ohjelmistosta tähän teokseen tullut Helsinki-Vantaakin oli ehkä paremmin sijoitettu Agatha-setin avaajaksi.

Levyllä kuultiin käyrätorvia ja patarumpuja ja trumpettisolistina Verneri Pohjolaa, nyt mentiin UMOn omin voimin perinteisellä big band -miehityksellä eikä musiikki tuosta mitenkään kärsinyt. Solistipuolella toki jazzmusiikin historiasta levyn musiikista ehkä vahvimpana vertailukohtana monista kohdista nousee Miles Davisin ja Gil Evansin yhteistyö joka toki erinomaisen hyvin sopii juuri Verneri Pohjolalle, mutta vahvoja solisteja nousi takarivin trumpeteista nytkin – Mikko Pettinen uljaimpana totuttuun tapaan ottaen soolohetket itsevarmasti haltuun, vieressä Tero Saarti onnistui puolestaan lyyrisemmässä trumpettisolismissa. Eturivin saksofonisteiltakin saatiin kuulla hyviä sooloja, eniten äänessä oli Jouni Järvelä, mutta myös Olli Ojajärvi ja Pepa Päivinen olivat hyvin esillä. Kuitenkin vahvasti Agatha jäi mieleen enemmän kuitenkin säveltäjän teoksena eikä huippuluokan luovien soolojen mahdollistajana.

Suurimman osan keikasta pianon ääressä oli Seppo Kantonen, Koskinen itse nousi lavalle Faziolin ääreen vasta varsinaisen setin päättäneessa Crooked Roomissa jossa soitossa olikin sitten vahvaa dramaattista intensiteettiä lyhyttä lava-aikaa paikkaamassa.

Kokonaisuutena setti todisti, että Agatha puolustaa paikkaansa yhtenä UMOn tärkeimmistä viime vuosikymmenen levytyksistä ja on hieno sulka Koskisenkin diskografiassa ja kestää kuuntelua ja soittamista mainiosti vieläkin – paremmin kuin moni muu Ricky-Tick ajan proggis.  Hieman viihteellistä, mutta kuitenkin kunnianhimoista tavaraa – hieman dekadenttiä rock/pop-säveltäjä karkkikaupassa tunnelmaa hyvällä tavalla.

Jos ei Agatha saanut aivan saman suuruusluokan massoja liikkeelle kun Koskisen sävellyksiin luottaneen Ultra Bran paluu niin kyllä G Livelabillekin oli kerääntynyt mukavan kokoinen ja teoksen esittämisestä innostunut yleisö – suosionosoituksista kuuli että tätä oli odotettu.

Kerkko Koskinen – Photo: Johanna Virtanen

  • UMO Jazz Orchestra
  • joht. Mikko Hassinen
  • Kerkko Koskinen, sävellykset, piano & laulu

UMO Jazz Orchestra ja Kerkko Koskinen G Livelabilla 27.10.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.